Riisa no jinsei

Riisa no jinsei jatkaa elämäänsä osoitteessa Riisa.net

2011-05-01T18:37:00.005+03:00

Tämä blogi on, kuten on helppoa edellisen postauksen päiväyksestä ja aiheesta huomata, siirtynyt mullan alle, unohdettujen blogien laitumille. Jos joku kuitenkin sattuu tänne vielä eksymään, tai on yhä blogin rss-feedin tai blogilistan lukijana, tiedoksi teille, että seikkailut jatkuvat tästä eteenpäin osoitteessa riisa.net.

Riisa.net on uusi blogini, jonka alle olen pyrkinyt listaamaan niin tämän blogin aiheet designista omiin töihini, askarteluihin ja matkailuun, kuin myös aiemman ruokablogini aiheet. Juttuja tulee Riisa.nettiin ihan hyvällä tahdilla, sillä nyt kun minun on mahdollista yhden blogin alla päivitellä useanlaisista aiheista sisustuksesta ruokaan, tyyliin, valokuvaukseen ja vapaa-ajan harrastuksiin, riittää ajatuksia ja kirjoitettavaakin tiuhemmin, näyttävämmin ja kenties kiinnostavammin kuin täällä.

Tervetuloa siis lukemaan blogiani tästä edes osoitteeseen Riisa.net!

Pientä taukoilua Japanimaisemissa

2009-04-08T13:54:00.003+03:00

Olen tällä hetkellä vaihdossa Japanissa, joten tämän arkiblogini anti tulee varmasti jäämään aika vähäiseksi seuraavien kymmenen vaihto-opiskelukuukauden aikana.

Kirjoituksiani arjesta, opiskelusta, matkailusta, ruoasta ja graafisesta suunnittelusta hieman erilaisesta vinkkelistä ilmestyy varsin hyvään tahtiin Japanin vaihtoani käsittelevässä blogissani.

Klikkaa siis itsesi
Riisa no Nipponiin!

Websivuprojektin loppunäytös

2009-03-27T13:50:00.005+02:00

Viimeiset kaksi viikkoa ovat ollet varmasti raskaimmat koko elämäni aikana. Edes ylioppilaskirjoitukset eivät tunnu miltään tämän kauhean kiireen, paineen, stressin ja tunnemyllerryksen rinnalla.

Yllättävästä avoliittoni purkautumisesta huolimatta olen jotenkin ihmeen kaupalla onnistunut pitämään pääni kasassa, ja tekemään melkein täyttä työpäivää nämä kaksi takana olevaa viikkoa. Ja täysi työpäivä on etenkin tällä viikolla tarkoittanut tunteja suurinpiirtein aamuseitsemästä iltakymmeneen. Nettisivu-urakka osoittautui loppujen lopuksi haastavimmaksi toimeksiannokseni koskaan, sillä se vaati minulta lyhyessä ajassa paitsi suurta työurakkaa, myös uuden opiskelua. Yllätyksellisten sattumien kautta kun päädyin koodaamaan sivuja hieman alkeelliseen päivitysjärjestelmäohjelmaan, jota asiakkaani halusi käyttää. Itse järjestelmän loppukäytössä ei sinänsä ole mitään valittamista - se on asiakasta ajatellen erittäin helppokäyttöinen, mutta suunnittelupuolella se teetti ihan tavattomasti töitä. Projekti on ollut tavattoman opettavainen - olen oppinut paljon tulevasta ammatistani, mutta myös omasta paineensietokyvystäni, rajoistani, heikkouksistani ja voimavaroistani. Ei siis ihan turha keikka. ;)

Tällaisten vaikeiden hetkien keskellä kuitenkin herää viimeistään huomaamaan, miten paljon elämässä on tärkeitä ihmisiä. Monet ystävät ja perhenjäsenet ovat tsempanneet ja auttaneet jaksamaan. Toiset ovat helpottaneet elämääni koodipuolella, jotkut järjestäneet unohtumattomia läksiäisjuhlia, toiset vain piristäneet olemassaolollaan ja välittämisellään.

Kiitos teille. :]

Pakkausgrafiikkaa

2009-03-12T20:25:00.002+02:00

Tässäpä Fazerin kevättalven uusin tuotelanseeraus: Routa-pastillit!
Noh, jos nyt kuitenkin pitäydyn totuudessa, niin kyseessä on pakkausgrafiikan kurssin suunnittelutyö, jossa meidän oli tarkoitus suunnittella kolmen pakkauksen sarja Fazerin kuvitteellisille Routa-pastilleille.

Suunnittelu lähti liikkeelle nimen suunnittelulla. Kukin luokastani esitti eri nimivaihtoehtoja, ja lopulta 'Routa' nousi äänestyksessä melko yksimieliseksi ykköseksi. Tehtävänanto oli siis suunnittella pastillisarjan pakkaukset kolmelle eri makuvaihtoehdolle. Tärkeää oli sarjamaisuuden esiin tuominen, tarpeelliset pakkaustiedot parastaennenpäivineen ja viivakoodeineen, sekä tietenkin pastillin maun ja luonteen esiin tuominen.

Oma käsitykseni Routa-pastilleista muodostui melko nopeasti virkistäväksi, raikkaaksi ja ehkä hieman jäiseksi pastilliksi. Koska sanana routa on mielestäni varsin suomalaisuutta uhkuva, halusin, että myös pastillien makuvaihtoehdot olisivat edes jossain määrin suomalaisia. Myös raaka-aineiden värillisyydellä oli osuutensa valinnassa. Päädyin lopulta omenaan, mustikka-karhunvatukkayhdistelmään ja kirsikkaan. Kaikkia löytyy suomesta, vaikkakin on myönnettävä, ettei kirsikka ehkä ole kaikkein tavanomaisin suomalainen hedelmä.

Pakkaukseen yritin saada viileää ja freshiä lookkia, joka kertoisi heti ensinäkemältä, että kyseessä on raikas pastilli. Halusin myös makuvaihtoehdon erottuvan selvästi, joten käytin sinisen päävärityksen lisänä kunkin raaka-aineen omaa perusväritystä logon yhteydessä ja gda-merkinnässä. Gda-merkintä ei sinänsä ollut pakollinen, mutta omasta mielestäni on hyvä noudattaa kansainvälisiä suosituksia, ja jos suunnittelisin oikeasti pakkausta, haluaisin sellaisen merkin paketin kyljestä löytyvän. Vaikka itse en niinkään kaloreita seuraile, joillekin ihmiselle tällainen merkintä on tärkeä. Minulle oli myös tärkeää, että pakkaus ja sen sisällä olevat pastillit puhuvat samaa kieltä. Niinpä halusin, että pastillirasian värimaailma toistuu myös pastilleissa, ja ostin irtokarkkihyllystä mahdollisimman sopivat pastillit rasioiden täytteeksi.

Itse pakkausgrafiikan kurssi oli varsin mukava, vaikka itselläni oli koko kurssin ajan hirveä kiire kaikkien muiden hommien kanssa. Sain kuitenkin paketit kivasti ajallaan valmiiksi, ja olen niihin ihan tyytyväinen. Tämänpäiväisessä kritiikkitilaisuudessa sain opettajilta ihan hyvää palautetta ja rakentavia parannusehdotuksia. Niistä opitaan sitten toivottavasti seuraavaa kertaa ajatellen. :]

Musiikkia korville

2009-03-09T16:11:00.005+02:00

Sain luokkakaveriltani Suskilta jo kauan sitten haasteen listata muutamia hyviä biisejä tiettyjen kategorioiden alle, joten valotan nyt sitten hieman sitä, mitä musiikkia mp3-soittimeni yleensä pyörittelee.

- etsi esim. youtubesta musiikkivideot annettujen kategorioiden biiseihin.
- linkitä video blogiisi ja kirjoita halutessasi lyhyt perustelu.
- haasta kolme henkilöä.

Tunnelmannostattaja - biisi joka saa nostamaan kannat kattoon

Suneohairin Waltz on biisi, joka saa jopa minut heilumaan, vaikka mikään ei saakaan minua nolommaksi kuin tanssiminen. X) Valitettavasti originaalimusiikkivideoa ei voinut YouTubesta tähän liittää, joten joudutte tyytymään tällaiseen jonkun suuren taiteilijan upeaan piirrokseen. :D

Fiilistelyhetkiin - tätä kuuntelen, kun haluan unohtaa kaiken muun

Monkey Majikin "Change" saa minut joka kerta ihan fiiliksiin. Kauhea sormien rummutus alkaa huomaamattani - jos istun tietokoneella, rummutan näppistä, ja junassa istuessa jalka naputtaa lattiaa ja sormet tapailevat biisin melodioita sylissäni.

Minun biisi - joku henkilökohtainen kappale

Tämä Opethin upea biisi "Drapery Falls" on pitänyt paikkansa soittolistoillani vuosien saatossa, kuten myös kaikki Blackwater park -albumin biisit. Ihastuin Opethiin varsinaisesti ko. levyn kautta, ja etenkin sen jälkeen musiikkimakuuni on ujuttautunut useita muitakin metallin edustajia. Paitsi että Blackwater park -levy on avannut minulle aikoinaan musiikkimaailman uusia kolkkia, se on myös lahja eräältä tärkeältä ystävältäni, jota valitettavasti en ole tavannut pitkään aikaan.
Surkeaa, että tämä YouTube-pätkä loppuu minuuttia liian aikaisin.. :/

Tehosoitto - eniten repeatilla pyörivä kipale

Reginan "Paras aika vuodesta" on pyörinyt soittimessa tässä viime aikoina melkoisen tiuhaan. Minulla on varmaan vaihteeksi taas sellainen suomenkielisen musiikin aalto. Niitä tulee aina välillä, sillä kuuntelen aika vähän suomenkielistä musiikkia, mutta joskus sitä on saatava. Kun ymmärtää kaiken, jokaisen vivahteen, äänen painon ja mutinan, siinä on jotain erilaista. Reginan laulajan, Iisan ääni on lisäksi ihanan persoonallinen ja bändin lyriikat ovat hauskoja. Havittelen Reginan uusinta leyvä itselleni, kunhan se tulee nettikauppaan saataville. :)

Olisi hauskaa, mikäli Ansku, Anna-Lessa ja Maaria valottaisivat omia biisisuosikkejaan. :) Toivottavasti satutte lukemaan tämän blogientryn. ;)

Lehtiprojekti loppusuoralla

2009-03-04T20:29:00.003+02:00

Koululaiseen tekemämme lehtiprojekti alkaa olla ihan viimeistä silausta vaille valmis omalta osaltani. Perjantaina luokallamme on viimeinen palaveri toimituksen kanssa, jossa katsotaan läpi kaikkien valmiit työt, saadaan viimeinen palaute ja mahdollisesti myös vastauksia joihinkin käytännön kysymyksiin töiden suhteen.

Maanantain vietin koulun studiossa valokuvaten kesän lehteen tekemiäni askarteluja. Ohjeistukseen tarkoitetuista kuvista tuli mielestäni sopivan havainnollisia ja selkeitä, ja itse tuotekuvat ovat ihan hauskan näköisiä. Oli hauskaa pitkästä aikaa touhuta studiossa. Tuli mieleen syksyn konvehtikuvailut. Esinekuvaus on ihan hauskaa, mutta toisaalta luulen, että nauttisin vielä enemmän ihmisten kanssa työskentelyssä, mitä tulee valokuvien ottamiseen. Toivottavasti pääsen kokeilemaan sitäkin puolta vielä tässä opintojen edetessä. Keväällä luokallani on erillinen nimenomaan studiokuvaukseen painottuva valokuvauskurssi, mutta koska itse viuhdon silloin pitkin Tokion katuja, en voi tuolle kurssille ottaa osaa. Toivon, että Joshibin opinto-ohjelmasta löytyy sille mahdollisimman hyvä vastine. Olisi itse asiassa tavattoman mielenkiintoista ja inspiroivaa käydä valokuvauskurssi Japanissa. Olisipahan ainakin jotain erilaista, mitä kuvata, kuin nuo naapuripellot, joita olen kiertänyt kameran kanssa jo ties kuinka moneen otteeseen. :D

Tänään sain maalattua lopulta valmiiksi myös lehteen tulevan sarjakuvan. Maalailu on ollut aika rentoa puuhaa, sillä olen tehnyt sitä television katselun ja kuuntelun lomassa pikkuhiljaa viimeiset viikot. Kun ei ole tarvinnut ottaa liian isoa sessiota kerralla, se on tuntunut ihan kivalta. Tänään ajattelin käyttää loppuillan vielä jotenkin järkevästi koulutöihin tai japanin tuliaisten valmisteluun, sillä tulevina viikkoina ei kuitenkaan ole oikein yhtään ylimääräistä aikaa.

Viikonlopun suunnitelmissa on luultavasti junailla Micken kanssa Hankoon Micken äidin luokse. En ole käynyt siellä varmaan puoleen vuoteen, vai olisikohan edellinen käynti saattanut olla niinkin kauan sitten, kuin viime kesän alkupuolella! Hanko on sellainen paikka, jossa yleensä viihdyn hyvin ja saan rentouduttua, joten yritän pitää aivoni aisoissa ja vaihteen suhteellisen vapaalla. Se ei toki estä minua kirjoittamassa junassa myyntipuhetta maanantain markkinoinninkurssille, tai mietiskelemästä pakkaussuunnittelukurssin tulevan ensi viikon perjantaina palautettavaa lopputyötä. Pitäisi myös jollakin ilveellä keksiä markkinointisuunnitelma kuvitteelliselle yritykselleni. Ensin pitäisi tosin keksiä, millainen se kuvitteellinen yritys olisi. Mukava viikonloppu edessä siis. Oikein rentoutumisen huipentuma.

Välillä tuntuu, että stressi ja työt eivät lopu koskaan. Kun yksi kurssi koulussa päättyy, toinen alkaa, ja kun joku työprojekti valmistuu, jotenkin onnistun hankkiutumaan mukaan uuteen. Älkää toki käsittäkö väärin. Työtilaisuudet, etenkin omalla alalla, ovat upea juttu, sillä tällaisessa elämäntilanteessa jokainen työtarjous on kovin mieluinen - ne auttavat eteenpäin paitsi taloudellisesti, myös antavat kokemusta ja näkemystä tulevaisuutta varten. Välillä olisi kuitenkin kivaa viettää ihan oikeasti vähän lomaa, mutta siihen opiskelijalla ei ole melkein ikinä mahdollisuutta. Kesäloma on pelkkä sana, joka tarkoittaa todellisuudessa pakollista kolmen kuukauden työskentelykautta jossain hanttihommissa, jotta seuraavana vuonna olisi varaa taas ostaa jotain muutakin kuin niitä makarooneja. Talvilomalla järjestetään vaihtoehtoisia opintoja, joita on pakko käydä, jos mielii saada kasaan tarvittavat valinnaiset opintopisteet. Joululomalla osa joutuu valmistautumaan tenttikauteen ja toiset taas joutuvat silloinkin töihin - jopa aattona! Tästä syystä olenkin niin onnellinen, että tuleva kesä kuluu vaihto-opiskelun merkeissä. Ei tarvitse etsiä (tietääkseni) kesätöitä, ja voisi kerrankin olla mahdollisuus ottaa pikkuriikkisen lunkimmin, kuin tavallisesti. En vain ole ihan varma, osaanko ihan oikeasti enää ottaa rennosti ja päästää kokonaan irti stressistä.. Miten se tehdään? X)

Filosofiaa

2009-02-26T22:51:00.004+02:00

Tänään oli ensimmäinen taiteen filosofian kurssin luento, joka osoittautui loppujen lopuksi yllättävänkin mielenkiintoiseksi. Osa asiasta meni hieman yli hilseen ja etenkin aluksi tuntui, että koko oppiaine on varsin kokrealentoista, mutta pikkuhiljaa asiasta sai jotain otetta. Opettaja pohjusti tällä kerralla lähinnä sitä, mitä filosofia on, miten sitä yleensä Euroopassa käsitellään, ja pyrki saamaan meidät ajattelemaan niin sanotusti hieman laatikon ulkopuolelta. Odotan mielenkiinnolla tulevia luentoja.

Minulla oli kurssin suhteen pieni ongelma, mutta onneksi opettaja suhtautui siihen mukavan suopeasti. Kyseessä on pakollinen kurssi, joka tosin on poistumassa opinto-ohjelmasta, ja meidän vuosikurssimme on viimeinen, jonka se on suoritettava. Tästä syystä kurssia ei luultavimminkaan järjestetä tämän kerran jälkeen enään kuin ehkä hyvällä tuurilla ensi syksynä, joten parasta olisi, että sen kävisi nyt. Puolet kurssista sijoittuu kuitenkin huhtikuulle, jolloin minä huitelen jo Japanissa, joten en ollut varma, voisinko ylipäätään käydä kurssia tänä keväänä.

Kysyinkin opettajalta, voisinko suorittaa puolet kurssista ylimääräisten harjoitustehtävien tai esseiden avuin. Opettaja tiedusteli, minne olen lähdössä, ja mitä siellä opiskelen. Kerrottuani, että lähden Japaniin, hän tuntui omaksi yllätyksekseni olevan mielissään suunnastani. Ehkä minun ei olisi pitänyt olla tästä tosin kovin yllättynyt, sillä aloittihan hän sentään kurssin lukemalla meille erään japanilaisen tanka-runon. ;) Ensi töikseen hän lupasi antaa minulle mielenkiintoisten, japanilaisten mentaliteettiin ja kulttuurin pureutuvien kirjojen listan. :D Kun kysyin miten voisin korvata poissaoloni huhtikuulta, hän ehdotti, että tekisin matkaltani jonkinlaisen analyysitehtävän Japaniin liittyen. Hän lupasi miettiä minulle tehtävän ennen kuin lähden.

Odotin, että opettaja olisi ollut nihkeä tai pakottanut minut lukemaan järkyttävän määrän jotain lähdeaineistoa ja kirjoittamaan niistä miljoona esseetä, mutta näyttää siltä, että saatan päästä tekemään jopa ihan mielenkiintoista taiteen filosofian tutkielmaa japanilaisuuden näkökulmasta! Mainiota, että saan kurssin suoritettua! Kartuttaa mukavasti opintopisteitä, joita tuskin vaihdossa kertyy ihan yhtä hyvään tahtiin kuin viime vuonna. :P

Töitä, töitä ja vielä vähän töitä

2009-02-23T17:30:00.002+02:00

Helmikuu on hurahtanut ohi hirveällä vauhdilla, sillä tekemisestä ei todellakaan ole ollut puutetta. Kuun alussa olin niin hermostunut siitä, miten saan kaikki hommani tehtyä, että viimeiset pari viikkoa olen vääntänyt töitä ihan hullun lailla. Koulusta tultuani olen oikeastaan istunut suoraan koneen ääreen ja istunut siinä paria vessa- ja jääkaappikeikkaa lukuun ottamatta yhteen putkeen puolille öin saakka.

Koululaisen kuvitusprojekti alkaa olla loppusuoralla, sillä ymmärtääkseni ensi viikon loppuun mennessä kaiken pitäisi olla valmista. Tämän projektin kanssa onkin mennyt oikeastaan eniten aikaa viime viikkoina. Onneksi nyt jäljellä on käytännössä enää sarjakuvani värittäminen. Vesiväreillä läträäminen on melko rentouttavaa puuhaa, joten toivottavasti se vähentää stressaamista.

Kyseinen projekti poiki minulle myös hieman lisätöitä, sillä Koululaisen toimituksesta kysyttiin, ehtisinkö tehdä heille askartelumalleja myös pääsiäisen numeroon. Toimeksianto kuulosti niin hauskalta, että suostuin oitis. Olen luvannut kiikuttaa askartelut toimitukseen tämän viikon loppuun mennessä, joten tällä viikolla täytyy paneutua siis myös hääräilemään askartelumaalien, liiman ja muiden tilpehöörien parissa.

Jotta projekteja ei vain missään tapauksessa olisi liian vähän tälle kuulle, työn alla ovat myös nettisivut eräälle yritykselle. Koska työlle ei ole asetettu varsinaista deadlinea, olen tehnyt sitä taka-alalla aina silloin, kun Koululaisen hommilta olen ehtinyt. Haastavaa projektissa on yritysilmeen sisällyttäminen sivuston ulkoasuun, sekä suuren informaatiomäärän jäsentely helposti lähestyttäväksi ja luettavaksi kokonaisuudeksi. Oma päämääräni on, että saisin nettisivut viimeistään seuraavan kolmen viikon aikana täysin valmiiksi. Ulkoasu alkaa olla omasta puolestani valmis, joten mieluiten alkaisin rakentamaan sivuja heti ensi viikon alusta, jotta niiden kanssa ei tulisi turhan kiire ennen Japaniin lähtöä.

Jospa sitä sitten Japanissa ollessa ehtisi ihan pikkuisen hellittää.. :]

Koululaisen kuvitusprojekti käynnistyy

2009-02-03T18:56:00.002+02:00

Kirjoitin joulun alla erääseen graafisen suunnittelun kurssiin sisällytetystä kuvitusprojektista, jonka aikana luokkani tekee paitsi kuvituksia, myös omia juttuja lastenlehti Koululaisen kesänumeroon 'Räppäriin'. Nyt projekti on vihdoin käynnistynyt ihan tosissaan, ja olemme päässeet pikkuhiljaa vauhtiin.

Itse olen tekemässä Räppäriin mm. sarjakuvaa, tehtäviä ja askarteluohjeita. Olen varsin mielissäni projektista, sillä paitsi että kuvittaminen ja askartelu ylipäätään on hauskaa, on kesäkuussa julkaistava Räppäri myös mitä mahtavin työnäyte tulevaisuutta ajatellen. Olen myös aina ollut kiinnostunut toimitustyöstä ja työskentelemisestä lehtitaloissa, joten Koululaisen toimitusväen lupaama kuun puoleen väliin sijoittuva tutustumiskäyntimme Yhtyneiden Kuvalehtien toimitukseen tulee olemaan mielenkiintoinen kokemus.

Askarteluohjeideni mallit ovat työn alla juuri parhaillaan, tehtäväsivu väritystä ja tekstejä vaille valmis ja sarjakuvan ruutujako suunnitteilla. Ensi viikolla koetan ehtiä koulun studioon kuvailemaan valmiita askarteluja, jotta voin alkaa miettiä taittoa ja muita sivuille tarvittavia elementtejä. Niinpä nyt siis upotan käteni taas ylitsepursuavan askartelulaatikkoni uumeniin ja ryhdyn hommiin. :)

Rentoutumisviikonloppu kouluhommilla höystettynä

2009-02-01T13:59:00.005+02:00

Kun lauantaiaamuna heräsin auringon kimmellykseen valkoisella pakkashangella, tiesin, että päivästä tulee hyvä. On uskomatonta, miten suuresti ilmanpaineen vaihtelut vaikuttavat mielialaani. Kirkkaalla säällä kaikki on aina paremmin!

Ensi töikseni päätin lähteä valokuvaamaan ulkosalle, sillä koskaan ei voi tietää, missä vaiheessa pilvet taas kerääntyvät taivaalle. Niinpä tungin pokkarin taskuun, heitin repun selkään ja painelin pihalle.

En ottanut mitenkään äärettömän paljon kuvia, sillä 20 pakkasastetta tekivät pikkuruisen kameran asetusten näpräämisestä melko tuskaista. Suureksi harmikseni huomasin vasta kotimatkalla, että olin ottanut kaikki kuvat ISO-arvolla 400. Niinpä jouduin tyytymään rakeisiin otoksiin, eivätkä ne yhtään helpottaneet järkkärikuumettani.

Muutkin ihmiset olivat selvästi innostuneet auringonpaisteesta ja lähteneet ulkoilemaan kirpeästä pakkasesta huolimatta. Luistelukentillä ja kaukaloilla kiekot kilahtelivat maalitolppiin ja lapset kiljahtelivat pysytellessään pystyssä liukkaalla jäällä.

Jopa yleensä varsin ankean näköinen juna-aseman ympäristö näytti kutsuvilta. Niinpä kipaisin kauppaan ostamaan aineksia porkkanakakkuun. Illalla vedinkin sitä hurjat kolme palaa, enkä aikonutkaan tuntea huonoa omatuntoa moisesta mässäilystä.

Ilta kului piirrelen ja katsellen leffaa. Opiskelin myös japania ja koetin keksiä ratkaisuja erääseen nettisivuprojektiin. Ei siis ihan turha päivä, vaikka loppujoen lopuksi en saanutkana ihan niin paljon aikaiseksi kuin olisin ehkä halunnut. :]

GMO:ta vastaan... Miksi?

2009-01-23T22:10:00.009+02:00

Olen kirjoitellut ja varmasti puhunutkin paljon geenimuuntelua vastaan, ja huomannut siinä sivussa mielenkiintoisen seikan. Monet ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että kaikki geenimuuntelua vastustavat ihmiset ovat sitä mieltä, että geenejä ei pitäisi mennä sorkkimaan, tai että kasvien geeneihin kajoaminen on luonnotonta tai jotenkin väärin. Omalla kohdallani tämä ei ole pääsyy siihen, miksi en halua geenimuunneltua ruokaa syödä, saati nähdä gmo-viljaa Suomen pelloilla, vaikka myönnettävä on, että emme voi tietää, mitä geenimuuntelu prosessina itsessään saa tulevaisuudessa aikaan.

Olen aina ollut sitä mieltä, että geenimuuntelu voi olla mahdollisuus. Nuorempana jopa kaavailin biologin uraa geenitekniikan parissa. (Uskokaa tai älkää. Ehkä jos graafikkohaaveeni tyssäävät, haen Viikin laboratorioihin..) Geenimuuntelulla voi olla potentiaalia auttaa joskus vaikkapa nälänhätää, tai esimerkiksi pidentää satokausia pohjoisilla leveyspiireillä. Edellämainituissa tavotteissahan ei olisi tietenkään mitään huonoa, mutta valitettavasti markkinoilla olevat gmo-lajikkeet tai uusien gmo-lajikkeiden kehittämiseksi tehtävä tutkimustyö eivät aja näitä päämääriä, ja siinä piileekin varsinainen ongelma.

Markkinoilla olevat gmo-lajikkeet omistavat yksityiset yhtiöt, joiden intressit eivät ole suinkaan maailmanparannuksessa, vaan omassa navassa - ovathan ne voittoatavoittelevia globaaleja jättifirmoja. Kyseisten yritysten, kuten vaikkapa maailman johtavan gmo-lajikkeiden tuottajan, Monsanton, geenimuunnellut maissit, vehnänsiemenet tai soija eivät toki ole kylmänkestäviä, tavallista terveellisempiä tai tuottavampia. Ei, ne nimittäin vain kestävät paremmin myrkyllistä rikkaruohojentorjunta-ainetta, Roundup:ia. Ei varmaan liene vaikeaa arvata miksi Monsanto kehittää torjunta-aineita kestäviä kasvilajikkeita, jos se on myynyt kehittämäänsä Roundupia jo yli 30 vuotta. Loppua tälle "menestystarinalle" ei tunnu olevan näköpiirissä, sillä jos Wikipediaa on uskominen, esimerkiksi jo 87% USA:n soijapapufarmeista kasvaa tätä ihastuttavaa kemikaalipeltoa.

Joku voisi ajatella, että onpa mahtavaa. Viljelijöiden ei tarvitse huolehtia enää rikkakasveista. Valitettavasti rikkakasvien häviäminen pelloilta ei ole kuitenkaan Roundupin tai muiden vastaavien torjunta-aineiden ainut vaikutus. Varmaan kaikki meistä tietävät, että torjunta-aineista jää jäämiä kasveihin, ja sitä kautta ne kulkeutuvat niin eläinten kuin ihmistenkin elimistöön. Osaksi siitä syystähän me kuorimme ja jynssäämme hedelmätkin (vaikka pelkkä pintakiilto ei yksinäänvalitettavasti autakaan). Torjunta-aineet voivat aiheuttaa mm. mutaatioita sikiöille, hedelmättömyyttä, syöpää ja hormonaalisia häiriöitä. Erityisen vahvasti ne vaikuttavat lapsiin. Kemiallisia torjunta-aineita käytetään maataloudessa toki nykyään hyvin yleisesti (Luomua lukuunottamatta), mutta gmo-lajikkeisiin ruiskutetaan niiden myrkynkestävyyden takia huomattavan paljon suurempia torjunta-ainemääriä, joten niihin jää myös huomattavasti suurempia jäämiä kyseisiä aineita. Tämä onkin pääsyy, miksi itse en halua syödä gmo-ruokaa. En halua altistaa itseäni tahallisesti turhaan karsinogeeneille tai hormoonihäiritsijöille, sillä ihmiset saavat niitä ilman gmo-ruokaakin jo varmasti ihan liikaa. Luonnollisesti torjunta-aineet ovat myös vakava ympäristöhaitta, ne kuormittavat vesistöjä, ja vaikuttavat sitä kautta myös kalakantoihin.

Se, että Suomessa yritetään tehdä lakimuutoksella mahdolliseksi gmo-viljely, on mielestäni hullua. Vaarana on, että uudet lajikkeet syrjäyttävät luonnolliset kasvikannat. Kaikenlisäksi ei ole olemassa gmo-lajikkeita, jotka olisi suunniteltu nimenomaan Suomalaisiin olosuhteisiin, joten pelkällä rikkaruohomyrkytyksen lisäämisen uhallako suomalainen esimerkiksi Etelä-Eurooppaan verrattuna suhteellisen puhdas ruokatuotanto ja kasvikanta pitäisi vaarantaa? Kuten YLE-Ykkösen radiohaastattelussakin syksymmällä kerrottiin, myös hyviin uriin päässyt Luomuviljely saattaisi hävitä kokonaan gmo-lajikkeiden levitessä pikkuhiljaa yhä laajemmalle maaperäämme.

Halusin nostaa aiheen taas esiin, luettuani ystäväni linkittämän Tiede-lehden artikkelin, joka osuu mielestäni naulan kantaan. Jos ja KUN siis haluatte lukea aiheesta hieman tieteellisemmältä ja kaiketi luotettavammalta taholta, voitte lukaista läpi kyseisen artikkelin Tiede-lehden blogista, ja sen jälkeen syventyä vajoamaan epätoivoon vaikka Monsanto-dokkarin avulla. Tieto on tuskaa. -__-

Kivaa viikonloppua, ja peskää ne tomaatit kunnolla! ;)

Bella ja Edward

2009-01-17T11:32:00.004+02:00

Viime viikonloppuna huomasin, kuinka kello kääntyy kohti aamuviittä, joten oli pakko lopettaa lukeminen. Alkuviikosta oli pakko hieman hellittää kirjasta, vaikka en olisi halunnutkaan. Sain Twilight-sarjan ensimmäisen osan joka tapauksessa loppuun eilen, vaikka minulla olisikin viime viikolla ollut ihan liikaa kaikkea muutakin tekemistä. Niinpä.. inspiroiduin taas piirtelemään hetkeksi:

Olen lukenut aamupalan ääressä, illalla odottaessani, että Micke pesee hampaita ennen nukkumaan menoa, ja jokaisessa välissä, missä vain suinkin on koulutöiltä ollut aikaa (ja joskus, vaikkei olisi ollutkaan). Jossain vaiheessa huomasin Micken lukevan kirjan jännittävimpiä kohtia olkani yli. "Miten hidas sää oikein oot?", herra valitti, kun en kääntänyt sivua samassa tahdissa, kuin hän olisi halunnut. X)

Jotkut kirjat vain ovat sellaisia, että niitä ei voi päästää käsistään. Ja vaikka päästäisikin, niiden tapahtumat pyörivät päässä vielä pitkään. (Hmm.. tämä kuulosti ihan takakansitekstiltä.. XD )

Jotkut ovat sanoneet Twilight-kirjaa teinihömpäksi, mutta en voi sanoa olevani samaa mieltä. Toki tapahtumat sijoittuvat osin lukiomaailmaan, ja pääosassa on ensirakkaus, jotka luonnollisesti kuuluvat teini-ikään, mutta tapa, jolla kirjailija Stephenie Meyer kuvaa ensirakastumista, ei ole pelkkä pintaraapaisu. Itselleni ainakin tulivat mieleen hänen kuvauksiensa kautta ne hetket, kun tapasin Micken, ja vaikka se kaikki kuuluukin "kauheaan teini-ikään", on sitä mukavaa muistella. Päähenkilöihin oli äärettömän helppoa samaistua, ja olenkin sitä mieltä, että jos heidän suhteensa rakentuminen jätettäisiin parin sivun varaan, katoaisi kirjasta koko taika.

Ja eihän kirja toki loppujen lopuksi ole pelkkää tunnevyöryä.. Lukekaa itse tai jättäkää lukematta. Eiväthän rakkausromaanit toki kaikille sovi. Mutta pelkän kirjasta tehdyn elokuvan varaan tätä kokemusta ei ainakaan kuulemma kannata jättää. :P

Väsynyt viikko

2009-01-16T09:49:00.002+02:00

En minä edelleenkään mitään sketchipäiväkirjaa pidä, kunhan vain luonnostelen huvikseni koneella kymmenen minuutin räpellyksiä. X)

Ollappa lyhyt

2009-01-15T22:16:00.005+02:00

En minä mitään sketchipäiväkirjaa pidä, mutta joskus, kuten tänään, on silti hauska kuvitella tekevänsä niin. Tässä siis kolmen ruudun "sarjakuva", joka sopii kyllä mihin tahansa päivääni. :P

Vaativammat tarkastelijat klikkaavat pikkuruisen kuvan hieman isommaksi. Kyllä tämän blogin ulkoasulle on pikimmiten tehtävä jotain, kun ei tähän edes mahdu kunnon kokoisia kuvia laittamaan. X) Kun vain ehtisi/viitsisi /jaksaisi..

Syntymäpäivähulinaa

2009-01-12T14:41:00.007+02:00

Varsinaisesta merkkipäivästäni on melkein pari viikkoa, mutta viime perjantai kului silti synttärihumun merkeissä. Tarkoituksenani oli alunperin järjestää kahdet eri juhlat luokkatovereilleni, sekä ihan vain muutamille pääkaupunkiseudulla asuville ystävilleni, mutta loppujen lopuksi päädyin yhteen juhlapäivään, ja yritin änkeä vajaan 20-henkisen ihmismassan kaksioomme syömään kakkua. Onnistuin, ihme kyllä.

Mango-persikkatäytekakun lisäksi kertakäyttöastiat (oli pakko säästää Micke tiskiltä, kun herra oli tiskannut jo kahden päivän ajan leivontakulhojani) täyttyivät raikkaasta bulgursalaatista, pesto-salami-hyrristä, juustosarvista, dipattavista vihanneksista, kekseistä ja karkeista. Tarkoituksenani oli tehdä myös muffinsseja, mutta valitettavasti sairastelu vei minulta yhden leivontapäivän, enkä kertakaikkiaan ehtinyt enää tekemään muffinssitaikinaa perjantaina.

Pelilistalta löytyi tuona iltana Singstaria, Guitarheroa (miksi meillä on nämä kaikki mahdolliset musiikkipelit, mietin välillä...) ja Aliasta. Ehdin itsekin laulaa pari biisiä ja sijoittua Annan kanssa jaetulle ykkössijalle, mutta pääasiassa keskityin siirtyilemään porukoista toiseen, yrittäen ehtiä jutella vähän kaikkien kanssa.

Sain oikein ihanan, ja varsin käytännöllisen lahjasaaliin. Ulkoinen, 160 gigan kovalevy täytti jo kaikki toiveeni, joita olin ääneen esittänyt, mutta sen lisäksi minua lahjottiin Japanin jeneillä, ihastuttavlla sormikas-lapasyhdistelmällä, jota kuulemma myös kynsikkäiksi kutsutaan, huulirasvalla, suloisella kolikkopussukalla, suklaalla, mässyllä ja musiikilla. Lisäksi ystäväni Eija oli muistanut minua suloisella Hello Kitty -setillä kaikkine herkkuineen jo aikaisemmin.

Herkullisin lahja oli ehdottomasti upea Fazerin juustokakku. Mikään kakku maailmassa ei ole yhtä ihanaa kuin raikas, hieman sitruunainen juustokakku! Ne ovat heikkouteni, ja tätä kyseistä yksilöä söin ihan oikeasti silmät kiinni unelmoiden, niinkuin jossain Magnumin jäätelömainoksessa. X) Vesi nousee kielelle ihan vain tuota kuvaa katsellessa..

Tulipa ihan lapsuuden synttärit mieleen - en muista milloin olisin saanut näin monilta ihmisiltä lahjoja syntymäpäivänäni, saati milloin minulla olisi ollut näin paljon kavereita kylässä! Kiitokset kaikille kävijöille. Oli hauskaa. :)

Lisäilen kaikkien synttäriruokien reseptit piakkoin Ruokakomeroon.

Niin kuin ei olisi muuta tekemistä..

2009-01-07T15:59:00.005+02:00

Tänään otin vielä vapauden olla yhden päivän kotona parantelemassa itseäni, vaikka koulu jo alkoikin. Yöllä oli sen verran kurja olo, että aamulla ei huvittanut nousta sängystä. Nukuin kahdentoista tunnin yöunuet. Ehkä se auttaa. Nyt olen ainakin melko normaali oma itseni, joten huomenna luultavasti voisin kuvitella jo lähteväni ulos talosta kauemmaksikin kuin postilaatikolle tai roskia viemään.

Ajattelin, että koska olo on suhteellisen normaali, voin yrittää tehdä jotain sellaista, josta on hyötyä. Niinpä olen hiljakseen pyyhkinyt hieman pölyjä – se ei rasita lähes ollenkaan, mutta saa aikaan tunteen, että olen tehnyt jotain todella oleellista ja tärkeää. XP

Taittotyö alkaa näyttää aika valmiilta, vaikka en suostukaan sitä itse oikein uskomaan. Tosiasia kuitenkin on, että periaatteessa tuosta 12-sivuisesta taitosta puuttuu tällä hetkellä vain kuvatekstit. Toki niiden asettelun jälkeen luvassa on vielä kaikenlaista säätöä.

Jotta päivä ei olisi liian velvollisuuksientäyteinen, täytyy itseään viihdyttää vaikkapa Neetan antamalla haasteella:

Elämäni aakkoset

A = Absolutismi. Kai se on melko oleellinen osa minua, vaikka en en haluakaan tehdä siitä sen kummempaa numeroa, enkä ole koskaan päättänyt, että nytpä ryhdyn tämmöiseksi. :P

B = Bruxelles. Au pair -kesä Brysselissä oli unohtumaton, ihana kokemus.

C = Carcassonne. Rakastan lautapeljä. Tämän nettiversiota pelaillessa on mennyt koko joululoma.

D = Draama. Pidän draamasta elokuvissa, kirjoissa ja sarjakuvissa, mutta en niinkään oikeassa elämässä.

E = Eija. Lapsuuden ystäväni, joka on elämäni tärkeimpiä ihmisiä. Parinkymmenen vuoden aikana on ehtinyt kokea, nähdä ja tehdä kaikenlaista. Harmi, ettei tällaisia ihmisiä ole kuin yksi. :)

F = Frendit. Ystävät. Kaverit. Ne kaikki on tärkeitä.

G = Graafinen suunnittelu. Ala, joka tuntuu juuri oikealta valinnalta.

H = Himanka. Olen syntynyt ja viettänyt elämäni ensimmäiset 19 vuotta Himangalla, käpykylässä meren rannalla Pohjanmaalla. Kaipaan yhä useita asioita elämästäni tuossa pikkukylässä.

I = Itku. Olen vähän turhankin herkkä itkemään. Jos joku muu itkee, mitä suurimmalla todennäköisellä myös minä itken, vaikkei asia edes koskettaisi minua. X) Elokuvissa, lentokentällä, haikeissa tilanteissa, hyvästellessä, kotona... missä vaan. :P

J = Japani. Harrastus, tuleva asuinpaikkani, ihanien muistojen ja tulevaisuuden haaveiden kohde.

K = Kontu. Vaikka kyseinen Tolkien-nettiyhteisö ei enää nykyään olekaan niin suuri osa elämääni, se oli sitä mitä suurimmissa määrin yläaste- ja lukioaikoinani. Oikeastaan lähes kaikki nykyiset ystäväni, joita en ole tavannut kouluympyröissä, ovat tulleen Konnun kautta tai kontulaisten kautta. Jopa avomieheni. Kontu on muistoissa minulle (ja monille muille) sellainen elämänvaihe, johon haluaisi välillä palata kovasti takaisin.

L = Luonto. Rakastan luonnossa liikkumista, valokuvaamista, metsiä... Kurjin asia pääkaupunkiseudulle muuttamisessa on ollut se, että luonto ei ole enää niin lähellä minua kuin se maaseudulla oli. Kaipaan korpeen – jossain määrin.

M = Micke. Se kaikkein ihanin.

N = Namut. Syön karkkia ja herkkuja ihan liikaa, mutta rakastan niitä ja niiden tekemistä.

O = Omakotitalo. Sellaisen voisin haluta joskus. Itse suunnitellun, sisustetun ja täydellisen tarpeisiini. Mieluiten siskoni talon vierestä, kiitos. ;D Hahaha...

P = Partio. Pitkäaikainen harrastukseni, joka tosin nyt on tauolla, sillä tällä hetkellä en vedä vartiota tai käy vaeltajien kokouksissa. Koen kuitenkin, että partio tulee taas jossain otollisemmassa elämän vaiheessa olemaan yksi tärkeistä harrastuksistani. Kunhan sopeudun paremmin pääkaupunkiseudun hulinaan...

Q = Quu. Kuu. Olen aina ollut jossain määrin hullaantunut tähtitieteeseen ja kaukoputkiin, vaikka en ymmärräkään fysiikasta tai avaruuden lainalaisuuksista yhtään mitään.

R = Ruoka. Pitää mieleni parempana ja pinnani pidempänä. Mieltymyksestäni ruoanlaittoon kertonee jo Ruokakomeronkin olemassa olo.

S = Sisarukset. Isosisko ja pikkuveli. Näitä ei voi valita, mutta onneksi minä sain parhaat. :)

T = Tietokone. Sen edessä tulee vietettyä liikaa aikaa. Eipä sitä ilman tulisi kyllä toimeen kovin montaa päivää. Voisi joskus ehkä koittaa? :D

U = Uusiokäyttö. Kierrätys on hyvästä, kemikaalit pahasta ja kirpputorit ihania.

V = Vanhemmat. Onnekseni tulen näiden kanssa mielestäni ihan hyvin tomeen. En tiedä tuleeko minusta koskaan vanhempi. Se on niin kamalan vastuullista ja pelottavaa.

W = WoW. World of Warcraft. Tekee elämäni paljon vaikeammaksi ja aiheuttaa paljon mielipahaa. Inhoan sitä. >:(

X = X-ray. Olen kerran elämässäni ollut kapinallinen. Silloin juoksin äitiä karkuun pihalla (en tahtonut lopettaa leikkejä ulkosalla), hyppäsin ojaan ja mursin jalkani. Ja jouduin röntgeniin. Muistelkaamme tätä erityistä tapausta lämmöllä.

Y = Yoga. Olen harrastanut erilaisia joogamuotoja säännöllisesti ehkä noin viitisen vuotta. Jos viikottainen jooga-annos jää puuttumaan, sen kyllä huomaa. Parempaa liikuntamuotoa saa hakea. Itselleni varmin tapa rentoutua ja saada hyvä mieli.

Z = Zannen, 残念. Pettymys. Niiden kautta oppii ehkä parhaiten onnistumaan.

Å = År 2009. Tämä vuosi tulee olemaan yksi varmaan mieleenpainuvimmista vuosista vaihto-opiskelun ja kaiken muun sen mukanaan tuovan kivan myötä. Can't wait!

Ä = Äärimmäisyydet. Yritän välttää niitä.

Ö = Ötökät. Ehkä inhottavimmat asiat maailmassa. Näiden kanssa en tule toimeen, en sitten millään.

22-vuotiaskin voi kokea The Sims 3 –kuumetta..

2009-01-06T18:14:00.004+02:00

Eilen oli 22-vuotissyntymäpäiväni, mutta se ei estä minua surffailemasta EA:n sivuilla katsomassa trailereita ja lukemassa huhuja helmikuussa ilmestyvästä uudesta The Sims 3:sta.

Pelatessani silloin joskus 13-vuotiaana Ensimmäistä The Sims -peliä, harmittelin sitä, että naapuritaloihin ei voinut mennä sisälle, ja että ne olivat muutenkin sellaisia rasittavia blurreja laatikoita kaukana horisontissa. Eihän siinä ole mitään itua, että pitää odotella, että joku tyyppi sattuman kaupalla eksyy etupihallesi, jotta voit jutella jollekin. Lankapuhelimella soitteleminenkin oli niin hankalaa, vaikka kyllähän minä itsekin noihin aikoihin vielä soitin useimmiten lankapuhelimella kavereilleni. :P Jossain vaiheessa sain peliin Deitti-lisäosan, jossa pääsi taksilla käymään kaupungilla kaupoissa ja ravintolassa. Siis.. taksilla? Mikä juttu sekin nyt oli. Petyin. Miksei sinne voi kävellä?

Sims kakkosen julkaisun lähetessä odotin kuin kuuta nousevaa, että voisin lopultakin tehdä tutustumisretkiä myös naapurustoon. Mutta ehei, taas piti soitella taksi, odottaa pitkät latautumiset eri naapurustojen välillä, ja juuri kun olit ehtinyt tehdä pienen shoppailukierroksen kaupungilla, olet muka jo niin väsynyt ja suihkun tarpeessa, että on pakko soittaa taksi viemään sinut kotiin. Kaikesta huolimatta pelailin sitä lukioainaka ihan kiitettävästi pian julkaisun jälkeen. Muutamassa vuodessa siihen kyllästyi kuitenkin niin kovasti, että joskus jos intoutui pariksi illaksi pitkästä aikaa rakentelemaan taloja, se oli ihme.

Mutta lopultakin tuottajat ovat tajunneet lisätä peliin sen, mitä minä olen hamunnut siihen jo 8 vuotta sitten. Nimittäin avoimen naapuruston. Naapurusto, jossa sinun talosi muiden asukkaiden talojen, kauppojen, puistojen ja lenkkipolkujen kera ovat kaikki ulottuvillasi ihan siinä yhdessä ja samassa ruudussa, eikä latailuaikojen päässä. Kehaisevatpa tuottajat virallisella pelisaitilla videossaan, että kaikkialla naapurustossa tapahtuvilla sattumuksilla on vaikutuksia koko naapurustoon. Tämä on jossain määrin myös hermostuttavaa, jos ottaa huomioon aiempien Sims -pelien tekoälyn. Jos jätät äijäsi hetkeksikään toimimaan itsekseen, on takuu varmuudella kohta joku suututtanut toisen, sytyttänyt hellan palamaan ja luultavasti mennyt siivoamisen sijaan katselemaan telkkaria.

Muita uusia ominaisuuksia Sims 3:ssa ovat Simin persoonallisuuden muokkaussysteemi, sekä monipuolisemmat ulkonäön muokkaus mahdollisuudet. Värejä ja kuoseja sekä vaatteille, hiuksille, että jopa huonekaluille voi nyt määrittää ihan itse. Olen kuitenkin hieman pettynyt pelin grafiikoihin. Ovathan ne toki varmaan kehittyneemmät kuin edellisessä pelisarjan tuotoksessa, mutta silti muutosta parempaan olisi saanut mielestäni olla enemmän ja näyttävämmin. Kyllä nykyajan pelitekniikka pystyisi ainakin siihen, etteivät simit vuodesta toiseen näyttäisi niin geneerisiltä ja samanlaisilta, riippumatta siitä minälaiset hiukset, kulmakarvat, nenät tai silmät niille valitset? Jäin kaipaamaan myös varsinaiseen peliin istutettuja vuodenaikoja, mutta luultavasti nekin tungetaan johonkin raivostuttavan rahastus-lisäosaan, joita Sims peleille tuntuu riittävän. :P

No, odotetaan nyt, millainen lopullinen The Sims 3 sitten tulee olemaan. Harmi, että peli ei taida pyöriä läppärilläni. Huhtikuusta alkaen kun joudun tyytymään tuohon kannettavaan muutettuani Japaniin. Jää lyhyiksi uuden Simsin pelaamiset siis tältä keväältä, mutta toisaalta – ehkä ihan hyvä niin. Ja luultavasti kuukaudessa ehdin jo kyllästyä peliin, mikäli vanhoihin kokemuksiin on uskominen. ;P

Nälkä kasvaa syödessä

2009-01-04T13:09:00.004+02:00

Kun eilen aloitin, en oikein osannut enää lopettaa, ja tuli piirreltyä melkein puoli päivää, kunnes tämä tauti sitten illan mittaan alkoi saamaan minusta taas liiaksi otetta. Ennen kuumeen nousua sain aikaiseksi mm. tämän suhteellisen kesäisen kuvan. Minulla on näemmä tällä hetkellä joku päähänpinttymä mustahiuksisten naisten piirtämiseen. :P

Kiinnostuneille muuten sitten tiedoksi, että eihän niissä labrakokeissa mitään ollut. Tulehdusarvo oli 11, josta ei ilmeisesti tarvitse huolestua, kun vasta reilussa 50:ssä aletaan popsia jotain antibiootteja. Verenkuvassakaan ei vissiin ollut mitään ihmeellistä, vaikkakaan en ymmärtänyt hoitajan kertomista arvoista mitään muuta kuin hemoglobiinin, joka keikkui jossain 129:ssä.

Doodlailua

2009-01-03T14:22:00.007+02:00

Koko loman ajan on tehnyt kauheasti mieli piirtää, mutta jotenkin kaikki tärkeämmät työt ovat ottaneet ykköspaikan mielessäni. Kun sitten kunnon virus iski taas päälle, en ole loppujen lopuksi jaksanut tehdä yhtään mitään – tähän saakka tekemättä ovat jääneet siis niin ne tärkeämmät kouluhommat kuin myös omat piirtelyt. Tänään oli jo vähän parempi olo, mutta ei kutienkaan tarpeeksi hyvä ulkoiluun tai muuhun radikaaliin, kuten vaikkapa kaverin tupareihin lähtemiseen. Rasitti, joten oli vähän pakko hellittää otetta ja päättää, että nyt rentoudun sitten täällä kotona, kun täältä kerran ei voi oikein minnekään lähteä.

Ei mitään suurempaa päämäärää, kunhan vain halusin vähän luonnostella.

Dramaattinen diagnoosi: flunssa?

2009-01-02T12:36:00.005+02:00

Lääkäri ei löytänyt tulehdusta korvista eikä poskionteloista. Hengitys kulki normaalisti ja kurkkukin oli oma tavallisen punainen itsensä. Ts. lääkärikäyntini tuntui hieman taas rahan heittämiseltä hukkaan, sillä mitään konkreettista syytä ei sairasteluihini löytynyt. Todennäköisin selitys lienee siis vain toinen toisensa perään iskeneet ihan tuikitavalliset virusperäiset flunssat. Sairaslomatodistuksessani tosin lukee varsin dramaattisesti: "Määrittämätön äkillinen ylähengitystieinfektio..." Tuollaista lappua kun menisi työnantajalle vilauttelemaan, voisi hyvällä omalla tunnolla nukkua työvuoron ajan kotona. Harmi vaan, ettei ole töitä juuri nyt. ;P

Lääkäri oli silti oikein kiva ottaessaan minut ylimääräisenä potilaana tutkittavaksi sen päivän jonojen päätteeksi, vaikka oli aikataulustaankin tunnin myöhässä. Hän myös laittoi vielä lähetteen laboratoriotesteihin, mikäli olo ei kohene tai pahenee perjantaihin mennessä. Niinpä tuli siis käytyä tänään "luovuttamassa verta" pariin putkiloon. Jospa ne saisivat niistä jotain selville..

Jotenkin olen kuitenkin pessimistinen, ja oletan kuulevani parin tunnin kuluttua tuloksia soitellessani, että olen teoriassa ihan terve. Mikä siinä on, että lapsena kaikelle sairastelulle löytyi aina joku kunnon syy – oli korvatulehdusta, vesirokkoa, poskiontelontulehdusta, angiinaa ja ties mitä suu- ja sorkkatautia – mutta nyt aikuisena sitten saa typeränä ravata lääkärissä vain tullakseen todetuksi "flunssaiseksi"?

Ei se ollut(kaan) mun syy!

2008-12-30T11:14:00.003+02:00

Turhaa manasin eilistä laiskuuttani, sillä illalla selvisi miksi minulla oli koko päivän niin vetämätön olo. Taas nousi kuume. Kurkku alkoi pikkuhiljaa kipeytyä, ja päähän oli vissiin joku käynyt löymässä lekalla. Se on muuten neljäs flunssarupeama yhden kuukauden sisällä! Yöllä oloa helpottivat hieman valkosipulit sukissa (kyllä, luit oikein), sillä sain niiden ansiosta hengityksen kulkemaan ja kurkkukaan ei ollut enää aamulla kipeä. Valitettavasti pääkipuun nuo ihmesipulitkaan eivät auttaneet, joten oli pakko viiden aikaan aamulla ottaa vielä joku Burana, kun jomotti niin kauheasti.

Päätin, että nämä viikon välein tulevat kuumeilut saavat nyt luvan loppua, ja soitin sitten tänä aamuna terveyskeskukseen. Käskivät minua tulemaan terveydenhoitajalle, joka sitten kyseli sataa asiaa, mutta ei oikeastaan tutkinut millään tavalla. Hän epäili, että minulla on ollut kuun alussa virustauti, jonka heikentämänä olen viikon välein saanut mahdollisesti aina uuden viruksen. Kivaa.

Sain ajan lääkärille vielä tälle iltapäivälle, mistä olin kohtalaisen yllättynyt näinä nykyisinä lääkäripula-aikoina. Joku kiva lääkäritäti oli luvannut tutkia minut ylimääräisenä potilaana muiden lukuisten sairaiden jälkeen. :) Toivon nyt vain tosiaan, että tälle ihanalle kierteelle tulisi loppu. Sairastaminen on niin.. rasittavaa.

P.S. Kaikesta kuumeilusta huolimatta, sain logon eilen tehtyä!! Uskomatonta, mutta totta. ^_^

Laiskottaa

2008-12-29T12:14:00.003+02:00

Töistä, kouluhommista tai oikein mistään muustakaan ei meinaa tulla yhtään mitään. Olen näennäisesti lomalla, mutta oikeasti pitäisi tehdä kaikenlaista: viimeistellä yksi logo valmiiksi, suunnitella nettisivuja, taittaa reilu kymmenensivuinen koulun harjoitustaittotyö ja päivittää omia nettisivuja, sekä työstää blogin uutta ulkoasua. En kuitenkaan oikeen osaa virittäytyä kumpaankaan tunnelmaan – en täydelliseen rentoutumiseen tai hirveään työrumbaan. Niinpä vain lusmuan kaiket päivät tekemättä lähes yhtään mitään, mutta stressaten viimeisen päälle. Niin tyypillistä. :P

Vantaalla odottanut lumeton, synkkä maisema ei inspiroi yhtään mihinkään, ja vaikka kuinka yrittää pitää vielä joulutunnelmaa yllä jouluvaloin, piparein, konvehdein ja joululauluin, se vaan on ainainen fakta, että kun jouluaatto on ohi, ei tunnu enää oikein miltään.

Mutta tänään aion ottaa itseäni niskasta kiinni, ja saada asioita tehtyä. Ainakin sen logon.. -__-'' Sen deadline on nyt asetettu päähäni tälle päivälle, vaikka oikeasti varmaan voisinkin sitä vielä tehdä parin päivän ajan. Se on joka tapauksessa jo niin valmis, että ihan turhaa murehdin sen tekemistä päivätolkulla, kun voin ihan yksinkertaisesti vain tehdä sen tänään valmiiksi ja lähettää asiakkaalle. Jos illasta jää aikaa, voisin kuvitella aloittavani taittotyön. Saa nähdä, miten käy. Huomenna käyn kuluttamassa 10 euron alennuskupongin Seppälässä ostaessani pitkästä aikaa täydennystä vaatekaapin oleellisimmille hyllyille. Jotain on saatava aikaan, tai menee hermot ja itsekunnioitus! Vaikka se "jotain" olisikin vain sukkahousuostoksia.. X)

Huopakettu ja sen kaveri

2008-12-28T14:14:00.003+02:00

Tein tänä vuonna suuren osan joululahjoista itse, sillä paitsi että lahjabudjetti oli aika tiukoilla Japani-säästelyiden vuoksi, on itse tekeminen tietenkin tajuttoman hauskaa. Paketteihin löysivät tiensä daim-palat, konvehdit ja kännykkäkorut. Koska olen rakastunut viimeisen vuoden aikana totaalisesti neula-huovuttamiseen, muutamaan pakettiin eksyi myös pehmoinen huopakoru.

Junko sai leipomistamme mustikkapiirakoista muistuttamaan mustikkakännykkäkorun, ja sen lisäksi pienen söpön huopapupun. Monet japanilaiset tytöt pitävät kaikenlaisesta suloisesta, joten ajattelin, että tämä huopakoru on omiaan koristamaan Junkon laukkua tai takin miehustaa.

Olen käyttänyt useissa tekemissäni huopakoruissa mahdollisuuksien mukaan myös hiukkasen kierrätysmateriaalia. Aina ennen tuskailin, kun neulepaidoissa ja topeissa on välillä sellaisia rasittavia ripustusnauhoja, jotka pilkottavat rumasti kaula-aukosta tai kutittavat niskassa. Kun luokkakaverini Neetta sitten kerran kertoi, että suuri osa hänen mahtavasta, kirjavasta silkkinauhakokoelmastaan oli juuri noita edellä mainittuja raivostuttavia ripustusnauhoja, alkoivat sakset viuhua meidänkin kotona. Sain vielä siskonikin innostumaan leikkaamaan nauhalenkit omista paidoistaan ja lahjoittamaan ne askartelulaatikkooni. X) Sidoin kivan väriset satiininauhat rusetiksi pupun korvaan, johan tuli niillekin nauhan turhakkeille uusi elämä. Kuka niitä neuleita tai toppeja nyt ylipäätään edes henkarissa roikuttaisi?

Äitini on jotenkin kummallisesti hurahtanut kettuihin, ja keräilee kaikenlaista kettukrääsää, joten päätin tehdä hänelle huopaketun. Samanlaisen ketun sai myös hänen miesystävänsä. Ketun huovuttaminen oli hieman työlästä, sillä siinä on enemmän yksityiskohtia ja useamman väristä villaa kuin esimerkiksi nalleissa ja pupuissa, jotka ovat jo muodoiltaankin varsin yksinkertaisia valmistaa. Ketusta tuli kuitenkin mielestäni tosi hauskan näköinen. Taisivat lahjan saajatkin pitää näkemästään.

Huopakorut on tehty siis kokonaan villasta neulalla superloonialustan päällä huovuttamalla. Korun silmiksi olen ommellut pienet mustat puuhelmet. Taustapuolella näkymättömissä kiiltelee pieni rintaneulalukko, jonka olen liimannut paikalleen kuumaliimalla.

Huovuttaminen on stressin purkua parhaimmillaan ja onnistuu vaikkapa telkkarin tuijottelun lomassa, joten siitä on muodostunut minulle mitä rentouttavin harrastus. ^_^ Kannattaa kokeilla!

Lumista joulua!

2008-12-25T13:52:00.003+02:00

Joulu meni jälleen hyvin perinteisissä tunnelmissa. Aaton aatto ja muu varsinaisen h-hetken odottaminen meni löhöillessä, herkkuja syödessä ja pelaillessa mm. Wii fittiä, Toulousea ja korttia sisarusten, sekä äitini luona nelisen kuukautta asuneen japanilaistytön kanssa. Kävimme myös kylän nuortenkuoron joulukonsertissa, mikä oli ihan tunnelmallinen ohjelma aatonaattoiltaan.

Aattona heräsin poikkeuksellisen myöhään, mutta ehdin siitäkin huolimatta katsomaan aivan tarpeeksi (tai jopa liikaa) Joulupukin kuumalinjaa. Myös perinteinen Lumiukko-animaatio ja pakollinen joulurauhan julistus tuli seurattua. Iltapäivällä kävimme ulkona hiihto- ja potkukelkkareissulla. On ihanaa, kun täällä Pohjanmaalla on kunnon talvi - lunta, jäätä ja pikkupakkasta. Ei teekään yhtään mieli palata huomenna takaisin harmaalle pääkaupunkiseudulle..

Joulusaunan jälkeen söimme alkupaloina savukaloja, silakoita, silliä ja salaatteja. Pääruokaa tuskin kinkkuineen ja laatikoineen tarvitsee liiemmin esitellä. :P Jälkiruoka syötiin vasta hieman myöhemmin, koska olimme alkuillasta ihan liian täynnä. Pelailimme korttia, maistelimme myöhemmin siskoni kanssa tekemäämme kotitekoista kuningatarjäätelöä, ja lopulta yllätyimme, kun ovelta kuului kellon kilinää ja koputusta. Tänä vuonna meillä kävi nimittäin pukkikin, vaikka kukaan talossa ei ollut edes alaikäinen. X) Lahjoja tuli enemmän kuin oletin, mutta mikäpä sen mukavampaa.

Loppu aatto kului aika haikeissa tunnelmissa, koska Junko, japanilainen tyttö on lähdössä lauantaina takaisin Japaniin, ja jotenkin talon naisväki onnistui saamaan tunteet taas hieman turhankin pintaan. :P

Keskiyön lähestyessä suuntasimme vielä joulukirkkoon, joka oli siinä mielessä pettymys, että siellä olikin täysi valaistus päällä odotusteni vastaisesti. Edellisen kerran kun kävin yökirkossa, kynttilät ja joulukuusen valot loivat tunnelmaa. Oli kuitenkin ihan mukavaa laulaa joululauluja ja käydä lopuksi katsomassa hautausmaan kynttilämerta.

Tänään joulupäivänä vuorossa onkin ollut luonnollisesti joululahjojen kulutusta, joka minun tapauksessani on tarkoittanut karkkien syömistä. Veljeni tosin on viettänyt koko päivän pelaten Wiin Resident Eviliä. Illalla tosin tähän voi tulla pieni tauko, kun pikkuveljen tyttöystävä saapuu kylään. On jotenkin niin hassua kuvitella pikkuveljensä jonkun tytön kanssa, etenkin kun tämä velitapaus omissa silmissä tuntuu vielä usein niin pieneltä ja lapsekkaalta. X)

Iloista joulua, mukavia välipäiviä ja upeaa uutta vuotta kaikille!

Stressiä, stressiä

2008-12-17T13:23:00.005+02:00

Koulu alkaa olla lopuillaan, mutta kiire ei tunnu silti loppuvan ajatustasolla. Olen jatkuvasti jossain ihmeellisessä stressitilassa - ainut keino rentoutumiseen tuntuu olevan jooga, mutta sitäkään luksusta ei valitettavasti ole liioin joululomalla tarjolla.

Stressaan jo valmiiksi ensi viikonlopun lauantaityövuorosta, siitä miten ehdin valmistaa ja paketoida vielä pari joululahjaa, missä välissä ehdin pakata joulureissua varten. Samalla huomasin miettiväni kuumeisesti jo tammikuussa olevia syntymäpäiviäni, joita olen lupautunut tänä vuonna jopa juhlistamaan. Mutta onneksi on olemassa kalenteri sekä googlen notebookki, joihin kirjoitan ylös, mitä pitää tehdä. Organisointi auttaa jossain määrin stressinhallitsemisessa, mutta joskus on vain sellaisia hetkiä, että vaikka ei olisi edes mitään stressattavaa, stressaan silti. Jos omat asiat ovat mallillaan, stressaan ihan varmuudella jonkun muun asioita. -__-''

Menin taas puoliksi lupautumaan yhteen työhommaan, josta saisi rahaa. Olen tällä hetkellä melko rahanahne Japanin matkan takia, joten kaikki työt tuntuvat jotenkin kovin kutsuvilta. Rahatilanteeni itsessään on jollain tapaa stressaava, mutta huomaan stressaavani oikeastaan enemmän Micken rahatilanteesta. X) Itse tiedän, että en käytä rahaa oikeastana mihinkään turhaan, ja näin jotain kertyy säästöönkin, mutta toisin on tuon avopuolison laita. Vastikään hän meni ja hankki minulle laajakuvanäytön.... Ei sillä ettenkö olisi tarvinnut uutta näyttöä vanhan reuhkan tilalle, mutta useamman sadan euron joululahja alkaa olla aika maksimaalinen ainakin omasta näkökulmastani...

Rahan vuoksi on otettava töitä, mutta sitten nekin stressavat. Onneksi tämän uusimman työtarjouksen suhteen on vielä olemassa takaportti, jos työ tuntuukin liian vaikealta. En halua tällä kertaa ottaa mitään liian hankalaa hommaa, etenkin, kun kyse on nettisivuista. En halua joutua opettelemaan liikaa uutta - ihan vain siitä syystä, että minulla ei taida olla siihen tällä hetkellä aikaa tai energiaa. Peruswebbisivusuunnittelu on hauskaa, ja tykkään tehdä grafiikkaa webbiin, mutta jos joudun opettelemaan uuden tavan koodata näiden olemattomien kykyjeni rinnalle, tiedän, että mistään ei tule mitään. X)

Optimointia

2008-12-10T16:33:00.004+02:00

En ollut oikein uskoa tuossa tunti sitten koululta lähtiessäni, että sain todellakin jo nyt valmiiksi harjoitustaiton, jonka kritiikki on vasta viikon päästä. Viikon alussa, eli vain kaksi päivää sitten heikotti kun vain ajattelinkin loppuviikkoa – edessä oli joulukorttien askartelu ja osoitteiden kirjoittaminen, aikakauslehtiartikkelin harjoitustaitto, typografiajulisteen parantelu sekä kaiken kukkuraksi japanin kurssin päätöstentti. Tämä kaikki ei olisi tuntunut laisinkaan niin ongelmalliselta, ellen olisi haalinut jo viikkoja etukäteen töitä torstaista sunnuntaihin! Ajattelinkin, että japanin tenttiin lukemiselle ei jää yhtään aikaa, sillä kaikkien hommien aikaraja oli viikon päässä.

Niinpä onkin jotenkin uskomattoman huojentavaa ajatella, että vaikka perjantaina saammekin jo uuden taittotyön, voin rauhassa koko loppuviikon keskittyä lukemaan japania, harjoittelemaan kanjeja ja kerrankin keskittymään siihen, mihin oikeasti haluaisin panostaa. Olen käyttänyt aikaani melko optimaalisesti tässä parin päivän ajan– mikäli opettaja on tunnilla selittänyt asioita, jotka jo koen osaavani, olen tehnyt kuuntelun lomassa taittotyötä eteenpäin, ja kun syön aamupalaa, luen samalla japania. Vaikka maanantaina olikin jooga, ja televisiosta tuli yksi harvoista suosikkisarjoistani, ehdin kuitenkin askarrella käsin kaikki joulukortit ja vielä kirjoittaakin ne television katsomisen lomassa! Tiistaina käytin koko illan japanin tuntien jälkeen typografiajulisteen parantelemiseen, ja sekin tuli aika lailla valmiiksi. Tänään koulun jälkeen jäin vielä muiden lähdettyä vääntämään taittotehtävää valmiiksi. Nyt onkin edessä sitten kissanpäivät, sillä japanin opiskelu on minulle kuitenkin enemmän intohimo kuin pakkopulla. Tämä ilta kuluukin listatessa tämän kurssin vaikeimmin muistettavaa sanastoa exceltaulukkoon, johon olen jo aiemmilla japanin kursseilla onnistunut kasaamaan likimain 300 minulle vaikeaa japanin sanaa. Kun opettelee vain vaikeita sanoja, ei tuhlaannu aikaa niihin asioihin, jotka muistaa jo ennestään. Varsinaista ajankäytön optimointia taas... X)

Kuvitusprojekti Koululaiseen

2008-12-01T18:49:00.003+02:00

Olen ihan täpinöissäni! Saimme tänään kuulla Yhtyneiden kuvalehtien lastenlehtien edustajilta, että luokkamme saa tehtäväkseen vastata tammikuussa alkavan kuvituskurssimme yhteydessä kuvitusmateriaalin tuottamisesta Koululaisen kesäkuun numeroon 'Räppäriin', joka on vuosittain ilmestyvä tehtävä- ja lomatekemispainotteinen, paksuhko kesänumero!

Tarkoituksena on siis, että luokkamme kuvittaa lehteen tulevia juttuja sekä kannen ja tekee sarjakuvia, tehtäviä, puuhaohjeita ja kaikkea muuta mahdollista lomakivaa. Aiemmatkin 'Räppärit' ovat ilmeisesti olleet pääosin opiskelijoiden kuvittamia, mutta meidän koulullamme kyseistä projektia ei tietääkseni aiemmin ole ollut.

Pää pursuaa jo tässä vaiheessa ideoita, ja tekisi mieli heti alkaa piirrellä ja suunnitella. Olen aina ollut kiinnostunut taitto- ja kuvitustöistä etenkin aikakauslehdissä, joten tällainen tilaisuus on uskomaton mahdollisuus päästä koulutöiden ohessa tutustumaan todelliseen aikakauslehtien maailmaan.

Jotenkin Koululainen toimeksiantajana on myös täydellinen osuma, sillä lapsille suunnatussa kuvituksessa saa mielikuvitusta käyttää rajattomasti ja vähän jopa irrotella. Selatessani saamiamme näytelehtiä, mieleeni muistui aikoinaan ala-asteaikoinani Koululaisessa pyörinyt lasten lehdentekokisa. Osallistuin, ja voitin, vaikkakaan en pääpalkintoa, niin uuden koululaisen vuosikerran. Tällä hetkellä tuntuu vähintään yhtä innostuneelta kuin tuolloin pienenä – tällä kertaa tosin pääsen tekemään ihan oikeaa Koululaista, enkä omaa karusti nidottua ja 90-luvun järkyttävällä tulostimella tulostettua, osin käsin piirrettyä "Kämppä"-nimistä lehdenkyhäelmääni. X)

Valokuvausta studiossa ja taivasalla

2008-12-01T09:40:00.005+02:00

Viimeiset kaksi viikkoa olen rehkinyt valokuvauskurssin parissa. Kurssi on ollu antoisa, opettaja tavattoman pätevä ja koulun digijärkkärit niin ihania, että tekisi mieli syytää säästöt sellaiseen. Koululla ollaan aikeissa tehdä yhteistilausta kameroista, joten houkuttaisi kyllä mennä mukaan. Tämän kurssin jälkeen kun pokkarilla säätäminen tuntuu niin naurettavalta..

Studiokuvissani komeilevat valkosuklaakonvehdit, joita tein joulumyyjäisiin kaupusteltaviksi. Halusin pinkin, pehmoisen ja makean tunnelman, joten käytin makro-objektiivia melko pienellä syväterväyydellä. Oli hauskaa leikkiä valojen, salamoiden ja värikalvojen kanssa. Aikaa studiosäätöön ja itse kuvaamiseen oli vain 1,5 tuntia, mutta kyllä siinäkin ajassa ihmeellisesti ehti muutama ihan hauskakin kuva tallentua muistikortille. Lisäksi otimme kuvia myös ulkosalla.

Tehokas, etova junamatka

2008-11-30T19:09:00.003+02:00

Vietin viikonlopun Jyväskylässä ystävien luona, mutta tänään oli jo kiiruhdettava takaisin kotiin, sillä illalla on ohjelmassa paitsi jooga, myös yllätyksekseni koulutyön deadlinen aikaistamisesta johtuva aikakauslehtiartikkelin taiton viimeistely. Junamatka menikin läppärin kanssa taittotehtävää säätäen, mikä osoitti junan tässä tapauksessa huomattavasti autoa paremmaksi kulkuneuvoksi. Sähköpistoke on huonoakkuisen läppärin elinehto. :P Jo ennen Tamperetta olinkin aika lailla valmis, sillä olin onneksi ehtinyt määritellä taiton teksti-asetukset jo muutama viikko sitten koulussa.

Loppuaika junassa kului nukkuen, sillä jälleen selkä menosuuntaan istuessani sain sellaisen huonovointisuuskohtauksen, että en voinut enää keksittyä mihinkään muuhun, kuin oskennuksen pidättelemiseen. Tällä kertaa selvisin pelkällä etomisella. Onneksi Jyväskylän IC vaihtaa kulkusuuntaa Tampereella, joten juuri kun taittotyö alkoi olla pulkassa, alkoi olokin pikkuhiljaa parantua. Toivon mukaan hirvittävä olotilani ei näy taiton lopputuloksessa. X)

Joulumyyjäisten jälkipölinät

2008-11-28T20:32:00.008+02:00

Joulumyyjäiset ovat kunnialla ohi, ja kun sanon kunnialla, todella tarkoitan sitä. Tapahtuma onnistu kivasti, ja väkeä oli ihan mukavasti paikalla. Kaikilla myyjillä oli hienoja tuotteita, ja kaikki näyttivät panostaneen myös esille laittoon - oli kynttilöitä, pöytäliinoja ja muuta tunnelmarekvisiittaa. Koulun aulassa soivat joululaulut ja eilen koristelemamme kuusi kimmelsi käytävän päässä.

Omien tuotteiden myyminen tuntui ihan erilaiselta, kuin seisominen kassan takana jonkun firman piikkiin. Oli mukava huomata, että tuotteet menivät ihan mukavasti kaupaksi. Eniten myin joulukortteja, mutta toisaalta niissä hinta on alhainen ja niitä on helppo ostaa vaikkapa vain yksi. Hittituote oli ehdottomasti huovutetut eläimet, joita ei edes tähän kuvaan ehtinyt mukaan kuin viimeinen pupujussi, sillä melkein kaikki kymmenen pupu-, nalle- ja kissakorua menivät kuin kuumille kiville ensimmäisen tunnin aikana. Harmi, etten ollut ehtinyt tehdä niitä enempää. Toisaalta olen kaavaillut myyväni niitä ehkä jossain muussa yhteydessä myöhemmin, joten eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka innostun niitä tehtailemaan vielä jouluksi. :) Ehkä minussa piilee sisäinen yksityisyrittäjä, vaikka en näekään yrittäjyyttä selkeänä uravaihtoehtona itselleni vielä tässä vaiheessa.

Kaikenkaikkiaan tuotteet joita minulla oli myynnissä, eli kranssit, kortit, avaimenperät, kännykkäkorut, korvakorut, huopakorut ja suklaakonvehdit myivät kaikki todella mukavasti. Sain omani reilusti pois, ja paljon hyvää mieltä kaupan päälle. Kiitos kaikille kävijöille, sekä tietenkin luokkakavereilleni, jotka tuurasivat ruokatauolla ja pitivät seuraa.

Metropolian Joulumyyjäiset 28.11. klo 10-18

2008-11-22T21:45:00.007+02:00

Reilun kuukauden ajan olen nyt askarrellut myyjäistuotteita koulumme joulumyyjäisiä varten. Vihdoinkin homma alkaa olla finaalissa, ja pian on myyjäisten aika. Ensi viikolla väsäilen vielä konvehteja ja muita makeisia täydentämään melko monipuolista myyntipöytääni. Itselläni tulee olemaan myynnissä siis joulukortteja, kännykkäkoruja, korvakoruja, avaimenperiä, rintaneuloja/koristeita esim. lasten vaatteisiin, ovikransseja, konvehteja ja makeisia. Ensi perjantaina nähdään, tuottaako kaikki kova työ tulosta. Tosin tietenkin on mainittava, että kaikkia askarteluja on ollut kauhean kivaa tehdä luokkakavereiden seurasta nauttien, joten ei tämä suinkaan mitään pakkopullaa ole ollut. Päin vastoin. :)

Muut opiskelijat myyvät em. tuotteiden lisäksi mm. asusteita, vaatteita, tekstiilitöitä, maalauksia, grafiikkaa jne. Monenlaista on siis tarjolla, ja kaikki käsin tehtyä, suomalaista ja yksilöllistä designia.

Toivotan kaikki blogin lukijat lämpimästi tervetulleiksi täysin opiskelijoiden itse järjestämiin myyjäisiin Tikkurilaan! Nähdään perjantaina!

Askarteluilta kynttilän valossa

2008-11-15T23:20:00.003+02:00

Torstai-ilta meni taas askarrellessa. Kokoonnuimme muutaman luokkakaverini kanssa jälleen valmistelemaan koulumme joulumyyjäisiä. Teimme askartelutarpeistamme kivan kollaasin ja valokuvasimme siitä julistetaustan, johon toivottavasti saamme sommiteltua maanantaina myös tekstit. Ystäväni oli laittanut kotinsa joulutunnelmaan, joten sain nauttia huovuttamisesta kynttilöiden valossa pipareita mutustellen. En saanut huoparintaneuloja vielä kuitenkaan aivan valmiiksi, vaikka pistelin villoja neulalla puoleen yöhön saakka!

Aikaisemmin viime viikolla sen sijaan sain valmistakin aikaiseksi. Sain lopultakin tehtyä mustikkakorusarjan lakka- ja vadelmakorujeni rinnalle. Tein kännykkäkorujen lisäksi mustikoista myös korvakorut. Eilen luonani kyläilemässä käynyt äitini vaati saada ostaa yhden parin heti "kuormasta". Nyt on sitten käytännössä siis myyjäistuotteiden myynti jo alkanut. Tiedusteluja otetaan vastaan. ;)

Keskiviikkona tulin ostaneeksi pari kranssipohjaa, koska halusin jotenkin hyödyntää askartelulaatikkooni jääneitä koristeita aiempien vuosien kranssiaskarteluistani. Lumiaiheisesta, erilaisilla valkoisilla koristeilla, nauhoilla ja lasikivillä somistetusta ruskeasta pajukranssista tuli loppujen lopuksi ihan kelvollinen jämäkoristeillakin. :)

Vielä pitäisi kasata kaksi muuta kranssia, kunhan keksisin, mitä sekalaisista askartelulaatikkoni pohjalta löytyvistä koristeistani niihin käyttäisin. Sellaisia punaisia omenakoristeita esimerkiksi olisi tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta inhoan itse moisia jouluomena-aiheita kransseissa. Ehkä joku muu saattaisi kuitenkin pitää niistä..? On melko vaikeaa koettaa tehdä jotakin sellaista, joka ei miellytä omaa visuaalista silmää...

Luomun lumo

2008-11-14T22:59:00.005+02:00

Ikaalisten Luomu on yllättänyt minut kaupassa jo parina viikkona peräkkäin erittäin positiivisesti. Yleensä luomutuotteiden pakkaukset eivät eroa oikeastaan luomumerkkiä enempää millään tavoin tavallisten vihannesten joukosta. Jostain kumman syytä tuotteen luonnonmukaista viljelytapaa ei ole korostettu pakkauksissa mitenkään erityisesti, ja etenkään tietämättömälle kuluttajalle ei ole liioin tarjottu syytä siihen, miksi kannattaisi ostaa se euron kalliimpi pakkaus espanjalaisten halpistomaattien sijaan.

Viime viikolla Ikaalisten Luomun lehtisalaatti loisti keltaisen pikku tarran ansiostaan salaattirivistöstä. Koska kerran olin salaattia aikeissa ostaa, pysähdyin ja luin, mitä tarrassa luki: "Nitraattia alle 10% sallitusta määrästä. Katso lisää: www.ikaalistenluomu.fi". Tarra sinänsä ei ollut mikään kovin ihmeellinen, fonttikin aika karu, mutta on pakko sanoa, että tarkoitus pyhittää keinot. Kerrankin luomutuotteessa lukee ihan selkeällä suomen kielellä, miksi se kannattaa ostaa. Se on järkyttävän paljon terveellisempi kuin tavallinen salaatti! Ja senhän minä sitten poimin koriini.

Mikäli kiinnostaa lukea nitraateista enemmän, sen voi tehdä esimerkiksi Kemikaalicocktailissa.

Tänään kun olin ostamassa kirsikkatomaatteja piirakkaa varten, huomasin Ikaalisten Luomun tomaattirasian. Poimittuani rasian käteeni, huomasin merkittävän vihreän kierrätyspalluran: "Biohajoava pakkaus - sopii biojäteastiaan." Tuijotin muovisen näköistä pakettia ja avasinkin sen tarkastaakseni, että tomaatit olivat hyväkuntoisia (teen niin aina, sillä valmiiksi pakatuissa vihannesseteissä voi olla joskus ikäviä yllätyksiä, mikäli kauppa on säilyttänyt niitä liian kauan esillä). Sisäkannessa kerrottiinkin enemmän pakkauksesta, jonka valmistaminen on kuulemma kalliimpaa, mutta sitäkin tärkeämpää. Se on tehtyä esimerkkis maissista tai jostain muusta kasvimateriaalista. Hypistelin kovaa ja kestävän oloista pakkausta ja siirsin sen ostoskoriin ja jätin ulkomaiset kemikaalein kuorrutetut kirsikkatomaatit hyllyyn. Tekisi mieli kompostoida paketti käytön jälkeen, ihan vain nähdäkseni, miten tuollainen voi hajota!

Flunssan taltutusta

2008-11-10T11:58:00.003+02:00

Aamu. Kuume on hellittänyt, kuten yleensäkin aamuisin, mutta kurkku on ihan tukossa, pää sohjossa ja silmiä särkee. Olen nukkunut jotain kymmenisen tuntia, joten enää ei uni maita, vaikka ehkä tekisikin hyvää. Teevesi kiehumaan, vihreä tee hautumaan kippoon ja joukkoon teelusikallinen hunajaa. Pakkasesta ruisneppareita mikroon sulamaan, päälle sipaisu tuorejuustoa ja yksi puristettu valkosipulinkynsi. Nuuskin hunajateen ja valkosipulin höyryjä – jos vaikka nenä aukeaisi.

Tajutonta, miten tujulta valkosipuli maistuu vastapuristettuna ja kuumentamattomana. Jostakin luin, että tuliset mausteet, kuten chili tai valkosipuli, eivät olisi hyväksi flunssan aikana, vaan lähinnä sitä ennen, mutta en usko moiseen väittämään: huuhdottuani valkosipulileivät alas hunajateellä, ei mene kuin hetki, ja kauhea kurkkukipuni alkaa hellittää. Lima irotaa kurkusta, ja hengitys kulkee. Maagista. O_O

Jos vielä jollain konstilla saisi tämän ohimoiden jomotuksen häviämään...

Taas kuumeessa?!

2008-11-09T21:12:00.004+02:00

Mistä tämä nyt taas tuli?

Eilen vähän päätä kivisti, mutta luulin sen johtuvan kauheasta metelistä, jossa jouduin viettämään koko illan. En viihdy metelissä tai ihmispaljoudessa ylipäätään, joten yleensä siitä saatava pääkipu taitaa olla lähinnä psykologista. En edes yritä ymmärtää, miksi musiikkia on soitettava niin kovalla, ettei enää voi jutella huutamatta täysillä toisen korvaan. Tämän aamuisen kummallisen vetämättömän ja nuhjuisen olon selitin liian vähillä yöunilla ja ulkoilun puutteella. Matalapaineellakin saattaisi olla osuutta asiaan, ajattelin. Mutta sitten illalla kun joogailun hetki alkoi lähestyä, tuntui, että eihän tästä nyt mitään tule. Mittasin kuumeen, ja tadaa, taas ollaan lämmön puolella.

Pahinta tässä on joogan väliin jääminen, vaikka ei kuumeisena hortoilu nyt tietenkään muutenkaan mitään mukavaa ole. Koulustakin on rasittavaa jäädä pois, mutta koska viime viikolla urheasti menin kouluun kuumeillan jälkeen, taidan huomenna kompensoida viikon takaista urheuttani, ja jäädä suosiolla vällyihin. Joko tämä on vain tavallinen syysflunssa, joka nyt sai minusta otteen (vaikka olen syönyt yliannostuksen valkosipulia lähiviikkoina!!), tai sitten jotain kummallista on meneillään kehossani, kun se näin epätavallisen tiuhaan tahtiin nostaa valkosolukantojaan hyökkäysasemiin. :P

Suvanto

2008-11-07T22:45:00.004+02:00

Palkitsin itseni tänään brändi-kurssin loputtua vapaa-illalla, vaikka en kyllä ole varma, mitä palkitsemista siinä on, että sai köykäisesti kasattua kurssin lopputyön jotakuinkin valmiiksi. Makoilin kuitenkin onnellisesti sohvalla, kuuntelin lasten leikkivän pihalla ambulanssia, luin Ville Rannan sarjakuvan "Isi on vähän väsynyt" ja nautiskelin itse-tekemääni yrttistä tomaattikeittoa, sekä pari palaa Fazerin Lontoo rae -suklaata.

Suorastaan täydellinen ilta siihen saakka, kunnes lukemani upea sarjakuva sai minussa jälleen tajuttoman tarpeen piirtää. Tämä sinänsä on tietenkin kaikkea muuta kuin huono asia, mutta se tunne, kun huomaa, että ei oikein saakaan sitten mitään aikaiseksi, on niin masentava. En ole pitkään aikaan piirtänyt mitään, joka olisi erityisemmin miellyttänyt itseäni. Toisaalta en ole oikein ehkä yrittänytkään, olen lähinnä läträillyt huvikseni vesivärien kanssa ja antanut kynän vaellella puoliksi itsekseen paperilla. En ole hahmotellut, valmistellut, ottanut mallia tai suunnitellut. Ei ole ollut päämäärää, on ollut vain tarve. Suunnaton tarve piirtää, vaikkei tiedä edes mitä piirtäisi. En ole jaksanut keskittyä, ja jos ei keskity, niin eihän siinä silloin mikään oikein suju.

Olisi mukava pitkästä aikaa hymyillä ja todeta: "Osasin sittenkin jotain.."

Säästämisen sietämättömyys

2008-11-03T21:50:00.010+02:00

Opiskelijana olossa on ihanaa se, kun pitää koko ajan elää säästökuurilla. Nälkää ei tarvi kärsiä, ja katto on pään päällä, mutta joskus olisi ihan kivaa hankkia jotakin muutakin kuin pelkkiä purjosipuleita ja maitopurkkeja. Etenkin silloin, kun kohdalle osuu niitä omassa tapauksessani harvinaisia täydellisiä vaatelöytöjä, suututtaa se, että ei ole yhtään rahaa, ja jos sitä nyt sattuukin olemaan jollain ihmeen kaupalla säästössä, niin sekin summa on jo taatusti korvamerkitty kauan sitten johonkin muuhun.

Niinpä en sitten tälläkään kerralla voi ostaa mitään Odd Mollyn syksy- tai talvi-mallistosta. En yleensä ole mikään erityinen vaatteiden perässä juoksija, en erityisesti pidä shoppailusta (koska en ikinä löydä sitä mitä etsin), enkä ole esimerkiksi erityisen kiinnostunut muodista yleisesti. Odd Mollyn mallistojen kohdalla joudun kuitenkin tekemään poikkeuksen, ja haikailen tiettyjen vaatekappaleiden perään niin kauan, kuin ne ovat myynnissä. Odd Molly -hurmiossani on kuitenkin yksi erittäin huono puoli; nimittäin se, että se jää aina haikailuksi. Hinnat ovat hieman liian kirpaisevia omalle kukkarolleni. Kai tästä on vain pääteltävä, että makuni on vähän turhan kallis elämäntilanteeseeni nähden. XP Viime talvena löysin heidän syysmallistostaan aivan täydellisen takin, mutta järjen pakottamana jätin 250 euron ihanuuden henkariin. Yhtä upeaa takkia en olekaan sitten sen jälkeen missään nännyt - en edes kenenkään yllä.

Tänäkin vuonna joukossa olisi ollut kiva takki, nätti hörselöhame, kaunis paita, ihana neuletakki, suloiset käsivarsien lämmittäjät tai vaikka vaikka yhdet supersöpöt pikkhousut. Mutta sinne jäävät, kaupan hyllyille, minun osaltani nämä. -__- Sitten kun olen rikas graafikko (joo, juuri niin -__-'') etsin sen unelmatakkini vielä jostakin käsiini.... Tai ainakin kompensaatioksi ostan koko vaatekaapin täyteen vaatteita, jotka ovat ihan oikeasti minun makuuni, eivätkä sinnepäin. ♥ Siihen saakka on varmaan vain tyydyttävä hakemaan kauniista vaatteista inspiraatiota piirroksiin.. XP

Vesiväriläträyksiä

2008-11-01T17:01:00.006+02:00

Suunnittelin tänään joulukortteja, mutta päädyin loppujen lopuksi vesivärieni kanssa melko kauas joulukuusi- tai tonttuaiheista. Yhtäkkiä löysinkin itseni maalailemasta hassuja päitä ja naamoja itselleni melko uudella, mistä lie kummunneella tyylillä. Loppujen lopuksi ajattelin, että näistähän voi kasata pienen sarjakuvan. Kuten huomaatte, alunperäinen suunnitelma ei ollut mikään yhtenäinen kokonaisuus..

Vesivärikuvia ja muita yksityiskohtaisia, pikkutarkkuutta vaativia piirroksia skannatessa sitä usein toivoo, että olisi kotona hieman laadukkaampi vehje kuin tuo monitoimirakkine. Onhan siinäkin puolensa, mutta melkoista säätämistä oli, että sain tämänkään tekeleen värit toistumaan edes tällä tavoin - originaalit näyttävät "hieman" erilaisilta. :P

P.S. Micke ei ole noin ruma. X)

Viisauden kipeä puoli

2008-11-01T10:49:00.003+02:00

On se niin kivaa, kun noita viisauden hampaita puhkoo suussa ikenistä ulos melkein kaikki neljä yhtä aikaa. Tällä hetkellä kipu on vielä melko siedettävää, ja vain pari kertaa olen popsinut buranan tai jonkun muun kipukapselin, jotta saan nukutuksi ja lähdetyksi kouluun. En yleensä syö kipulääkkeitä, ellei ole aivan pakko, joten ihan huomaamaton jomotus ei kuitenkaan siis ole kyseessä.

Arjen alettua on varmaan parempi hakeutua hammaslääkäriin, ettei suussa pääse tapahtumaan mitään turhan suuria mullistuksia. Toissailtana nousi kuume ilman mitään flunssan merkkejä, ja se hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Mietin mahdollisuutta, että kuume johtuisi ientulehduksesta tai tulehduksesta hampaan juuressa.. Tulehduksen leviäminen muualle suussa ei liene mikään kauhean hauska vaihtoehto, joten parempi varmaan katsoa kuin katua. Maanantaina soitto ajanvaraukseen ja sijoitus akuuttiin jonoon. Olisi kiva saada tämä hoidettua ennen Japaniin lähtöä. :P

Sinne katosi metsät

2008-10-29T18:12:00.006+02:00

Siitä ei ole kauaakaan, kun tuossa metsässä, jonka läpi kuljen lähes päivittäin, alkoi tapahtua kummia. Ensin sinne tuli pari metsuria. Sitten siellä olikin jo isoja metsäkoneita, jotka kaatoivat puita. Oksattomia rankoja alkoi ilmestyä siisteihin pinoihin polkujen varsille. Lopulta alkoi näyttää siltä, että tuo pieni, mutta ihana metsäpläntti, jossa on ollut niin mukava käveleskellä ja valokuvata, on hävitetty maan tasalle. Tilalle tulee ilmeisesti kerrostaloja ja jotain muuta yhtä masentavaa. Kyllähän Vantaalla luontoa ja metsää riittää, mutta havukangas toi itselleni joka aamu virkistyksen, jollaista mikään muu kuin metsä ei voi tuoda. Oli ihanaa polkea vehreiden puiden lomassa pehmeää soratietä pitkin, ja etenkin kesällä olisi tehnyt useasti mieli pysähtyä ihan vain katselemaan, kuinka nätisti aurinko saattoikaan paistaa puiden läpi polulle. Oravia, lintuja ja jäniksiä näkyi tuon tuosta. Kotoisa olo, melkein kuin olisi ollut samoissa metsissä, kuin lapsena Himangalla.

Jäljelle ovat jääneet pölkkyjen ja kantojenkin hävittyä enää vain aamun kirpeässä pakkasilmassa höyryävät puun hakkeet. Mietin, mikä hakekasassa saa sen höyryämään – lämpö, veden haihtuminen vai luovuttaako se itsestään kenties jotain ihan muuta kaasua tultuaan pirstotuiksi? Mutta olisiko puussa moista lämpöä? Miksi puut eivät höyryä seisoessaan juurillaan? Näyttää ikään kuin kasat hengittäisivät. Siinä se haihtuu, metsä-rukka, häviten höyrynä ilmaan.

Pulkassa

2008-10-26T19:47:00.003+02:00

Kirjamessut päättyivät tänään ja opiskelujen väliin ahdettu lähes täysi työviikko on tältä erää siis ohi. Tunne on ihana, ja koulun penkki kutsuu houkuttelevana. Odotan innolla, minkälaiset palkkasummat tiliotettani koristavat seuraavassa kuussa. Opiskelijalle rahan ansaitseminen on aina niin suunnattoman palkitsevaa, mutta se on sitä etenkin omassa tilanteessani, kun pitäisi säästää niin pirunmoisesti Japanin vaihtoa varten.

Seisominen paikallaan voi olla työnä ihan mukavaa, mutta fyysisesti se on myös tajuttoman raskasta. Toinen nilkkani, jonka loukkasin kesällä Belgiassa, alkoi ilmeisesti oireilla liian suuresta painolastista tämän viikon jälkeen. Toivon, että jooga tekisi sille hyvää tänä iltana, mutta saa nähdä miten käy. Venähtänyt se ei nyt ainakaan ole onneksi uudelleen – olen vain kai rasittanut sitä hieman liikaa, ja siksi kipu on palannut..

Kirjamessut olivat ihan kiva työrupeama, ja myyntityö toisaalla viikon alussa meni sekin ihan mukavasti. Töitä olisi ollut itse asiassa enemmänkin kuin on aikaa ottaa vastaan, joten olen ihan tyytyväinen, ettei tällä hetkellä ole mitään pakollisia projekteja meneillään. On mahdollisuus tehdä töitä ilman tunnontuskia siitä, että pitäisi tehdä jotain muuta. Jos nyt aivan tarkkoja ollaan, kouluhommia olisi kyllä mietittävänä, ja tiistaina on Japanin kurssin välitentti, joten periaatteessa aivan helpolla en nyt pääse. Tentti ei liene kuitenkaan mikään äärettömän vaikea, joten toivon selviytyväni siitä kunnon kertauksella huomenillalla. Junamatkoilla ja ilta- ja aamupalan yhteydessä olen käynyt läpi saamiamme monisteita jonkin verran, joten aivan toimettomana en ole ollut. Vapaa-aika on kuitenkin ollut käytännössä olematonta tällä viikolla, joten mistään kunnon opiskelusta ei voi puhua.

Nyt olen kuitenkin niin väsynyt, että pyydän lopuksi anteeksi koko tämän tekstin sekavuutta ja huonoa jäsentelyä. Tekisi mieleni kaatua suoraan sänkyyn, mutta enköhän minä vielä käy joogassa hieman virkistämässä kipeytyneitä lihaksia ja seisomisessa jumiutunutta selkää.

Kirjamessuilua

2008-10-24T22:44:00.004+03:00

Töitä on taas takana kaksi päivää, ja vielä toiset kaksi messupäivää kirjojen maailmassa edessä. Olen tosiaan ollut jälleen myymässä mangaa, ja sen kyllä huomaa jaloissa. Paikallaan seisominen on rankkaa puuhaa. Kuitenkin tämän vuotinen Helsingin kirjamessu-urakka on selkeästi helpompi kuin viimevuotinen, jolloin työskentelin Tammen varsinaisella messuosastolla sarjakuvaosaston sijaan. Tammen osastolla näytti käyvän tänäkin vuonna semmoinen kuhina, että olen kyllä ihan mieluusti sivuhallissa jakamassa tietouttani Sangatsumangan sarjoista kaunokirjallisten teosten sijaan.

Olisi hauska ehtiä kuuntelemaan varsin mielenkiintoisia ohjelmanumeroita ja paneelikeskusteluja, mutta tältä erää ne jäävät kuitenkin väliin. Antikvariaattiosastolle aion ehtiä kuitenkin jossain välissä pyörähtämään, sillä eräs puuttuva kirja pitkästä sarjakuvasarjasta olisi mukava löytää täydennykseksi kirjahyllyyn.

Työkaverit ovat kivoja ja ilmapiiri messuilla varsin positiivinen ja rento. Ei turhaa stressaamista, ja vaikka välillä on kiire, se ei ole vielä tähän mennessä ainakaan ehtinyt yltyä aivan sietämättömäksi. On ollut myös mukavaa tavata mielenkiintoisia ihmisiä, sekä kuunnella ja puhua hieman japania. Tuttujakin on sattunut paikalle, joten kaikin puolin aika mukava työrupeama. :) Silti kyllä täytyy myöntää, että väsyttää melkoisesti ja unentarve tuntuu valtavalta. Niinpä siis pidemmittä puheitta yöunille.

Vaalit valloillaan

2008-10-22T19:31:00.003+03:00

Kävin maanantaina äänestämässä ennakkoon kunnallisvaaleissa. En aikaisemmin jostain syystä ollut kokenut kunnallisvaaleja mitenkään kovin merkittäviksi, tai omaan elämääni vaikuttavaksi äänestystapahtumaksi, mutta tajusin vasta hiljattain ehdokkaiden mielipiteitä lueskellessani, että sillä on todellakin väliä, ketä äänestää. Kunnallisvaltuutetut päättävtä yllättävän merkittävistä asioista, jotka vaikuttavat hyvin konkreettisesti jokaisen kuntalaisen elämään. Löysinkin lopulta pitkien ehdokaslistojen selailujen jälkeen varsin hyvänoloisen ehdokkaan, jolla on erittäin paljon samoja mielipiteitä kotikuntani kehittämiseksi, kuin itsellänikin. Jonkun muun makuun hän saattaisi olla ehkä melko kiihkeä kannattamiensa asioiden ajaja, mutta minusta on hyvä, että siellä homogeenisessa edustajamassassa olisi sitten edes joku, joka oikeasti sanoo mielipiteensä ääneen, eikä hissuttele. Asioille on tehtävä jotain, eivät ne muuten miksikään muutu.

On lähes itsestään selvää, että joka puolue ja melkein joka ehdokaskin on yleisesti niillä linjoilla, että lapsiperheitä tulee tukea, työllisyyttä parantaa, vanhustenhoidon tilaa kohentaa, terveyspalvelujen tarjontaa lisätä ja jonoja lyhentää, sekä muita samanlaisia itsestäänselvyyksiä, joiden luetteleminen vaaliohjelmassa ei tarkoita käytännössä oikein mitään. Itse kun en ainakaan jaksa uskoa, että kovin moni olisi todella ajattelisi, että terveyspalveluihin ei tule satsata, vanhukset pärjäävät omillaan tai että lapset voivat aivan yhtä hyvin, panostettiinpa kouluun ja päiväkoteihin minkä verran tahansa.. :P Siksi omalla kohdallani useimmat puolueet tuntuvat antavan samoja lupauksia, kuin kaikki muutkin. Tai oikeastaan kukaan ei lupaa mitään – kaikki vain haluaisivat parantaa näiden asioiden tilaa.

Tässä mielessä pienet puolueet tuntuvat olevan ainoita, joilla on tarpeeksi rohkeutta astua edes hiukkasen laatikon ulkopuolelle. Mm. tästä syystä äänestän Vantaalla Vihreitä. Heidän vaaliohjelmassaan on muutama itselleni hyvin tärkeä muista erottuva vaaliteema, ja tiedän, että polueen yleinen kanta ympäristöasioihin on yleisesti hieman kriittisempi ja tutkiskelevampi kuin suurilla puolueilla. Mielestäni ei tarvitsisi olla mikään pikkupuolue, että voisi kiinnittää enemmän huomiota ympäristöteemoihin, mutta silti Vantaallakin Vihreät tuntuu olevan ainoa puolue, joka ajaa muutamia tärkeitä muutoksia läpi – yhtenä niistä puhdas, terveellinen kouluruokailu, josta olen vaahdonnut ennenkin, ja johon en tällä kertaa paneudu tämän syvemmin. ;)

Huomautan vielä näin loppuun, että kukin äänestää omilla aivoillaan ja jaloillaan. Nämä ovat vain minun henkilökohtaisia mielipiteitäni puolueista, ehdokkaista ja vaaleista yleensä, eivätkä siis tietenkään mitään absoluuttisia totuuksia. Mielestäni on kuitenkin tärkeää suhtautua vakavasti äänestämiseen ja yrittää todella etsiä sitä ehdokasta, joka oikeasti on kiinnostunut samoista asoista, kuin äänestäjä itse. Vaalikoneisiin ei myöskään kannata liian sokeasti luottaa, nimimerkillä kokemusta on – varsin kummallisistakin ehdokasehdotelmista. ;)

Piirustusharjoittelua luonnontieteellisessä museossa

2008-10-20T12:30:00.009+03:00

Viime torstaina saimme koulusta vapaata, joten lähdimme luokkakavereideni kanssa piirtelemään Helsingin luonnontieteelliseen museoon. Alunperin suunnitelmamme oli lähteä Korkeasaareen, mutta sateinen sää pakotti meidät ja sadat syyslomiaan viettäneet pikku-koululaiset pakkautumaan uudistuneeseen luonnontieteelliseen museoon.

Museo oli kuitenkin ruuhkaisuudestaan huolimatta erittäin mainio valinta piirustusharjoituksille. Emme kukaan olleet myöskään käyneet siellä uudistumisen jälkeen, ja useimmilla mielikuvat museosta olivat muutenkin jostain hamasta lapsuudesta – pölyisiä loputtomia vitriinirivejä huonossa valaistuksessa. Niinpä olimmekin vähintään yhtä innoissamme upeasti esille laitetuista dinosaurusten luurankojen jäljitelmistä ja pehmoisista ja suloisista pikkueläimistä kuin museon nuoremmatkin vieraat. Eläinten ohella innokkaat, kiljahtelevat lapset olivat melkein yhtä hauskaa katsottavaa ja kuunneltavaa kuin varsinaiset museoesineet. Ihmettelimme usein, miten monimutkaisia nimiä ja erikoisia eläimiä lapset tunnistavat. Toisaalta samalla mietiskelin, että parasta viihdettä pikkuveljeni kanssa ala-asteella oli Luonto-cd-rompun kahlaaminen läpi yhä uudelleen. Siinä oppi tuntemaan jos jonkinmoiset merimakkarat ja kissamakit. Aluksi suuri kilpailemisen aihe oli keksiä mahdollisimman vaikeasti löydettävä eläin, joka toisen piti koko cd-romilta löytää! Loppujen lopuksi tiesimme jokaisen parhaankin piilopaikan, joten kilpailu kävi tylsäksi, kun osasimme ulkoa suurinpiirtein koko rompun.. Ja sitten minä ihmettelen, miten pikkupoika on niin kiinnostunut lepakon ulosteista.. ;)

Aluksi kiersimme museon läpi, ja sen jälkeen aloitimme tekemään harjotelmia luurankosalissa, jossa oli mm. norsun, kirahvin, hirven, pingviinin, muurahaiskarhun ja pienten apinalajien luurankoja. Yksi pikkupoika osoitti apinaa ja sanoi: "Äiti katso, täällä on ihmisenkin luuranko!" Niiden luurangot olivat suorastaan hieman pelottavan näköisiä, sillä ne olivat kuin kutistettuja ihmisiä, joiden pääkallot olivat vain hieman pitkulaisia. Asennot, joihin ne oli laitettu, näyttivät myös siltä, että ne saattaisivat minä hetkenä hyvänsä lähteä liikkeelle. Meitä kaikkia harmitti useaan otteeseen, ettei kenellekään tullut kameraa mukaan. Museossa olisi ollut paljon kuvattavaa, ja siis myös lupa kuvata.

Itse piirsin mm. pingviinin luurangon. Luurankojen piirtäminen oli kuitenkin turhan pitkäpinnaista ja tarkkuutta vaativaa hommaa, joten siirryin pian piirtelemään varsinaisia eläimiä. Muutama jänis, poro ja lintu, sekä mm. suopöllö tuli hahmoteltua luonnosvihkoon.

Luonnontieteellinen museo oli kyllä kokenut siis varsin mittavan ja hienon uudistuksen. Museo oli selvästi nyt suunnattu elämykseksi lapsiperheille, mutta kyllä siitä sai paljon irti aikuinenkin. Ainakin me olimme esimerkiksi dinosaurussalissa aivan haltioissamme ja ihmetteleimme sauropodin korkeuksiin kohoavaa luurankoa. Monenlaiset aktiivisuutta vaativat tehtävät innostavat varmasti lapsia kiertämään koko museon, ja hienot maisemoinnit täytettyjen eläinten vitriineissä tuovat hieman aitoutta peliin. Sanoisin, että museo onkin jokaisen lapsiperheen "Must see" Helsingissä, ja sisäänpääsykin on vaivainen muutama euro. Mainio puoli museossa on myös se, että se ei ole turhan fiini - sisältä löytyy jopa eväspaikka, jossa voi nauttia rauhassa ison pöydän ääressä omia eväitä. Myös laukkuja sai aivan rauhassa kuljetella museon sisätiloissa, toisin kuin useimmissa museoissa. Mekin menemme vielä kyllä uudestaan, sillä huokea sisäänpääsy opiskelijoille (2,5 euroa) takaa mainiot piirustusharjoittelumahdollisuudet. Ensi kerralla muistan myös kamerani, ja otan muistikortin täyteen referenssikuvia myöhempää käyttöä varten. :)

Gmo-sikaa päivittäisellä ruokalistalla

2008-10-15T17:55:00.008+03:00

Koulumme Fazer Amican ruokalassa tehtiin tällä viikolla asiakastyytyväisyys kysely. Kyselyn innoittamana päätin lopultakin laittaa Amicalle kysymyksen myös heidän suhtautumisestaan geenimuunneltuun ruokaan, jollaista itse en haluaisi missään nimessä syödä. En halua olla mikään koe-eläin. Sain tänään, eli harvinaisen nopeasti, varsin seikkaperäisen vastauksen kysymykseeni gmo-tuotteiden käytöstä Fazer Amican ravintoloissa. Alla ote vastauksesta:

"Raaka-ainevalintojen yhteydessä pyydämme valmistajilta tarkat spesifikaatiot tuotteista, mm. gmo-puhtaustodistus. Soijatuotteet, joita käytämme eivät ole geenimuunneltuja. Suomalaiset suuret lihatoimittajat ovat vuosi sitten ilmoittaneet, etteivät he enää pysty takaamaan, etteikö sian rehussa voisi olla joukossa gmo-soijaa. Sianliha on meillä suuri raaka-aine, eikä ole käytännössä mahdollista siirtyä käyttämään pelkästään luomusianlihaa, joka on ainoa sianliha, josta taataan, ettei gmo-rehua ole käytetty. Luomulihan hinta on liian korkea ja suurien määrien saatavuus epävarmaa.

Olemme päättäneet noudattaa EU:n ohjeistusta ja ilmoittaa asiakkaille, mikäli tarjoamassamme ruoassa oli käytetty geenimuunneltuja raaka-aineita. EU:n pakkausmerkintälainsäädännön mukaan lihassa ei tarvitse ilmoittaa, mikäli ko. eläimen ruokinnassa on käytetty gmo-rehuja."

Erittäin hienoa, että Fazer Amicalta vastataan asiakaspalautteeseen nopeasti, ja perusteellisesti. Joskus nimittäin asiakaspalautteisiin saadut vastaukset ovat ympäripyöreitä, eivätkä oikeasti vastaa esitettyyn kysymykseen tai valitukseen. Tällä kertaa tuli kuitenkin harvinaisen selväksi se asia, josta halusinkin tiedon: Ravintola ei voi taata, että sianliha olisi gmo-vapaata, mutta soija sentään on puhdasta. Ainakin vielä.

Näin on toki kaikissa ravintoloissa, jotka eivät ole siirtyneet luomulihan käyttöön. Fazer Amica on yksityinen, voittoa tavoitteleva yritys. Yritykseltä tällaisen menettelyn voi vielä sentään jotenkuten ymmärtää, mutta se, että Suomen kunnissa lapsille syötetään kouluruokailun yhteydessä vapaaehtoisesti gmo-rehulla ruokittua sikaa, on minusta aivan käsittämätöntä. Kunnat eivät tavoittle voittoa, ja voisivat aivan hyvin siirtyä edes osittain luomutuotteiden käyttöön. Toisaalta tietenkin suurin osa vanhemmista syöttää samaa gmo-sikaa lapsilleen ihan kotonakin, joten sinänsä jonkun mielestä asia voi tuntua turhalta. Itse luulen kuitenkini, että suurin osa vanhemmista tekee näin tietämättään. Jostain kumman syystä näistä asioista ei haluta puhua esimerkiksi lihantuottajien taholta..

On käsittämätöntä, että EU ei vaadi gmo-merkintää, vaikka eläintä ruokittaisiin gmo-rehulla. Jotkut saattavat luulla, että ei eläimen ruokavaliolla ole merkitystä ihmiseen, mutta tämä on harhaluulo. Esimerkiksi lehmän maidossa on havaittu muutoksia, mikäli lehmä on nauttinut ateriallaan geenimuunneltua rehua. Tästä johtuen jatkan edelleen sian lihan välttämistä. Voin sentään kuitenkin tällä hetkellä siis syödä suhteellisen turvallisin mielin Amican kasvisruokavaihtoehtoja, ja päivän tuoteselosteista voi tarkastaa myös muiden ruokavaihtoehtojen kohdalla, onko niissä possua.

Onneksi olemassa tahoja, jotka tiedostavat riskit ja ovat edelläkävijöitä. Suomessa on jo 11 kuntaa, jotka ovat muuttaneet laitosruokailunsa täysin gmo-vapaaksi. Jo melkein tästä syystä tekisi mieli muuttaa vaikkapa Espooseen. Tällä hetkellä tyydyn kuitenkin etsimään itselleni kunnanvaltuustoehdokasta, joka ajaa eteenpäin sitä, että omassa kotikunnassanikin siirryttäisiin puhtaaseen ruokaan. Ilokseni Vantaan Vihreät ovat jo jossain vaiheessa tehneet aloitteenkin gmo-vapaasta ruoasta Vantaan kunnanvaltuustossa, ja puhdas, luomupainotteinen kouluruokailu on heidän listallaan myös tänä vuonna kuntavaaliteemoissa. Toivottavasti valtuustossa olisi näiden vaalien jälkeen sen verran Vihreitä, että se aloite menisi läpikin asti, toisin kuin aiemmin.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa katsoa YLE1:ltä huomenna, torstaina 16.10. klo 19:15 alkava Kuningaskuluttajan jakso, joka käsittelee geenimuunteltua ruoantuotantoa ja geenimuuntelua ylipäätään. Jakso on katsottavissa myös YLE Areenalta, netissä.

Vaaranhetket suojatiellä

2008-10-15T16:00:00.000+03:00

Olin eilen koulun jälkeen kävelemässä kohti Forumia, kun sain säikähtää pahemman kerran hullua autokuskia ylittäessäni suojatietä. Katsoin, kuten tavallista, ympärilleni, ennen kuin astuin suojatielle. Koska mistään suunnasta ei tullut minun suuntaani autoja, lähdin ylittämään risteystä. Kun olin jo tien puolessa välissä, näin, että edessäpäin pakettiauto hidasti hieman, jotta toinen auto ehti kääntyä sen edestä pois toiselle tielle. Huomasin, kun auto lähti kääntymään suuntaani, ja katsoin sitä, kuvitellen, että se hidastaisi, kun huomaisi minut suojatiellä. Turha luulo, ehdin juuri ja juuri juoksuaskelein alta pois, kun hurjastelija vain kiihdytti kurvissa vauhtiaan. Jos olisin yhtään vainoharhaisempi, olisin voinut kuvitella, että se yritti ajaa ylitseni, niin suoraa ja kiihdyttäen se minua kohti tuli. Selvisimme säikähdyksellä – tai minä selvisin, sillä en vieläkään tiedä, näkikö kuski minua laisinkaan, edes juoksemassa alta pois. Tyypillä oli luonnollisesti väistövelvollisuus jo sen takia, että kääntyi, saati sitten, että kävelin keskellä suojatietä. Kaikenlisäksi risteys oli keskellä keskustaa, jossa nopeusrajoitus on varmasti jossain 30 km/h tietämillä, ja auton vauhti ei kyllä todellakaan ollut sallituissa rajoissa.

Säikähdin todella pahasti, joten onneksi Forumissa tapasin Micken. Tänään kotiin pyöräillessäni huomasin olevani jotenkin ihan hermona risteyksissä. Vakuutusasiatkin jotenkin juolahtivat kummasti mieleen. Ehkä se vakuutus olisi ihan hyvä ottaa jo nyt, eikä pelkästään Japanin matkaa varten. Mitä vain voi sattua.. Toisaalta, jos se kaikkein pahin sattuu, niin vakuutuskin on yhtä tyhjän kanssa. :| Aika ahdistava olo.

Koruja kierrätysmateriaaleista

2008-10-11T14:05:00.003+03:00

Keväällä 2007 teimme Variassa graafisen suunnittelun koulutusohjelman taideopintojen osuuteen kuuluneella materiaalityöpajakurssilla erilaisia esineitä ja etenkin koruja lähtökohtana vanhojen materiaalien kierrättäminen ja uusiokäyttö. Käytössämme oli kaikenmoista rojua, ja olimme lisäksi velvoitettuja tuomaan kotoamme omia "jätteitämme" uudelleen käytettäväksi. Sain lopultakin hankittua nämä työt takaisin koululta tänä syksynä. Koska oma askarteluintoni sen kun kasvaa näiden myötä, joten ajattelin laittaa parhaat palat näytille. :)

Vaikka käytetään kierrätysmateriaalia, en halua, että työ näyttää siltä, että se on ongittu roskakorista. En minä sellaista haluaisi ainakaan itse käyttää. Niinpä valitsin mahdollisimman hyväkuntoisia ja käyttötarkoitukseen sopivia materiaaleja. Käytin koruihini mm. mistä lie peräisin olleita vanhoja rautalangan ja metallitikkujen palasia ja omien lapsuuden aikaisten hirveiden muovihelyjeni helmiä. Lisäksi työskentelyyn tarvitsin ohutta metallilankaa kiinnitykseen. Maalasin lisäksi koulun varastosta löytyneillä vanhojen lasimaalipurkkien maalijämillä rumat muovihelmet yhteneväiseen väriskaalaan.

Näissä kuvissa esiintyy "Kupliva vesi" -sarjan rannekoru, kaulakoru, korvakorut ja riipus, sekä yksittäinen työ "Äidinsydän", äidilleni lahjaksi suunniteltu sydämenmuotoinen rintaneula. En koskaan ole oikein pitänyt töiden nimeämisestä, se tuntuu aika usein hieman teennäiseltä. Toisaalta nimien keksiminen on joskus hauskaa, ja näin oli myös näiden korujen tapauksissa. Koska koulua varten meidän oli pakko antaa jokaiselle työlle jokin nimi, ja jotkut saattoivat hetkellisten mielleyhtymien jälkeen olla varsin huvittavia. Muita mahtavia töideni nimiä olivat mm. "Tuunattu pompula" ja "Kierrätyspullasuti". X)

Kun hain näitä materiaalityöpajakurssin töitä Variasta, entiseltä opettajaltani, sain luokkaan tullessani tavattoman lämpimän vastaanoton. Juttelimme, kertasimme kuulumisia, muistelimme opiskeluvuottani koulussa ja kerroin tulevaisuuden suunnitelmistani. Jotenkin todella oudolla tavalla oli hirveän haikeaa käydä koululla. Vaikka opiskelin Variassa vain vuoden, sinäkin aikana siitä muodostui minulle aika tärkeä paikka - siellä koulussa tajusin ensimmäistä kertaa, millaista on, kun opiskelee oikeasti sellaisia asioita, joista pitää ja joita haluaa oppia, ja joiden oppimisesta nauttii. Se on niin erilaista, kuin lukion pakkolliset kurssit, jotka jokaisen lukion suorittavan on käytävä, riippumatta siitä mitä haluaa lopulta aikuisena työkseen tehdä. Toki suurin osa niistä on tärkeitä, mutta se, saanko niiden opiskelusta mitään irti, onkin sitten toinen juttu. :P

Kaihoa kiikkumaan

2008-10-10T16:15:00.005+03:00

Typografian fonttitunnistustentti oli jotain aivan kauheaa. En ole ikinä tehnyt yhtä vaikeaa tenttiä. Vaikka kuinka yritti lukea ja päntätä, eivät kaikki yksittäisten kirjainten muodot onnistuneet yhdistymään päässä tiettyyn fontin nimeen tai vieläpä sen eri leikkauksiin. Voi olla, että olisin voinut valmistautua paremmin, mutta ainakin puursin kokeessa aivoni niin äärimmilleen, että siinä mielessä ei voi moittia yrittämisen puutteesta. Istuin tentissä niin kauan, kuin oli mahdollista ja revin hiuksiani (kirjaimellisesti) ... :P

Typografian kurssin ensimmäinen harjoitustehtäväkin olisi voinut ehkä olla lopputulokseltaan hieman.. parempi. Vaikka aloitin tehtävän hyvissä ajoin, jouduin silti pusertamaan sen loppuun tuskaisesti ja puoliksi pakolla. Oli pakko saada tehtävä alta pois, jotta ehdin keskittymään muihin hommiin. Nyt se kurssi on kuitenkin ohi, ja viikonloppuna voin keskittyä rauhassa seuraavaan hommaan. Hommat eivät kyllä tunnu loppuvan ikinä.

Inhoan kiirettä, ja olenkin huomannut, kuinka näinä kaikkein stressaavimpina hetkinä välillä palaan mielessäni Brysselin leikkipuistoihin. Siellä aika tuntui oikeasti kulkevan paikallaan, ja ainakin jälkikäteen ajateltuna oikein positiivisessa mielessä. Ei ollut mihinkään kiire. Puistot eivät tietenkään olisi olleet mitään ilman Neeaa, joka piti huolen siitä, että en kyllä varmasti ikinä tuntenut oloani turhaksi tai mitättömäksi. Puistossa me kaksi olimme maailman napa, ja kiikkuminen tai liukumäen laskeminen tärkeintä mahdollista tekemistä, mitä saattoi keksiä. Vaikka lasten kanssa työskentely on raskasta, lasten vilpittömyys, rehellisyys, suorapuheisuus ja hullunkurisuus on omalla tavallaan rentouttavaa. Tällä hetkellä minun tekisi kovasti mieleni kiikkumaan tai rakentamaan palikoista tornia. :')

Lopun alku?

2008-10-06T11:14:00.005+03:00

Kamala kohtalo yrittää tunkeutua elämääni, sillä näyttää siltä, että rakastamieni astangajoogatuntien jatkuvuus on uhattuna. Tunneilla on käynyt enimmilläänkin vain 5 ihmistä, ja ohjaaja on harrastanu käytännössä lähes hyväntekeväisyyttä, kun on välillä pitänyt meille treenejä, vaikka paikalla olisi ollut vain minä ja yksi ystäväni. Lähiaikoina tunneille ei ole ollut kovin aktiivista osanottoa, viime kerrallakin minä olin ainoa, joka olisi tullut joogaamaan.

Sovimme, että keskustelemme tilanteesta sähköpostitse lähiaikoina, sillä on täysin selvää, ettei tilanne voi jatkua noin. Se on hankalaa paitsi ohjaajalle, samalla myös meille muutamille, jotka käymme siellä ahkerammin. Itse en haluaisi missään nimessä, että nämä astangajoogatunnit lopetetaan, sillä ne ovat yksi elämäni tärkeimmistä asioista tällä hetkellä - ne pitävät pään kasassa ja lieventävät stressiä. Ne ovat viikkoni kohokohta. En tiedä, mitä teen, jos menetän sen kohokohdan. Vaikka iyengarjoogakin on kivaa, se ei ole ainakaan vielä osoittanut pääsevänsä lähellekään astangan tasoa, mitä tulee minun hyvänolontunteeseeni treenin jälkeen.

Tiedän, että monta vuotta jooganneena voin periaatteessa harjoitella kyllä kotonakin. Muistan liikesarjat melko hyvin, mutta mikään ei silti mielestäni korvaa opettajaa. Olen oppinut luottamaan ohjaajaamme ja pidän hänen tavastaan vetää tunteja. Toivon, että keksimme ratkaisun tähän ongelmaan, ja tunnit saisivat jatkua - edes jossain muodossa. Muuten tulee kyllä tippa linssiin. :'|

Markkinameininkiä

2008-10-05T14:48:00.003+03:00

Vitsi mikä kauhea hinku minulla on askartelemaan! Olisi monta muuta, tärkeämpää asiaa tehtävänä, mutta jotenkin olen nyt aivan noiden massapalleroiden lumoissa. Minusta tuntuu, että on pakko tiistaina käydä ostamassa massoja askartelukaupasta siinä matkanvarrella, kun menen japanin tunneille keskustaan. Massoihin menee paljon rahaa, mutta toisaalta ne ovat hyvin kestäviä ja todella riittoisia. Onneksi värejä voi myös sekoittaa, joten voin ostaa aluksi vaikka muutamia perusvärejä, joilla pärjään ainakin tämän pahimman vimman yli. :D

Kävin tänään Tikkurilan maalaismarkkinoilla, enkä ostanut mitään. Mietin, kuinkahan moni tekee samalla tavalla? Ostaa ehkä yhden metrilakun ja muuten vain kiertelee kojuja. Tekeeköhän moni niin myös meidän koulumme joulumarkkinoilla? Toisaalta välillä tuntuu, että itse olen suorastaan pihiyden aatelistoa, enkä verrattavissa normikuluttajaan. :P Markkinoilla oli kiva tunnelma, ja sinänsä paljon mielenkiintoisia tuotteita, kuten mehuja, hilloja ja herkullisia leivonnaisia. 12 euroa maksavan tavallisen kääretortun kohdalla kuitenkin aina havahdun miettimään, että voin tehdä tuollaisen kotona itsekin, ja jatkan matkaa. Kun itse väkertää kransseja ja monenlaisia käsitöitä, tulee jotenkin harvemmin ostettua kyseisiä tuotteita kaupasta valmiina tai jonkun muun tekemänä - jotenkin tuntuu turhalta maksaa suuria summia jostakin sellaisesta, jonka voi tehdä omin käsin pelkillä materiaalikustannuksilla.. Ehkä hieman kieroutunutta ajattelua ihmiseltä, jonka pitäisi joskus elää omilla käsillään tekemällä työllä.. :P

Lauantai-illan väkerryksiä

2008-10-05T00:34:00.005+03:00

Harjoitustehtävän jättöön on aikaa viikko, ja minä aloitin sen tänään! Itsekehut ansaitseva saavutus, etten sanoisi, ja ajattelin jopa jatkaa kyseisen tehtävän tekoa huomenna, kunhan olen ensin ehtinyt käydä aamusta Tikkurilan maalaismarkkinoilla. ;)

Tämä ilta meni askarrellessa parin kaverin kanssa. Teimme koulun joulumyyjäisiä varten kaikenlaista myytävää. Huvittavaa tässä touhussa on sinänsä se, että meistä kukaan, eikä edes koulun vahtimestari ole tietoinen koko markkinoiden ajankohdasta, mutta oletamme, että ne järjestetään ihan samoin, kuin aiempinakin vuosina. Jokainen puuhasi omia juttujaan pöydän ääressä, mutta samalla saattoi jutella ja kuunnella musiikkia – ja syödä vähän herkkuja. Oli tosi hauska ja virkistävä ilta, ja saatiinpa aikaiseksikin kaikenlaista. Itse puuhailin koko illan erilaisia pikkuväkerryksiä avaimenperiksi ja kännykkäkoruiksi. Muutamat korvakorutkin sain aikaiseksi.

Oma suosikkini illan tuotoksistani oli tämä kuvassa etualalla näkyvä marjasetti. Olen tehnyt kaikki myyjäistuotteeni siten, että mikäli ne eivät mene kaupaksi, voin käyttää niitä muissakin tarkoituksissa. Tämän marjasetin suunnittelin nimenomaan kevään Japanin tuliaiset mielessäni, sillä siinä on mielestäni sopivasti suomalaisuutta ilman, että se olisi jotenkin kliseinen tai tylsä matkamuistorihkama. Kiinnitän näihin vielä jossain vaiheessa kännykkäkorupidikkeet. Olen ensikertalainen massa-askartelussa, joten homma oli aika hidasta. Luulen kuitenkin, että se lähtee siitä käyntiin, kunhan harjoittelen hieman lisää.

Hintojen miettiminen on hieman vaikeaa ja se on vielä vähän työn alla. Ehdotuksia otetaan vastaan, vaikka valmiit työt eivät olekaan vielä näytillä. Mitä tällaisista oltaisiin valmiita maksamaan?

Helpotuksen huokaus

2008-10-01T20:56:00.004+03:00

Sain syksyn alkupuolella mielenkiintoisen toimeksiannon eräältä yhdistykseltä, innostuin asiasta ja lupauduin suunnittelemaan yhdistyksen visuaalisen ilmeen nettisivuineen ja käyntikortteineen päivineen. Syyskuu oli jossain määrin melko uuvuttava ajanjakso, ja etenkin pari viimeisintä viikkoa olin taas stressata itseni loppuun sekä kouluhommien, että töiden kanssa. Mietin epätoivoisesti, olenko haukannut aivan liian suuren palan voimavaroihini nähden, kun otin näinkin suuren projektin hoidettavakseni koulun oheen. Projekti edellyttää minulta myös hieman uuden opiskelua, joten olin senkin suhteen jotenkin kauhean hermostunut – kaikki tuntui vaikealta.

Niinpä olikin suuri helpotus tavata ns. pöydän toinen puoli tänään suunnittelupalaverin merkeissä. Ihmiset olivat tavattoman mukavia, ymmärtäväisiä ja ennen kaikkea innokkaita. Heillä oli ideoita ja hyviä näkemyksiä, ja he tartuttivat innostustaan myös minuun. Vaikka toiveita esitettiin paljon, samalla kuitenkin painotettiin, että minulla on käytännössä katsoen vapaat kädet, ja että suunittelun ei tarvitse rajoittua liiaksi heidän sanelemiinsa yksityiskohtiin. Luulen, että tavoitin aika hyvin sen mielikuvan, minkä he toivoivat välittävänsä ulkoasuratkaisujen suhteen. Kaikki painottivat, että liikaa stressiä ei tule ottaa, ja olivat jotenkin tavattoman joustavia kaikessa ihan omasta aloitteestaan. Olin kuvitellut koko työrupeaman kasautuvan marraskuulle, mutta ainoastaan kiireellisimpien osien tulisi olla valmiina marrakuun alkupuolella, ja loput voivat valmistua omalla tahdillaan siitä hieman myöhemmin. Palaveri antoi minulle paljon inspiraatiota ja intoa ryhtyä hommiin. Jo junamatkalla kotiin pohdin erilaisia ratkaisuja, ja huomasin välillä hymyileväni ajatusteni lomassa.

Minusta on myös alkanut tuntua, että olen vähän sen tyyppinen ihminen, että en osaa olla vain paikoillani kovin pitkää aikaa. Tällä viikolla on ollut kaksi päivää, jolloin periaatteessa ei ole ollut tehtävänä mitään järkyttävän kiireistä, ja jo niinä parina päivänä olen miettinyt, että onpas jotenkin kummallisen rauhallista (positiivisella tavalla tosin). Olen kai vain tottunut siihen, että on monta rautaa tulessa. On vain niin tajuttoman vaikeaa pitää niiden rautojen lukumäärä järkevänä... X)

Peruuntunut onni

2008-09-29T14:33:00.003+03:00

Aika radikaali otsikko, mutta tällä viikolla molemmat joogatunnit peruuntuivat, joten olo on siinä suhteessa hyvin pettynyt. Viikon kohokohdat on pyyhitty pois. Eilen suurin osa osallistujista ei päässyt paikalle, joten peruimme tunnin. Tänään sain sähköpostin, jossa ilmoitettiin, että joogaopettajamme oli sairaana.

Onneksi otin onneni eilen omiin käsiini ja vedin olohuoneessa tunnin joogasession peruntuneen tilalla. Tuntui hyvältä ja tehokkaalta, mutta toisaalta huomasin, että yksinäni keskittyminen kärsii siitä, että joudun ajatella liikkeiden pituutta ja sitä, mikä asana tulee seuraavaksi. On luonnollisesti helpompaa, kun opettaja kertoo mitä tehdään, ja itse voi keskittyä siihen, että tekee ne asiat sitten mahdollisimman oikein.

Katsotaan, jos saisin joogailtua myös tänään. Luulen kyllä, että käytän yllättävän aikalisän muutamiin rästihomman tekoon.. Laiskaa, vai tehokasta, riippuu näkökulmasta.

Ruska!

2008-09-28T22:41:00.003+03:00

En muista, milloin viimeksi olisi ollut näin upea ruska. Olen jotenkin onnistunut elämään sellaisessa kuvitelmassa, että ruska on jokin lappalainen ilmiö, mutta viime viikonloppuna Vantaalla ja Nuuksion kansallispuistossa ottamani valokuvat todistanevat, että onneksi myös me pääkaupunkiseudulla majailevat saamme nauttia syksyisen luonnon värikkäästä annista.

Kouluni pihalla kasvaa ihana rypäs vaahteroita, joiden värien vaihtumista kellertävästä tulipunaiseen olen seurannut jännityksellä. Jännityksellä siksi, että pelkäsin lehtien tippuvan puusta, ennen kuin saan kamerani huollosta. Onneksi useimmat lehdet olivat vielä tiukasti oksissa kiinni, kun kamerani sitten saapui. :)

Kuten aiemmista kirjoituksistanikin käy ilmi, olin jo kauan suunnitellut Nuuksiossa käymistä, ja kun viikonloppu oli suhteellisen kiirevapaa, päätin ehdottaa ulkoiluretkeä siskolleni ja hänen miehelleen. Lähdimme lauantaiaamuna muuten hiljaisesta Espoosta kohti Nuuksiota, ja saimme huomata, että bussi, joka sinne liikennöi, oli aivan täynnä. Pelkäsin, että luvassa olisi jonossa kävelyä ja liiallista puheensorinaa muuten ihanan hiljaisessa metsässä, mutta pikkuhiljaa ennen määränpäätä mm. pari partiolaisryhmää nousivat bussista leirikeskuksien ja ratsastustilan kohdalla, ja muutamat sienestäjät ryntäsivät omille apajilleen. Vaikka väkeä tuntuikin olevan paljon liikkeellä, saimme silti kiertää Punarinnan kierroksen aivan rauhassa. Vain muutamia muita retkeilijöitä osui pitkospuille samaa aikaa. Nuotiopaikat sen sijaan olivat aika kysyttyjä, mutta onneksi meidän sämpylämme eivät paistamista vaatineet.

Punarinnan kierros oli pienestä kilometriluvustaan huolimatta juuri sopiva tälle kerralle. Koska valokuvasimme lähes jokaisen vesikaistaleen tai vähänkään värikkäämmän puun äärellä, kierros kesti yhteensä ehkä kolmisen tuntia syömisineen päivineen. Viime vuonna kiersimme hieman pidemmän Haukan kierroksen, ja siinä vierähti aikaa paljon enemmän, ja jaloissakin jopa tuntui hieman. Tällä kerralla seuraavana päivänä minä en ainakaan huomannut minkäänlaisia tuntemuksia jaloissani - lieneekö syy sopivan mittaisen lenkin (yhteensä bussipysäkille kävelyineen päivineen ehkä vajaa 8 km), vai aamulenkkeilyn tuomien voimien?

Kameran paluu

2008-09-25T11:32:00.004+03:00

Ilokseni eilen postilaatikossa odotti postipakettikuitti. Tänään kävin hakemassa sitten paketin ja kaivoin koulussa pehmusteiden keskeltä pienen digipokkarini, joka oli saapunut takaisin takuuhuollosta. En vielä ehtinyt kokeilla miten kamera toimii, sillä olin tietenin unohtanut ottaa patterit ja muistikortin mukaan. No, täytyy toivoa, että huomenna on vielä kaunis ilma, sillä minulla on muutamia ihania ruskapuita, joita tahtoisin kuvata.

Pääasia kuitenkin tietenkin on, että sain kameran ehjänä ja korjattuna kotiin, ja että huolto meni takuun piikkiin, vaikka takuuaika olikin jo umpeutunut. Onneksi Canonilla oltiin reiluja, ja myönnettiin, ettei reilun vuoden vanhan kameran optiikan kuulu jumiutua. :)

Valaiseva väriprofiililuento

2008-09-24T16:22:00.003+03:00

Prepress Center Oy:n tyyppi kävi tänään luennoimassa luokallemme väriprofiileista, joita käytetään kuvankäsittelyssä, kun yritetään varmistaa, että värit toistuisivat mahdollisimman hyvin ja samankaltaisesti sekä näytöllä, että lopullisessa kohteessa, esimerkiksi sanomalehdessä tai laadukkaalle päälystetylle paperille painettuna.

Luento oli todella hyödyllinen, eikä minua kyllä kaduta, että jouduin jäämään sen vuoksi pois Metropolian MetroSport -liikuntatapahtumasta, joka pidettiin tänään iltapäivällä. Luennoitsija oli selkeä ja hyvä esiintyjä, ja ennen kaikkea kertoi asioista juuri sillä tasolla, joka tuntui ainakin omasta mielestäni sopivalta – ei itsestään selvyyksiä, mutta sopivasti täydentäviä faktoja ja havainnollistavia esimerkkejä. Usein pitkillä luennoilla minua alkaa väsyttää, vaikka aihe olisikin kiinnostava. En tiedä johtuiko luokan sopivasta valaistuksesta vai mistä, mutta tällä kertaa eivät silmät lupsahdelleet ollenkaan. :)

Jos tuntee itsessään yhtään graafisen suunnittelijan vikaa, tai on muuten kiinnostunut aiheesta, Prepressin nettisivuilta löytyy varsin kätevästi Profiilipankista listattuna yleisimmät icc-profiilit. Jos haluaa päästä helpolla, voi kätevästi ladata esimerkiksi 'Perusprofiilit 2008' -paketin, jolla pärjää jo hyvinkin pitkälle. Sivustolta löytyy myös ohjeita ja infoa, mikäli mietityttää vaikkapa se, ikä profiili olisi kuhunkin tarkoitukseen sopivin.

Geenimuunneltu ruoka Suomen markkinoilla

2008-09-22T21:43:00.004+03:00

Olen tavallinen sekasyöjä, joskin en mikään suuri lihan ystävä. Mieluiten syön monipuolisesti ja terveellisesti, aina kun siihen vain on mahdollisuus opintotuen rajoissa. Käytän ruoanlaitossa lihaa melko usein kasvikunnan tuotteiden lisänä, ja siksi olenkin huolissani lukiessani siitä, miten suomalaisia sikoja on alettu ruokkia geenimuunnellulla rehulla. Geenimuunnellut tuotteet suomalaisten kauppojen hyllyissä eivät kuitenkaan lopu valitettavasti tähän.

En halua olla ihmiskokeiden osana. Saattaa kuulostaa kärjisteltyltä, mutta itseasiassa se ei ole ollenkaan sitä. Koska en ole mikään aiheen asiantuntija, ja koska asiantuntijat selittävät asian paljon paremmin, kehotan ja toivon kaikkia vähääkään terveydestään ja meidän kaikkien tulevaisuudesta huolehtivia kuuntelemaan YLE-areenalta 9.9.2008 julkaistun Yle Radio 1:ssä esitetyn filosofiantohtori-solubiologi Liisa Kuusipalon radiohaastattelun. Haastattelu kestää vaivaiset 25 minuuttia, ja jo lyhyessä ajassa silmät avautuvat karulla tavalla: maassamme tehdään hulluja ja harkitsemattomia päätöksiä.

Haastattelu kiteyttää täysin mielipiteeni asiasta, ja sen, miksi jokaisen pitäisi olla huolissaan esimerkiksi siitä, että suomalaisistakin kaupan hyllyistä löytyvistä tuotteista, kuten riisistä, voi
löytyä geenimuunneltua ruokaa – ilman, että siitä missään erikseen mainitaan. Geenimuunnellun riisin tuonti on kyllä Suomeen kiellettyä, mutta tullin pistokokeissa joka neljäs testattu riisipaketti sisältää geenimuunneltuja osia! Tällainen tuntuu käsittämättömältä kuulla. Haluan kaikin mahdollisin keinoin välttää geenimuunneltuja tuotteita, mutta jos pakkausmerkintöihin ei voi luottaa, ja yksikään suomalainen lihantuottajakaan ei saa gmo-vapaata merkintää, se tuntuu melkein mahdottomalta.

Kuten haastattelussa kerrotaan, on kuitenkin muutamia valveutuneita kuntia, jotka esimerkiksi varmistavat, että kuntien laitoksissa tarjottavissa ruoissa ei käytetä geenimuunneltuja tuotteita. Olisipa näin Vantaallakin, mutta minä en voi olla ollenkaan varma, millaista ruokaa koulumme yksityisomistuksessa oleva ravintola tarjoaa. On myös kuluttajien omasta tahdosta kiinni, mitä heidän lähikaupoissaan myydään. Kuten haastattelussakin kehoitettiin, pitää ryhtyä vaativaksi ja ilmaista mielipiteensä niin, että huolenaiheen kuulee jokin muukin kuin oma puoliso.

Mikäli tämä aihe, sekä muut ympärisöön, ravintoon, kemikaaleihin ja terveyteen liittyvät asiat kiinnostavat, kannattaa seurata Ylen ympäristökoordinaattori Noora Vanhasen henkilökohtaista blogia, Kemikaalicocktailia, jossa hän kertoo ajankohtaisista asioista suoraan, rehellisesti, omaan hieman hippimäisen vihreään, mutta uskottavaan ja käytännönläheiseen tyyliinsä.

Mitä pidempään kyseistä blogia olen seurannut, sitä useammasta asiasta huomaan olleeni täysin tietämätön. Kemikaalicocktailia lueskellessa, ja näitä asioita yleisesti pohdiskellessa herää miettimään, miksi asioista virallisesti tiedottamisen ja selkeästi ilmoittamisen pitää olla niin vaikeaa? Miksei paketin kylkeen voida painaa isolla ja selkein sanoin, mitä se oikeasti sisältää? Kuluttajien harhaanjohtaminenhan on rikos, mutta silti sitä tapahtuu alati. Haluaisin vaikuttaa, mutta kohta alkaa tuntua, ettei ole muuta keinoa kuin alkaa kasvattaa itse omat ruokansa, jos esimerkiksi laki geenimuunneltujen siementen käytössä Suomalaisilla pelloilla menee lävitse. :P Sitä odotellessa lopetan sianlihan syömisen, yritän ostaa vielä suhteellisen puhtaita suomalaisia ulkolaisten sijaan, ja venyttää opiskelijan penniä, jotta voisi edes joskus hankkia luomua. Miksi terveellisen ruoan pitää olla kallista, ja miksi kaiken aina täytyy mennä rahan ehdoilla?!

Iyengarjoogaa

2008-09-22T19:19:00.003+03:00

Tänään oli sitten ensimmäinen tunti tuota jo aiemmin mainitsemaani iyengarjoogaa. Olen oikein tyytyväinen, että otin toisenkin joogatunnin viikko-ohjelmaani, sillä kyseinen Suomessa vielä melko tuntematon joogasuuntaus vaikuttaa ihan lupaavalta näin alkuun. Vaikka olen harrastanut joogaa melko säännöllisesti viikottain reilun neljän vuoden ajan, jo iyengarjoogan ensimmäisestä alkeistunnista sai paljon uutta irti.

Kyseinen joogamuoto keskittyy paljolti siihen, että liikkeet tehdään alusta saakka tarkasti ja oikein, jolloin samalla pyritään estämään mahdolliset väärin tehdystä harjoituksesta aiheutuvat vammat. Tietyn asanan saavuttamista ennen tehdään siihen johdattelevia, asentoa helpottavia ja parantavia harjoituksia, joiden kautta päästään lopulta esimerkiksi vaikka useasta joogasuuntauksesta tuttuun trigona-, eli kolmioasanaan. Vaikka välillä kaipasinkin astangasta tuttua jouhevaa ja yhtenäistä, lähes katkeamatonta vinyasa-liikkeiden yhdistämää asanoiden sarjaa, iyengarjoogan hitaudessa ja harkitsevuudessa on selvästi kuitenkin puolensa. Luulenkin, että se täydentää mainiosti jo pidempään jatkunutta astangaharrastustani. Asanat ovat suurilta osin molemmissa joogasuuntauksissa melko samanlaisia, mutta melko nopeatempoisessa astangassa ei keskitytä yhtä syvällisesti asennon oikeaoppiseen rakentamiseen.

Myös joogan luonne oli aiempiin kokemuksiini nähden erilaista. Astangassa olen tottunut siihen, että kokonaisuutena asanat luovat todella hyvän, yhtenäisen ja kehittävän harjoituksen, jossa lihakset ja kestävyys ovat kovilla koko harjoitussession ajan. Iyengarjoogatunnilla ainakin omassa tapauksessani yksittäiset harjoituksen osat korostuivat enemmän. Tunti kokonaisuudessaan ei tuntunut yhtä hikiseltä kuin astangatunti, mutta yksittäiset harjoitukset vievät silti hakemaan omia kestävyyden ja jaksamisen rajoja.

Jos jotain negatiivisia puolia tämän päivän tunnista on etsittävä, niin on mainittava iso ryhmäkoko. Kun harjotustila on täynnä ihmisiä, väkisinkin tunnelma on tietenkin erilainen kuin pienryhmässä. Matot ovat limittäin ja luokan takaosasta saa kurkotella nähdäkseen etualalla olevaa opettajaa. Yleensä ihmiset menevätkin tuollaisilla tunneilla juuri luokan takaosaan, koska eivät kehtaa mennä eteen. Itse menin viisaasti eteen, sillä takaa en olisi ilman silmälaseja nähnyt kutienkaan kunnolla, ja kaiken lisäksi saavuin tunnille viimeisten joukossa, jolloin takaosa oli jo melko täynnä. Etuosa oli hyvä valinta. Täytyy tähdätä sinne ensi viikollakin. ;) Ehkä tuohon isoon ryhmäänkin tottuu ajan kanssa, kunhan pitää mielen avoinna, eikä ajattele asiaa liikaa tai vertaile turhaan aiempiin kokemuksiin, kun asia ei kuitenkaan siitä miksikään muutu. Ensi viikolla uudestaan oppimaan uutta! :)

Irti stressistä

2008-09-21T15:37:00.004+03:00

Stressin loppu alkaa häämöttää - ainakin tämän viikon osalta, onhan jo sunnuntai. Olin pelännyt tutoriaalitehtävän vievän minusta kaikki mehut ennen ensi keskiviikkoa, mutta huomasin tehtävää tehdessäni, että se etenee varsin nopeasti. Sinänsä en ole yllättynyt, että olen taas stressannut ihan turhasta, sillä olenhan oikea mestari siinä lajissa. Se, että stressi pikkuhiljaa helpottaa, ei silti suinkaan tarkoita sitä, että voisin laiskotella. Ei, on vielä paljon tekemistä. On hieman rasittavaa, että kun ulkona paistaa aurinko, niin minun on istuttava sisätiloissa koneen edessä tekemässä kouluhommia..

Kutsuin eilen ns. "Hankoporukan" kavereitani illalla käymään. Suurin osa näistä ystävistä on joko entisiä hankolaisia, tai sitten näiden entisten hankolaisten tyttöystäviä, aivan niin kuin minäkin. Vuosien saatossa olemme muodostaneet mukavan tiiviin poppoon, jonka kanssa näemme lähes aina porukassa. Nykyisin asumme myös melkein kaikki pääkaupunkiseudulla, mikä tekee tapaamisesta mukavan säännöllistä verrattuna siihen, kun asuimme kaikki vähän missä sattuu lukioaikoina.

Aamupäivästä siivoilin, sillä oli jo korkea aika tehdä jotain villakoirille eteisen nurkissa. Jokainen kutsumani kaverikin onnistui tulemaan paikalle, vaikka kaikki eivät voineetkaan viipyä hirvittävän pitkään. Tein kasvis-tonnikalapizzaa ja kinuskiomenamuffinsseja. Varsin onnistunut setti. Täksikin päiväksi jäi hieman rippeitä, joten tänään voin ainakin yrittää keskittyä kouluhommiin kokkaamisen ja kotitöiden sijaan. Illalla oli tarkoitus pelailla perinteisesti lautapelejä, mutta jotenkin pelit jäivät syrjään ja lähinnä juttelimme ja katsoimme telkkaria. Onnistuin jopa unohtamaan suurimman osan aikaa myös taustalla kummittelevan stressini. Varsin onnistunut ilta siis. :)

Tänä iltana on astangajooga, ja huomenna ensimmäinen kerta Iyengar-joogaa. Odotan tätä iltaa lämmöllä ja ilolla, tietäen mitä tuleman pitää, ja huomista taas hieman jännittäen. Toivon, että tunnit ovat vähäisten rahojeni arvoisia, ja että nautin kyseisestä joogamuodosta einakin lähes yhtä paljon kuin astangatunneistani. Toisaalta, suuri vaikuttava tekijä lienee myös opettja. Astangaopettajani on niin mainio tyyppi ja ryhmämme niin tiivis ja kaverihenkinen, että siellä olisi varmaan mukavaa, vaikkei edes joogattaisi! :D

Julkaisugrafiikasta Japaniin

2008-09-19T14:13:00.004+03:00

Eilen alkoi uusi julkaisugrafiikan kurssi, joka keskittyy lähinnä lehtigrafiikkaan, kuten vaikkapa aikakauslehtitaittoon. Siitä lähtien, kun pari vuotta sitten aloin opiskella graafista suunnittelua, olen kiinnostunut yhä enenevissä määrin aikakauslehtien taittamisesta. Voisin hyvin kuvitella tekeväni sitä jossain vaiheessa työkseni.

Minusta on mielenkiintoista etsiä juttuihin sopivia kuvia, mahdollisesti tehdä itse tarvittavia grafiikoita, sommitella ja luoda yhtenäinen kokonaisuus erilaisista osatekijöistä. Typografian yleiset oppisäännöt ovat alkaneet tuntua jotenkin luonnollisilta ja tavattoman käytännöllisiltä - miten olen ennen voinut ajatella toisin? Toisaalta niiden sääntöjen hallitseminen vienee vuosikausia. Jonkun mielestä tekstipalstan latominen voi kuulostaa kaikkea muuta kuin luovalta työltä, mutta minusta kauniin ja helppolukuisen tekstipalstan rakentaminen on itse asiassa mukavaa. Kaikkeen sitä tykästyykin...

Julkaisugrafiikan kurssi alkoi parilla historialuennolla, jotka pohjustavat vasta muutamien viikkojen kuluttua jatkuvaa kurssia. Ensi viikon painiskelemme vielä Illustratorin maailmassa, jonka jälkeen siirrymme markkinointiviestinnänkurssin pariin. Luultavasti viikon kuluttua alkava markkinoinnin kurssikin on mielenkiintoinen, mutta tällä hetkellä odotan kovasti julkaisugrafiikan taittotöitä..

Kun olin eilen koulusta kotiin tultuani avannut sähköpostini, varmistui samalla myös tulevaisuuteni suunta. Japaniin vaihto-oppilaaksi lähteminen on nimittäin nyt ihan virallista! Minut on hyväksytty Joshibi University of Art and Design -yliopiston vaihto-oppilaaksi! Kylläpä tuota päätöstä odotettiinkin jo likemmäs kuusi kuukautta, joten olen sähköpostin lukemisen jälkeen ollut aika täpinöissäni. Mikäli aihe kiinnostaa enemmän, siitä voi lukea Japani-aiheisen blogini, Riisa no Nipponin puolella. Olen halunnut eristää japani-aiheiset kirjoitukseni omaan blogiinsa, koska jo vaihtosuunnitelmien alusta alkaen ajattelin, että voin hyödyntää blogikirjoituksia vaihdon jälkeen vaadittavan vaihtoraportin laatimisessa. Kun kaikki on yhdessä ja samassa paikassa selkein tunnistein nimettynä, raportointi onnistunee melkein vain copy-pastea naputellessa.

Tällä hetkellä olisikin kauhea himo jättää arkiset hommat taka-alalle ja siirtyä suunnittelemaan ensi kevättä! Haluaisin niin kovasti tehdä suunnitelmia, ottaa selvää asioista ja laatia kunnollisen budjetin vaihtovuotta varten, mutta tällä hetkellä on priorisoitava, ja jätettävä hauskuuden hieman tuonnemmaksi. Tänään saanen kuitenkin lopultakin aivan kokonaan valmiiksi jo pitkään väsäämäni nettisivut, joten siinä on taas yksi stressin aihe vähemmän. Stressiä lievittänee myös fakta, että olen onnistunut todellakin käymään kolme kertaa viikossa lenkillä, ja ilmoittauduin juuri eilen toiselle joogakurssille ihanan astanga-joogakurssini lisäksi. Entisestä tietokone-sohvaperunasta on kuoriutumassa jonkinlainen liikuntahullu? Huvittavaa, että koko peruskoulu- ja lukioajan jossain määrin inhosin pakollisia liikuntatunteja, mutta nyt kun sitten saan valita lajit ja uoritustavat itse, olen yhtäkkiä alkanutkin vähitellen nauttia liikkumisesta.

Kiireinen viikko edessä

2008-09-17T10:15:00.002+03:00

Jotenkin tästä viikosta muodostui kauhea stressin aiheuttaja - pitäisi ehtiä tekemään nettisivuja, kouluhommia ja vielä opiskelemaan japania. Lisäksi seuraavaa alkavaa projektia varten minun tulisi tutustua erääseen nettisivujen sisällönhallintajärjestelmään. Alkuviikon otin ehkä liian rennosti, ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Kauhea kasa tekemistä loppu viikoksi. Onneksi tekeillä olevat nettisivut alkavat jo ainakin olla ihan viimeistä vaille valmiit. Sisältö on kasassa, muutamia kuvia pitää vielä laittaa sivulle ja pieni koodiprobleema ratkaista. En tosin ole varma, onko koodiongelma pieni vai iso - olen vielä ihan käsi kaiken kanssa, mikä liittyy koodeihin. Onneksi minulla on hyvä ystävä, joka jaksaa usein auttaa. Olisi kuitenkin kivaa, kun ei tarvitsisi niin usein vaivata muita omilla ongelmillaan.. :|

Ensi viikolla alkaisi myös toinen joogakurssi, jolle ajattelin ottaa osaa. Kuvittelin sen olevan astangajoogaa (koska ilmoituksessa niin kerrottiin), mutta kurssin vetäjä kertoikin sen olevan jotain ennenkuulumatonta Iyengar-metodiin perustuvaa joogaa. Hieman googlailtuani en ole aivan varma onko kyseinen joogamuoto minua varten, sillä siinä käytetään joskus esimerkiksi apuvälineitä, kuten tyynyjä, vöitä (?!!) ja jotain ihme palikoita asanoiden, eli joogaliikkeiden helpottamiseksi. Vierastan ajatusta apuvälineistä, koska olen tottunut astangassa toimimaan oman kehoni ehdoilla - opettelemaan liikkeet vähitellen ja pikkuhiljaa, ja sitä kautta riemuitsemaan, kun huomaan vähitellen kehittyväni. Päätin kuitenkin, että voinhan käydä katsastamassa tuntien luonteen, ja päättää sitten karkaanko sieltä pois heti kättelyssä, vai jatkanko loppuun saakka. Asanat kuitenkin kuulemma ovat samoja kuin astangassa, joten siinä mielessä ei pitäisi olla ongelmaa. Voihan olla, että kyseisellä tunnilla ei edes käytetä em. apuvälineitä, sillä kurssi järjestetään oppilaitoksen tiloissa, eikä missään kuntokeskuksessa, jossa on lainattavissa jos jonkinmoisia härveleitä.

Ja sitten taas työn touhuun...

Työntäyteiset Helsingin sarjakuvafestivaalit

2008-09-14T22:41:00.005+03:00

Viikonloppu meni G18 tiloissa Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Valitettavasti ohjelmapuoli jäi täysin näkemättä, ja monen mielenkiintoisen luennon seuraamisesta saatoin vain haaveilla. Esimerkiksi "Sarjakuvataiteilijan verot ja apurahat" -luento olisi voinut olla erittäinkin hyödyllinen, vaikka kaikki asiat, mihin yhdistetään sana 'vero', ovatkin yleensä melko tylsiä tai vaikeaselkoisia.. Veropykälät jäivät kuitenkin oppimatta, sillä kuten otsikkokin kertoo, olin töissä.

Töiden kannalta meininki G18:n tiloissa oli melko hiljaista, mitään suuria yleisöryntäyksiä ei nähty ja myyntihommat olivat aika leppoisia. Jossain vaiheessa päädyin työskentelemään myös Glorian tiloihin, mutta siellä ei ollut paljon sen kummempi meno. Odotankin innolla Helsingin kirjamessuja, joilla viime vuonna ainakin oli niin kovat kävijämäärät, että meinasi pienellä tytöllä mennä kroppa sekaisin kassakonetta kilistellessä. Fyysisesti se pitkä viikonloppu oli oikeastaan suoraan sanottuna järkyttävä, sillä minulla oli huono olo, huimasi, päätä särki ja uni jäi vähiin. Tänä vuonna koetan muistaa levätä todella hyvin messupäivien välissä, niin kaikki sujuu varmaan paremmin. Kuvittelen myös olevani tällä hetkellä fyysisesti paremmassa kunnossa kuin viime vuonna, jotta jaksan seistä tutisevien jalkojeni päällä 20 tuntia.. Niin varmaan. :P

Vaikka sarjakuvafestivaaleilla ei myyntipöytien äärellä ollut tungosta, niin tuttuja näin sen sijaan ihan joka välissä - juuri kun on ohittanut naapuripöydässä myyntihommissa olleen luokkakaverin, törmää joko johonkuhun koulusta tuttuun naamaan, entiseen opettajaan tai muuhun kaveriin tai puolituttuun.

Ostin laadukkaan setin kuitukärkitusseja hyvään hintaan Temperan myyntipöydästä. Vanhat tussini olivat ihan kuolleita, joten pakettitarjous osui hyvään saumaan. Siihen ostokseni sitten jäivätkin, sillä sain hillittyä pienkustantamoiden myyntipöytien äärellä lompakkooni yhä uudelleen yrittäneen käden. Olisi ollut ihanaa ostaa omaksi hienoja käsin painettuja ja jopa taitettuja kirjoja, tai muuten vaan hauskoja ja omaperäisiä sarjakuvia, mutta tällä hetkellä on vain oltava rahan suhteen kylmä realisti ja kannatettava sitä yhtä ainoaa "taiteilijaa", jota on pakko kannattaa - eli itseään. :P

Pohjanmaan kautta

2008-09-12T12:19:00.004+03:00

Tänään olisi aika lähteä taas kotiin Vantaalle. Vaivainen parin päivän reissu Pohjanmaalle perheeni luokse tuntui lähinnä vain kulkureitiltä viikonloppuun. Viikonloppuun, joka on töitä täynnä.

Välillä on rasittavaa, miten elämän pitää pyöriä töiden ympärillä, ja kaikki menot pitää suhteuttaa työpävän pituuteen, vaikka oikeasti tällä hetkellä kaiken pitäisi mennä ihan vain opiskelun tahdissa. Töitä on kuitenkin pakko tehdä, etenkin jos mielin vuodeksi ulkomaille.

Ehdin onneksi sentään käymään näiden parin päivän aikana pikkuveljeni ja perheeni luona muutaman kuukauden ajan asuvan japanilaisen tytön kanssa lenkillä metsässä. Hölkkäsimme, kun aurinko paistoi puiden välistä pururadalle. Loppujen lopuksi suomalaisetkin metsät taitavat olla melkein yhtä hienoja kuin keskieuroopan ikimetsät - omalla tavallaan. Ainakin suomalaisia marjoja voi syödä ilman pelkoa eurooppalaisissa metsämarjoissa piilevistä loisista..

Ehdin myös soittaa pianoa, harjoitella japanin puhumista ja kertailla Junkon kanssa kanji-merkkejä. Leivoimme japanilaistyylisiä muffinsseja ja söimme suklaakakkua. Ehdin lyhentää yhdet ylipitkät housuni äidin ikivanhan ompelukoneen avustuksella ja tavata naapurissa asuvaa parasta ystävääni jopa kaksikin kertaa. Illalla juttelimme pikkuveljeni kanssa valomerkkiin asti, eli kunnes silmät siis painuivat kiinni ja valot sitä myöten katosivat..

Loppujen lopuksi - taisin silti parissakin päivässä ehtiä aika paljon.

Kameran kohtalo

2008-09-09T22:00:00.003+03:00

Kuten aiemmin kirjoitin, suhteellisen uusi Canonin pokkarikamerani hajosi kesällä Bruggen reissulla yhtäkkiä aivan ilman mitään syytä. Otin kuvia täysin normaaleissa olosuhteissa Bruggen keskusaukiolla ja sitten yks kaks kamera ei enää ottanutkaan kuin mustia kuvia. Valikot toimivat, vanhoja kuvia pystyi selata, mutta uusissa kuvissa näkyi vain pelkkää kohinaa.

Pääsin vasta nyt Suomeen palattuani viemään kamerani huoltoon. Soitellessani sinne aamulla, kirpaisi kuulla, että mikäli optiikka on mennyt rikki, ja esim. kenno pitää vaihtaa, kameran korjaus voi maksaa n. 160 euroa. Puhelimeen vastannut nainen suositteli kuitenkin tuomaan kameran näytille, sillä vian paikallistaminen puhelimessa on tietenkin mahdotonta. Mietin, kannattaako koko härveliä viedä huoltoon, sillä tuolla hinnalla sitä en missään nimessä ala korjauttamaan, kun saan uuden ja viehkeämmillä tehoilla varustetun kameran samalla rahalla uutena kaupasta. Ei sillä, että olisi nyt todellakaan rahaa ostaa uutta kameraa, mutta kuitenkin...

Kun sitten saavuin JAS-Tekniikan huoltopisteeseen Helsinkiin, palvelutiskin mies kuunteli selitykseni, laittoi kameraan paristot ja painoi ON-nappulaa. Musta ruutu. Mies tutkiskeli hetken kameraa, napautti sitten objektiivia, katsoi uudelleen ja napautti vielä kerran. Ruutuun tuli kuva! Ilmeeni oli varmaan aika hölmistyneen epäuskoinen, mutisin vain, että en minä sitä uskaltanut alkaa koputtelemaan tai ravistelemaan... Kerroin, että olin huomannut kameran käyttäytyneen muutaman kerran samalla tavalla jo viime maaliskuussa, kun takuukin oli vielä voimassa - hetken aikaa ruutu saattoi olla mustana, eikä kuvia voinut ottaa, mutta vika korjaantui esim. sulkemalla kameran ja käynnistämällä sen uudelleen. En silloin tajunnut viedä kameraa huoltoon, koska en ajatellut kummallisen harmittoman oloisen sattumuksen olevan oire jostain todellisesta viasta. Huollon tyyppi oli sitä mieltä, että jokin osa optiikassa olisi jokatapauksessa vaihdettava, ja että se menisi jatketun takuun piikkiin. Katsotaan nyt, miten loppujen lopuksi käy, mutta en kyllä todellakaan ole valmis maksamaan reilun vuoden vanhan laitteen huollosta. Tällä hetkellä olen tyytyväinen huollon ja Canonin toimintaan, ja toivon, ettei minun täydy tämän tapauksen takia siirtyä jonkin muun kameravalmistajan tuotteisiin - aiemmat kokemukseni ovat olleet pelkästään positiivisia. Katsotaan nyt, mitä kameralleni kuuluu parin viikon kuluttua, ja miten uskoni palkitaan. :P

Hehkua metsässä

2008-09-09T00:58:00.004+03:00

Syksy tulee. Aamun lenkillä ilma on pirteä ja öisen sateen jäljiltä puhdas - katupölyt olivat tipotiessään ja tuoksui maalta. Tänään nappasin lenkille mukaani kameran ja kirmasin läheiselle metsätilkulle. Mikä värien loisto siellä olikaan vastassa. Kesän viimeiset kukat kurkistelivat vielä heinikon seasta, mutta puut ja pensaat ovat alkaneet jo vetämään lehtivihreitään suojaan tulevalta talvelta. Sieniä pulpahtelee maasta. Pihlajanmarjat ovat niin punaisia, että niitä tekee mieli maistaa.

Rakastan metsiä. Metsissä kulkeminen on aina niin rauhoittavaa ja ajatukset siirtyvät arjesta pikemminkin unelmiin. Harmi vain, että nämä lähimetsät tässä ihan vieressä ovat vain pieniä plänttejä - kaipaan tilaa. Nuuksioretki odottelee sopivaa ajankohtaa.. En kylläkään tiedä mitä teen, kun joudun ylihuomenna palauttamaan äitini kameran takaisin omistajalleen ja kiittämään lainasta oman kamerani rikkouduttua. Luonnossa liikkumisen mauste on valokuvien ottaminen, ja nyt minulla ei ole kameraa. :(

Syksy on tänä vuonna tuonut myös mielenkiintoisia ja varsin yllättäviä työprojekteja tullessaan. Odotan innolla uusia yhteistyökuvioita ja uuden oppimista. Myös näitä tavallisia arkisempia töitä on yhtäkkiä humpsahtanut täydentämään tyhjää aukkoa lukujärjestyksessäni. Ohjelmassa on paitsi ystäväni nettisivuprojektin saattaminen päätökseen, myös hommaa Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla.

Olen huomannut, että sarjakuvatapahtumat ovat alkaneet kiinnostaa minua eri tavalla kuin ennen. Luulen, että muutamia vuosia sitten minua kiinnosti enemmän lähinnä yleinen fiilis ja hengailu tietyissä kaveripiireissä. Nykyisin olen kiinnostuneempi itse ohjelmasta ja tapahtuman sisällöstä. Osittain se lienee vain kasvua teinistä hieman aikuisemmaksi, ja osittain se taas johtunee ihastuksestani muutamien suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden töihin. Mm. Ville Ranta, Marko Turunen ja Kaisa Leka ovat vaikuttaneet näkemyksiini suomalaisesta sarjakuvasta varsin piristävästi. Olen löytänyt pienlehtien ja pienkustantamoiden julkaisujen kautta jotain uutta ja hieman erilaista. Vaikka tänä vuonna Sarjakuvafestivaalit ovatkin lähinnä myyntipöydän takana keikistelyä, ehtinen loikata silti jossain vaiheessa kurkistamaan myös uutta tarjontaa ja ammentamaan inspiraatiota niiltä, joilla tuntuu aina olevan uusia ideoita ja aikaa toteuttaa niitä. :)

Koukussa

2008-09-07T20:44:00.004+03:00

Viikonloppu hurahti ohitseni kuin ohjus. Syykin on selvä - olen makoillut, istunut, kyykistellyt, seisoskellut ja laittanut jopa ruokaa PSP, eli Play Stationin kannettava käsikonsoli kourissani lähes koko viikonlopun.

Poikaystäväni osti kyseisen härvelin pari vuotta sitten, eikä sitä ole totta puhuakseni ihan hirveästi tässä taloudessa kukaan käyttänyt. Jossain vaiheessa Micke oli jo myymässä sitä pois. Konsolille ei tuntunut tulevan mitään kauhean mielenkiintoisia pelejä etenkään heti pelikoneen julkaisun jälkeen. Mutta sitten iski totuus vasten kasvoja - sillähän voi pelata vanhoja Pleikka Ykkösen pelejä!! Ja siitä tämä viikonloppu sitten lähti luisuun..

Olen aina periaatteessa pitänyt pelaamisesta, mutta se että pelaisin aktiivisesti jotakin, vaatii juuri oikeanlaisen pelin. Niitä on minun kohdallani erittäin harvassa, enkä olekaan pitkään aikaan pelannut oikeastaan mitään. Pidän RPG:stä, mutta pelkkä genre ei saa minua painelemaan ohjaimen nappuloita monta tuntia putkeen. Kyllästyn helposti. Pidän hienoista grafiikoista, mutta ne yksin eivät riitä. On olemassa kuitenkin yksi peli, josta olen aina pitänyt, vaikkei se välttämättä olekaan kaikkien kyseisen pelisarjan fanien suurin suosikki. Final Fantasy IX. Upea, jännittävä tarina, grafiikka, pelimaailma, hahmot, musiikki.. kaikki vain jotenki toimii omalla kohdallani täydellisesti. Ja kun edellisestä pelikerrasta oli kulunut jo varmaan viitisen vuotta, olin täydellinen uhri. Aluksi ajattelin katsoa Micken olkapään yli vain pelin nostalgiset alkukohtaukset, mutta kohta huomasinkin sanovani: "Saanko mää pelata hetken aikaa", ja seuraavan kerran kun pääsin irti virtuaalitodellisuudesta, Micke kysyy, pitäisiköhän meidän jo mennä nukkumaan, kun kello lähentelee puoli kolmea aamuyöllä.

Tänä aamuna minun piti tehdä kaikenlaista, kuten opiskella ja tehdä yhtä kouluhommaa, sekä laittaa itseni ajantasalle erään nettisivuprojektin taholla, mutta kun kello näyttää yhdeksää illalla, huomaan, että siinä se viikonloppu sitten olikin. Toisaalta, ei sillä ole niin väliä, sillä ensi viikko on suureksi osaksi lomaa lukujärjestysteknisten seikkojen takia. On myös hauskaa, että niin pitkästä, pitkästä aikaa koen yhtä suurta riemua pelaamisesta kuin menneinä teinivuosina. Edellisestä kunnon pelisessiosta onkin valehtelematta varmasti vuoden päivät, joten siinä mielessä sisätiloissa työhuoneen löhönurkassa vietetty viikonloppu oli virkistävä aikamatka ajassa taaksepäin yläastevuosiin, kun istuin sohvalla ja tuijotin telkkarin ruutua pleikkarin ohjainta puristaen. Keskiviikkoaamun junamatka Pohjanmaalle taitaa kulua samanlaisissa merkeissä, ja mikäs sen parempaa junatekemistä olisikaan... ;)

Seurauksia?

2008-09-04T22:08:00.001+03:00

En tiedä mikä minuun on mennyt, mutta parin päivän ajan on asunnossamme vallinnut kummallinen kotityöintoilu. Olen siivonnut keittiönkaappeja, järjestänyt vaatekaappini, istuttanut kasveja, siivonnut terassin, puhdistanut vanhoja kukkaruukkuja ja tehnyt muita pieniä puhdetöitä, jotka ovat joskus muinoin jääneet roikkumaan. Samalla olen riemuinnut, kun olen tajunnut, että useimpia näistä hommista minun ei tarvitse tehdä esim. joulusiivojen yhteydessä tai muutenkaan pitkään aikaan!

Lisäksi olen ollut ahkera muillakin saroilla - olen maalannut akvarelleilla ja ruokavaliooni on kuulunut joka ilta kunnon kotiruokaa. Tosin pienillä belgialaisilla suklaavälipaloilla höystettynä.. ;)

Viime keväänä minulla ei ollut arkisin energiaa ryhtyä koulupäivän jälkeen tekemään kotitöitä enempää kuin on pakko ja harrastuspuolikin oli useimmiten koneen ääreen jumiutumista. Ruokailukin on ennen ollut vähän sitä mitä nyt on sattunut jaksamaan suuhunsa laittamaan, koska Micke on yleensä iltavuorossa ja joudun syömään yksinäni. Ehkä Belgiassa vietetty breikki omasta arjesta onkin salaa taustalla aiheuttanut jonkinlaisia vieroitusoireita kotitöistä? Toki tein kotitöitä aupairina ollessanikin, mutta toisten kodissa ne eivät tunnu samalla tavalla niin arkisilta ja niihin suhtautuu ihan erilailla. Asunto, jossa Belgiassa asuin, oli aina oikein siisti, mutta en kokenut, että siivouksesta otetaan perheessä kuitenkaan turhaa stressiä. Siivottiin, kun sille oli sopiva väli muiden hommien lomassa. Ehkä sama mentaliteetti on jollain tasolla tarttunut minuunkin - on mukavaa elää siistissä kodissa, mutta siivoushommia pitää tehdä silloin kun siltä tuntuu ja kun siihen on sopivasti aikaa. No, nyt on tuntunut siltä. On ollut kivaa tehdä kaikenlaista.

Olipa kotityöintoiluni syy mikä tahansa, olen tyytyväinen lopputuloksiin. Olen jo pitkään tiennyt, että stressinsietokykyni on tavattoman paljon parempi, kun kotona on siistiä, ja sitähän siivoilulla yleensä ajetaan takaa. :P Kun työpöytäni on puhdas ja valmis työntekoon, kaikki sujuu paljon helpommin. Kaaos ja epäjärjestys on punainen vaate - en pysty keskittymään kunnolla.

Ilottelua Illustratorilla

2008-09-03T18:01:00.004+03:00

Opiskelut ovat taas täydessä vauhdissa. Ensi töiksemme pääsimme ihastelemaan Mac-luokkamme uusia komeuksia, 24 tuumaisia uudella Leopard-käyttöjärjestelmällä varustettuja iMaceja, jotka todella paitsi hivelevät silmää, ovat myös todistaneet tehokkuutensa työskentelyssä. Kuinka tavattoman eri juttu onkaan työskennellä kuvankäsittelyohjelmilla, kun edessä on sulavasti toimivat ohjelmat ja ennen kaikkea mahtavan suuri resoluutio. Kuvankäsittelyohjelmassa tarvitsemani pienet optio-ikkunat mahtuvat kaikki vierekkäin, ja silti varsinaiseen työskentelyynkin jää yllin kyllin tilaa. Alan tottua tuohon luksukseen. Kohta se on uusittava omakin näyttö. -__-''

Aloitimme syksyn Kuvankäsittely ohjelmat -kurssilla. Pääasiassa käymme läpi Illustratoria, johon emme vielä tutustuneet viime vuoden opinto-ohjelmassa. Tosin itse olen käyttänyt Illustratoria mielin määrin toissa vuonna Variassa ammattiopinnoissa - niinpä tähän astiset tunnit ovat olleet lähinnä vanhan kertausta. Kertaus on kyllä hyväksi, sillä jotkut ohjelmien toiminnot katoavat aivan liian helposti mielestä.

Kurssin aikana päivittäin opettajalle palautettavien tuntitehtävien lisäksi pääasiallinen harjoitustehtävämme on kolmen erilaisen Illustrator- tai Photoshop-tutoriaalin suunnittelu ja toteutus. Aihe sinänsä on vapaa, kunhan se on hyödyllinen joko luokkatovereita tai omaa napaa ajatellen. Itselleni kyseinen aihe on ollut mainio leikkikenttä, sillä on ollut hauskaa pitkästä aikaa päästä väkertämään jotain pikkutarkkaa. Ensimmäinen tutoriaalini käsittelee perinteistä vektorikuvittamista, joka sopii esim. aikakauslehtiin tai muodin maailmaan sovellettaviksi. Käytän ns. lisenssivapaita valokuvia (eli valokuvia, joita saa vapaasti käyttää taiteellisiin tai henkilökohtaisiin projekteihin tms, mutta ei kaupallisiin tarkoituksiin) vektoroinnin pohjalla, mikä on mielestäni paitsi tehokasta, myös hauskaa. Jahka saan kuvia valmiiksi asti kuun loppuun mennessä, laitan niitä varmaan näkyviin ainakin nettisivuilleni.

Vaikka alkuun herääminen ja koulun aloitus tuntui jotenkin takkuavalta, heti vauhtiin päästyämme olen taas aika innoissani. On mukavaa tehdä mieluisia asioita aamusta iltapäivään! ^_^

Arki alkuun aamulenkillä

2008-09-02T21:15:00.006+03:00

En olisi uskonut pystyväni siihen, mutta kävin kuin kävinkin maanantaina aamulenkillä. Nousin 7:15, vedin kamppeet niskaan ja lähdin juoksemaan. No, hapenottokyky on kyllä sitä luokkaa, että eihän sitä juoksemista koko matkaa jaksanut, mutta lenkki kuin lenkki. Ylipäätään se, että sain itseni ylös ja ulos noin aikaisin aamulla oli ihan mahtava suoritus. Olen vieläkin itsestäni tavattoman ylpeä.

Huomenna aion ottaa uusinnan! Ajattelin, että kolmisen kertaa voisi olla hyvä tahti. Otan aluksi hieman rennommin, kävelen osan, enkä tee mitään tavattoman pitkää lenkkiä. Haluan varata aikaa myös palautumiselle ja venyttelylle. Turhat paineet ja suorituskeskeisyys vievät hienosta suorituksesta hohdon, joten koetan keksittyä nauttimaan siitä virkeydestä, minkä lenkki saa aikaan. Kilometreissä ei olisikaan kyllä mitään suurta kehuskelun aihetta, sillä lenkkini ei eilen ollut paria kilometriä pidempi, ja juoksuakin siitä oli vain puolet - toisaalta, en olisi paljon pidempää kierrosta ehtinyt tehdäkään, joten eiköhän huomenna ole vuorossa sama rinki peltojen laidoilla.

Joogakin alkaa ensi viikolla. Jos jotain oli Brysselissä ikävä Micken lisäksi, niin joogatunteja. Astanga on minulle paras keino rentoutua ja nauttia liikunnasta. Huomatessani kehittyneeni tunnen riemua, loppurentoutuksen jälkeen olen seitsemännessä taivaassa ja kaiken lisäksi jooga on niin tavattoman hyvää vastapainoa päivittäiselle koneen edessä istumiselle. Suosittelen kyllä kokeilemista kaikille, mutta etenkin jokaiselle graafiselle suunnittelijalle tai muille koneen ja piirtopöytien ääressä kyyristeleville toimistonarkomaaneille. Niskasäryt ja selkäkivut saavat kyytiä. Olen niin hurahtanut kyseiseen touhuun, että ajattelin ottaa ohjelmaan toisenkin viikottaisen joogakerran, mikäli aikataulut vain natsaavat kohdalleen.

Alkaa kuulostaa epätavallisen liikunnalliselta? Nyt on kuitenkin otettava innostuksesta kaikki irti, ja toivoa ettei se lopahda heti alkuunsa, sillä harvoin olen näin liikunnallisella päällä.

Kotiinpaluu

2008-09-01T00:36:00.000+03:00

Pääkaupunkiseutu näytti yöllä upealta yläilmoista. Valot välkkyivät metsien välissä ja katuvalot kiemurtelivat maanpinnalla johtaen kaupunginosista toisiin. Miten autio Suomi onkaan! Pieniä valokeskittymiä siellä täällä ja suuria lähes tyhjiä metsäalueita niiden ympärillä. Jotenkin maisema sai aikaan tavattoman kotoisan tunteen. Taas Vantaalla..

Tietynlainen ikävä jäi kuitenkin Brysseliä kohtaan. Lämmin loppukesä vaihtui kirjaimellisesti lennossa syystalveen. Odotan kauhulla, kuinka pian pakkaset alkavat. Myös kesän leppoisa tunnelma vaihtui hetkessä kaikenlaisiin puuhiin, jotka on pakko tehdä - toisin sanoen pieni stressitila iski heti kättelyssä päälle.

Kotiinpaluu ei ollut ihan niin ruusuinen, kuin olin ajatellut - Micke oli kyllä siivonnut, mutta kämpässä oli havaittavissa pientä epäjärjestystä. Sunnuntaipäivä menikin siinä kun Micke siivoili, minä kävin läpi parin kuukauden posteja ja vihdoinkin, kuukausien suunnitelmien jälkeen tein pienen inventaarion vaatekaapilleni. Kaapin uumenissa oli parin muovikassin verran vanhoja, kuluneita tai muuten vain sellaisia vaatteita, joita ei ikinä tule käytettyä. Käyn kassit vielä läpi ja lajittelen vetimet kirpputorikelpoisiin ja -kelvottomiin. Osaa kun ei edes kehtaaa yrittää myydä. X)

Kävimme eilen ostamassa myös uuden (ja kalliin) kannellisen haudutuspaistinpannun. Ainakin ensikäytössä Hackmanin Kovanaama tuntui aika hyvältä hankinnalta. Iso ja vakaa se on kuin mikä vanhaan mummon perintöpaistinpannuun verrattuna. Toivotaan nyt että pinnoitteet kestävät, sillä Tefalin vastaava malli ei oikein vakuuttanut käytössä. Toki vikaa oli varmaan käyttäjässäkin, kun puolen vuoden käytön jälkeen pinnoite alkoi halkeilla, mutta emme me sitä mielestämme kuitenkaan kovin pahasti kaltoin kohdelleet. No, uuden tulokkaan kanssa ollaan tarkempia.. :P

Huomenna kouluun. Jotenkin aamulla herääminen ahdistaa, vaikka koulu pääsääntöisesti onkin mielenkiintoista ja todella kivaa! O_O

Au revoir

2008-08-30T17:51:00.002+03:00

Ilmassa on haikeutta, innostusta ja etenkin lähdön tunnelmaa, sillä kone Suomeen starttaa parin tunnin kuluttua. Jotenkin lähtö tuntuu epätodelliselta, vaikka loppujen lopuksi vietin täällä vain kaksi kuukautta. Kotona on paljon ikävöitävää, Mickekin, mutta jotenkin tänne on silti onnistunut kotiutumaan varsin hyvin. Talo tuntuu tutulta ja Bryssel paikalta, jossa voisi ihan hyvin asua. Eniten ikävä tulee varmasti Neeaa, jonka kanssa olen viettänyt likimain jokaisen päivän. "Liisa!!"-huudot eivät taida kaikua enää aamuisin sillä hetkellä, kun avaan makuuhuoneeni oven aloittaakseni uuden päivän.

Helsinki-Vantaalla odottaa illalla vain muutama plusaste, mikä lievästi masentaa näiden hellekelien jälkeen. Pirteissä syyskeleissä on puolensa, mutta jotenkin en silti ole mieleltäni valmis luopumaan kesästä. Syksy on aina täynnä stressiä, kiirettä ja epäsäännöllistä murehtimista - niitä asioita, joihin jossain määrin olen onnistunut kesän aikana saamaan etäisyyttä, ja joita en liiemmin elämääni kaipaa. :P

Viimeiset päivät ovat menneet nopeasti. Olen ehtinyt ostaa Neelle syntymäpäivälahjaksi vesivärit, sillä kun olen itse maalaillut, hän on joka kerta ollut niistä kiinnostuneempi ja kiinnostuneempi. Maalasin myös Neealle huone-taulun, jossa on kuvattuna hänen unensa - tai se, mitä hän ainakin itse kertoo melkein joka yö nähneensä unessaan, eli valkean kissan puun alla. Olen ehtinyt nähdä Heiniä kahvilassa ja tehdä Tuijan ja Jannen kanssa pizzaa...

Aika Brysselissä on ollut alusta loppuun upea kokemus ja aupairin uraa kannattaa kyllä kokeilla, vaikka näin lyhyestikin, mikäli yhtään tykkää temmeltää lasten kanssa. Saa nähdä uusia paikkoja ja tavata uusia ihmisiä työnteon sivussa. Ja lopulta - myös tunta lievää koti-ikävää ja toisaalta myös haikeutta johtuen kotiin paluusta. Kummatkin ovat omalla tavallaan vaikkakin ikäviä, myös ihania ja tervetulleita tunteita. :)

La Forêt de Soignes - Brysselin helmi

2008-08-30T16:57:00.004+03:00

Vielä viimeisinäkin päivinä ehdin näkemään uusia asioita. Yksi paikka, jossa olin ehdottomasti halunnut käydä samoilemassa Brysselissä ollessani, oli La Forêt de Soignes, suuri n. 4000 hehtaarin kokoinen, osittain suojelualueista koostuva ikimetsä. Metsä on suomalaisiin harvennettuihin havukankaisiin tottuneille kuin satujen paratiisi. Korkeuksiin kohoavat suuret pyökit ja tammet peittävät taivaan lehvästöllään, valo siivilöityy upeasti metsän pohjalle, muutamien saniaisten värittämälle pehmeälle lehtimatolle, kymmenet erilaiset lintujen äänet kaikuvat korvissa ja ennen kaikkea - Brysselin liikenne ja kiihkeä kaupunkilaiselämä unohtuvat jonnekin kauas.

Soignesin metsässä on paljon luontopolkuja - osassa suojelualueista kävely on sallittu vain poluilla, mutta toisaalla taas voi mennä ihan sinne minne haluttaa. Tämä on ilmeisesti Keski-Euroopassa melko epätavallista. Metsässä on helppo kulkea, sillä aluskasvillisuutta ei ole samaan tapaan kuin esimerkiksi tiheissä, suomalaisissa kuusimetsissä. Polkujen varsilla kasvaa kuitenkin välillä kauniita kukkia ja minulle tuntemattomia kasveja, sek tietenkin tavattoman paksurunkoisia, vanhoja pyökkejä.

Metsässä kävellessäni rentouduin lähes täysin. En ole pitkään aikaan päässyt kunnolliseen, loputtoman tuntuiseen metsään, ja vanha partiolanen sisälläni riemuitsi hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta. Olin unohtanut, miten ihanalta metsässä tuoksuukin! Kaipaan vaeltamaan, kävelemään tuntikausia metsässä, syömään välillä evästä trangiasta ja nukahtamaan tähtien alle.

La Forêt de Soignes tulisi olla jokaisen hiemankaan kauemmin Brysselissä vierailevan käyntikohde, sillä kaiken ihanuutensa lisäksi sen reunamille pääsee kätevästi niin autolla, bussilla, ratikalla kuin metrollakin!

Viikonloppuisin metsässä saattaa törmätä useampiin ulkoilijoihin, ratsastajiin ja lenkkeilijöihin, mutta arkena hiljaisuus ja elämys on taattu. Torstaiaamupäivä La Forêt de Soignesissa olikin ehdottomasti yksi unohtumattommista hetkistä Brysselissä oloni aikana.

Maalailuja ja muita suttuja

2008-08-26T15:23:00.006+03:00

Kuten olen jo useaan otteeseen valitellut, en ole saanut koko kesänä liiemmin aikaiseksi maalailtua tai piirrettyä. Muutamia töitä olen kuitenkin tehnyt - mm. postikortteja ja jotain huvittavia väkerryksiä iltojen ratoksi. Eilen intouduin suunnittelemaan sarjakuvahahmoja, joskaan niistä tuskin yksikään pääsee koskaan paistattelemaan minkään sarjan sivuille. On kuitenkin hauskaa suunnitella. Olen saanut lähipäivinä paljon inspiraatiota HEL LOOKSista.

Tässä muutama viime päivien aikaansaannoksista, joita suosittelen klikkaamaan isommiksi, jotta työstä saa edes jonkinlaisen käsityksen. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua, sillä skanneri on kotona Suomessa ja täällä joudun pärjäämään digikameran heikoilla suorituksilla.

Auderghemin katukuvaa porstikorttikokoon maalatun akvarellin muodossa.

Kokeilu Neealta lainatulle piirustuspaperille. Valitettavasti paperi oli hieman liian ohutta, eikä kestänyt kovi monen kerroksen maalaamista, saati kovin märkää työskentelyä. Niinpä työ jäi vähän latteaksi. Olen piirrellyt vastaavia sieniaiheita jo monia vuosia.

Yksi eilisillan nopeista lyijykynäluonnoksista. Tykästyin hahmon hiuksiin ja ilmeeseen, vaikkeivat ne kovin erikoiset olekaan. Ehkä jatkan tyypin kehittelyä vielä eteen päin, ehkä en, katsotaan jos innostusta riittää.

Extemporereissu Antwerpeniin

2008-08-25T23:57:00.007+03:00

Päätimme Heinin kanssa lauantai-iltana, että eiköhän oteta ja lähdetä huomenna käymään viimeisen viikonloppumme kunniaksi Antwerpeniin. Antwerpen on n. 40 km Brysselistä pohjoiseen sijaitseva Belgian toiseksi suurin kaupunki, joka on tunnettu timanteista ja mainioista shoppailumahdollisuuksistaan. Tietenkään ei pidä myöskään unohtaa Antwerpenin kultapoikaa Rubensia, joka asui muinoin Antwerpenissä.

Aamulla kävi sitten pieni källi, ja Heini nukkui pommiin. No, minä junailin Antwerpeniin edeltä, kävin syömässä ja Heini tuli tunnin jäljessä. Junalla matkustaminen oli halpaa, sillä viikonlopputarjouksessa menopaluulippu maksaa vain 7 euroa! Junassa salakuuntelin taas kerran japanilaisia. Onnistun jotenkin aina hankkimaan itseni kielikylpyyn junamatkoilla. Pariisista tullessa sama juttu. Oikealla puolellani keski-ikää hipova japanilaispariskunta luki silloin niin japanilaiseen tapaan mangaa (sarjakuvia). X)

Antwerpenin juna-asema oli tavattoman hieno ja tarjosi minulle mainiota viihdykettä moninaisuudessan kun odottelin Heinin junaa saapuvaksi. Löysin mm. huoneen, jossa oli eurooppailaisittain erittäin monipuolinen kolikkoautomaattivalikoima. Yhdestä automaatista löytyi mm. omenoita! Hyvinä lisinä saattoi ostaa myös esimerkiksi riisiä, olutta, viiniä, makkaraa, leipää, pikkuhousunsuojia ja paljon muuta. Varsin huvittavaa.

Lähdimme kävelemään Meirin ostoskatua pitkin kohti vanhaa keskustaa. Tosin Antwerpenin rakennuskanta näytti kokonaisuudeltaan koko keskustassa mukavalta. Tyypillistä keski-eurooppalaista kaupunkimaisemaa siis. Ensimmäisenä vastaan tulivat kummallisesti myös sunnuntaina auki olleet timanttiliikkeet. Koruja ja timantteja oli jos jonkin moisia. Naureskelin Heinille, että tännehän minun olisi pitänyt Micke tuoda.

Kiertelimme keskustaa, kävimme Grote Marktilla, eli isolla toriaukiolla, sekä katsastimme pienen 'Steen'-linnan linnapihan. Antwerpeniä halkoo joki, jonka rannalla linna sijaitsi. Joki itsessään ei ollut mitenkään tavattoman maisemallinen nähtävyys, sillä sen rannat eivät olleet luonnontilassa ja horisontissa näkyivät telakat. Rantakadut olivat silti kivoja kävellä ja kävimmekin syömässä jäätelöannokset pienessä herkkukahvilassa, vain kortteli joenrannalta keskustaan päin.

Viimeisenä kävimme hurjan yhden euron sisäänpääsylipulla kurkistamassa Rubensin taloon. Talossa oli esillä mm. Rubensin ja hänen avustajiensa ja oppipoikiensa töitä, sekä Rubensin taidekokoelmiin kuuluneita maalauksia. Talo oli mielestäni ehdottomasti käymisen arvoinen, sillä rakennus oli sekä sisätiloiltaan että sisäpihan puutarhaltaan todella hieno. Voin kuvitella, että sellaisessa miljöössä on hieman toista maalailla mestariteoksia kuin HOASin kaksiossa. ;)

Viimeisenä määränpäänämme oli Stadspark, eli kaupunginpuisto. Puisto oli suuri vehreä keidas keskellä kaupunkia vesilampineen kaikkineen. Puiston parhaaksi anniksi osoittautuivat yllätykseksemme vesialtaan ympärillä pomppivat puput! Kaniinit ja niiden poikaset olivat melko kesyjä, ja niitä oli paljon.

Antwerpen oli oikein kiva kaupunki, mutta varsinaisia nähtävyyksiä siellä ei oikeastaan ollut liiaksi asti. Harmiksemme tai ehkä Heinin onneksi, olimme matkassa sunnuntaina, jolloin Antwerpenin ehkä paras anti, mainioiden ososkatujen lukemattomat myymälät eivät olleet auki, ja täten minun ei tarvinnut esitellä olemattomia shoppailutaitojani. Kauppoja nimittäin on ihan perus H&M:istä vähän hintavampiinkin nimiin, joten sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Ja kuten Brysselissäkin, kaikki saman kadun varrella - Antwerpenissä tosin tuo katu on vain paljon pidempi!

Tämä ei ole mikään muotiblogi, mutta...

2008-08-23T19:30:00.005+03:00

Kävin shoppailemassa eilen ja tänään. Olen ehkä maailman huonoin (tai sitten paras) rahan kuluttaja, sillä vaikka olin antanut itselleni luvan kerrankin, pitkästä pitkästä aikaa täydentää ihan reippaasti ikiaikaista ja kulunutta vaatevarastoani, ostin lopulta kaupungilla viettämieni 8 tunnin aikana vain yhden neuletakin ja laukun. Laukkukin vie pisteitäni alas siinä mielessä, että kävin katsomassa sitä varmaan kolme kertaa täällä Brysselissä olon aikana, ennen kuin lopulta olin täysin varmistunut, että olen ihastunut laukkuun.Tietenkin sitten siinä vaiheessa kun menin sitä lopulta eilen ostamaan, niitä ei enää ollut kyseisessä keskustan liikkeessä. Onnekseni löysin toisen saman ketjun liikkeen Merodelta, joten sain kapaamani kassin.

Shoppaileminen Brysselissä on mukavan helppoa sinä mielessä, että yhdeltä kauppakadulta löytyy tavaton liuta liikkeitä ja kauemmaksi harvemmin varmaan tarvitsee lähteä. Ongelmani on kuitenkin nuukailu ja täydellisten vaatekappaleiden metsästys. Yleensä ostosten tekeminen on minulle helpointa silloin kun en etsi mitään, ja kun rahaa ei olisi tuhlattavaksi. Täällä myös kokojen kanssa pelleily ottaa voimille, sillä numerointi on hieman erilaista kuin Suomessa. Ostamani neuletakki on esimerkiksi kokoa 40, kun Suomessa kyseinen vaatekappale menisi ehkä 34:nä tai korkeintaan 36:na. Toisaalta tänään jäi yksi aivan ihastuttava liivi tangolle roikkumaan, kun siitä ei löytynyt tarpeeksi pientä kokoa. Juuri minun tuuriani. Kaupassa harmistukseni vallassa päätin, että tänä syksynä olen lopultakin ahkera ja käyn lainaamassa ompelukoneen käyttööni. Katsotaan, jääkö tämä vain uhkailuksi, vai valmistuisiko kauan haaveilemani mekko ja mahdollisesti lisäksi yksinkertainen liivi.. Mekkokangas kun on odottanut ommelluksi tulemista jo vuoden päivät.

Päätin, että kotiin päästyäni rynnistän käymään läpi taas Tikkurilan kirpparit. Yhdeltä niistä saa jopa opiskelija-alennusta! Kirpputorilla ei tarvitse lähes koskaan puida tunnontuskia, pikemminkin tietenkin päinvastoin, kun säästää luontoa ostaessaan toisten pois heittämää tavaraa. Ajattelin myös pitkästä aikaa pistäytyä UFF:llä.

Kuvassa siis kahden päivän saldo. Etamin laukku ja Lola&Lizan neule, sekä Pariisista turistikaupasta löydetty ihastuttava avaimenmuotoinen avaimenperä. Etam on alunperin Saksassa 1916 perustettu naistenvaateliike, joka on sittemmin levinnyt ympäri Eurooppaa sekä myös Kiinan markkinoille. Lola&Liza on ihan kotobelgialainen ketju, joka muistuttaa ehkä hieman Seppälää, vaikkakin hintatasoltaan se on hiukan kalliimpi. Ostamani neule vaikutti kuitenkin hyvälaatuiselta, paksulta ja ihanan pehmoiselta. Toivotaan että se on hintansa väärti. Ainakin se on käytännöllinen yksinkertaisuudessaan.

Lähtiessäni shoppailureissulta kotiin päin kävin vielä katsastamassa Merodella, Cinquantenairen puiston tuntumassa jököttävän riemukaaren. On sitä Brysselissäkin osattu reilu sata vuotta sitten noita Arc de Triompheja rakennella. ;) Aika hieno ilmestys, ja paljon isompi kuin aiemmin kuvittelin. Saa nähdä käynkö vielä jäljellä olevana aikna kiertelemässä kaaren lähistöllä upeassa puistossa. Enää nimittäin tasan viikko Brysselissä!!

Tädit vesipuitossa

2008-08-22T21:06:00.003+03:00

Eilen otettiin ja lähdettiin Heinin kanssa käymään Brysselissä sijaitsevassa suuressa vesipuistossa Oceadessa. Niin, juuri sellaisessa vesipuistossa, joka on täynnä noin 5-12 vuotiaita lapsosia, jossa joka puolelta kuuluu kiljuntaa, ja jossa - ennen kaikkea - on 11 vesiliukumäkeä. ^_^''

Paikka oli kallis, 15,50 euroa neljältä tunnilta, mutta kerrankos siellä käy. Meillä oli kyllä tosi hauskaa, vaikka olikin hieman vanha olo. Ympärillä vilistävät pikkulapset saivat oman olemuksen tuntumaan kovin tätimäiseltä.

Pukuhuoneissa olo oli tosin lähinnä turistiluokkaa, sillä haahuilimme siellä hyvän tovin ennen kuin tajusimme miten käytännöt pelasivat. Pukukaapit olivat melko normaali ilmestys ja ne sai kätevästi lukittua tökkäämällä pääsylippunsa ovessa olevan lukkoon. Koska olimme liikkeillä aikaisin aamusta, emme oikein voineet ottaa mallia harvalukuisita belgialaisista kanssatovereistamme. Niinpä olimme jo vaihtamassa siinä supisuomalaiseen tapaan uikkareita kaappien edessä, kun äkkäsimme katossa epäilyttävät valvontakamerat. Pällistelimme siinä hetken aikaa, kunnes tajusimme että paikasta löytyi aivan erilliset kopit vaatteidenvaihtorituaalia varten. Hieman nolotti, ja mietimme, että kohta sitä ollaan jossain YouTubessa..

Oli hauskaa käydä pitkästä aikaa uimassa ja saunassa! Saunoissa tuli vietettyä todella kauan aikaa, sillä ne olivat ihan kunnolliset kiukaalla varustetut puulauteiset suomalaiset saunat. Vettä tosin ei saanut kiukaalle heitellä, ja uimapuvutkin tuli pitää yhteissaunoissa yllä, mutta tunnelma oli varsin mukava. Työntekijät kävivät kutienkin tietyin väliajoin (ehkä puolen tunnin välein?) heitämässä kuhunkin saunaan hieman löylyä. Kerran satuimme iloksemme olemaan juuri silloin saunomassa, joten saimme siis yhdet oikein kunnon löylyt. Kyseinen kuumin sauna oli jostain kumman syystä melko tyhjä paikka - usein istuimme siellä kaksistaan - joten siellä oli hyvä jutella ilman että tarvi pelätä häiritsevänsä rentoutumaan tulleita vierustovereita. Täällä päin kun ei voi nimittäin olla aivan varma, pitävätkö naapurit välttämättä liioin siitä että saunassa puhutaan. Koskaan kukaan muu kuin me ei ainakaan ollut äänessä. No, pidimme yllä kunnon suomalaista saunakulttuuria ja juttelimme suut vaahdossa. Kun viimeisen kerran lähdimme (ties kuinka monetta kertaa) saunaosastolta, pienessä valvojan kopissa istunut tyttö hymyili meille huvittuneesti. Ilmeisesti kovin moni ei käynyt saunoissa yhtä moneen otteeseen kuin me, tai viipynyt monta kymmentä minuuttia kerrallaan. :D

Saunojen ulkopuolella oli myös ihana kylmäallas, solariumtila sekä turkkilainen sauna. Solariumiin en halunnut, mutta kaikki muut tuli testattua, ja kylmäallas oli erityinen suosikkini. Myös kaikki vesiliukumäet tuli käytyä läpi lukuunottamatta vauva-altaiden liukumäkiä. Ihan niin matalalle emme uskaltaneet vajota. Liukumäkiä olikin Oceadessa eniten koko Belgiassa - mukana mm. Belgian pisin ja nopein vesiliukumäki. Kävimme tietenkin niissäkin, ja tuli siis laskettua mm. sellaisesta joitan 150 m pitkästä liukumäestä. Useimmat mäet olivat mukavia ja monissa laskettiin renkailla, mikä oli erittäin mukavaa, koska tuolloin putkien saumat eivät tuntuneet takalistossa. Yksi mäki meinasi kyllä kuitenkin saada meistä voiton. Ennen laskua tutkailin muihin verrattuna kapeaa putkea ja mietin, että voikohan sinne jäädä kiinni. No, meni siitä isoja miehiäkin muutama, joten päättelin, että eiköhän se ole ihan turvallista. X) Edessä olikin sitten jotain aivan järkyttävää: 80 m liuku vain 7 sekunnissa päätyen tajuttomaan vesimassaan uppeluksiin. Belgian nopein vesiliukumäki ei ollut välttämättä mikään hirveän ihana kokemus siis. Aivan julmetun kovaa ja jyrkästi se meni. Mietin matkalla, että jos tämä ei kohta lopu, niin en saa henkeä, sillä vauhti sai aikan myös tajuttomat vesipärkseet. Emme kokeileet toista kertaa.

Vesipuisto oli kaikenkaikkiaan hauska paikka, jossa viihtyi tällainen hieman aikuisempikin ihminen. Kuitenkin on pakko myöntää, että ne kymmenen vuotta nuoremmat olivat varmaan se otollisempi kohderyhmä ja olisivat voineet viettää Oceadessa vaikka koko päivän. Meille neljä tunnin lippu piisasi oikein hyvin.

Suomalaiseen kylpyläkulttuuriin ja melko estottomaan alastonna oleiluun tottuneelle eurooppalaiset käytännöt tuntuivat välillä turhauttavilta - ainakin se, että suihkussakaan ei riisuttu uimapukua, eikä siis pois lähdettäessäkään peseydytty ollenkaan! Oli sitten pakko siis käydä kotona suihkussa peseytymässä, kun ei viitsinyt säikytellä belgialaisia yleisissä tiloissa. Pois lähtiessämme tajusimme jo sentään vaihtaa uikkaritkin erillisessä kopissa käytävällä viuhahtelun sijaan. :P Maassa maan tavalla.

Ahdistava pakko tehdä jotakin

2008-08-20T21:40:00.006+03:00

Olen havainnut jo pitkään itsessäni ahdistavan tunteen. Tuntuu, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain hyödyllistä. Tunnen tavattoman usein suurta tarvetta tehdä päivästä edes jollain pienellä teolla tärkeän, opettavaisen, kehittävän tai mielenkiintoisen, koska muuten tuntuu, kuin en olisi tehnyt yhtään mitään.

Joskus tuo hyödyllisyys voi olla niinkin yksinkertaisia toimia kuin siivoaminen, terveellisen ruoan valmistaminen tai jonkin sorttinen kuntoilu. Joskus vain se, että teen jotakin muuta kuin istun koneen ääressä, tekee päivästä hyödyllisen oloisen.

Yhä useammin kuitenkin tuntuu siltä, että hyödyllisyys olisi nimenomaan jonkinlaisen kivijalan rakentamista mahdollista tulevaa työelämään siirtymistä varten. Suorastaan hirvittää, että relun kolmen vuoden päästä pitäisi muka olla valmistunut ja hakea töihin. Sitä ennenhän pitäisi ehtiä tehdä vaikka mitä, saavuttaa unelmia ja hankkia muutaamia kivoja työtilaisuuksia, joissa näyttää kyntensä. Pitäisi ylläpitää portfoliota aktiivisemmin, piirrellä uusia töitä ja harjoitella vaikeita asioita, seurata alan uutisia ja uusia trendejä, kehittää sarjakuvaprojekteja eteenpäin ajatustasolta tai etsiä jotain työtilaisuuksia, joihin yrittää tarttua kartuttaakseen tynkää CV:tä. Monilla luokkatovereilla tuntuu olevan projektia jos jonkin moista tai sitten tajuton kasa uusia, vapaa-ajalla väkerrettyjä luomuksia netissä näytillä, ja sekös vasta lisää paineita. Itse kun ei saa aikaiseksi oikein mitään. Ja ne, mitä saa aikaiseksi, ovat keskinkertaisia, usein hutaisuja tai päämäärättömiä turhia raapustuksia.

Kaiken muun pitämisen sijaan pitäisi varmaan kuitenkin aluksi yrittää opetella laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen, niin löytyisi aikaa myös noille muillekin pitämisille paremmin. Pohjimmiltani olen kuitenkin organisoija, ja kaipaan järjestystä. Ehkä tarvitsisin elämääni juuri nyt jonkinlaisen lukujärjestyksen. Siispä Excel esiin? XP

Vauva tuli taloon

2008-08-19T16:17:00.004+03:00

Eilen oli vihdoin sitten päivä, kun sairaalalla ramppaaminen saatiin päätökseen - Joona-vauva pääsi äitinsä kanssa kotiin. Neea vaikutti olevan innoissaan ja toki kaikki muutkin olivat varmasti iloisia päästessään pois laitokselta. Kaikki tuntui sujuvan hyvin ja vauva on hyvässä kunnossa. Viime yönä en kuullut pihahdustakaan, sillä poika nukkuu kuin tukki, ja niin nukuin siis minäkin. Tänäänkin hän on ollut valveilla vain muutaman hetken. Varsinaiset unenlahjat tuolla muutaman päivän ikäisellä pötkylällä! :D

On hauskaa seurata ensimmäistä kertaa tuoreen vauvaperheen arkea ihan läheltä. Tosin tietenkään minä en ole se, jonka täytyy herätä yöllä tai ruokkia vauvaa, mutta käsitykseni lienevät silti melko realistiset. On mielenkiintoista nähdä miten kaikki lähtee käyntiin. Vaikka olen vahtinut paljon lapsia, vauva-ikäisiäkin, ihan noin pienistä lapsista minulla ei ole oikeastaan mitään hajua. Joskus tuntuu pelottavalta ottaa vauva syliin - tuntuu, että se on suorastaan taidonnäyte että osaa nostaa vauvan sopivasti niin että sen keinahteleva pää pysyy sopivassa asennossa. Vauva ei osaa tehdä mitään itse ja täydellinen avuttomuus on haastavaa. Se ei osaa ojentaa kättään hihaa kohti niin kuin kaksi vuotias tai edes aivan alkuun syödä kunnolla. On se vaan ihmeellistä miten nuo tuosta joskus kasvavat aikuisiksi.

Lapsiperheen arjessa on paljon hauskoja asioita. Paljon naurua ja iloa, mutta joskus tietenkin myös pieniä itkuhetkiä. Rutiinit luovat säännöllisen päivärytmin, jota olisi ehkä hieman aikuisempanakin ihan hyvä noudattaa. Olenkin tässä pohtinut, että pitää yrittää tehdä hieman säännöllisemmin iltaruokaa kotona sitten syksyllä huolimatta siitä, että Micke ei useinkaan ole iltaisin syömässä. Olen huomannut, että kaipaan säännöllisempää syömistä ja enemmän rehuja. Enemmän kunnon ruokaa. Lapsiperheen arki on tässä ja monessa muussakin suhteessa jotenkin tavattoman turvallisen ja tasaisen oloista. Mutta sitten on se kääntöpuoli. Lapset vaativat aivan uskomattoman paljon aikaa ja huomiota - jakamatonta, täyttä huomiota. En ole ennen todellakaan tajunnut, miten suuri osa taaperoikäisen lapsen vanhempien ajasta menee nimenomaan lasten ja -kodin hoitoon. Ei ihme, kuinka paljon naistenlehdet pursuavat artikkeleita vanhempien väsymisestä ja oman ajan puutteesta, sillä oma aika - no, sitä ei oikeastaan liiemmin ole. Muiden lapsia on oikein mukavaa leikittää ja hoitaa, mutta kuinka helpottavaa onkaan, että he eivät ole omia sitten enää työpäivän loputtua. :]

P.S. Lisäsin sivulle linkin karttaan, jonne olen täällä ollessani pikkuhilja merkkaillut erinäisiä paikkoja täältä Brysselistä. Ehkä siitä on apua jollekulle tänne aikovalle aupairille tai vaikka turistille. Nähtävyyksiä esitteleviä karttoja tosin löytynee hyvin myös täkäläisistä turisti-infoista.

P.P.S. Lisäsin blogiini myös kyselyn koskien lukijoiden mielenkiintoa blogiani kohtaan. Täällä on käynyt viikottain sen verran kummallisen paljon ihmisiä, että mietityttää jo, kuinkahan laajasti äitini on levittänyt ilosanomaa blogini olemassaolosta sukulaisilleni. ;)

Grand Place kukkien loistossa

2008-08-18T14:24:00.004+03:00

Joka toinen vuosi yhtenä kesäisenä viikonloppuna Brysselin Grand Place peittyy upean kukkamaton alle. Ilokseni satuin olemaan kaupungissa katsastaakseni erikoisen tapahtuman tänä viikonloppuna.

Torstaina kävellessämme Micken kanssa Grand Placen ohi työntekijät olivat täydessä työn touhussa. Pakettiautoittain kukkien terälehtiä oli tuotu paikalle ja kymmenet ihmiset asettelivat niitä tietyn kuvion mukaisesti markkina-aukion kivetykselle. Kuviointi vaihtelee joka kerta - tällä kertaa oli vuorossa keskiaikaisen mallin mukaan tehty kukkamatto. Terälehdet ovat eri väristen, belgialaisten begonioiden terälehtiä. Yhden neliömetrin kattamiseksi tarvitaan n. 300 begonian kukkaa. Kun otetaan huomioon, että Grand Place on reilun 1800 neliömetrin kokoinen alue, tarvitaan kukkasia likimain 540 000 kappaletta! Onneksi Belgiassa tuotetaan vuosittain jotakuinkin 60 miljoonaa begoniaa, joten Grand Place vaatii kasveista vain pienen murto osan. Suurin osa, n. 80 prosenttia belgialaisista begonioista menee vientiin. Aika hassua, kun miettii miten tavattoman monilla ikkunoilla täällä näkee begonioita.

Kukkamattoperinne alkoi Brysselin Grand Placella vuonna 1971, mutta sitä ennen niitä on tehty muuallakin. Kukkamatto on siitä erityislaatuinen nähtävyys, että se kestää vain niin kauan, kuin kukatkin kestävät, eli muutaman päivän. Maton tekeminen onkin nopeutta ja hyvää logistiikkaa vaativa prosessi. Kävin sunnuntaina kiipeämässä kaupungin talon parvekkeelle tarkastamaan, miltä valmis matto näytti yläilmoista. Näkemisen arvoinen ilmestys - ilmeisesti myös muut olivat sitä mieltä, sillä en ole koskaan nähnyt Brysselissä yhtä paljon ihmisiä yhdessä paikassa.

Pieni ihme

2008-08-17T11:16:00.002+03:00

Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin kun joku käveli eteisen käytävällä. Ei, kaksi ihmistä käveli ripeästi eteisen käytävällä edestakaisin, availi kaappeja ja sulki laukun vetoketjua. Nytkö jo?!

Ja niinhän se oli, että sinä yönä Tuija ja Janne läksivät sairaalaan, koska vauva oli antanut ymmärtää, että nyt se haluaisi ulos. Tiedossa oli päivä Neean kanssa aamuvarhaisesta iltamyöhään, sillä vauva ei ilmeisesti ollutkaan ihan siltä seisomalta valmis astumaan uuteen maailmaan. En saanut enää kovin hyvin unta sinä yönä, jännitys tuntui vatsanpohjassa ja reagoin jokaiseen Neean makuuhuoneesta kuuluvaan ääneen odottaen, milloin tyttö heräisi.

Päivä Neean kanssa meni normaalisti. Koska Micke oli vielä Brysselissä, menimme kaikki yhdessä puistoon. Söimme ruokaa, eikä Neea tuntunut reagoivan erikoiseen tilanteeseen kovin kummoisesti - kun kerroin että äiti on mennyt sairaalaan lääkärin luokse, koska pikkuveikka haluaa syntyä, Neea varmaan käsitti lääkärikäynnin normaalina toimenpiteenä, joita tässä lähiaikoina on ollut useampaan otteeseen. Ehkä hän ajatteli, että kohta se äiti sieltä tulee takaisin niin kuin ennenkin.

Iltapäivällä veimme Neean kanssa Micken lentokentäbussille Schumaniin. Metroilu sujui helposti ja Neea viihtyi kärryissä yllättävän hyvin. Lopuksi kävimme vielä palkintona puistossa, sillä metrossa en uskaltanut päästää Neeaa kärryistä, ja hän joutui olemaan kärryssä koko ajan. Liukumäeltä lähdettiin sitten iltaruoalle. Vasta kun oli jo iltapuuron ja -pesujen vuoro sairaalasta kuului iloisia uutisia.

Joona-vauva oli syntynyt!

Perjantai-iltapäivällä pääsin sitten katsomaan uutta tulokasta. Vastasyntyneiden tapaan Joona oli ihan pikkuinen, possunpunainen ja melkein kalju. Tuhisi, söi, itki ja nukkui. Nukahtipa minun syliinikin. ^_^ Neea tuntui suhtautuvat veljeensä uteliaan kiinnostuneesti ainakin vielä tässä vaiheessa.

Oli se kyllä melkoinen onni, että vauva ei ehtinyt syntyä juuri silloin ainoana kertana kun olin täältä Brysselistä hieman useamman päivän poissa Pariisissa! Ei olisi ollut paljon apua Ranskassa seikkailevasta aupairista silloin. Läheltä piti, mutta on toisaalta kyllä hauskaa, että vauva syntyi jo nyt, pari viikkoa laskettua aikaa ennen. Pääsen näkemään sitä muutaman viikon ajan, ennen kuin palaan Suomeen. Pari viikkoa tuntuu kyllä jo tässä vaiheessa todella lyhyeltä ajalta, ja meneekin uusien kuvioiden saattelemana varmasti melko nopeasti. En myöskään millään osaa ajatella, että kahden viikon kuluttua pyöräilen taas päivittäin syysviimassa Evtekkiin.. krhm.. siis nykyiseen Metropoliaan opiskelemaan. Syksy on ihana aika aina kesän jälkeen, mutta nyt tipahdan helteistä suoraan syyskuuhun. Saa nähdä miltä sekin pudotus tuntuu.

Pariisi, 3. ja viimeinen päivä

2008-08-13T23:01:00.000+03:00

Viimeinen päivä Pariisissa oli tarkoitus pyhittää taiteelle ja materialismille, eli toisin sanoen Louvrelle ja shoppailulle. Hotellin buffetaamiaisen jälkeen keräsimme kimpsumme ja kampsumme kasaan ja matkasimme huoneet luovutettuame Gare du Nordin asemalle, josta junamme Brysseliin lähtisi illalla. Ajatuksenamme oli nakata matkatavarat nopeasti aseman säilytyslokeroon ja suunnata sitten Louvren taidemuseoon ihmettelemään kuuluisia maalauksia.

Säilytyslokeroilla vierähti kuitenkin odotettua kauemmin aikaa, sillä kaikki laukut piti tietenkin terroristien pelossa läpivalaista tai ihmisten kulkea metallinpaljastinportin läpi kuin lentokentällä ikään... Olen huomannut vastaavia varatoimenpiteitä useammassakin paikassa. Esimerkiksi edellisenä päivänä Sainte Chapellen kappelin sisäänkäynnillä oli samanlainen proseduuri. Ilmeisesti se johtui siitä, että samaisessa pihapiirissä oli myös oikeustalo. Pariisilaiset roskakorit olivat metallirenkaan varassa roikkuneita läpinäkyviä pusseja. Muutenhan niihin voisi niin helposti piilottaa vaikka pommin. Asemalla kuullutettiin yhtenään tarkkailemaan ympäristöään ja ilmoitettiin julisteilla, että omia matkatavaroita ei saa jättää vartiotta. Matkalaukut pitäisi merkitä nimilapuin. (Minä en tietenkään ollut tullut ajatelleeksi moista lähtiessäni junalla Brysselistä.. :P ) Mikäli havaitsisi yksinäisen laukun tai pussin, asiasta pitäisi välittömästi ilmoittaa paikalla pyörineille agenteille tai muulle aseman henkilökunnalle. Minua agentit ja hirveitä rynnäkkökivääreitä kantaneet armeijan kolttuihin puetut miehet lähinnä hirvittivät. He loivat turvattomuuden tunteen - päin vastoin kuin ehkä olisi ollut tarkoitus.

Pääsimme lopulta kuitenkin taakkaa kevennettyämme Louvreen, tosin turvatarkastuksen jälkeen tietenkin. :P Lippujonot olivat pitkiä, mutta koska kassoja oli monta, odotteluun ei turhautunut pariakymmentä minuuttia enempää.

Louvressa kaipasin välillä Ateneumin rauhallista ja jollakin tavalla suorastaan arvokasta ilmapiiriä, sillä järjettömät turistimassat erityisesti Mona Lisan käytävässä toivat mieleen jotain aivan muuta kuin taidenäyttelyn. :D Mona Lisa itse oli sijoitettu kai mahdollisimman hyvin löydettäväksi ja mahdollisimman suuren väkijoukon ihasteltavaksi suurelle seinälle aivan yksinään reippaan turvaetäisyyden, -aidan ja -kaartin taakse. Järkyttävän kokoinen seinä kutisti pientä maalausta entisestään.

Louvressa oli turha kuvitella seisoskelevansa maalauksen tuntumassa tutkimassa siveltimen vetoja hetkeä pidempään. Turistijonotkaan eivät kuitenkaan missään nimessä pyyhkineet pois niitä vaikuttavia hetkiä, kun näki sellaisen taideteoksen, jota oli niin lukemattomia kertoja katsellut vain koulukirjoissa tai taidehistorian luennolla diasarjassa. Erityisesti sellaiset teokset, joita on tuijotellut vain pienennöksinä, herättivät arvostusta vallatessaan kokonaisen seinän. Useissa töissä myös värit olivat kirkkaampia ja hienompia kuin printeissä - luonnollisesti.

Ehdoton suosikkini näkemistämme taideteoksista oli Voiton patsas ( Winged Victory of Samothrace), joka kuvaa Nike-jumalaa, eli kreikkalaista voiton jumalaa. Olen pitänyt siitä kuvissakin, mutta sen luonnollinen koko yllätti suuruudellaan. Patsas oli jylhä ja komea, mutta yhtä aikaa omalla tavallaan haavoittuvan näköinen enkelimäisine piirteineen.

Muita suosikkejani olivat Giuseppe Arcimboldon vuodenaikamaalaukset, joissa hedelmin, kukin ja luonnon materiaalein on kuvattu ihmisen kasvokuvia. Myös Raphaelin madonna-maalaus oli luonnossakin ihan kaunis. Yllättävin taideteos oli varmaankin Davidin maalaama Napoleon I ja hänen keisarinnansa kruunajaisten kuvaus. En tiennyt että se on noin julmetun iso. Yksityiskohtaista jälkeä lattiasta kattoon ja koko seinän leveydeltä. Kolme vuotta ilmeisesti on tuon maalauksen tekemiseen mennyt. Mahtaisikohan riittää minulla kärsivällisyys maalata niin kauan yhtä ja samaa yksittäistä teosta?

Harmi vain, miten vähän taideteosten tutkailuun Louvressa tosiaan oikeasti pystyi keskittymään. Ehkäpä parempi vierailuaika olisi ollut keskiviikko- tai perjantai-ilta, jolloin museo on auki tavallista pidempään. Aamupäivät kun tuntuvat olevan jokaisen turistin unelma-ajankohta käydä katsomassa Mona Lisaa. Kuulin, että jotkut todellakin vain käyvät siellä katsomassa sen ja tai korkeintaan pari muuta tunnetuinta työtä ja häipyvät sitten ulos. Mitä rahan tuhlausta! Toisaalta, onhan Louvren päätä huumaava n. 35 000 taideteoksen kokoelma sen verran iso, ettei yhdellä visiitillä voi millään katsastaa jokaista työtä. ;)

Koska söimme lounasta yhdessä Louvren kahviloista, lähdimme museolta suoraan Galleries Lafayetten kuuluisalle tavaratalolle. Kiertelimme siellä jonkin aikaa nuuskimassa yltäkylläistä ja rahanhajuista tunnelmaa, kunnes kyllästyimme katselemaan ylihinnoiteltuja merkkituotteita, joita ei kuitenkaan voisi ostaa.

Kuvittelin tietämättömänä, että tavaratalon lähistöltä voisi löytyä hyväkin shoppailupaikka, mutta se oli harhaluulo. Koska aikaa junan lähtöön ei ollut enää kauhean paljon, päätimme, ettemme lähde enää latinalaiskortteleihin, joissa edellisenä päivänä ehdimme hieman nuuskia putiikkeja. Totesimme, että ehtii sitä shoppailla Brysselissäkin. Brysselissä se sitäpaitsi on tajuttoman helppoa. Jos haluaa ostaa kallista, hyppää metrosta Luizalla, josta löytyvät kaikki merkkiliikkeet mukavasti vieri vieressä. Jos taas shoppailee budjetin varassa, tai ainakin hieman pienemmän lompakon kanssa, voi jäädä metrossa vaikkapa De Bruckérella ja kävellä Rue Neuven ostoskadun päästä päähän. Sieltä löytyy tavarataloja, ostoskeskus ja varmasti kaikkien Belgiasta (ja useimpien Belgian ympäristöstä) löytyvien kauppaketjujen liikkeet. H&M:iäkin on kyseisellä kadulla laskelmieni mukaan varmaan neljä. En kyllä tiedä mitä järkeä siinä sitten on. Pienempiäkin putiikkeja kadulla on esim. laukkukauppojen muodossa. Niinpä me väsyneet Pariisin-matkalaiset päätimme jättää shopailut pariin hauskaa avaimenperään ja siirryimme ravintolaan ja sen jälkeen jäätelöbaariin viettämään viimeiset hetkemme Pariisissa.

Ensimmäinen yhteinen ulkomaanreissumme Micken kanssa oli oikein onnistunut: hotelli oli loistava hinta-laatusuhteeltaan, näimme paljon ja saimme nauttia toistemme seurasta yhdessä maailman romanttisimmista kaupungeista. Myös säiden jumalat olivat jotenkin kummasti meidän puolellamme, vaikka meteorologit olivat lupailleet lähes koko ajaksi sadetta. Vettä nimittäin ei tullut taivaalta paria pisaraa enempää koko aikana!

Jos vielä palaan Pariisiin, tulen välttämään hirveimpiä ruuhka-aikoja, ja tulen vaikkapa loppukeväästä mieluummin kuin lomasesongin ollessa kuumimmillaan. Ruokaan tulee varata jopa vieläkin enemmän rahaa, kuin mitä nyt kuvittelin kuluttavani. Emme tainneet onnistua syömään missään muualla kuin Mc Donaldsissa alle 15 eurolla per nenä. Useimmiten yhteinen laskumme näytti 35 euroa. Ruoka-annokset oli hinnoiteltu melko samalla lailla kuin Suomessa, mutta juomat olivat aivan järkyttävän hintaisia. Iso lasi vettä saattoi kustantaa jopa 4 euroa, joka on minusta täytä ryöstöä. Naureskelimmekin välillä, että kulutimme kolmessa päivässä ruokaan yhtä paljon rahaa kuin kotona kuukaudessa. Onneksi Micke jaksoi pistää pihin pääni kuriin ja muistuttaa, että nyt ollaan kerrankin yhdessä lomalla - nyt nautitaan. Ja niinhän me teimme. :)

Pariisi, 2. päivä

2008-08-13T00:37:00.000+03:00

Aamu alkoi väsyneesti ja edellisen päivän reippailun tuloksena jalat olivat kipeät joka kohdasta. Eiffeliin nousemisenkin tunsi reisissä.

Hotellin aamiainen oli todella hyvä ja 7 euron hintansa väärti. Tarjolla oli paria eri mehua, kahvia, teetä, maitoa, kaakaota, croissantteja, suklaaleipiä, sämpylöitä, patonkia, paahtoleipää, marmelaadeja, juustoja, kinkkua, margariinia, suklaa-pähkinälevitettä, paria eri murolaatua, hedelmäsalaattia, keksejä, kananmunia ja jugurttia jos minkä moista... Eli oli siis mistä valita.

Kunnon tankkauksen jälkeen lähdimme metroilemaan kohti La Citea, Seinen keskellä olevaa saarta, jolla sijaitsivat Notre-Damen katedraali ja Sainte Chapelle. Kirkkokäynnit olivat Brysselin vastaavista poiketen aika horroria, sillä kuka olisi kuvitellut että niihinkin pitää jonottaa jopa tunti tolkulla. Ja toiseen piti vieläpä maksaa sisäänpääsylippu. Kirkkoon?!

Notredamen kynttilämerien ja korkeuksiin ulottuvien, hienojen lyijylasi-ikkunoiden jälkeen kävimme syömässä tunnelmallisessa, mutta pariisilaiseen tasoon nähden normaalihintaisessa paikassa myöhäistä lounasta. Ruoka oli hyvää, mutta oloni oli hieman heikko, joten ruoka ei maistunut aivan normaalisti.

No, olivathan ne upeita katedraaleja, mutta en suosittele kenellekään käymään niissä kesällä keskipäivän tienoolla. Se on ajanhaaskausta, sillä paikkoihin pääsee ilmiselvästi kätevämmin iltasella, jolloin turistimassat ovat hieman hälvenneet. Notre Dameen jonotimme ehkä parisen kymmentä minuuttia, joka vielä oli suhteellisen siedettävä aika, mutta erehdyimme seisomaan Sainte Chapellen jonossa varmaan puolitoista tuntia! Selkä kipeytyi ja minun oloni alkoi olla aika heikko. Niinpä kirkkojen jälkeen lähdimme takaisin hotellille, sillä minusta tuntui että pyörryn siihen paikkaan. Myöhemmin sain kuulla, että Neea oli ollut maanantaina kipeänä, joten pohdin, ettei olisi ollut lainkaan mahdotonta, että olisin itse turisteillut kuumeessa saman pöpön vaikutuksen alaisena.

Lepäsimme hyvän tovin ja napostelin minkä kerkesin kaikkea mitä sain alas. Oli jotenkin todella vaikeaa löytää syötävää, joka ei olisi alkanut ällöttää. Suolakeksit ja vesi toimivat, ja olo alkoi kohentua. Illan hämärtyessä lähdimme taas liikkeelle ja suuntasimme Montmartren kaupunginosaan. Sacré-Coeurin basilika oli illan hämyssä aivan tavattoman kaunis. Kiipesimme portaita kukkulalle, jossa se sijaitsi, ja ilta hämärtyi ja kuu loisti taivaalla. Montmartren kukkulalta avautui mahtava näköala Pariisin ylle. Romanttista.

Pääsimme myös käymään kuuluisassa basilikassa ihan vain kävelemällä suoraan sisään. Ei jonoja, ei tungosta. Vain kynttilöiden valaisema hämärä ja hiljainen kirkko. Sellainen, niin kuin kirkon kuuluukin olla. Paikka oli tavattoman hyvä käyntikohde illalla, ja paluumatkalla nousimme sopivasti Trocadéron asemalla metrosta ja kävimme vilkaisemassa Eiffeliä, joka kimmelsi valoissaan yötaivasta vasten. Ranskan puheenjohtajakauden kunniaksi Eiffel oli valaistu sinisin valoin ja Eu-tähdin. Ihan hauskan näköinen ilmestys.

Alunperin tarkoituksenamme oli mennä Montmartrelle syömään, mutta jotenkin päädyimme ostamaan vain hieman leipää ja letun, ja hotellille saapuessamme olimme todella nälkäisiä. Mikä pelastukseksi silloin, kun lähes kaikki hotellin lähellä olevista ravintoloista on suljettu? No tietenkin kaikkien rakastama Mc Donald's. Deluxe-lohkoperunat ja Micken hampurilaisateria pakettiin ja hotellin rauhaan syömään.

Toinen yö oli aivan vastakohta ensimmäiselle. Oli hiljaista ja nukuin todella hyvin. Ehkä naapurit olivat vaihtuneet tai sitten tehneet sovinnon. Yhtä kaikki, uni maittoi rankan päivän jälkeen. On se turistina oleminen vaan kovaa työtä..

Pariisi, 1. päivä

2008-08-12T00:33:00.002+03:00

Thalyksen TGV-juna Midin asemalta Brysselistä karautti tunnissa ja 20 minuutissa Pariisin Gare du Nordille. Juna oli siisti, mutta ei mikään upouusi, jos vertaa vaikkapa Suomen Pendolinoihin. Pendolinot ovat todella moderneja ja siistejä, mutta Thalyksen penkit olivat kyllä paljon mukavammat. Matka meni Pariisin matkaopasta lukiessa varsin leppoisasti.

Asemalla suuntasin ensitöikseni turisti-infolle, jossa sain jonottaa varmaan puoli tuntia, jotta sain käsiini pari karttaa ja kysyttyä muutaman metrolipun välisistä eroista. Sen jälkeen ostin itselleni ja Mickelle kahdeksi päiväksi metroliput, hintaa yhden henkilön lystille tuli 5,80 euroa per päivä. Lipulla saattoi matkustaa mielin määrin yhen vuorokauden aikana junilla, metroilla ja busseilla 1 ja 2 vyöhykkeillä, joiden piiristä löytyi myös hotellimme. Tunnetuimmat nähtävyydet ja liiankin kanssa museoita ja muita paikkoja kaluttavaksi ainakin muutaman päivän reissulle löytyyt tuolta alueelta. Todella halpa lippu siis, kun vertaa Helsingin pääkaupunkiseudun hinnoitteluun.

Olisin voinut ostaa itselleni junalipun Pariisiin hieman myöhemmälle ajankohdalle, koska jouduin odottelemaan Mickeä lentokentältä aika hyvän tovin, melkein kolme tuntia loppujen lopuksi. Oli kyllä ihana nähdä toista pitkästä aikaa. Micken päästyä Gare du Nordille suuntasimme kulkumme hotellillemme. Ajattelimme käydä jättämässä tavaramme sinne säilytykseen, koska emme mitenkään olisi viitsineet tai jaksaneet raahata niitä ympäri kaupunkia. Iloiseksi yllätykseksemme hotellimme, Classics Hotel Tour Eiffelin, virkailija sanoi, että voisimme jo vastaanottaa huoneen, sillä se oli valmiina. Saimme huoneen käyttöömme siis pari tuntia ennen virallista luovutusaikaa, kello 15. Niinpä saatoimme viedä kamat suoraa huoneeseen ja jatkaa sitten seikkailuja Pariisin keskustassa.

Hotelli oli oikein mukava ja jopa ylitti odotukseni jossain määrin - siisti, mukavan oloinen henkilökunta, pienet mutta tunnelmalliset huoneet, pehmeä sänky ja yllätykseksi kylppäristä löytyi luvatun suihkun sijaan kylpyamme suihkulla! Myös Pariisissa hieman epätavallisempi buffet-aamiainen oli runsas ja edullinen aamupalavaihtoehto. Hotellin sijainti oli myös arvaustani parempi, sillä alue jolla hotelli sijaitsi vaikutti rauhalliselta ja miellyttävältä eikä laisinkaan pelottavalta edes iltaisin. Metrollakin pääsi paikkaan helposti, lähin pysäkki oli Exelmansin tienoilla. Myöhemmin bongasimme hotellin vierestä jopa kolme ruokakauppaa, jotka olivat Pariisissa todella harvinainen näky. Itse asiassa ne olivat ainoat ruokakaupat jotka matkalla taisimme nähdä.

Hotellilta jatkoimme ensitöiksemme syömään. Hieman yksitoikkoisen kanapastan ja Micken puoliraa'an, mutta kuulemma ihan maistuvan pihvin jälkeen jatkoimme kohti riemukaarta, Arc de Triomphea. Olihan siinä kaarella kokoa ja yhtä huikaiseva oli ehkä monumentin ympärillä ollut liikenneympyrä, johon en kyllä haluaisi itse ajelemaan.

Riemukaarelta aukesi mahtava näky Avenue des Champs Élysées'lle, jota kävellessä oli pakko vähän laulaa vanhoja ranskan tuntien veisuja tuosta kuuluisasta kadusta. Poikkesimme parissa ylihinnoitellussa putiikissa ja ostimme Ben&Jerry:n jäätelöä kioskista. Venähtänyt nilkkani ei nyt tietenkään erityisemmin nauttinut tästä ensimmäisen päivän melko runsaasta kävelyekskursiosta, joka päättyi muutaman palatsin ja pitkän Seinen rannalla tepastelun jälkeen jonottamaan Eiffelin torniin.

Jono Eiffelin hissiin oli sen verran huikaiseva, että päätimme olla rohkeita ja kiivetä torniin omin jaloin. Jalkani varmaankin vastusti ajatusta, mutta tuskin se olisi pitänyt kolmen tunnin paikallaan seisoskelusta yhtään sen enempää. Niinpä vain puolen tunnin jonottamisen jälkeen pääsimme ostamaan liput Eiffelin rautaisiin rappusiin. Siinä sitä sitten kiivettiin joku likemmäs 600 askelta ylöspäin.
Aluksi pysähdyimme ottamaan kuvia ykköstasanteelle, josta jatkoimme vielä urheasti toiselle tasanteelle. Siellä meitä odotti melkein vielä järkyttävämpi jono kuin tornin alla ollut hissijono. Ihmiset halusivat nousta vielä kolmannelle tasanteelle. Katsoimme hetken jonon kiemurtelua, ja päätimme, että kyllä tässä oli meille tarpeeksi näkemistä. Kakkostasanteelta sitä paitsi kuulemma näkee melkein yhtä hyvin kuin kolmannelta ja rakennuksetkin erottuvat hieman selkeämmin. Epäilemättä huipulta olisi nähnyt ihan tappiin saakka, mutta se ei jäänyt vaivaamaan. Väsymys alkoi kalvaa, ja päätimme palata illan tummetessa hotellille.
Kävimme vielä syömässä pienessä Brasseriessa hotellin lähettyvillä, ja sen jälkeen lämmin kylpy ja yöpuu kutsuivat. Ensimmäisenä yönä tuli ilmi hotellimme ainut huono puoli, nimittäin melko pahviset seinät yhdistettyinä äänekkäisiin naapureihin. En tiedä mikä kina thaimaalaisnaisilla oli meneillään, mutta melkoista sanailua kuului joko käytävästä tai lähihuoneesta. Myös ovien sulkemiset käytävässä herättivät minut useampaan otteeseen. Micke sen sijaan posotti sikeästi koko yön.

TGV starttaa aamusta

2008-08-10T20:41:00.003+03:00

Ihan mahtava reissufiilis päällä, vaikka jalkaa hieman edelleen jomottaa. On ihanaa päästä ensimmäiselle yhteiselle lomamatkalle poikaystäväni kanssa, ja on myös hauskaa, että hän ehtii tulla Pariisin reissumme jälkeen hieman tänne Brysseliinkin pyrähtämään. Saa nähdä, miten asun ja mitä teen täälä. On mukavampi jakaa sitte kokemuksia. :)

Pariisin juna lähtee ihan aamusta, joten kun oletetaan, että kaikki pakkaukset ovat valmiina ennen nukkumaan menoa tänä iltana, voinen herätä hieman ennen kuutta aamulla. Kuulostaa ankealta, mutta toisaalta ei tarvitse ainakaan odotella aamulla lähtöä. Se on edessä heti kun avaa silmät.

Joudun pyörimään Pariisissa pari tuntia itsekseni, sillä poikaystäväni kone on 40 minuuttia junani jälkeen Pariisissa, ja hän tuskin selviytyy ihan hetkessä pois kentältä. Jos Brysselissäkin saa kävellä kilometri tolkulla, niin eiköhän Pariisi vie samankaltaisen patikointimatkan jo pelkästään laukkuhihnalle.

Jännitys kohoaa. Ehkä ehdin päivittelemään lyhyesti hotellihuoneestamme, jossa on langaton netti, mutta toisaalta en viitsisi käyttä kallista aikaamme liiemmin koneen ääressä. ;) Seuraavaan kertaan!

Saksan rajalta kivun rajalle

2008-08-09T21:13:00.008+03:00

Kyllä sitä pitää olla tohelo tai sitten huono tuuri - muuta ei voi sanoa, kun tässä istuskelee viilentämässä pakastevihanneksilla ideal-siteeseen käärittyä nilkkaa.

Olimme tänään päiväreissulla Saksassa. Kyllä se vieläkin jaksaa ihastuttaa, miten nopeasti ja helposti täältä Brysselistä voi päräyttää moottori- tai rautateitä pitkin naapurimaihin - tai vaikka pidemmällekin. Vierailimme Aachenin kaupungissa, jota Jannen työtoverit olivat suositelleet käyntikohteeksi. Paikka oli vilkas vajaan 300 000 ihmisen asutama pikkukaupunki, jossa vallitsi mukavan rauhallinen, lämmin ja vanhanaikainen tunnelma, sillä monet vanhan keskustan kadut olivat kävelykatuja. Arkkitehtuuri oli kaunista ja värikästä, ja kukkaruukkuja ja istutuksia joka puolella. Toisessa maailmansodassa Aachenia pommitettiin kuitenkin rankasti, joten aivan vanhimman keskustan ulkopuolella kapunkikuva vaihtuu nopeasti moderneiksi uudisrakennuksiksi.

Kävimme upeassa Unescon suojeltujen kohteiden listalla olevassa Aachenin tuomiokirkossa, jonne on haudattu myös Kaarle Suuri, Saksan ja Ranskan valtioiden perustaja, ja Rooman kesisariksi 800-luvulla kruunattu kuningas. Kirkon seinät ja katot oli koristeltu kiiltelevillä komeilla mosaiikeilla ja kerroksiakin oli useampi.

Käveleskelimme keskustaa ympäriinsä, kävimme syömässä todella kivalla ravintolan terassilla ja näimme Elisenbrunnenin lähteen, jonka takia kaupunki on aikoinaan ollut tunnettu kylpyläkaupunki. Yli 50-asteista vettä pulppusi maasta rikinkatkuisen hajun saattelemina pieniin altaisiin. Juomakelpoista vesi ei toki ollut, koska se sisälsi monenlaisia mineraaleja, mutta ihan puhtaan näköistä silti. Kaippa siinä on ollut mukava kylpeä joskus satoja vuosia sitten.

Ajaessamme Aachenista kotiinpäin, kävimme aivan loppumatkasta leffavuokraamossa lainaamassa viihdettä illaksi. Siinä vaiheessa kun filmi oli valittu ja vanhemmat olivat menossa maksamaan, minä otin Neean syliin ja katselimme dvd-koteloiden kansia ja yritimme bongata pigviineitä, jotka ovat tällä hetkellä kovin in. Yhtäkkiä hyllyjen välissä, aivan epäloogisessa ja odottamattomassa paikassa oli porras. Neea sylissä en tietenkään nähnyt sitä, ja kuin hidastetussa elokuvassa astuin nilkka lintassa portaan ohi alemmalle tasolle ja kaaduin. Onneksi tapahtuma oli tosiaan sen verran hidastempoinen, että sain käännettyä sylissä Neean niin, että hänelle ei käynyt mitään. Säikähdin kuitenkin aivan kauheasti. Tuija ja Janne sanoivat, että ovat meinanneet itsekin siinä kohdassa aiemmin kaatua. Oma nilkkani nyrjähti ikävästi ja on nyt hieman kipeä, mutta koska pidin siinä illan ideal-sidettä tukena ja pakastevihanneksia viilennyksenä, pahin jomotus on jo ohi, ja se varmaan paranee nopeasti. Parasta olisikin, sillä Pariisissa on tiedossa paljon kävelyä ja portaita - rasitusta nilkalle. Toivon, ettei loma mene hotellihuoneessa istumiseksi..

Yhtä aikaa tyhmä ja hienostunut

2008-08-08T15:08:00.005+03:00

Eilen oli viimeinen kielikurssikerta. On vaikeaa arvioida, olenko oppinut kurssilla paljon uutta ranskan kielestä. Lähinnä tuntuu enemmänkin ehkä siltä, että olen kerrannut vanhaa - kaivellut asioita muistista, mikä tietenkin on ihan luonnollista kun olen kuitenki muinoin lukenut ranskaa viiden vuoden ajan.

Olin sinänsä tyytyväinen kurssiin. Sain tilaisuuden puhua ranskaa ja siinä sivussa rohkaistuin käyttämään kieltä käytännössä. Varmasti myös ääntämykseni parani. Välillä kurssitovereiden kanssa metroa odotellessa tuli kutienkin jälleen lipsahdettua englannin puolelle. Englannin kanssa pystyy olemaan niin paljon paremmin oma itsensä, vaikka eihän sekään kieli suomelle pärjää. Ranskaa puhuessa kun kaikki kangertelee, olen hidas miettiessäni jotain unohduksissa olevaa sanaa ja tunnen oloni typeräksi.

Eräs Helsingin Sanomien kolumnisti kirjoitti joskus, kuinka vierasta kieltä käyttäessään ihmisen persoonasta katoaa puolet. Allekirjoitan väiteen. Etenkin hieman ruosteisemman kielitaidon kanssa saa olonsa tuntumaan välillä aivan tampioksi ja oma persoona katoaa kankeiden kommunikointiyritysten taakse. Tästä hyvänä esimerkkinä on vaikkapa viimeinen kielikurssikerta. Pelasimme kielioppi- ja kulttuuripeliä, ja olisi pitänyt nimetä Ranskaa ympäröivät merialueet. Ihan perusmaantietoa, mutta arvaa muistinko siltä seisomalta vaikkapa Englannin kanaalin nimen ranskaksi (La Manche). En, ja taas tuntui moukkamaiselta. Toisaalta, kuten em. kolumnistikin mainitsi, on välillä ehkä ihan hyvä vähän ruoskia itseään ja saattaa itsensä tällaisiin suorataan masokistisiin tilanteisin. Silloin huomaa, miten ihanaa onkaan puhua sitä kieltä, minkä parhaiten osaa - omaa äidinkieltään. :)

Joskus sattuu kuitenkin niitäkin päiviä, jolloin ranskan puhuminen saattaa sujua yllättävän hyvin, ja silloin voi tuntea itsensä ylpeäksi kielitaidostaan. Ranska on ainakin minun korvissani hienostunut ja kaunis kieli, joten sitä on mukava osata edes vähän. Sitä puhuessa minulla on aina jossain määrin hienostunut ja tyhmä olo. Yhtä aikaa. X)

Pariisiin!!

2008-08-06T14:53:00.003+03:00

Poikaystäväni sai lomaa töistään ensi viikoksi. Pohdiskelujen jälkeen päätimme, että menemme yhteiselle minilomalle Pariisiin, kun se tässä tilanteessa on niin helppoa! Micke lentää Charles Gaullen kentälle ja minä tulen TGV:llä raiteita pitkin Brysselistä. Micke tulee vielä Ranskasta pariksi päiväksi Brysseliin junalla yhdessä minun kanssani, lentääkseen sitten takaisin Helsinkiin. Olen aivan täpinöissäni, etenkin nyt kun kaikki ikävät vaiheet eli lentojen, junien ja hotellien varaukset on tehty. Olen aina halunnut päästä käymään Pariisissa, ja nyt se haave viimeinkin toteutuu! Ja olisihan se vähän tyhmää tutustua kaikkiin muihin Belgian naapurimaihin, mutta jättää käymättä Ranskassa, vai mitä?

Junalippujen osto oli helppoa. Kävelin sisään Midin asemalle ja ostin liput. Aikaa meni ehkä kymmenisen minuuttia jonotukset mukaan lukien. Menolennon ostaminen sujui melko sujuvasti, mutta paluulennon kanssa kohtasimme kummallisen epäkohdan - lippu täytyi jostain ihmeen syystä maksaa luottokortilla. Onneksi äiti riensi apuun. Kun matkat oli buukattu, edessä oli vakein vaihe, eli hotellin etsiminen. Tai oikeastaan hotellin etsiminen ei ollut vaikeaa, vaan jälleen typerä käytäntö luottokorttien kanssa: nettivaraus piti tehdä luottokorttitunnuksilla. Hotelli ei veloittaisi luottokortilta mitään ennen kuin itse saapuisi paikalle, mutta se tarvi tunnukset niitä tilanteita varten, jos varaaja ei ilmaantuisikaan hotellille. Toisaalta emme voineet olla varmoja, olisiko luottokortin omistajan joissain hotelleissa kuitenkin ollut pakko olla paikalla esimerkiksi allekirjoittamassa jotain kuittia, vai olisiko käteismaksu paikanpäällä kelvannut. Emme viitsineet ottaa sitä riskiä, että varauksessa olisi ollut jotain epäselvyyksiä, joten ryhdyimme etsimään hotellia, joka hyväksyisi jonkin muun maksumetodin. Onneksemme erään brittiläisen matkailupalvelun kautta löysimme mukavan oloisen, luultavimmin melko hyvällä paikalla sijaitsevan Visa Electronin hyväksyneen hotellin. Eli kaikki varaukset on lopultakin reilassa.

Tili on huvennut uhkaavasti, mutta onneksi tämän kuun palkkakin on vielä saamatta. Hotellivaraukset kahdelle yölle vaativat reilun 150 euron investoinnin, lennot kolmisen sataa ja junailut Brysselin ja Pariisin välillä n. 120 euroa. Ei mikään aivan hirvittävä saldo, kun sen jakaa kahdelle ihmiselle, mutta toisaalta opiskelijalle aika suuri tukku rahaa. Olemme kuitenkin asennoituneet viettämään ensimmäistä yhteistä lomaa kaukana arjesta, joten tässä vaiheessa kun melkein kaikki välttämättömän kulut on jo maksettu, voi keskittyä vain olennaiseen ja unohtaa syksy ja HOASin kaavailemat vuokrankorotukset. :P

Nyt pitäisi sitten rajata, missä paikoissa haluaa Pariisissa käydä, ja mitkä on pakko jättää seuraavaan kertaan. Ainakin Versailles taitaa valitettavasti jäädä näkemättä, sillä se vaatisi melkeinpä yhden kokonaisen päivän. Louvren kokoelmista katsastamme varmaan ne "tärkeimmät", eli tunnetuimmat työt Mona Lisasta muihin idoleihin. Kirkot täytynee rajoittaa Sacré-Coeuriin ja Notre Dameen. Montparnasse, Eiffelin torni ja keskustan humu vievät kuitenkin aikaa. Haluaisin käydä myös maailman suurimmilla markkinoilla tekemässä hyviä kirpputorilöytöjä. Haaveilen pistäytyväni myös kivoissa pariisilaisissa vaateputiikeissa.

Toivon, että lomamme sujuu hieman samantyyppisissä merkeissä, kuin äidin kanssa tehty reissu Bruggeen - mennään sinne minne ehditään, käydään siellä mikä sattuu kiinnostamaan ja vietetään rentoa yhdessäoloa ilman stressiä ja liiallisia suunnitelmia. Pääasia kuitenkin lienee, että on pitkästä aikaa mahdollisuus olla yhdessä Micken kanssa, ja vieläpä noinkin hulppeissa puitteissa. :)

Pariisin seikkailuja odotellessa piipahdan tänään Heinin kanssa kaffittelemassa keskustassa.

Brysseli tutummaksi

2008-08-05T22:01:00.012+03:00

Koska äitini piti tietenkin nähdä Brysselin päänähtävyyden täällä käydessään, kierrätin häntä niillä parin päivän ajan viime lauantaina ja sunnuntaina. Ajoimme lauantaiaamuna metrolla koko porukalla Tuijan, Jannen ja Neean kanssa Botaniquen metroasemalle katsastaaksemme ihan alkuun Botaniquen puutarhan. Se oli ihan mukava puutarha; oli käytäviä ja monenmoisia kasveja, niinkuin kasvitieteellisissä puutarhoissa yleensä tuppaa olemaan. Puutarhan yhteydessä on myös rakennus, jota käytetään käsittääkseni jonkinlaisena konserttitilana tai vastaavana.

Lauantai kului muutoin aamupäivän osalta shoppaillessa. Äiti löysi tavaratalosta pari paitaa, sekä jotain tuliaisia supermarketista, itse haaveilin yhden ihanan mustan hameen perään. Jotenkin tyhmältä tuntuu vain se, että kyseinen hamonen oli Hennes&Mauritz:n ikkunassa. Hölmlä tulla Brysseliin saakka ja löytää sitten täydellinen hame H&M:ltä. :P

Iltapäivästä lähdimme Grand Placen suuntaan ja pitihän se Manneken Pis:kin taas käydä katsastamassa. Pissapoika oli saanut tällä kertaa jonkun nutun niskaansa - jotain uutta nähtävää minullekin. Pissaajapatsaan tuotteistaminen on jotain aivan käsittämätöntä: löytyy avaimenperää, magneettia, taulua ja miniatyyria, ja kaiken kruunaavat ihastuttavat viinipullon avaamiseen tarkoitetut korkkiruuvit, jollaista tuskin kehtaisi edes käyttää. :D

Manneken Pisin tuntumasta ostimme brysseliläiset vohvelit semmoisilla päälysteillä, että lopputulos oli liiallisesta makeasta aiheutunut ällötys. Onneksi se hälveni nopeasti kävellessä seuraaville nähtävyyksille.

Katsastimme lähietäisyydeltä löytyneet Brysselin kirkot. Ne olivat Notre Dame de la Chapelle, Notre Dame du Sabon, kuninkaallinen kirkko Saint Jacques sur Coudenberg ja viimeisenä, mutten vähäisimpänä Cathédrale Saint-Michel-et-Gudule, kuningasparin vihkikirkko, joka on myös Brysselin katolinen pääkirkko. Nimiä lueskellessa tulee väkisinkin mieleen, että kuinka vähän voi olla mielikuvitusta, kun täällä päin joka kaupungista tuntuu löytyvän ainakin yksi Notre Dame. Toisaalta, mistäs sitä tietää, jos nimi viittaakin aina aivan eri rouvashenkilöön Neitsyt Marian sijaan(notre dame = meidän rouvamme, ladymme tms.)

Ehdimme parahiksi käymään myös keskustan kuninkaan linnassa, joka näin kesäkuukausina on auki yleisölle. Paikka oli aivan sanoinkuvaamattoman pramea. Kristallikruunut sädehtivät katossa ja olivat sellaista kokoluokkaa, jota harvemmin missään pääsee näkemään. Kulta kimmelsi ja sisustus oli kuin satukirjoista tai elokuvalavasteista. Harmiksi tietenkään ei saanut ottaa valokuvia. Kuva ostamastamme postikortista kertokoon hieman enemmän kuin sanat.

Sunnuntaina käväisimme päiväseltään Clemenceaun markkinoilla, joilla vierailin myös viime sunnuntaina. Ostin eurolla kenkäparin. :D Kivan näköiset ballerinat, mutta saa nähdä kauanko moiset halpispopot kestävät - tai kestääkö niitä ylipäätään liiemmin pitää jalassa, jos ne ovat kovin epäergonomiset. Äiti löysi huivin.

Markkinoiden jälkeen metroilimme Porte de Namurille ja kipitimme sieltä pienen lounaan jälkeen Kuninkaalliselle taidemuseolle. Museon kiinteisiin kokoelmiin kuului mm. tietenkin kuuluisimpien belgialaisten taiteilijoiden kuten Rubensin, van Dyckin ja Brouwerin töitä. Ehkä tunnetuin museon maalauksista on kuitenkin Jacque-Louis Davidin taulu, 'Marat assassiné'.

Modernimman taiteen osastolta löytyi myös esimerkiksi Magritten surrealimia, sekä ainakin yksi Salvador Dalin työ.

Iltapäivällä kävimme vielä Brysselin EU-korttelissa ja ajoimme tietääkseni maailman kolmanneksi suurimman basilikan Basilique du Sacré-Coeurin ohitse. Ilta meni turhautuen tietokoneella etsiessäni ratkaisuja seuraavan matkakohteeni koukeroihin. Mutta niistä lisää myöhemmin.

Brugge - kanavien ja katedraalien kaupunki

2008-08-05T17:54:00.005+03:00

Viime viikonloppu on ollut niin tapahtumantäyteinen, että sen jälkeen ja osittain sen aikanakin olen ollut aivan poikki. Viikonlopun saldo on paljon kävelyä, paljon nähtyjä nähtävyyksiä, paljon taidetta, paljon herkkuja (niin belgialaisia kuin suomalaisiakin).. ja valitettavasti myös yksi rikkoutunut kamera.

Äitini saapui Belgiaan lyhyelle lomareissulle viime torstaina, ja heti perjantaiaamusta suuntasimme nokkamme kahdestaan kohti Belgian rannikolla sijaitsevaa Bruggen kaupunkia. Otimme paikallisjunan Brysselin Gare du Midin asemata aamusta, ja olimme Bruggessa noin tunnin raiteden kolistelun jälkeen.

Koska kummallakaan ei ollut liikaa ennakkotietoa saati kokemuksia kaupungista, päätimme vain lähteä suunnistamaan asemalta kiireettömästi kohti keskustaa ilman sen kummempia päämääriä. Meillä oli hyvä kompakti matkaopas, josta löytyi selkeä kartta, joten kulkeminen kaupungissa oli vaivatonta. Kaiken lisäksi horisontissa siinsi lähes joka hetki jokin Bruggen katedraaleista, joten maamerkkejäkään ei tarvinnut etsiskellä erikseen. Heti ensi töiksemme käppäilimme komean kirkon tornia kohti, ja löysimme itsemme upealta L'eglise Notre-Damen katedraalilta. Katedraaleja tulikin kierrettyä aikamoisesti, ja harva Bruggen kirkko jäi näkemättä. Kirkot olivat komeita, ikkunat upeita lasimaalauksia täynnä ja seiniä koristivat vanhat gobeliinit ja maalaukset. Kaunis kuoromusiikki toi tilaan varsin hartaan tunnelman, mikäli edellä mainitut eivät vielä sitä onnistuneet tekemään. Toisaalta katolisen kirkon arvotavaroiden hamstrauskaan ei jäänyt huomaamatta tuijotellessamme kaiken maailman kultaesineitä jalokivi- ja kristallikoristuksilla. Yhtäkaikki, kirkot olivat kuitenkin kauniita käyntikohteita ja pullollaan upeaa arkkitehtuuria. Jälleen sain mahtavia referenssikuvia koneen uumeniin - josko sitä joskus vaikka intoutuisi taas piirtelemään.

Siinä vaiheessa kun pääsimme Bruggen markkina-aukiolle, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, oli kameralleni kuitenkin mystisesti tapahtunut jotakin. Olin ottanut kuvia aivan normaalisti normaaleissa olosuhteissa, en ollut kolhinut kameraa, enkä ylipäätään tehnyt reilun vuoden vanhalle kameralleni mitään, mikä voisi sitä vahingoittaa, ja kas kummaa, yhtäkkiä se otti ja pimeni. Ihan tuosta vain, ilman varoituksia. Kameralla ei voi enää kuvata, vaikka aiemmin otettuja kuvia, sekä valikoita voi selata aivan normaalisti. Salamakin välähtää ja pattereissa tai kellopatterissa ei ole mitään vikaa - ainoastaan ilmeisesti kenno on hajonnut. En tiedä mitä korjaaminen tulisi maksamaan, mutta ajattelin joka tapauksessa kysyä Canonin valtuuttamasta huollosta, voiko kyseistä korjausta mitenkään sisällyttä jatkettuun takuuseen, sillä kamera on tosiaan ollut minulla nyt pari kuukautta yli takuuajan, ja mielestäni on täysin kohtuutonta, että monta sataa maksava vehje hajoaa normaalikäytössä heti vuoden takuuajan umpeudutta.

Kameran pimeneminen sai surun puseroon, mutta pakko oli yritää jatkaa päivää reippaana. Onneksi kultainen äitini lupasi oman kameransa käyttööni kuun loppuun saakka, jotta ei tarvitse harmitella, että Brysselin reissu jää dokumentoimatta. Silti edelleena vaan kameran joka aamu toiveikkaana, josko se olisi vaikka kokenut ihmeparannuksen. Turhaa.

Kävimme syömässä kivassa pienessä ravintolassa sivukadulla Astridparkin laitamilla. Sen jälkeen patikoimme vielä ympäri ämpäri kaupunkia ja kävimme valehtelematta varmasti parissa kymmenessä suklaapuodissa - onneksi teimme ostoksia sentään vain parissa. Muitakin liikkeitä tuli koluttua. Löysin mm. ihanan rannekorun, jonka kaveriksi ostin vielä täydellisesti yhteen sopivan helmikorvakoruparin Brysselistä lauantaina. Kauan haaveiltu hankinta sekin.

Bruggen pikkukaupunki on kaunis ja täynnä vanhaa rakennuskantaa. Kukkia ja puita on joka puolella, mutta olennaisimpina katukuvaa hallitsevat kaupunkia risteävät kanavat. Vesireitit piti mennä testaamaan tietenkin aivan itse, joten maksoimme liput kanava-ajelulle ja istahdimme veneen kokkaan. Keulasta sai mainioita kuvia, ja kuljettaja valaisi hieman rakennuksien ja kaupungin historiaa. Olisin toivonut veneajelun kestävän hieman pidempäänkin, sillä se oli erittäin mukava tapa nähdä kaupunkia, mutta puoli tuntiakin oli luksusta koko päivän käveltyämme.

Iltapuolella kävelimme kanavanvartta ja puistoalueen ohi takaisin rautatieasemalle ja päätimme pääosin mukavan (kamerakatastrofia lukuun ottamatta) päivän nautiskelemalla belgialaisia käsintehtyjä konvehteja junamatkalla Brysseliin.

Jos joskus käytte Belgiassa, niin pitäkää huolta siitä, että ehditte käydä Bruggessa. Vaikkette minnekään muualle ehtisi, niin siellä pitää käydä. Ehdottomasti hienoin paikka, jossa olen tässä maassa tähän mennessä käynyt.

Työt pulkassa ja ranskan opiskelua edessä

2008-07-28T21:57:00.004+03:00

Miten kevyeltä olo voikaan tuntua, kun sain lopultakin etätyöt tehtyä. 100 sivua tuli kirjoitettua, ja nyt niihin ei tarvi enää palata tänä kesänä. Periaatteessa olo on sellainen, mistä kovin usein unelmoin - voin tehdä mitä huvittaa vapaa-aikanani. Enää ei ole liiemmin velvoitteita, jotka rajoittaisivat vaikkapa intoa piirtää, maalata , lukea tai vaikka kiertää lisää Brysselin keskustaa.

Tänään illalla tosin olin sen verran ahkera, että päätin valmistautua huomista ranskan kurssia varten oikein toden teolla. Katselin elokuvan Pingviinien matka, La marche de l'emperor. Dvd:n kielivalikosta valitsin tietenkin alkuperäisen ranskankielisen ääniraidan, jotta saisin hyödyllistä sanastoa päähäni, sekä tietenkin ihan vain harjoitusta kuunteluun. Elokuva on koskettava ja visuaalisesti upea dokumentti pingviinien elämän kulusta, satojen kilometrien taivalluksesta ja karusta antarktiksen talvesta koettelemuksineen. Huomenna olisi tarkoitus pitää vaivainen viiden minuutin esitelmöinti valitsemastaan elokuvasta, joten minä kerron tästä Oscar-voittajasta. Kirjoittaminen on kankeaa, ja sanat eivät meinaa löytyä, mutta eiköhän sitä saa taas jotain puhutuksi.

Brysseliläisen sunnuntaishoppailijan paratiisi

2008-07-27T19:47:00.002+03:00

Sunnuntai on Brysselissä siitä tylsä päivä, että kaupat eivät ole auki. Ainoastaan muutamat pienet kioskit, nightshopit, ovat avoinna, ja niistä tunnetusti saa vain pientä purtavaa. Yksi vaihtoehto tekemisenpuutteeseen on kiertää vaikka museoita, mutta kesäsunnuntaipäivien pelastaja on Clemenceaun metroaseman vieressä olevat jättimäiset markkinat. Ja nämä eivät ole mitkään limppumarkkinat - yhtään suomalaisia, omalla tavallaan tunnelmallisia maalaismarkkinoita väheksymättä - vaan markkinat, joilta oikeasti löytää ostettavaa. Tai ainakin minä ja Heini löysimme. Laadusta ei voi tietenkään aina tietää, mutta niissä tapauksissa, kun huomaa maksavansa puolet vähemmän tismalleen samasta tuotteesta, jollaisia näin eräässä ostoskeskuksen vaateliikkeessä, ei paljon tarvinnut miettiä ostaako, vai eikö ostaa.

Omaan laukkuuni sujahtivat paita, vyö ja kolmet mukavat nilkkasukat. Tarpeellista ja ihan vähän tarpeetonta, mutta kun ostokset yhteensä kustansivat 8 euroa, ei tarvitse liiemmin tunnontuskia potea. :D

Centre Belge de la Bande Dessinée

2008-07-27T17:06:00.007+03:00

Lauantaina oli koko päivä aikaa tehdä mitä huvitti, joten lähdin käymään Belgian sarjakuvataiteen keskuksessa, Centre Belge de la Bande Dessinée:ssa.

Sisäänpääsymaksu oli hirvittävät 7,5 euroa aikuiselta, mikä on aika kova pääsylippuhinta mielestäni museon kaltaiseen paikkaan. Kierroksen alussa oli esitelty sarjakuvan tekemistä yleensä - infoa, jota en kokenut kauhean tarpeelliseksi lukea, sillä onhan noihin sarjakuviin tullut tutustuttua siinä mielessä aiemminkin. Keskityin sen sijaan tekniikoiden esittelyyn, joka tuntui tarpeellisemmalta ja mielenkiintoisemmalta.

Seuraavana oli vuorossa vaihtuva kokoelma sarjakuvapiirtäjien orginaalitöitä, joiden parissa vietin varmaan lähemmäs tunnin, sillä tarkastelin töitä melko huolellisesti. Tutkin papereita, välineiden käyttöä ja ruutujakoja. Huomasin, ettei eurooppalainen sarjakuva ole aina niin kaavoihin kangistunutta kuin tunnutaan kuvittelevan. Toki strippisarjakuvat ovat oma lajinsa. Oli hauska huomata, kuinka monipuolisia töitä oli esillä. Etenkin värilliset alkuperäisversiot olivat kiinnostavia. Havahduttavin asia oli kuitenkin originaalejen koko. Vaikka usein julkaisukoko voi olla niinkin pientä kuin A5 luokkaa, osa sarjakuvista oli tehty jopa A2-koossa! Ei ihme jos itse tuskailee esimerkiksi sivellintussin kanssa, kun eihän sillä nyt hirvittävän pikkutarkkaa jälkeä saa vaikka olisi kuinka pieni sivellin. Mutta niin - jos tajuaisi käytää hieman suurempaa paperia, voisi tehdä vaikka mitä ihmeitä. (Ehkä.) A3-kokokin olisi jo aika hyvä parannus puolta pienempään A4:ään verrattuna. Nyt kun tiedän, että koululla on sellainenkin "ihme" kuin A3-skanneri, voisin jopa harkita jotain hauskaa väkertämistä syksymmällän (kevään lannistava ja aivan naurettava huhu siitä, että koulullamme ei olisi A3-skanneria, ei onneksi pitänyt paikkaansa). Toisaalta, niinpä sitä tulee harkittua kaikenlaisten projektejen aloittamista, ja harvoin saa mitään aikaiseksi. Tämänkin kesän urotyöt ovat siltä saralta vielä valitettavasti saavuttamatta.

Keskuksen toinen kerros oli omistettukin sitten belgialaisten kuuluisimpien sarjakuvataiteilijoiden esittelyille. Seiniltä löytyivät tietenkin mm. Hergé, Jijé, Peyo ja Roba. Lisäksi tällä hetkellä meneillään oli Smurffien 50-vuotis näyttely, joka oli rakennettu melko hauskasti.

Kyseisessä Smurffi-näyttelyssä oli mielestäni nostettu hieman turhanpäiväisiä asioita esille - itse kun olisin tietenkin kaivannut taas enemmän orginaaleja, työvaiheiden kuvausta ja esimerkiksi enemmän Peyon omia kommentteja sarjakuvan luomisesta. Näyttely oli silti ihan avartava, sillä häpeäkseni täytyy tunnustaa, että en aiemmin edes tiennyt Smurffien olevan belgiasta kotoisin. :D

Ylin kerros 3-kerroksisesta rakennuksesta oli varattu modernille sarjakuvataiteelle. Koko sarjakuvataiteen keskuksessa oli sen verran paljon keirrettävää, luettavaa ja nähtävää, että siellä olisi voinut viettää aikaa tunti tolkulla. Aloinkin olla viimeisessä kerroksessa jo sen verran nälkäinen ja väsynyt, että sivuutin aika monta lukemisosiota ja katselin lähinnä erilaisia sarjakuvatyylejä, joita siellä esiteltiin. Katsoessani lähtöhetkellä kelloa, tajusin viettäneeni keskuksessa lähemmäs 3 tuntia. Vielä jäi näkemättä maailman suurin sarjakuvakirjasto, mutta sinne on onneksi ilmainen pääsy, joten käyn siellä joku toinen kerta. Muutenkin, jos olisi tajunnut tankata itsensä täyteen ruokaa, olisi keskuksessa saanut helposti kulutettua varmaan vielä pari tuntia lisää. Sen verran paljon oli luettavaa ja esittelytekstejä.

Kiertelin vielä hetken kaupungilla, kävin syömään pikkukuppilassa voileivän ja lähdin sitten Hankariin, jossa olin luvannut tavata Heinin. Kävimme kaupassa ostamassa vähän ruokatarvikkeita ja menimme sitten tänne kotiin tekemään yhdessä ruokaa. Olin nimittäin kysynyt, jos Heini haluaisi tulla katsomaan leffaa, kun kerran Tuijalla ja Jannella ei ollut mitään sitä vastaan. Teimme kinkkupiirakan ja salaatin, joista tuli oikein mukava iltaruoka. Katsoimme Volver-leffan, joka oli ihan ok ja omiin korviini ennen kaikkea kivan kuuloinen, sillä espanja on jotenkin niin lämmin kieli.

Illalla nyhjötin pääkivun kanssa keittiössä tietokoneella ja mietin, että ensi kesän haluan viettää kokonaan Micken kanssa. Täällä on ollut tavattoman kivaa, mutta välillä on kotiin ikävä. Viime kesänkin jouduimme olemaan erillämme, kun Micke oli Hangossa töissä. Sitten tajusin, että taitaapa jäädä sittenkin yhteinen kesä taas välistä, sillä minähän olen luultavimmin Japanissa silloin. Välillä vuosi poissa tuntuu tukalalta ajatukselta, välillä en ole ihan varma, voisiko parempaa tilaisuutta ollakaan. Hankalan ristiriitaista.

Rappioitunut ranska herää eloon

2008-07-25T00:37:00.002+03:00

Aamu meni tuttuun tapaan Neean kanssa puistoillessa, keinuessa ja kärräillessä. Ainut erityinen eroavaisuus löytyi säästä, joka oli hyvin epä-brysselimäiseen tapaan yltynyt vallan helteiseksi. Takki lensi kärryyn Neean yltä aika nopeasti, ja itse hikoilin jopa t-paidassa.

Iltapäivällä oli sitten aika lähteä jälleen sivistämään ja karaisemaan itseään kielikurssille. Olin toiveikas, sillä olin saanut rohkaisevia sanoja eri tahoilta ja lisäksi yllättänyt itseni nappaamalla ranskan kirjat käteen. Jonkinlainen opiskelukärpäsen purema on kai sattunut tulemaan huomaamatta. Verbien kertailu ja muutaman ranskan kirjan kappaleen lukeminen verestivät muistia kummasti.

Tunnin alussa paikalla olivat jälleen tunnetusti ahkerat japanilaiset, sekä minä. Opettajan jälkeen saapui yksi espanjalainen, sekä etelä-amerikkalaiset kumppanimme. Ihme juttu, mutta muita ei tänään tullut paikalle. En oikein ymmärrä moista käyttäytymistä, kun kurssi kestää kuitenkin vain kolme viikkoa, yhteensä 6 vaivaista kertaa, ja tämä lyhyt lysti on vielä kustannettu omasta pussista! No, ehkä he olivat sairaita...

Ehdin jälleen juttelemaan ennen tunnin alkua vierustoverini kanssa, joka oli tällä kerralla japanilainen Sachiko, sillä päätin vaihtaa istumapaikkaa edellisen kerran paahteisesta ikkunanvieruspaikasta. Puhetaitomme on melko samanlaisella tasolla, joen hänen kanssaan keskustelu oli suhteellisen helppoa. Koska olin varautunut tällä kerralla hieman paremmin, tiesin mitä on odotettavissa ja kenties myös koska rippeet ranskantaidostani olivat heränneet väkinäisesti eloon, tämän kerran keskustelut menivät jo paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla - tai ainakin uskalsin avata suuni muulloinkin kuin silloin, kun minulta ei suoraan kysytty jotain.

Alussa keskustelut sivusivat edellisen päivän tapahtumia, jolloin imperfekti ja passé composé olivat sopuisan sekamelskaisesti käytössä. Opettaja ei kuitenkaan onneksi latista puheintoa pieniin kielioppivirheisiin - tärkeintä on saada asia sanotuksi ja tulla ymmärretyksi. Kun olimme kaikki kertoneet eilisen huimista tapahtumista (minun kohdallani siivoamisesta, ruoanlaitosta, työnteosta ja tietokoneella istumisesta) , siirryimme lukemaan artikkelia, josta sitten keskustelimme. Seuraavaksi kerraksi saimme tehtäväksi valmistautua pitämään pieni puheenvuoro valitsemastamme elokuvasta. Pitänee katsoa viikonloppuna jokin hyvä ja helposti kuvailtava leffa, jota kukaan muu ei tunne. Silloin voin puhua pahimmassa tapauksessa mitä tahansa, eikä kukaan tiedä vahingosta. ^o^'' Varsinainen vätys..

Kurssin jälkeen juttelimme Sachikon kanssa ennen metroon menoa, ja osoittautui että menimme molemmat Herman-Debrouxin metrolinjalla. Niinpä jatkoimme juttelua metroasemalla ja metrossakin. Sachiko pyysi sähköpostiosoitettanikin, kun kuuli, että olen menossa (mahdollisesti) Tokioon ensi keväänä opiskelemaan. Hän itse on palaamassa kotiseudulleen samaiseen kaupunkiin myös tulevana keväänä. Mainiota.

Illalla vietimme aikaa tänään tänne lentäneiden Tuijan siskon, eli serkkuni, ja hänen miehensä kanssa. Kävelimme puistossa, kävimme terassilla ja pelailimme Trivial Pursuitia kuka mitäkin juoden ja sipsejä napostellen. Oli hauskaa.

Ja ai niin tietenkin: naisten joukkue voitti. ^_ ~ Heh heh.

Kielikurssi alkoi!

2008-07-23T23:07:00.003+03:00

Eilen oli ensimmäinen kielikurssikerta. Tällä hetkellä jännitän ja intoilen huomista iltapäivää, jolloin on taas kurssi, ja mahdollisuus puhua ranskaa sydämensä kyllyydestä. Olin ilmoittautunut siis kesäkurssille, joka on keskustelukurssi - tarkoituksenani petrata ranskankielen puhetaitoani ja kaivella muistin perukoilta lukiossa ja yläasteella oppimaani nykyisin lähes unohtunutta kieltä. Jännittäminen on aivan oikeutettua, sillä en ole koskaan aiemmin puhunut ranskaa käytännössä, mitä nyt täällä tietenkin tilannut kahvilassa jotain suuhunpantavaa.

Ryhmäämme oli ilmoittautunut 12 ihmistä, mutta ensimmäisellä kerralla paikalla oli ainakin vain yhdeksän oppijaa. Minun lisäkseni joukossa oli espanjankielisiä opiskelijoita Uruguaysta, Venezuelasta, Columbiasta ja Espanjasta. Espanjankielisten lisäksi joukossa oli kaksi japanilaista, joiden kanssa toivon saavani lopultakin tilaisuuden harjoittaa myös japaninkielen alkeitani. Brysselissä on paljon japanilaisia, ihan kotikulmillanikin, mutta harvemmin sitä ventovieraiden kanssa kehtaa mennä juttelemaan tuosta vain.

Matkatessani kurssille metrolla, olin aivan hermona. En tiennyt yhtään mitä odottaa, ja lähtötasokin oli mitattu netissä tehtävällä kirjallisella testillä, joka ei kyllä anna minkäänlaista kuvaa olemattomasta puhetaidostani. Kirjallisesti pärjään ranskalla paljon paremmin kuin suullisesti. Pelkäsinkin, että minut on sijoitettu ryhmään, joka on aivan liian vaikea tasoltaan. No, kun löysin lopulta oikean luokan samoiltuani Alliance Francaisen koulutustiloissa, rentouduin hieman. Olin ensimmäisten paikalle saapuvien joukossa, ja muutkin tuntuivat hieman jännittyneiltä. En siis ollut yksin hermoilujeni kanssa. Istuuduin Uruguaysta kotoisin olevan naisen viereen, ja juttelimme hieman, ennen kuin opettaja saapui luokkaan. Opettaja oli hyvin avoin ja hauskan oloinen mies. Hän ryhtyi heti juttelemaan tuttavallisesti ja ilman turhia muodollisuuksia lähellään istuneiden japanilaisnaisten kanssa heidän kotimaastaan, ja tutun puheenaiheen myötä jännitykseni raukesi. Kahdenkeskinen keskustelu uruguaylaisen naisen kanssa oli omalta osaltaan laskenut kynnystä puhua, joten tunsin oloni melko kotoisaksi ja mukavasi, ennen kuin parituntinen kurssikerta pääsi kunnolla edes vauhtiin. Valitettavasti myöhemmin sain kyllä myös huomata, että jännitys palasi, kun koko ryhmä alkoi olla koossa ja keskustelua kuunteli useampi korvapari. Silloin pitää yrittää puhua sujuvammin ja nopeammin, koska muutkin odottavat puheenvuoroaan, ja pitää yrittää ottaa kontaktia kaikkiin, jolloin käsillä viestiminenkään ei oikein vie viestiä paremmin perille. Toivonkin, että jatkossa meillä olisi joskus esimerkiksi juttelemista pareittain. Silloin minunlaiseni on ainakin paljon helpompaa pitää pää kasassa. Toisaalta, tämä oli vasta ensimmäinen kerta. Viime keväisillä ruotsintunneillakin sai huomata, että kurssin loppua kohti rapistunut kielitaitoni kaivautui taas esiin jostain mielen sopukoista. Ehkä niin käy ranskankin kanssa?

Monikulttuurisessa ympäristössä on hauskaa, mutta myös tavattoman vaativaa opiskella. Koska kaikki opetus annetaan ranskaksi, etenkin välillä kielioppitermit tuottavat hieman vaikeuksia. Suomessahan kaikki kielioppi on tietenkin opetettu suomeksi, ja vaikka adjektiivi- ja verbi-sanasto kuulostaakin melko samalta ranskaksi, kaikki termit eivät todellakaan ole yhteneväisiä. Tunsin itseni siis jokseenkin taukiksi välillä, kun takellellen, mutta itsevarmasti ranskaa solkanneet espanjalaiset ymmärsivät tietenkin oman kielensä kanssa hyvin samankaltaiset termit heti kättelyssä.

Kurssi oli ensimmäiseltä kerralta antoisa, mutta tunsin olevani ehkä hieman liian ujo puhuessani. Kotona illalla mietin, miten olisin voinut asiat sanoa, mitä olisin voinut tehdä toisin ja mitenkäs jokin kielen koukero nyt menikään. Itsekseen miettiessä kaikki tuntui helpolta - makasin pitkään valveilla sängyssä ja mietin, miksi ryhmässä jännitän puhetta niin, että unohdan kaikki helpotkin ilmaukset, hankalammasta sanastosta puhumattakaan. Haluaisin puhua, haluaisin harjoitella, mutta menen helposti lukkoon, kun unohdan sanat. Ranskan kanssa en osaa käyttää kiertoteitä siten kuin esimerkiksi englannin kanssa, jossa tuntuu aina olevan olemassa jokin toinen tapa sanoa asia. Huomenna nähdään, miten homma etenee.

Belgian kansallispäivä 21.8.

2008-07-23T14:52:00.004+03:00

Maanantaina 21.8. vietettiin Belgian kansallispäivää. Se oli vapaapäivä suurimmalle osalle belgialaisista. Itse tein aamupäivän töitä, ja lähdin iltapäiväki katselemaan hulinaa kaupungille. 15.30 oli kuninkaan määrä saapua sotajoukkojen ja turvamiehien saattelemana linnalleen, ja sitähän piti mennä katsomaan. Hyppäsin metroon ja ehdin juuri satuman kaupalla ennen kolmea Parcin metroasemalle, joka suljettiin juhallisuuksien vuoksi kello 15. Jo metro oli täynnä ihmisiä, metroasemalla heitä oli vielä enemmän, ja kun pääsin ulos, näin vain vellovat ihmismassat ympärilläni. Se siitä sopivan aikaisesta saapumisesta paikalle ennen kuin suurin osa on ennättänyt varata parhaat paikat. No, eipä sillä, tämän kokoinen ihminen tuskin helposti saisi pidettyä itseään edes turva-aidan tutumassa, kun ihmisiä oli niin paljon. Puristin laukkuani kuin mielipuoli, sillä mikä olisi parempi tilaisuus taskuvarkaalle, kuin tuhansien ihmisten toisiaan vasten tungeksiva lauma?

Pääsin kuin pääsinkin kuitenkin lopulta näkemään vilahduksen kuninkaasta ja kuningattaresta, sekä muista hovin herroista ja rouvista tummissa turvakaartin ympäröimissä autoissaan. En tiennyt, että belgian kuningas on niin vanha körmy - ilmeisesti olin mielessäni kuvitellut näkeväni jonkun Prinssi Williamin kaksoisolennon. ^o^ Hänen majesteettinsa saapumisen jälkeen vuorossa oli sotilasparaati, jossa esittäytyivät varmaankin kaikki mahdolliset Belgian armeijan joukot - oli akuankkapukuisia merisotilaita, ilmavoimien miehiä hauskoissa hatuissaan, mielin määrin upeita ratsujoukkoja (joiden nykyisestä tarpeellisuudesta en ole aivan varma..), oli panssariautoa ja jos jonkin moista hienoa herraa käsi sotilaallisessa tervehdyksessä. Soittokunta soitti ihmismassojen iloksi ainakin kansallislaulun ja luultavasti jotain muita belgialaisia sotilaallisia marssilauluja. Pään yläpuolelta lensi hävittäjiä, helikoptereita, pari Brussels-Airlinesin koneiden näköisiä jumbojettiä (?!) ja ties mitä suihkareita. Ihmisten ihailu aseita, hävittäjiä ja muita vastaavia sotavempeleita kohtaan on jotenkin hyvin ristiriitaista - samalla kun me ihailemme taivaalla näytöslennolla kiitäviä hävittäjiä, jossain toisessa maailman kolkassa ihmiset pelkäävät kuollakseen moista näkyä.

Tungos kadunvarsilla alkoi vähitellen ahdistaa ja alkoi tulla kylmä. Ilma oli nimittäin Belgian kansallispäivän kunniaksi erittäin brysselimäinen, eli pilvinen pienellä tihkusateella maustettuna. Maan kansalaisten omasta asenteesta säätä kohtaan virkkoi eräs vieressäni seissyt mies pilvien hieman vaalennuttua ja sateen lakattua osuvasti : "Täällähän tuli loppujen lopuksi hyvä ilma." Siinä vaiheessa, kun minusta alkoi tuntua, että näytös rupesi toistamaan itseään yhä uusien täysin toisiaan muistuttavien maastopukuisten sotajoukkojen marssiessa ohi, päätin, että nyt on ilmaisen museokierroksen vuoro. Hauska piirre Belgian kansallispäivässä olikin se, että museot olivat auki ilmaiseksi (vaikka oli maanantai, yleinen museoiden vapaapäivä), ja myös muutamiin erityispaikkoihin, kuten parlamenttiin ja kuninkaan palatsiin oli vapaa pääsy. Muulloin useisiin noista rakennuksista ei päässyt ollenkaan.

Jouduin kiertämään minusta katsoen käytännössä toisella puolella tietä sijainneelle Kuvataidemuseolle varmaan reilun kilometrin kauempaa, koska tiet olivat poikki paraatin takia. Juuri kun olin päässyt taidemuseon eteen, huomasin viereisen, varsin pramean näköisen rakennuksen rautaportissa ilmoituksen, että portit ovat tänään auki yleisölle kello 17 saakka. Pihalla jonotti paljon ihmisiä, joten päätin liittyä jonon jatkeeksi. Yritin tarkastella kartasta, minne olin päätynyt, ja näytti kovasti, että olin aivan kuninkaan linnan vieressä tai yhteydessä olevassa parlamentin osassa, jonka nimi on 'La Cour des comptes', eli tilintarkastustuomioistuin. Kyseinen laitos hoitaa valtion tilejä ja ilmeisesti jotain muita raha-asioita. Jonottaneet ihmiset jaettiin ryhmiin, jota johti opas. Oppaat puhuivat harmikseni tai onnekseni - miten sen nyt ottaa - vain ranskaa, joten tuli käytyä todellisessa kielikylvyssä. Paljon meni ohi, oikeastaan suurin osa, sillä sanasto oli jotain aivan hepreaa. Perusasiat kuitenkin ymmärsin, ja koska mies lähinnä esitteli rakennuksen taideteoksia ja aikoinaan ylimystön hankkimia arvoesineitä, kuten seinävaatteita, mielenkiinto pysyi yllä. Rakennuksessa ei valitettavasti saanut ottaa kuvia, joten todistusaineistoa ei ole, mutta varsin mahtipontiset tilat olivat kyseessä. Kattomaalauksia, freskoja, upeita huonekaluja ja hienoa arkkitehtuuria. Kannatti jonottaa.

Yllätyksellisen suunnitelmanvaihdokseni takia Kuvataidemuse oli ehtinyt jo sulkeutua siinä vaiheessa kun kävelin ulos La Cour des compesin porteista. Soitin Heinille, aupair-kaverilleni, joka oli myös keskustassa yhdessä vierailulle tulleen poikaystävänsä kanssa. Sovimme näkevämme Grand Placella, ja menevämme syömään lopultakin Brysselin kuuluisia vohveleita, joita meistä kukaan ei ollut vielä onnistunut suuhunsa laittamaan. Ja olivathan ne makoisia. Päällykset sai valita itse pitkästä listasta, jossa oli mm. sulaa suklaata, siirappeja, kermaa ja marjoja. Alla kuva itse valitsemastani kombinaatiosta: brysselinvohveli kermavaahdolla ja mansikoilla. Komeuden hinta oli leivonnaisen suureen kokoon nähden melko siedettävä, vaikkakaan ei todellakaan halpa: noin 6 euroa. Kadulta olisi varmaan saanut halvemmalla kuin pienestä ravintolasta, josta omat herkkumme ostimme.

Loppuviikko Luxemburgissa

2008-07-21T21:38:00.003+03:00

Isäntäperheeni oli lähdössä viikonloppuna tuttavaperheen kanssa reissuun Luxemburgiin. Olin tietysti innolla lähdössä mukaan, kun tilaisuutta tarjottiin. Pääsisin näkemään uuden naapurimaan ja käymään paikoissa, joissa en ole koskaan käynyt. Kuka sellaisesta kieltäytyisi?

Lähdimme liikkeelle lauantai-aamuna suuntana pieni maatila lähellä Luxemburgin ja Belgian rajaa. Lähestyessämme Itä-Belgiaa alkoi maastokin muuttua ja maisemat olivat todella komeita. Olimme Ardenneilla, Belgian entisellä vuoristoseudulla, joka nykyään muistuttaa korkeuseroiltaan ehkä Lapin tuntureita. Maatilaa lähestyessämme ajelimme useiden pikkukylien läpi kauniita Ardennien kukkuloilla metsän siimeksessä kiemurtelevia teitä pitkin. Tuntui todella kuin olisi toisessa maassa, sillä niin erilaista metsä täällä on Suomeen verrattuna. Vanhat lehtimetsät ovat niin upeita!

Maatilalla pysähdyimme syömään eväitä ja katselemaan lasten (ja minun) riemuksi bambeja. Muutama kana, kukko, aasi ja lehmiäkin löytyi, mutta ne eivät olleet kovin eksoottisia maaseudulla kasvaneelle. Bambit olivat suloisia, ja joukossa oli pari poikastakin. Niitä sai syöttää maissilla, ja sekös vasta oli lapsien mielestä hauskaa, sillä bambit rynnivät kaikki aidan reunaan kurottelemaan päitään meitä kohti.

Paljon odotettua pidemmäksi venähtäneen eväs- ja kahvitaukomme jälkeen lähdimme ajamaan sitten Luxemburgia kohti. Reitin varrella osoittautui, että navigaattoreihin ei aivan aina kannata luottaa - löysimme itsemme mutaiseksi muuttuneelta metsäautotieltä. Siinä vaiheessa onneksi tajusimme palata takaisin. Lopulta olimme kuitenkin tukevasti Luxemburgin valtion puolella. Seurava etappimme oli Villeroy & Bochin tehtaanmyymälä, joka oli oikeastaan ainut reissun ennalta päätetty määränpää. Siellä vierähti aikaa posliineja ja lasitavaraa ihastellessa, eikä sieltä aivan tyhjin käsin lähdetykään. Itse en tosin ostellut mitään, vaan yritin lähinnä viihdyttää kärryissään istuneita pikkulapsia, jotta aikuiset saiva rauhassa ostaa yllätystombolansa (yllätyslaatiko, jonka sisältö on hintaansa paljon arvokkaampi).

Villeroy & Bochin jälkeen vuorossa oli sitten itse Luxemburgin kaupunki. Kaupunki osoittautui siistiksi, uuden ja vanhan rakennuskannan sekoittamaksi kivaksi kokonaisuudeksi, jota halkoi syvä rotko. Rotko oli vehmas ja vihreä puistoalue, ja se kyllä vaikutti suuresti kaupungin ilmeeseen. Kävelimme jonkin aikaa keskustassa, kävimme syömässä ja näimme mm. suurherttuan palatsin sekä kaupungintalon ja monia tunnistamattomia patsaita ja muita paikkoja.

Luxemburgin kaupungista ajelimme läheiseen Echternachin kylään, jossa vietimme illan ja yövyimme lauantai-sunnuntai-välisen yön. Echternach oli erittäin kaunis ja idyllinen pieni kylä, jossa vallitsi kliseisesti pysähtynyt tunnelma. Mutta totta se on - kylä oli kuin jostain elokuvakulisseista. Hotellimme oli kiva, pikkuruinen kolmen tähden Le Postillon, joka sijaitsi aivan kylän keskustassa. Minä, Janne, Tuija ja Neea nukuimme ylimmässä kerroksessa, josta oli kaunis näkymä kylän taustalla kohoavaan metsäiseen vuoreen. Pari kerrosta alempana nukkui tuttavaperhe.

Kylästä löytyi kaunis vanhan luostarin paikalla sijaitseva luultavimmin katolinen kirkko ja kuulemma jossain piti olla myös ihan tämän ajan pyhimys, mitä se ikinä tarkoittikaan. Illalla kävimme vuoroissa syömässä, sillä jonkun piti aina olla vahtimassa lasten unta.

Yö sujui rattoisasti, ja seuraavana päivänä kiertelimme vielä hieman kylässä ja kävimme leikkikentällä. Kurkistin myös varovasti kirkkoon, sillä ovi oli auki. En mennyt kuitenkaan aivan sisälle asti, sillä ovelta näin, että sunnuntain messu oli jo ehtinyt alkaa. Olisi kyllä sinänsä mielenkiintoista käydä myös katsastamassa katolista jumalanpalvelusta, jonne näkyi menevät joukko ihka oikeita nunniakin. Oma kokemuspiiri kun kuitenkin rajoittuu kristillisten jumalanpalvelusten suhteen ainoastaa luterilaisiin käytänteisiin. Ortodoksien ristiäisiä olen ollut katsomassa, mutta tavalliset kirkonmenot ovat jääneet näkemättä silläkin saralla.

Echternachista ajelimme Saksan ja Luxemburgin rajajoen vartta vuorotellen molempien maiden puolella kohti pientä luxemburgilaista Viandenin kylää, jossa sijaitsi Château de Vianden, Viandenin linna. Linna oli komea 1000-1400-lukujen aikana rakennettu keskiaikainen pytinki, restauroitu entiseen loistoonsa 1977 vuodesta lähtien. Loistelias linna olikin. Vähän toisenlainen kuin suomalaiset linnat, vaikka niissäkin riittää katselemista. Keski-Euroopan linnat vain ovat niitä todellisia satulinnoja, siitä ei pääse mihinkään.

Söimme linnapihalla eväät, kiersimme linnan sisäpihat ja ulkomuurit, minä käväisin myös viinikellarissa. Näkemistä riitti ja muutamiin huoneisiin oli myös tehty jäljennökset keskiaikaisista huoneista tarve-esineineen kaikkineen. Sain myös mainiota valokuvamateriaalia piirroksiani varten.

Viandenista ajelimme Saksan Bittburgin kautta kotiin Brysseliin. Oli kiva nähdä Saksalaistakin kaupunkia ja maaseutua. Keski-Euroopassa vilja oli jo melein kypsää ja taustalla humisivat laajat tuulipuistot. Harmittaa, että Suomessa tuulivoiman käyttö on niin vähäistä, vaikka rannikolla varmaan tuulta löytyisi. Saksassa homma osattiin - kaikki korkeat paikat tuntuivat olevan tuulivoimaloita pullollaan. Siipirataat vain vilahtelivat horisontissa.

Viikonlopun reissu oli todella antoisa ja mukava. Tuli nähtyä paljon, jopa kaksi ihan uutukaista maatakin, ja ajokilometrejäkin kertyi kuulemma kuutisen sataa! Vaikka autossa istumista siis oli paljon, reissu ei todellakaan tuntunut samalta kuin ajomatka Helsingistä Pohjanmaalle. Ikkunan takana oli koko ajan upeita maisemia ja etenkin Echternachista Viandeniin pikkuteitä ajettaessa upeat louhitut kalliot keskellä jylhää metsää olivat unohtumaton näky. Suosittelen vastaavaa Belgian, Luxemburgin ja Saksan pikkuteitä risteävää reissua muillekin, ja etenkin luonnosta, sekä vaikkapa patikoinnista tai pyöräilystä kiinnostuneille - matkan varrella oli nimittäin lukemattomia mahtavan näköisiä kinttupolkuja, joita kelpaisi tepastella vaativammankin vaeltajan.

Torstai-ilta aupair-seurassa

2008-07-21T08:34:00.003+03:00

Taru, aupair, johon olen täällä tutustunut lähti puolen vuoden Bryssel-elämän jälkeen viime perjantaina takaisin Suomeen. Niinpä hän oli kutsunut torstaina koolle tuntemansa aupairit, sekä yhden muun suomalaisen tytön, joka on täällä töissä. Menimme pieneen baariin, Roi des Belgesiin ihan Brysselin keskustaan, vain kiven heiton päähän De Bruckerèn metroasemalta. Join herkullista tuoreista hedelmistä tehtyä mango-mansikkamehua ja juttelin muiden suomalaisten kanssa pari tuntia, kunnes kello alkoi lähennellä yhtätoista. Tuossa ajassa ehdin tutustua lähinnä Heiniin, kolleegaani, eli kesäaupairiin, joka on täällä Brysselissä tismalleen siihen saakka kuin minäkin, eli elokuun loppuun. Sovimme, että nähtäisiin vielä uudemman kerran. Hän vaikutti varsin mukavalta ja samanhenkiseltä kanssani ainakin niissä asioissa, joista tuli puhe, joten tulemme varmaan hyvin juttuun. :) Melkein kaikki muut tapaamani tytöt ovat lähdössä jo aivan pian takaisin Suomeen, joten valitettavasti heitä tuskin ehtii nähdä.

Öinen Bryssel oli oikein kaunis. Vanhat rakennukset saivat uuden ilmeen punertavien katuvalojen loisteessa, ja sateenjäljiltä kadut kiilsivät ja heijstelivat hienosti yön elämää. Kotimatkalla päätin kuitenkin, että vaikka yöelämä valoineen onkin hauskaa katseltavaa, en enää halua tulla iltamyöhällä metroasemalta yksin kotiin. Metrossa minulla oli onneksi seuraa, mutta Beaulieun metroasemalta yksin kotiin käveleminen ei ole kovin kiehtovaa. Se on suoraan sanottuna aika pelottavaa. Etenkin kun katuvalot sattuivat olemaan pois päältä (tai sitten niitä ei ole ollenkaan - päivällä tuollaiseen ei kiinnitä huomiota) juuri sillä tiellä, jota minun piti kävellä kolmasosa matkastani metroasemalta kotiin. Kävelytien keskellä kasvavat puut, tien reunaan pysäköidyt autot ja miljoona pimeää nurkkausta ja pusikkoa eivät liioin lisää turvallisuuden tunnetta. Järkevämpää kai lienisi ottaa taksi, mutta kyseinen kyyti taas ei viehätä budjettimatkailijaa. Ensi kerralla sitten taksilla - tai ehkä parempi on vain liikkua ennen iltakymmentä. Se kun on suositeltu raja, jolloin naisten ei kannata yksin enää liikkua ulkosalla Brysselissä. :P

Inspiraatiota ja ajatuksia belgialaisilta kuvittajilta

2008-07-18T13:02:00.008+03:00

Kävin eilen iltapäivällä Auderghemin laitamilla Rouge-Cloîtrella, eli Punaisella luostarilla. 1300-luvulta peräisin olevaa luostaria ympäröi kaunis Soignesin lehto. Luostaria lähestyttäessä maisemat vaihtuivatkin yhtäkkiä pikkukaupungista satumetsään. Vihreät puiden lehvästöt peittivät taivaan näkymättömiin ja tunnelma oli kuin lastenkirjasta. Kapea, kivetty tie vei lopulta lammen rannalla sijaitsevalle vanhalle luostarille. Mikä olisikaan sopivampi miljöö lastenkirjojen kuvitusten näyttelylle, jota olin menossa katsomaan paikassa sijaitsevaan taidekeskuksen.

Olin bongannut näyttelyn julisteen kaupungilta apteekin ovesta viikkoa aikaisemmin, ja toissapäivänä näin mainoksen myös erään kahvilan kulmilla. Koska aihe luonnollisesti kiinnosti jo opintojenikin puolesta, päätin käydä katsomassa, mitä kymmenellä belgialaisella taiteilijalla oli annettavanaan. Kahden euron opiskelijan sisäänpääsylippu osoitti lopulta arvonsa, sillä näyttely oli erittäin mielenkiintoinen ja ennen kaikkea inspiroiva!

Kuvittajien tyylilajit olivat tietenkin toisistaan poikkeavat, vaikka useimmilla käytössä olivat olleet ainakin jossakin määrin akvarellit. Parhaiten mieleeni jäivät Anne-Catherine De Boelin, Quentin Grébanin ja Geneviève Castermanin näyttelytyöt, jotka kaikki herättivät minussa suunnatonta intoa alkaa piirtämään, maalaamaan, kuvittamaan... Originelleja ihastellessa saattoi tutkia, miten kyseiset työt oli tehty ja millaisia välineitä ja työjärjestyksiä mahdollisesti oli käytetty.

Quentin Grébanin työt olivat hyvin perinteisiä lyijykynäpiirroksen varaan maalattuja akvarelleja, mutta niiden laatu, värit ja elävät hahmot olivatkin sitten vähän kauempana perinteisyydestä. En ole usein nähnyt nimittäin yhtä taitavaa akvarellin käyttöä. Toivoisin, että osaisin itsekin pitäytyä yhtä yksinkertaistetussa ja toisaalta yksityiskohtaisessa ilmaisussa. Akvarelleissa oma sudenkuoppani on joka ikinen kerta se, että en osaa lopettaa ajoissa - sudenkuoppa, josta on päästävä yli, sillä omissa silmissäni akvarellien herkkyys ja upeus on useimmiten juuri muutamalla maaluskerroksella aikaan saatu vaikutelma.

Geneviève Castermanin tekniikasta en päässyt oikein selville, vaikka kuinka yritin lukea oheistekstejä näyttelytöiden vireltä ja tiirailla kuvia senttimetrien päästä. Sarjakuvamaisen pikkutarkat harmaasävykuvat jättivät epäuskoisen mielikuvan - miten ihmeessä ne on tehty? Ainut vaihtoehto tuntui oleva tietokonesävytys, sillä sen verran tarkkaa jälkeä Castermanin käsi näytti saaneen aikaan. Myöhemmin googlailujeni ja ranskankielen käännösyritysteni perusteella näyttäisi siltä, että Casterman on käyttänyt ilmeisesti etsausta tai litografiaa, tai ainakin jonkin sortin taidegrafiikkamenetelmää kyseisissä töissään (la gravure).

Eniten minuun vaikuttivat näyttelyssä kuitenkin Anne-Catherine De Boelin työt, jotka olivat erittäin avartavia teknillisesti. Tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni, millaiset mahdollisuudet kollaasitekniikka voi antaa, jos sitä osaa käyttää oikein. Olen aina vähätellyt tai oikeastaan inhonnut kollaasitöitä. Syynä on ehkä se, että esimerkiksi peruskoulussa materiaalit ovat aina olleet jotain aikakauslehtien rippeitä, joista on pitänyt leikellä palasia ja yhdistellä jotain tavoitteetonta. Vasta nyt tajusin, että materiaalithan voivat tosiaan olla omien töiden osia, laadukkaita, erilaisia papereita ja tekstuureja. De Boel oli leikannut maalauksistaan hahmoja, yhdistänyt niitä maalaamiinsa taustoihin ja erilaisista papereista leikeltyihin kuvioihin ja lopulta jatkanut maalaamista tai tehnyt kuviin erilaisia efektejä erilaisin maalaus- ja piirustustekniikoin. Havahduin siihen, miten erilaisin tavoin kuvia voikaan tehdä. Into tehdä uutta ja erilaista sai taas sysäyksen.

Yhtä aikaa, yhä uudemman kerran saan myös huomata ikäväkseni sen, että peruskoulu on aikoinaan useassa suhteessa latistanut kokeilunhaluani eri välineitä kohtaan. Nykyisin asiat ovat toki toisin, mutta ennen lukiota en koskaan voinut kuvitellakaan pitäväni esimerkiksi akvarelleilla maalaamisesta; ala-asteen huonoilla kopiopapereilla se oli yhtä sotkemista. Huonot materiaalit ja ennen kaikkea innostamattomat aihepiirit tuntuvat olleen pääsyy, miksi koulun kuvataideopetus alkoi kasvaessani tuntua yhä tympeämmältä. Koulussa aiheet kun olivat mitä olivat - syksyllä lehtiä, jouluna kynttilöitä, pääsiäisenä tipuja ja sitä rataa. Turhan mielikuvituksetonta ja tylsää. Ensimmäisillä luokilla tämä on vielä jotenkin sulatettavissa, mutta jos sama jatkuu läpi peruskoulun, jossakin on muutoksensijaa. Toki joukossa on ollut niitä parempiakin hetkiä - esimerkiksi ala-asteella eräs kuvaamataidonopettaja on jättänyt minuun pysyvästi ilon ulkona piirtämistä ja havainnointia kohtaan. Tästäkin voi kuitenkin huomata, että kyseinen opettaja oli aivan omaa luokkaansa, oikeasti innostunut siitä mitä hän opetti ja piti siitä mitä teki. Ymmärtäähän sen, että peruskoulun oppitunneilta ei voi odottaa liikoja, kun lapsiotos kuitenkin on laidasta laitaan: joukossa on häiriköt, besserwisserit ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Myös budjetti tulee varmasti vastaan nopeasti. Jotenkin kuitenkin toivoisin, että kuvataidetunnit opettaisivat enemmän piirtämisen iloa, erilaisten tekniikoiden hauskuutta ja mielikuvituksen käyttöä, kuin sitä, että osaa vahaväreillä värittää koko A3-paperin täysin tukkoon väriä. Huonomman numeron kun saa, jos näkyy vähänkään valkoista paperia. (?!) Sitäpaitsi siinähän kuluu värejäkin aivan tuhottomasti - samalla rahalla olisi voinut sitäpaitsi edes kerran vuodessa maalata kunnolliselle akvarellipaperille, jota olisi voinut pestä, hinkata ja maalata kerros kerrokselta uudelleen ilman että se kuluu puhki ennen kuin ehtii edes aloittaa. ^_~ En tarkoita, että huippuvälineet olisivat kaikki kaikessa, vaan pikemminkin, että hommaan pitäisi saada hieman erilainen asenne. Tonttuaihe kerran vuodessa on lapsille varmasti mieluisa, mutta marraskuusta tammikuun alkuun tahkotut jouluaiheet alkavat tuntua enemmän lapsien aliarvioimiselta kuin hauskoilta aihevalinnoilta. Muistan myös, miten koko luokassa oli intoa ja iloa varmaan koko vuoden edestä silloin, kun oli vuorossa "vapaa aihe". Joidenkin mielestä tämä ehkä tarkoittaisi opettajan laiskuutta, mutta tosiaalta se voi olla myös yritystä pois rajoista ja pakosta. Muistan, kuinka ne ärhäkkäimmätkin pikkupojat jaksoivat tehdä pikkutarkkoja, upeita sotasuunnitelmia tai merirosvon aarrekarttoja paperilleen. Ihastelin joskus, kuinka pikkuveljeni, joka nykyäänkin on sitä mieltä, ettei osaa piirtää mitään, piirsi pienintä yksityiskohtaa myöden ansalabyrinttejä keittiön pöydän ääressä. Niissä kuvissa oli aina mukana tarina ja rutkasti ajatusta. Ei sellaisia koskaan piirretty koulutunneilla. Jotenkin tuntuu, että aina ei ole annettu tilaa jokaisen lapsen omanlaiselle luovuudelle, vaikka kuvataidetuntien luulisi olevan juuri sitä varten. Toisaalta, voihan olla, että joku toinen saman luokan pulpetissa istunut muistelee lämmöllä peruskoulun kuvataidetunteja. Tulkintoja on aina yhtä monta kuin tulkitsijoitakin, ja kyllähän ne vahavärit kuitenkin aina matematiikan voittivat. ^_^''

Taidenäyttely oli joka tapauksessa siis varsin onnitunut käyntikode. Ajattelemisen aihetta, opettavaista tarkastelua ja inspiraatiota. Kahden euron väärti. ^_~

Brysseliläisilläkin koirilla on tarpeensa, mutta...

2008-07-16T22:58:00.009+03:00

Kävimme eilen taas suomalaisäitien ja -lasten kanssa yhdessä ulkoilemassa. Nuo ovat toki melko helppoja päiviä työni kannalta, sillä Neea tietenkin viihtyy ulkona paljon paremmin kuin sisällä ja tekemistä riittää, kun muita lapsia on ympärillä. Pyrin pitämään Neealle seuraa ja kirmaamaan hänen peräänsä jos hän sattuu keksimään jotain hassua, kuten lähteä juoksemaan metsään yksikseen, jotta Tuija voisi rauhassa rentoutua ystäviensä seurassa. Meillä oli tällä kertaa picnic, vaikka sää muuttuikin aurinkoisesta ikävän kalseaksi ja pilviseksi.

Suuntasimme picnicille siis Parc de Woluween, joka on todella iso, metsän ympäröimä puisto meitä lähellä. Kävely ja kärryjen työntely teki hyvää, askeleitakin kertyi koko reissulta melkein 9000. Woluwen puisto oli kaunis ja rauhallinen paikka. Jättimäiset lehtipuut ympäröivät vehreitä, laajoja nurmialueita. Hieman pidemmällä olisi ollut myös lampia ja pieniä vesialueita. Ajattelin käydä kuvailemassa puiston toisessa päässä joku toinen kerta vaikka itsekseni.

Ainut ikävä puoli puistossa olivat irti pidetyt koirat, tai pikemminkin ajattelemattomat koiranomistajat. Yksi koira meni syömään lähistöllä retkeilleen lapsiryhmän eväät, eikä koiran omistaja tehnyt oikeastaan mitään tilanteessa. Eräs äiti sanoi, että samainen koira oli edellisellä kerralla tullut heidänkin ruokailua häiritsemään, eikä lähtenyt hätistelyistä huolimatta. Omistaja ei vaivautunut pyytämään edes anteeksi. Toinen koira vei tällä kerralla meidän seurueemme lapselta pallon - se syöksyi pallon luo jostain sadan metrin päästä silmän räpäyksessä, eikä meinannut millään totella karjuvaa emäntäänsä. Lopulta emäntä haki koiransa takaisin ja huitaisi tätä äkeissään talutusremmillä. Naisen seurassa ollut mies otti koiralta pallon ja nosti sen käsissään korkealle. Koirahan tästä innostui ja pomppi kohti miehen käsiä naisen yhä kiljuessa vieressä. Lopulta nainen sai koiran kiinni hihnan, mutta pallosta innostunut koira kiskaisi itsensä irti varomattoman emäntänsä hyppysistä. Ja kohta se oli taas palon kimpussa. Lopulta karjuva nainen kiskoi koiraa väen vängällä pois pallon luota, jotta mies saattoi palauttaa sen meille. Katsoimme kauhulla, heittääkö meis pallon luoksemme - siitähän se koira olisi hulluksi tullut ja varmasti kiskaissut itsensä irti kömpelön naisen pitämästä hihnasta. Onneksemme mies toi pallon rauhallisesti pahoitellen luoksemme ja poistui kiljuvan naisen ja haukkuvan nelijalkaisen säestyksellä puistosta.

Koirankakkoja oli myös siellä täällä nurmikentillä - Brysselin koiranpitoa hieman katseltuaan Suomessa arkipäiväistyneet koirankakkapussit tuntuvat lottovoitolta. Ei täälläkään koirien jätöksiä nyt aivan kauheasti tien varsilla näy, mutta sen sijaan koiranulkoiluttajat käyttävät koiriaan asioilla mitä kummallisimmissa paikoissa! Typerin paikka jonka keksin, on esimerkiksi pieni, aidattu lasten keinu- ja kiipeilytelinealue, jonka portissa erikseen vielä on koira-kieltomerkki. Vieressä olisi kaiken kukkuraksi koirapuisto! Mutta ehei, tietenkin juuri sinne lapsille tarkoitettuihin hiekkoihin suoraan liukumäen viereen pitää käydä sitä koiraa pissittämässä. Onpa kiva, kun saa olla koko ajan katsomassa, minne varomaton lapsi jalkansa laskee. Hassu seikka sen sijaan on katukuvassa hyvin harvakseltaan näkyvät pienet nurkkaukset, joissa on reunustettu hiekkainen pläntti jossa koira voi käydä tarpeillaan. En osaa koiraa omistamattomana kylläkään sanoa, kuinka käytännöllinen tällainen paikkaa on. Ehkä tietyssä kaupunkinaapurustossa kerta toisensa jälkeen lenkillä käytettävä koira oppii tekemään tarpeensa tuttuun kivetettyyn kakkanurkkaan. Sen verran vastenmielisen näköinen (ja hajuinen) se nurkkaus kuitenkin oli, ja sen verran epäilyttävältä olisin näytänyt, jos olisin siitä kuvan ottanut, että jätin tällä kertaa kameran laukkuuni. Ehkä journalistiset haluni ylittävät turhan kainostelun joku päivä. ^_~

Typografian tarkastelua ja haaveilua Brysselin taidegalleriakierroksista

2008-07-14T21:33:00.006+03:00

Tänään oli ensimmäinen lastenvahtikeikka jonkun muun kuin Neean vahtina. Homma sujui sutjakkaasti, etenkin kun pikkumies posotti unilla melkein puolet siitä ajasta, jonka olin hänen vahtinaan. Muutenkin ennestään puistoreissuilta tuttu lapsi oli helppo ja mukava vahdittava.

Luinpa siinä sitten päiväunien päättymistä odotellessani suomalaista naistenlehteä, uusinta Olivian numeroa. Kansi näytti kivalta, mutta täytyy sanoa, että en pidä yhtään kyseisen lehden typografiasta, enkä liiemmin taitosta muutenkaan. Mietin, mikä minua siinä niin kauheasti häiritsi, ja päädyin huomaamaan, että useimmiten jutuissa oli kätetty kahta eri antiikvafonttia - antiikva sekä otsikossa että leipätekstifonttina. Se, että leipätekstinä oli renessanssiantiikva ja otsikkona jokin Bodonin tyyppinen erittäin kontrastinen uusklassinen antiikva ei sopinut minun silmääni sitten millään. Toisaalta, meille on kyllä typografian tunneilla koulussa toisteltu ehkä sata kertaa, että kahta eri antiikvaa, tai kahta eri groteskifonttia ei kannata käyttää yhdessä, jollei todella tiedä mitä tekee. Joko minut on siis aivopesty uskomaan tämä väite, tai sitten jossain muualla on haukattu liian suuri pala.

Päivä oli kaikenkaikkiaan kiva ja aurinkoinen, joten oli mukava kävellä tästä pari kilometria tuonne "työpaikkaan". Takaisin tullessa kävin ostamaan itselleni heiman naposteltavaa, ja tulipa tehtyä pieni lenkki samalla. Se teki hyvää suurimmaksi osaksi sisällä vietetyn viimeviikon jälkeen.

Olen rehkinyt useina iltoin lähiaikoina etätöideni parissa. Kyseiset työt tulee tomittaa suomeen elokuun alkuun mennessä, johon on pari viikkoa jäljellä. Senpä takia en ole tässä liiemmin ehtinyt tai jaksanut iltaisin lähteä omille teilleni. Nyt olen kuitenkin löytänyt muutamia kiinnostavia kohteita, ja tajusin, että jos otan kartan seuraavalla kerralla mukaan, voivat omat extempore-seikkailuni keskustassakin päätyä hieman paremmin tuloksin kuin aiemmin. Viime kerralla kun lähdin kävelemään huvikseni johonkin epämääräiseen suuntaan ajatellen, että löytäisin jotain mielenkiintoista, en löytänyt edes seuraavaa metroasemaa, joten piti kääntyä takaisin. Tänään tarkistin kartasta, ja olin lähtenyt kyllä ihan kuuseen päin, enkä minnekään Brysselin puiston suuntaan, niin kuin aluksi olin suunnitellut.

Vielä ehdottomia käyntikohteita on jäljellä useita. Suunnittelen käyväni Jardin Botanique:ssa, upean näköisessä puutarhassa ihan keskustassa. Samoin tässä lähellä, aiemmin mainitsemassani jättimäisessä, kauniissa metsässä on luostari, joka on myös näkemisen arvoinen. Luostarin yhteydessä on taidegalleria, ja näin tänää mainoksen, jossa kerrottiin, että siellä on 10 belgialaisen lastenkirjankuvittajan taidenäyttely. Julisteen esittelytyö näytti hauskalta, joten päätin, että siellä pitää ainkin käydä sivistämässä itseään, sekä keräämässä ideoita ja inspiraatiota omiin töihin.

Muutenkin haluaisin kiertää gallerioita ja taidemuseoita. Luulen, että voisimme tehdä jonkinlaisen rundin ainakin suurimpiin taidemuseoihin äitini kanssa, jahka hän tulee tänne visiitille heinäkuun lopussa. En kyllä tiedä kuinka paljon äitiäni kiinnostavat taidemuseot, mutta Lontoossa ainakin kiersimme museoita mielellämme, ja onpa Ateneumissakin tultu käytyä pariin otteeseen. Nähtävää täällä ainakin riitää, jos vain jaksaa etsiä ja seikkailla, se on varma.