Ensimmäinen työpäivä on takana. Oikeastaan tottapuhuen tuntuu niin kuin ei olisi töitä tehnytkään, sillä Neean vahtiminen on mukavaa, vähän niinkuin olisi vain kotona ja olisi hieman enemmän silmällä pidettävää. Neea on hyväntuulinen ja helppo lapsi. Varsin pienet asiat saavat naurattamaan, mutta hädän tullen on hyvä, että äiti on kotosalla. Ehkä mikäli olisimme kaksin vaikkapa ulkoilemassa, lohtu löytyisi ilman äitiäkin, mutta kotona ainakin tässä vaiheessa pienien kupsahdusten aiheuttamaan säikähdykseen ei auta muu kuin äidin syli. Mutta niinhän se menee.
Tänään kävimme Tuijan kanssa Alliance Francaise de Bruxelles-Europe:n toimistossa kyselemässä kielikursseista. Tein eilen illalla tasotestin, joka meni järkyttävän huonosti. Toisaalta, järkyttävällä tasolla ranskankielen taitoni kyllä onkin, vaikka olen opiskellut sitä viisi vuotta. Toisaalta, viimeisistä ranskan tunneista taitaa olla jo pari vuotta ja intensiivisimmistä opiskeluajoista vielä enemmän, joten ymmärtää kai sen, että asiat unohtuvat. Toivoa sopii, että ne palaavat myös mieleen pienellä kertauksella samaa tahtia kuin häviävätkin... Loppujen lopuksi iltapäivällä kävi ilmi, että joudun käymään huomenna uudelleen kielikurssikeskuksella. Valitettavasti tasonimukainen keskustelukurssi, jonne haluan mennä alkaa vasta 22. heinäkuuta. No, ehdinpähän sitä ennen ainakin kertailla, ja joka päivähän sitä kieltä pääsee tai joutuu jokatapauksessa käyttämään. Ja onhan siinä vielä monta viikkoa aikaa opiskella. Ehkä ne taidot siitä palailevat pikkuhiljaa.
Huomenna on myös luvassa jännittävä ekskursio metroillen keskustaan, kun muut ovat eräässä tilaisuudessa iltapäivällä. Yritän löytää tieni suureen kirjakauppaan, joka myy englanninkielisiä kirjoja. Olen käynyt kaupan lähistössä kerran, joten luultavasti löydän sen helposti kunhan vain löydän tieni ulos metrotunneleista ja paikannan itseni sen jälkeen. Tarkoituksenani on löytää kirjaputiikista japaninkielien jatkokurssin oppikirja, jotta voin jatkaa myös sen kielen opintoja. Tänään näin ohimennen myös asuintalon japanilaisia asukkaita. Tässä lähistöllä on japanilainen koulu, joten japanilaisia lapsia löytyy alueelta melko paljon. Ehkä sitäkin kieltä pääsee taas treenaamaan edes hieman muutaman hyvänpäiväntervehdyksen muodossa. ^_^
maanantai 30. kesäkuuta 2008
sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
Sunnuntaiajelu Brysselin keskustaan
Sunnuntaina kävimme koko porukalla ajelemassa Brysselin keskustassa. Minä istuin Neean kanssa takapenkillä ja matka sujui rattoisasti osoitellen lintuja, taloja, autoja ja muita ihmetyksenaiheita. Kiertelimme aluksi EU-korttelissa ja ajoimme mm. komission, parlamenttirakennuksen ja lukemattomien konsulaattien ja toimistojen ohi. Kuulemma jossain välissä voidaan päästä käymää lounaalla parlamentin ruokalassa! Jännittävää olisi kyllä päästä ihan sisälle saakka, aika mahtipontinen rakennus se nimittäin oli. Lisärakennuksia on kuulemma lisäilty vuosien saatossa paljon rakennuksen yhteyteen. Metroasemakin oli tungettu maan alle parlamentin laajennusosien tieltä.
EU-korttelista mutkittelimme sitten kohti kuninkaan asuntopalatsia toisella puolella Brysseliä. Aitojen sisäpuolelle upeaan puutarhaan ei valitettavasti pääse kuin joskus keväällä, ilmeisesti toukokuussa. Onkohan tämä yleinenkin tapa, että ylhäisön tilat ovat avattuna vain muutamina päivinä kuukaudessa, kun Japanissakin on sama käytäntö keisarin Tokyon palatsin suhteen...
Palatsilta ajelimme vielä katsomaan järkyttävän kokoista atomimallia, joka on jätetty vastoin alkuperäisiä suunnitelmia seisomaan kaikessa komeudessaan ja suuruudessaan lähelle Heyselin metroasemaa 1958-vuoden maailmannäyttelyn jälkeen. Kyseinen rauta-atomin jättimonumentti oli tuolloin yksi maailmannäyttelyn teoksista, ja nykyisin se on yksi Brysselin tunnetuimmista turistikohteista. Atomiin pääsee sisällekin, mutta kymmenien metrien mittainen lippujono ei jotenkin innostanut meitä ja Neean kanssa Euroopan pisimmät liukuportaat olisivat voineet olla melkoinen kokemus. Katselimmekin 102 metrin korkeuteen kohonnutta atomimallia aivan mieluusti maanpinnalta.
Palatessamme takaisin kotiin sivusimme suurta pyökkimetsää, Forêt de Soignesia, jolla on kokoa nelisentuhatta hehtaaria! Sinne täytyy mennä joku kerta retkeilemään, sen verran kuvaukselliselta ja vehreältä maisemat näyttivät.
Sunnuntai-ilta meni rauhallisesti kotosalla. Asentelin läppärille puuttuvia ohjelmia ja ajureita. Kuviakin latailin talteen kansioihin. Ne pitäisi vielä jaksaa laittaa nettiinkin.
EU-korttelista mutkittelimme sitten kohti kuninkaan asuntopalatsia toisella puolella Brysseliä. Aitojen sisäpuolelle upeaan puutarhaan ei valitettavasti pääse kuin joskus keväällä, ilmeisesti toukokuussa. Onkohan tämä yleinenkin tapa, että ylhäisön tilat ovat avattuna vain muutamina päivinä kuukaudessa, kun Japanissakin on sama käytäntö keisarin Tokyon palatsin suhteen...
Palatsilta ajelimme vielä katsomaan järkyttävän kokoista atomimallia, joka on jätetty vastoin alkuperäisiä suunnitelmia seisomaan kaikessa komeudessaan ja suuruudessaan lähelle Heyselin metroasemaa 1958-vuoden maailmannäyttelyn jälkeen. Kyseinen rauta-atomin jättimonumentti oli tuolloin yksi maailmannäyttelyn teoksista, ja nykyisin se on yksi Brysselin tunnetuimmista turistikohteista. Atomiin pääsee sisällekin, mutta kymmenien metrien mittainen lippujono ei jotenkin innostanut meitä ja Neean kanssa Euroopan pisimmät liukuportaat olisivat voineet olla melkoinen kokemus. Katselimmekin 102 metrin korkeuteen kohonnutta atomimallia aivan mieluusti maanpinnalta.Palatessamme takaisin kotiin sivusimme suurta pyökkimetsää, Forêt de Soignesia, jolla on kokoa nelisentuhatta hehtaaria! Sinne täytyy mennä joku kerta retkeilemään, sen verran kuvaukselliselta ja vehreältä maisemat näyttivät.
Sunnuntai-ilta meni rauhallisesti kotosalla. Asentelin läppärille puuttuvia ohjelmia ja ajureita. Kuviakin latailin talteen kansioihin. Ne pitäisi vielä jaksaa laittaa nettiinkin.
Brysseliin aupairiksi
Perjantaina lento Brysseliin nousi kymmenisen minuuttia myöhässä Helsinki-Vantaalla pyörineen ukkosmyräkän takia. Pikkuinen lentokone tutisi noustessa, matkalla ja laskeuduttaessa ikävästi - isot koneet tuntuvat olevan jotenkin tasaisempia ilmassa. Koneessa tarjottu ruoka oli ihan hyvää, eikä parin tunnin lennolla oiken muuta ehtinytkään tehdä kuin syödä. Istuin vessan vieressä, jota en suosittele muille kuin huonovointisille, sillä väkeä ramppasi ohitse jatkuvasti tai jonotti siinä penkkini vieressä kuikuillen olan yli, mitä mahdoin tietokoneen ruudulta tuijotella.
Laskeuduttuani Brysselin kentälle, edessä olikin sitten melkein 1,5 kilometrin patikointi jostain portin 80 tienoilta aivan kentän toiseen päätyyn, josta matkatavarat sai noudettua. No, rinkkaa ei tarvinnutkaan odottaa kauaa toisin kuin yleensä, sillä siinä ajassa kun minä olin seurannut opaskylttejä liuku pitkin matkalaukkuaulaan, meidän Finnairin koneen laukkuja alkoi jo ilmestyä hihnalle. Rinkka oli loppjen lopuksi ihan hyvä vaihtoehto, vaikka kotikentällä sen hinssaaminen chek-in jonossa olikin vähän hankalaa. Pidempään tavaroiden raahaamiseen rinkka on kuitenkin kätevä. Nyt kannoin rinkan kätevästi selässä ohi tulliporttien aina ulos kentältä odottelemaan serkkuni miestä, joka tuli hakemaan minua kentältä autolla.
Saavuimme aika nopesti serkkuni kotiin Auderghemiin, joka sijaitsee niin sanotusti Brysselin "paremmalla puolella". Täällä on aika rauhallisen oloista ja siistiä, mikä ei ilmeisesti ihan joka puolella Brysseliä ole tavanomaista. Kadut ovat kapeita ja talojen julksivut vielä kapeampia. Aikoinaan tonttivuokraa on kuulemma maksettu talon julkisivun leveyden mukaan, ja siksi talot ovatkin useimmiten monikerroksisia ja jotkut äärettömn kapeita, hyvä että pari ikkunaa mahtuu vierekkäin. Talo, jonne asetuin nyt kahdeksi kuukaudeksi asumaan on uusi kerrostalo jossa on lukittu sisäpiha, nelinkertaiset lukot ja muuta turvallisuustekijöitä kuten ovisummerit. Heti alkuun sain kuulla paljon siitä, miten turvatonta täällä on verrattuna Suomeen. Taskuvarkauksia tapahtuu, ja laukustaan saa pitää hyvää huolta. Lapsia ei saa jättää hetkeksikään valvomatta, ja niinpä isommatkin lapset käyvät täällä leikkikentillä ja puistoissa vanhempiensa seurassa. Minunlaiselleni, joka on valloittanut takapihan metsät yksinään jo varmaan siinä vaiheessa kun on kunnolla pysynyt mättäillä pystössä, moinen suojelu tuntuu kauhealta. Jos menen joku päivä vahdittavani Neean kanssa lähipuistoon, tulen luultavasti olemaan hieman vainoharhainen jokaisen vastaantulijan suhteen, mutta ehkä se on ihan hyvä. Luulenpa silti, että ihan alkuun viihdymme sisätiloissa tai korkeintaan lukitulla sisäpihalla, jossa siinäkin on mukavasti tilaa 2-vuotiaalle temmeltää.
Perheeseen jossa asun, kuuluu siis vanhempien lisäksi pari vuotias Neea. Vahdin tyttöä noin 30 tuntia viikossa, ja loput ajat ovat vapaata, jollei jotain erityisempää satu. Lisäksi minulla on mukana Suomesta muutamia etätöitä, jotka vievät vapaa-aikaa täällä. Suunnitelmissa on silti maalailla ja piirtää, koska en ole ehtinyt koskeakaan kyniin tai siveltimiin kokonaiseen kuukauteen. Tuntuu jotenkin puutteelliselta elämältä, kun ei ole piirtänyt laisinkaan. Edellinen työni Tiimarissa vei sen verran aikaa, että en vain kertakaikkiaan ehtinyt tai jaksanut töiden jälkeen enää mitään. Luulen, että täällä asia on hieman toisin, ja ehdin mukavasti tehdä töiden ohella muutakin kuin pyöräillä, syödä ja nukkua.
Tänä viikonloppuna minulla ei vielä ole ollut varsinaisia töitä. Lähinnä tutustuin Neeaan ja asetuin vähitellen taloksi. Heti saavuttuani perjantaina purin tavarani huoneeni vaatekaappiin, jossa oli mukavasti tilaa myös maalausvälineilleni. Koska kello oli jo paljon, Neea oli pian jo menossa nukkumaan. Kun tyttö oli saatu sänkyyn, teimme Tuijan ja Jannen kanssa tortilloja. Puolen yön maissa kävimme nukkumaan. Oli mukavan pehmeä tyyny ja peitto, ja uni tuli muutenkin väsyneelle matkaajalle hyvin.
Lauantaina lähdimme aamupäivästä Neean ja Tuijan kanssa metrolla Brysselin keskustaan. Metroasema on noin puolen kilometrin päässä täältä talolta, joten se on kätevä tapa matkustaa. Täällä metro on myös paljon halvempi kuin helsingissä. Reippaalla eurolla saa matkustaa tunnin verran ihan peruslipulla. Kuukausilipuilla tai useamman kerran lipuilla reissaaminen on vielä halvempaa. Neea matkusti kevyissä rattaissa kätevästi ja oli todella kiltisti ja kitisemättä koko reissun ajan. Aluksi kävimme Louisa:n asemalla kääntymässä, sillä olimme vaihtaneet vahingossa väärän suunnan metroon. Louisa huokui kalleutta ja rahaa, sillä joka puolella oli paljon liikkeitä, joihin minulla ei ole mitään asiaa - Louis Vuitton, Ralph Lauren, Gucci, Dior... Muotimekasta siirryimme varsinaiseen määränpäähämme City2 -tavarataloon Brysselin keskustassa, melko lähellä Grand Placea. Tuija osti tulevalle vauvalle vaatteita ja sitten menimme etsimään virtajohtoa hänen läppäriinsä. Minä ostin headsetin, eli kuulokkeet ja mikrofonin, jotta voin puhella ilmaiseksi netin kautta Suomeen. Minulle hommattiin myös ns. työpuhelinliittymä, eli Belgialainen pre-paidliittymä, johon on halvempaa luonnollisesti soittaa kuin suomalaiseen liittymään, joka on käytössä Belgiassa. Nyt myös tutut voivat soitella Suomesta minulle ilman, että minulle tulee mitään kustannuksia.
Tämän jälkeen kävelimme vilkasta ostoskatua kohti Grand Placea, eli suurta aukiota, jonka ympärillä kohoaa toinen toistaan upeampia, aikoidaan rikkaiden kauppiaiden rakennuttamia rakennuksia. Aukiolta jatkoimme matkaa kapeiden ravintolakujien kautta Palais Royalia, eli Kuninkaallista palatsia. Kyseisessä pytingissä Albert käy töissä, ja toisessa palatsissa hieman kauempana keskustasta hän ilmeisesti asuu. Palatsin vieressä oli iso Brysselin puisto, jossa oli muutama hieno suihkulähde ja paljon kaunista puistomaita metsää, istutuksia ja patsaita. Tähän mennessä olimme kävelleet jo melko reippaasti ja Neeakin nukahatanut kärryihin päiväunille, joten lähdimme takaisin kohti kotia. Illalla söimme ruoan ja kiertelimme vielä hieman kävellen naapurustossa ja kävimme pankissa.
Pitkien kävelyreissujen jälkeen illalla taas uni maittoi. Tai ei siitä ainakaan mitään tunnin aikaeroakaan kehtaa syyttää. ;)
Laskeuduttuani Brysselin kentälle, edessä olikin sitten melkein 1,5 kilometrin patikointi jostain portin 80 tienoilta aivan kentän toiseen päätyyn, josta matkatavarat sai noudettua. No, rinkkaa ei tarvinnutkaan odottaa kauaa toisin kuin yleensä, sillä siinä ajassa kun minä olin seurannut opaskylttejä liuku pitkin matkalaukkuaulaan, meidän Finnairin koneen laukkuja alkoi jo ilmestyä hihnalle. Rinkka oli loppjen lopuksi ihan hyvä vaihtoehto, vaikka kotikentällä sen hinssaaminen chek-in jonossa olikin vähän hankalaa. Pidempään tavaroiden raahaamiseen rinkka on kuitenkin kätevä. Nyt kannoin rinkan kätevästi selässä ohi tulliporttien aina ulos kentältä odottelemaan serkkuni miestä, joka tuli hakemaan minua kentältä autolla.
Saavuimme aika nopesti serkkuni kotiin Auderghemiin, joka sijaitsee niin sanotusti Brysselin "paremmalla puolella". Täällä on aika rauhallisen oloista ja siistiä, mikä ei ilmeisesti ihan joka puolella Brysseliä ole tavanomaista. Kadut ovat kapeita ja talojen julksivut vielä kapeampia. Aikoinaan tonttivuokraa on kuulemma maksettu talon julkisivun leveyden mukaan, ja siksi talot ovatkin useimmiten monikerroksisia ja jotkut äärettömn kapeita, hyvä että pari ikkunaa mahtuu vierekkäin. Talo, jonne asetuin nyt kahdeksi kuukaudeksi asumaan on uusi kerrostalo jossa on lukittu sisäpiha, nelinkertaiset lukot ja muuta turvallisuustekijöitä kuten ovisummerit. Heti alkuun sain kuulla paljon siitä, miten turvatonta täällä on verrattuna Suomeen. Taskuvarkauksia tapahtuu, ja laukustaan saa pitää hyvää huolta. Lapsia ei saa jättää hetkeksikään valvomatta, ja niinpä isommatkin lapset käyvät täällä leikkikentillä ja puistoissa vanhempiensa seurassa. Minunlaiselleni, joka on valloittanut takapihan metsät yksinään jo varmaan siinä vaiheessa kun on kunnolla pysynyt mättäillä pystössä, moinen suojelu tuntuu kauhealta. Jos menen joku päivä vahdittavani Neean kanssa lähipuistoon, tulen luultavasti olemaan hieman vainoharhainen jokaisen vastaantulijan suhteen, mutta ehkä se on ihan hyvä. Luulenpa silti, että ihan alkuun viihdymme sisätiloissa tai korkeintaan lukitulla sisäpihalla, jossa siinäkin on mukavasti tilaa 2-vuotiaalle temmeltää.Perheeseen jossa asun, kuuluu siis vanhempien lisäksi pari vuotias Neea. Vahdin tyttöä noin 30 tuntia viikossa, ja loput ajat ovat vapaata, jollei jotain erityisempää satu. Lisäksi minulla on mukana Suomesta muutamia etätöitä, jotka vievät vapaa-aikaa täällä. Suunnitelmissa on silti maalailla ja piirtää, koska en ole ehtinyt koskeakaan kyniin tai siveltimiin kokonaiseen kuukauteen. Tuntuu jotenkin puutteelliselta elämältä, kun ei ole piirtänyt laisinkaan. Edellinen työni Tiimarissa vei sen verran aikaa, että en vain kertakaikkiaan ehtinyt tai jaksanut töiden jälkeen enää mitään. Luulen, että täällä asia on hieman toisin, ja ehdin mukavasti tehdä töiden ohella muutakin kuin pyöräillä, syödä ja nukkua.
Tänä viikonloppuna minulla ei vielä ole ollut varsinaisia töitä. Lähinnä tutustuin Neeaan ja asetuin vähitellen taloksi. Heti saavuttuani perjantaina purin tavarani huoneeni vaatekaappiin, jossa oli mukavasti tilaa myös maalausvälineilleni. Koska kello oli jo paljon, Neea oli pian jo menossa nukkumaan. Kun tyttö oli saatu sänkyyn, teimme Tuijan ja Jannen kanssa tortilloja. Puolen yön maissa kävimme nukkumaan. Oli mukavan pehmeä tyyny ja peitto, ja uni tuli muutenkin väsyneelle matkaajalle hyvin.
Lauantaina lähdimme aamupäivästä Neean ja Tuijan kanssa metrolla Brysselin keskustaan. Metroasema on noin puolen kilometrin päässä täältä talolta, joten se on kätevä tapa matkustaa. Täällä metro on myös paljon halvempi kuin helsingissä. Reippaalla eurolla saa matkustaa tunnin verran ihan peruslipulla. Kuukausilipuilla tai useamman kerran lipuilla reissaaminen on vielä halvempaa. Neea matkusti kevyissä rattaissa kätevästi ja oli todella kiltisti ja kitisemättä koko reissun ajan. Aluksi kävimme Louisa:n asemalla kääntymässä, sillä olimme vaihtaneet vahingossa väärän suunnan metroon. Louisa huokui kalleutta ja rahaa, sillä joka puolella oli paljon liikkeitä, joihin minulla ei ole mitään asiaa - Louis Vuitton, Ralph Lauren, Gucci, Dior... Muotimekasta siirryimme varsinaiseen määränpäähämme City2 -tavarataloon Brysselin keskustassa, melko lähellä Grand Placea. Tuija osti tulevalle vauvalle vaatteita ja sitten menimme etsimään virtajohtoa hänen läppäriinsä. Minä ostin headsetin, eli kuulokkeet ja mikrofonin, jotta voin puhella ilmaiseksi netin kautta Suomeen. Minulle hommattiin myös ns. työpuhelinliittymä, eli Belgialainen pre-paidliittymä, johon on halvempaa luonnollisesti soittaa kuin suomalaiseen liittymään, joka on käytössä Belgiassa. Nyt myös tutut voivat soitella Suomesta minulle ilman, että minulle tulee mitään kustannuksia.
Tämän jälkeen kävelimme vilkasta ostoskatua kohti Grand Placea, eli suurta aukiota, jonka ympärillä kohoaa toinen toistaan upeampia, aikoidaan rikkaiden kauppiaiden rakennuttamia rakennuksia. Aukiolta jatkoimme matkaa kapeiden ravintolakujien kautta Palais Royalia, eli Kuninkaallista palatsia. Kyseisessä pytingissä Albert käy töissä, ja toisessa palatsissa hieman kauempana keskustasta hän ilmeisesti asuu. Palatsin vieressä oli iso Brysselin puisto, jossa oli muutama hieno suihkulähde ja paljon kaunista puistomaita metsää, istutuksia ja patsaita. Tähän mennessä olimme kävelleet jo melko reippaasti ja Neeakin nukahatanut kärryihin päiväunille, joten lähdimme takaisin kohti kotia. Illalla söimme ruoan ja kiertelimme vielä hieman kävellen naapurustossa ja kävimme pankissa.
Pitkien kävelyreissujen jälkeen illalla taas uni maittoi. Tai ei siitä ainakaan mitään tunnin aikaeroakaan kehtaa syyttää. ;)
Alkuun
Olen blogaillut jo pitkään, useamman vuoden ajan. Ennen käyttämäni blogipalvelu alkoi kuitenkin kyllästyttää osittaisella vanhanaikaisuudellaan ja huonoilla tai ainakin omaan käyttööni sopimattomilla muokkaamismahdollisuuksilla. Koska olen pitänyt useampia blogeja yhtä aikaa, päätin aloittaa uuden blogin paremmassa palvelussa, jossa blogin ulkoasu, kommentointi, kuvien lisääminen ja moni muukin asia sujuu paremmin. Täällä.
Olen juuri muuttanut pariksi kesäkuukadeksi Belgiaan, Brysseliin töihin. Työskentelen aupairina serkkuni perheessä. Tiedän, että Suomeen jääneet perheenjäsenet ja ehkäpä osa ystävistänikin ovat kiinnostuneita lukemaan ja näkemään kuvista miten täällä päin sujuu, joten siitäkin syystä päätin, että nyt on aika vaihtaa blogipalvelua. Syksyllä jatkanen sitten taas tavallisista arjesta - opiskelusta ja elämän muista iloista.
Se siis palelunvaihdoksen syiden selittelyistä. Koska blogiin saattaa silloin tällöin eksyä myös joku tuntemattomampi ohikulkija, lienee parempi myös kertoa lyhyesti siitä, kuka tätä blogia kirjoittaa. Olen 1987 syntynyt opiskelija Vantaalta. Opiskelen graafista suunnitelua EVTEK-muotoiluinstituutissa, ja tähän mennessä olen viihtynyt siellä mainiosti. Asustelen yhdessä avomieheni kanssa mukavan kokoisessa kaksiossa. Harrastuksiini kuuluvat kuvataiteiden lisäksi jooga, ruoanlaitto ja leipominen, sekä tietokoneet ja Japanin kulttuuri sen monissa muodoissa. Japanin kulttuurissa minua kiehtovat erityisesti sarjakuvat ja animaatiot, mutta nyttemmin yhä enenevissä määrin myös muut visuaaliset taiteet, ruokakulttuuri ja maan kieli.
Kuten blogin linkkipalkista voi huomata, pidän tällä hetkelä myös kahta muuta blogia. Ruokakomeroon kerään itselleni tärkeitä, hyviksi kokemiani reseptejä ja Riisa no Nippon -blogissa päivittelen uutisia Japanin vaihtoaikeideni etenemisestä ja mahdollisesti jatkossa myös itse vaihdon kuulumisia. Olen katsonut parhaakseni erottaa japaniaiheet omaksi blogikseen, sillä tällä tavoin Japanista kiinnostneet löytävät paremmin mielenkiintoista luettavaa, ja minulle taas päiväkirjani pysyvät selkeämpänä ja paremmin luokiteltuna.
Ja sitten varsinaisten blogitekstien pariin.
Olen juuri muuttanut pariksi kesäkuukadeksi Belgiaan, Brysseliin töihin. Työskentelen aupairina serkkuni perheessä. Tiedän, että Suomeen jääneet perheenjäsenet ja ehkäpä osa ystävistänikin ovat kiinnostuneita lukemaan ja näkemään kuvista miten täällä päin sujuu, joten siitäkin syystä päätin, että nyt on aika vaihtaa blogipalvelua. Syksyllä jatkanen sitten taas tavallisista arjesta - opiskelusta ja elämän muista iloista.
Se siis palelunvaihdoksen syiden selittelyistä. Koska blogiin saattaa silloin tällöin eksyä myös joku tuntemattomampi ohikulkija, lienee parempi myös kertoa lyhyesti siitä, kuka tätä blogia kirjoittaa. Olen 1987 syntynyt opiskelija Vantaalta. Opiskelen graafista suunnitelua EVTEK-muotoiluinstituutissa, ja tähän mennessä olen viihtynyt siellä mainiosti. Asustelen yhdessä avomieheni kanssa mukavan kokoisessa kaksiossa. Harrastuksiini kuuluvat kuvataiteiden lisäksi jooga, ruoanlaitto ja leipominen, sekä tietokoneet ja Japanin kulttuuri sen monissa muodoissa. Japanin kulttuurissa minua kiehtovat erityisesti sarjakuvat ja animaatiot, mutta nyttemmin yhä enenevissä määrin myös muut visuaaliset taiteet, ruokakulttuuri ja maan kieli.
Kuten blogin linkkipalkista voi huomata, pidän tällä hetkelä myös kahta muuta blogia. Ruokakomeroon kerään itselleni tärkeitä, hyviksi kokemiani reseptejä ja Riisa no Nippon -blogissa päivittelen uutisia Japanin vaihtoaikeideni etenemisestä ja mahdollisesti jatkossa myös itse vaihdon kuulumisia. Olen katsonut parhaakseni erottaa japaniaiheet omaksi blogikseen, sillä tällä tavoin Japanista kiinnostneet löytävät paremmin mielenkiintoista luettavaa, ja minulle taas päiväkirjani pysyvät selkeämpänä ja paremmin luokiteltuna.
Ja sitten varsinaisten blogitekstien pariin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
