Au revoir

Ilmassa on haikeutta, innostusta ja etenkin lähdön tunnelmaa, sillä kone Suomeen starttaa parin tunnin kuluttua. Jotenkin lähtö tuntuu epätodelliselta, vaikka loppujen lopuksi vietin täällä vain kaksi kuukautta. Kotona on paljon ikävöitävää, Mickekin, mutta jotenkin tänne on silti onnistunut kotiutumaan varsin hyvin. Talo tuntuu tutulta ja Bryssel paikalta, jossa voisi ihan hyvin asua. Eniten ikävä tulee varmasti Neeaa, jonka kanssa olen viettänyt likimain jokaisen päivän. "Liisa!!"-huudot eivät taida kaikua enää aamuisin sillä hetkellä, kun avaan makuuhuoneeni oven aloittaakseni uuden päivän.

Helsinki-Vantaalla odottaa illalla vain muutama plusaste, mikä lievästi masentaa näiden hellekelien jälkeen. Pirteissä syyskeleissä on puolensa, mutta jotenkin en silti ole mieleltäni valmis luopumaan kesästä. Syksy on aina täynnä stressiä, kiirettä ja epäsäännöllistä murehtimista - niitä asioita, joihin jossain määrin olen onnistunut kesän aikana saamaan etäisyyttä, ja joita en liiemmin elämääni kaipaa. :P

Viimeiset päivät ovat menneet nopeasti. Olen ehtinyt ostaa Neelle syntymäpäivälahjaksi vesivärit, sillä kun olen itse maalaillut, hän on joka kerta ollut niistä kiinnostuneempi ja kiinnostuneempi. Maalasin myös Neealle huone-taulun, jossa on kuvattuna hänen unensa - tai se, mitä hän ainakin itse kertoo melkein joka yö nähneensä unessaan, eli valkean kissan puun alla. Olen ehtinyt nähdä Heiniä kahvilassa ja tehdä Tuijan ja Jannen kanssa pizzaa...

Aika Brysselissä on ollut alusta loppuun upea kokemus ja aupairin uraa kannattaa kyllä kokeilla, vaikka näin lyhyestikin, mikäli yhtään tykkää temmeltää lasten kanssa. Saa nähdä uusia paikkoja ja tavata uusia ihmisiä työnteon sivussa. Ja lopulta - myös tunta lievää koti-ikävää ja toisaalta myös haikeutta johtuen kotiin paluusta. Kummatkin ovat omalla tavallaan vaikkakin ikäviä, myös ihania ja tervetulleita tunteita. :)

La Forêt de Soignes - Brysselin helmi

Vielä viimeisinäkin päivinä ehdin näkemään uusia asioita. Yksi paikka, jossa olin ehdottomasti halunnut käydä samoilemassa Brysselissä ollessani, oli La Forêt de Soignes, suuri n. 4000 hehtaarin kokoinen, osittain suojelualueista koostuva ikimetsä. Metsä on suomalaisiin harvennettuihin havukankaisiin tottuneille kuin satujen paratiisi. Korkeuksiin kohoavat suuret pyökit ja tammet peittävät taivaan lehvästöllään, valo siivilöityy upeasti metsän pohjalle, muutamien saniaisten värittämälle pehmeälle lehtimatolle, kymmenet erilaiset lintujen äänet kaikuvat korvissa ja ennen kaikkea - Brysselin liikenne ja kiihkeä kaupunkilaiselämä unohtuvat jonnekin kauas.


Soignesin metsässä on paljon luontopolkuja - osassa suojelualueista kävely on sallittu vain poluilla, mutta toisaalla taas voi mennä ihan sinne minne haluttaa. Tämä on ilmeisesti Keski-Euroopassa melko epätavallista. Metsässä on helppo kulkea, sillä aluskasvillisuutta ei ole samaan tapaan kuin esimerkiksi tiheissä, suomalaisissa kuusimetsissä. Polkujen varsilla kasvaa kuitenkin välillä kauniita kukkia ja minulle tuntemattomia kasveja, sek tietenkin tavattoman paksurunkoisia, vanhoja pyökkejä.


Metsässä kävellessäni rentouduin lähes täysin. En ole pitkään aikaan päässyt kunnolliseen, loputtoman tuntuiseen metsään, ja vanha partiolanen sisälläni riemuitsi hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta. Olin unohtanut, miten ihanalta metsässä tuoksuukin! Kaipaan vaeltamaan, kävelemään tuntikausia metsässä, syömään välillä evästä trangiasta ja nukahtamaan tähtien alle.

La Forêt de Soignes tulisi olla jokaisen hiemankaan kauemmin Brysselissä vierailevan käyntikohde, sillä kaiken ihanuutensa lisäksi sen reunamille pääsee kätevästi niin autolla, bussilla, ratikalla kuin metrollakin!


Viikonloppuisin metsässä saattaa törmätä useampiin ulkoilijoihin, ratsastajiin ja lenkkeilijöihin, mutta arkena hiljaisuus ja elämys on taattu. Torstaiaamupäivä La Forêt de Soignesissa olikin ehdottomasti yksi unohtumattommista hetkistä Brysselissä oloni aikana.

Maalailuja ja muita suttuja

Kuten olen jo useaan otteeseen valitellut, en ole saanut koko kesänä liiemmin aikaiseksi maalailtua tai piirrettyä. Muutamia töitä olen kuitenkin tehnyt - mm. postikortteja ja jotain huvittavia väkerryksiä iltojen ratoksi. Eilen intouduin suunnittelemaan sarjakuvahahmoja, joskaan niistä tuskin yksikään pääsee koskaan paistattelemaan minkään sarjan sivuille. On kuitenkin hauskaa suunnitella. Olen saanut lähipäivinä paljon inspiraatiota HEL LOOKSista.

Tässä muutama viime päivien aikaansaannoksista, joita suosittelen klikkaamaan isommiksi, jotta työstä saa edes jonkinlaisen käsityksen. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua, sillä skanneri on kotona Suomessa ja täällä joudun pärjäämään digikameran heikoilla suorituksilla.

Auderghemin katukuvaa porstikorttikokoon maalatun akvarellin muodossa.


Kokeilu Neealta lainatulle piirustuspaperille. Valitettavasti paperi oli hieman liian ohutta, eikä kestänyt kovi monen kerroksen maalaamista, saati kovin märkää työskentelyä. Niinpä työ jäi vähän latteaksi. Olen piirrellyt vastaavia sieniaiheita jo monia vuosia.

Yksi eilisillan nopeista lyijykynäluonnoksista. Tykästyin hahmon hiuksiin ja ilmeeseen, vaikkeivat ne kovin erikoiset olekaan. Ehkä jatkan tyypin kehittelyä vielä eteen päin, ehkä en, katsotaan jos innostusta riittää.

Extemporereissu Antwerpeniin

Päätimme Heinin kanssa lauantai-iltana, että eiköhän oteta ja lähdetä huomenna käymään viimeisen viikonloppumme kunniaksi Antwerpeniin. Antwerpen on n. 40 km Brysselistä pohjoiseen sijaitseva Belgian toiseksi suurin kaupunki, joka on tunnettu timanteista ja mainioista shoppailumahdollisuuksistaan. Tietenkään ei pidä myöskään unohtaa Antwerpenin kultapoikaa Rubensia, joka asui muinoin Antwerpenissä.


Aamulla kävi sitten pieni källi, ja Heini nukkui pommiin. No, minä junailin Antwerpeniin edeltä, kävin syömässä ja Heini tuli tunnin jäljessä. Junalla matkustaminen oli halpaa, sillä viikonlopputarjouksessa menopaluulippu maksaa vain 7 euroa! Junassa salakuuntelin taas kerran japanilaisia. Onnistun jotenkin aina hankkimaan itseni kielikylpyyn junamatkoilla. Pariisista tullessa sama juttu. Oikealla puolellani keski-ikää hipova japanilaispariskunta luki silloin niin japanilaiseen tapaan mangaa (sarjakuvia). X)


Antwerpenin juna-asema oli tavattoman hieno ja tarjosi minulle mainiota viihdykettä moninaisuudessan kun odottelin Heinin junaa saapuvaksi. Löysin mm. huoneen, jossa oli eurooppailaisittain erittäin monipuolinen kolikkoautomaattivalikoima. Yhdestä automaatista löytyi mm. omenoita! Hyvinä lisinä saattoi ostaa myös esimerkiksi riisiä, olutta, viiniä, makkaraa, leipää, pikkuhousunsuojia ja paljon muuta. Varsin huvittavaa.


Lähdimme kävelemään Meirin ostoskatua pitkin kohti vanhaa keskustaa. Tosin Antwerpenin rakennuskanta näytti kokonaisuudeltaan koko keskustassa mukavalta. Tyypillistä keski-eurooppalaista kaupunkimaisemaa siis. Ensimmäisenä vastaan tulivat kummallisesti myös sunnuntaina auki olleet timanttiliikkeet. Koruja ja timantteja oli jos jonkin moisia. Naureskelin Heinille, että tännehän minun olisi pitänyt Micke tuoda.


Kiertelimme keskustaa, kävimme Grote Marktilla, eli isolla toriaukiolla, sekä katsastimme pienen 'Steen'-linnan linnapihan. Antwerpeniä halkoo joki, jonka rannalla linna sijaitsi. Joki itsessään ei ollut mitenkään tavattoman maisemallinen nähtävyys, sillä sen rannat eivät olleet luonnontilassa ja horisontissa näkyivät telakat. Rantakadut olivat silti kivoja kävellä ja kävimmekin syömässä jäätelöannokset pienessä herkkukahvilassa, vain kortteli joenrannalta keskustaan päin.



Viimeisenä kävimme hurjan yhden euron sisäänpääsylipulla kurkistamassa Rubensin taloon. Talossa oli esillä mm. Rubensin ja hänen avustajiensa ja oppipoikiensa töitä, sekä Rubensin taidekokoelmiin kuuluneita maalauksia. Talo oli mielestäni ehdottomasti käymisen arvoinen, sillä rakennus oli sekä sisätiloiltaan että sisäpihan puutarhaltaan todella hieno. Voin kuvitella, että sellaisessa miljöössä on hieman toista maalailla mestariteoksia kuin HOASin kaksiossa. ;)


Viimeisenä määränpäänämme oli Stadspark, eli kaupunginpuisto. Puisto oli suuri vehreä keidas keskellä kaupunkia vesilampineen kaikkineen. Puiston parhaaksi anniksi osoittautuivat yllätykseksemme vesialtaan ympärillä pomppivat puput! Kaniinit ja niiden poikaset olivat melko kesyjä, ja niitä oli paljon.


Antwerpen oli oikein kiva kaupunki, mutta varsinaisia nähtävyyksiä siellä ei oikeastaan ollut liiaksi asti. Harmiksemme tai ehkä Heinin onneksi, olimme matkassa sunnuntaina, jolloin Antwerpenin ehkä paras anti, mainioiden ososkatujen lukemattomat myymälät eivät olleet auki, ja täten minun ei tarvinnut esitellä olemattomia shoppailutaitojani. Kauppoja nimittäin on ihan perus H&M:istä vähän hintavampiinkin nimiin, joten sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Ja kuten Brysselissäkin, kaikki saman kadun varrella - Antwerpenissä tosin tuo katu on vain paljon pidempi!

Tämä ei ole mikään muotiblogi, mutta...

Kävin shoppailemassa eilen ja tänään. Olen ehkä maailman huonoin (tai sitten paras) rahan kuluttaja, sillä vaikka olin antanut itselleni luvan kerrankin, pitkästä pitkästä aikaa täydentää ihan reippaasti ikiaikaista ja kulunutta vaatevarastoani, ostin lopulta kaupungilla viettämieni 8 tunnin aikana vain yhden neuletakin ja laukun. Laukkukin vie pisteitäni alas siinä mielessä, että kävin katsomassa sitä varmaan kolme kertaa täällä Brysselissä olon aikana, ennen kuin lopulta olin täysin varmistunut, että olen ihastunut laukkuun.Tietenkin sitten siinä vaiheessa kun menin sitä lopulta eilen ostamaan, niitä ei enää ollut kyseisessä keskustan liikkeessä. Onnekseni löysin toisen saman ketjun liikkeen Merodelta, joten sain kapaamani kassin.

Shoppaileminen Brysselissä on mukavan helppoa sinä mielessä, että yhdeltä kauppakadulta löytyy tavaton liuta liikkeitä ja kauemmaksi harvemmin varmaan tarvitsee lähteä. Ongelmani on kuitenkin nuukailu ja täydellisten vaatekappaleiden metsästys. Yleensä ostosten tekeminen on minulle helpointa silloin kun en etsi mitään, ja kun rahaa ei olisi tuhlattavaksi. Täällä myös kokojen kanssa pelleily ottaa voimille, sillä numerointi on hieman erilaista kuin Suomessa. Ostamani neuletakki on esimerkiksi kokoa 40, kun Suomessa kyseinen vaatekappale menisi ehkä 34:nä tai korkeintaan 36:na. Toisaalta tänään jäi yksi aivan ihastuttava liivi tangolle roikkumaan, kun siitä ei löytynyt tarpeeksi pientä kokoa. Juuri minun tuuriani. Kaupassa harmistukseni vallassa päätin, että tänä syksynä olen lopultakin ahkera ja käyn lainaamassa ompelukoneen käyttööni. Katsotaan, jääkö tämä vain uhkailuksi, vai valmistuisiko kauan haaveilemani mekko ja mahdollisesti lisäksi yksinkertainen liivi.. Mekkokangas kun on odottanut ommelluksi tulemista jo vuoden päivät.

Päätin, että kotiin päästyäni rynnistän käymään läpi taas Tikkurilan kirpparit. Yhdeltä niistä saa jopa opiskelija-alennusta! Kirpputorilla ei tarvitse lähes koskaan puida tunnontuskia, pikemminkin tietenkin päinvastoin, kun säästää luontoa ostaessaan toisten pois heittämää tavaraa. Ajattelin myös pitkästä aikaa pistäytyä UFF:llä.


Kuvassa siis kahden päivän saldo. Etamin laukku ja Lola&Lizan neule, sekä Pariisista turistikaupasta löydetty ihastuttava avaimenmuotoinen avaimenperä. Etam on alunperin Saksassa 1916 perustettu naistenvaateliike, joka on sittemmin levinnyt ympäri Eurooppaa sekä myös Kiinan markkinoille. Lola&Liza on ihan kotobelgialainen ketju, joka muistuttaa ehkä hieman Seppälää, vaikkakin hintatasoltaan se on hiukan kalliimpi. Ostamani neule vaikutti kuitenkin hyvälaatuiselta, paksulta ja ihanan pehmoiselta. Toivotaan että se on hintansa väärti. Ainakin se on käytännöllinen yksinkertaisuudessaan.


Lähtiessäni shoppailureissulta kotiin päin kävin vielä katsastamassa Merodella, Cinquantenairen puiston tuntumassa jököttävän riemukaaren. On sitä Brysselissäkin osattu reilu sata vuotta sitten noita Arc de Triompheja rakennella. ;) Aika hieno ilmestys, ja paljon isompi kuin aiemmin kuvittelin. Saa nähdä käynkö vielä jäljellä olevana aikna kiertelemässä kaaren lähistöllä upeassa puistossa. Enää nimittäin tasan viikko Brysselissä!!

Tädit vesipuitossa

Eilen otettiin ja lähdettiin Heinin kanssa käymään Brysselissä sijaitsevassa suuressa vesipuistossa Oceadessa. Niin, juuri sellaisessa vesipuistossa, joka on täynnä noin 5-12 vuotiaita lapsosia, jossa joka puolelta kuuluu kiljuntaa, ja jossa - ennen kaikkea - on 11 vesiliukumäkeä. ^_^''

Paikka oli kallis, 15,50 euroa neljältä tunnilta, mutta kerrankos siellä käy. Meillä oli kyllä tosi hauskaa, vaikka olikin hieman vanha olo. Ympärillä vilistävät pikkulapset saivat oman olemuksen tuntumaan kovin tätimäiseltä.

Pukuhuoneissa olo oli tosin lähinnä turistiluokkaa, sillä haahuilimme siellä hyvän tovin ennen kuin tajusimme miten käytännöt pelasivat. Pukukaapit olivat melko normaali ilmestys ja ne sai kätevästi lukittua tökkäämällä pääsylippunsa ovessa olevan lukkoon. Koska olimme liikkeillä aikaisin aamusta, emme oikein voineet ottaa mallia harvalukuisita belgialaisista kanssatovereistamme. Niinpä olimme jo vaihtamassa siinä supisuomalaiseen tapaan uikkareita kaappien edessä, kun äkkäsimme katossa epäilyttävät valvontakamerat. Pällistelimme siinä hetken aikaa, kunnes tajusimme että paikasta löytyi aivan erilliset kopit vaatteidenvaihtorituaalia varten. Hieman nolotti, ja mietimme, että kohta sitä ollaan jossain YouTubessa..

Oli hauskaa käydä pitkästä aikaa uimassa ja saunassa! Saunoissa tuli vietettyä todella kauan aikaa, sillä ne olivat ihan kunnolliset kiukaalla varustetut puulauteiset suomalaiset saunat. Vettä tosin ei saanut kiukaalle heitellä, ja uimapuvutkin tuli pitää yhteissaunoissa yllä, mutta tunnelma oli varsin mukava. Työntekijät kävivät kutienkin tietyin väliajoin (ehkä puolen tunnin välein?) heitämässä kuhunkin saunaan hieman löylyä. Kerran satuimme iloksemme olemaan juuri silloin saunomassa, joten saimme siis yhdet oikein kunnon löylyt. Kyseinen kuumin sauna oli jostain kumman syystä melko tyhjä paikka - usein istuimme siellä kaksistaan - joten siellä oli hyvä jutella ilman että tarvi pelätä häiritsevänsä rentoutumaan tulleita vierustovereita. Täällä päin kun ei voi nimittäin olla aivan varma, pitävätkö naapurit välttämättä liioin siitä että saunassa puhutaan. Koskaan kukaan muu kuin me ei ainakaan ollut äänessä. No, pidimme yllä kunnon suomalaista saunakulttuuria ja juttelimme suut vaahdossa. Kun viimeisen kerran lähdimme (ties kuinka monetta kertaa) saunaosastolta, pienessä valvojan kopissa istunut tyttö hymyili meille huvittuneesti. Ilmeisesti kovin moni ei käynyt saunoissa yhtä moneen otteeseen kuin me, tai viipynyt monta kymmentä minuuttia kerrallaan. :D

Saunojen ulkopuolella oli myös ihana kylmäallas, solariumtila sekä turkkilainen sauna. Solariumiin en halunnut, mutta kaikki muut tuli testattua, ja kylmäallas oli erityinen suosikkini. Myös kaikki vesiliukumäet tuli käytyä läpi lukuunottamatta vauva-altaiden liukumäkiä. Ihan niin matalalle emme uskaltaneet vajota. Liukumäkiä olikin Oceadessa eniten koko Belgiassa - mukana mm. Belgian pisin ja nopein vesiliukumäki. Kävimme tietenkin niissäkin, ja tuli siis laskettua mm. sellaisesta joitan 150 m pitkästä liukumäestä. Useimmat mäet olivat mukavia ja monissa laskettiin renkailla, mikä oli erittäin mukavaa, koska tuolloin putkien saumat eivät tuntuneet takalistossa. Yksi mäki meinasi kyllä kuitenkin saada meistä voiton. Ennen laskua tutkailin muihin verrattuna kapeaa putkea ja mietin, että voikohan sinne jäädä kiinni. No, meni siitä isoja miehiäkin muutama, joten päättelin, että eiköhän se ole ihan turvallista. X) Edessä olikin sitten jotain aivan järkyttävää: 80 m liuku vain 7 sekunnissa päätyen tajuttomaan vesimassaan uppeluksiin. Belgian nopein vesiliukumäki ei ollut välttämättä mikään hirveän ihana kokemus siis. Aivan julmetun kovaa ja jyrkästi se meni. Mietin matkalla, että jos tämä ei kohta lopu, niin en saa henkeä, sillä vauhti sai aikan myös tajuttomat vesipärkseet. Emme kokeileet toista kertaa.

Vesipuisto oli kaikenkaikkiaan hauska paikka, jossa viihtyi tällainen hieman aikuisempikin ihminen. Kuitenkin on pakko myöntää, että ne kymmenen vuotta nuoremmat olivat varmaan se otollisempi kohderyhmä ja olisivat voineet viettää Oceadessa vaikka koko päivän. Meille neljä tunnin lippu piisasi oikein hyvin.

Suomalaiseen kylpyläkulttuuriin ja melko estottomaan alastonna oleiluun tottuneelle eurooppalaiset käytännöt tuntuivat välillä turhauttavilta - ainakin se, että suihkussakaan ei riisuttu uimapukua, eikä siis pois lähdettäessäkään peseydytty ollenkaan! Oli sitten pakko siis käydä kotona suihkussa peseytymässä, kun ei viitsinyt säikytellä belgialaisia yleisissä tiloissa. Pois lähtiessämme tajusimme jo sentään vaihtaa uikkaritkin erillisessä kopissa käytävällä viuhahtelun sijaan. :P Maassa maan tavalla.

Ahdistava pakko tehdä jotakin

Olen havainnut jo pitkään itsessäni ahdistavan tunteen. Tuntuu, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain hyödyllistä. Tunnen tavattoman usein suurta tarvetta tehdä päivästä edes jollain pienellä teolla tärkeän, opettavaisen, kehittävän tai mielenkiintoisen, koska muuten tuntuu, kuin en olisi tehnyt yhtään mitään.

Joskus tuo hyödyllisyys voi olla niinkin yksinkertaisia toimia kuin siivoaminen, terveellisen ruoan valmistaminen tai jonkin sorttinen kuntoilu. Joskus vain se, että teen jotakin muuta kuin istun koneen ääressä, tekee päivästä hyödyllisen oloisen.

Yhä useammin kuitenkin tuntuu siltä, että hyödyllisyys olisi nimenomaan jonkinlaisen kivijalan rakentamista mahdollista tulevaa työelämään siirtymistä varten. Suorastaan hirvittää, että relun kolmen vuoden päästä pitäisi muka olla valmistunut ja hakea töihin. Sitä ennenhän pitäisi ehtiä tehdä vaikka mitä, saavuttaa unelmia ja hankkia muutaamia kivoja työtilaisuuksia, joissa näyttää kyntensä. Pitäisi ylläpitää portfoliota aktiivisemmin, piirrellä uusia töitä ja harjoitella vaikeita asioita, seurata alan uutisia ja uusia trendejä, kehittää sarjakuvaprojekteja eteenpäin ajatustasolta tai etsiä jotain työtilaisuuksia, joihin yrittää tarttua kartuttaakseen tynkää CV:tä. Monilla luokkatovereilla tuntuu olevan projektia jos jonkin moista tai sitten tajuton kasa uusia, vapaa-ajalla väkerrettyjä luomuksia netissä näytillä, ja sekös vasta lisää paineita. Itse kun ei saa aikaiseksi oikein mitään. Ja ne, mitä saa aikaiseksi, ovat keskinkertaisia, usein hutaisuja tai päämäärättömiä turhia raapustuksia.

Kaiken muun pitämisen sijaan pitäisi varmaan kuitenkin aluksi yrittää opetella laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen, niin löytyisi aikaa myös noille muillekin pitämisille paremmin. Pohjimmiltani olen kuitenkin organisoija, ja kaipaan järjestystä. Ehkä tarvitsisin elämääni juuri nyt jonkinlaisen lukujärjestyksen. Siispä Excel esiin? XP

Vauva tuli taloon

Eilen oli vihdoin sitten päivä, kun sairaalalla ramppaaminen saatiin päätökseen - Joona-vauva pääsi äitinsä kanssa kotiin. Neea vaikutti olevan innoissaan ja toki kaikki muutkin olivat varmasti iloisia päästessään pois laitokselta. Kaikki tuntui sujuvan hyvin ja vauva on hyvässä kunnossa. Viime yönä en kuullut pihahdustakaan, sillä poika nukkuu kuin tukki, ja niin nukuin siis minäkin. Tänäänkin hän on ollut valveilla vain muutaman hetken. Varsinaiset unenlahjat tuolla muutaman päivän ikäisellä pötkylällä! :D

On hauskaa seurata ensimmäistä kertaa tuoreen vauvaperheen arkea ihan läheltä. Tosin tietenkään minä en ole se, jonka täytyy herätä yöllä tai ruokkia vauvaa, mutta käsitykseni lienevät silti melko realistiset. On mielenkiintoista nähdä miten kaikki lähtee käyntiin. Vaikka olen vahtinut paljon lapsia, vauva-ikäisiäkin, ihan noin pienistä lapsista minulla ei ole oikeastaan mitään hajua. Joskus tuntuu pelottavalta ottaa vauva syliin - tuntuu, että se on suorastaan taidonnäyte että osaa nostaa vauvan sopivasti niin että sen keinahteleva pää pysyy sopivassa asennossa. Vauva ei osaa tehdä mitään itse ja täydellinen avuttomuus on haastavaa. Se ei osaa ojentaa kättään hihaa kohti niin kuin kaksi vuotias tai edes aivan alkuun syödä kunnolla. On se vaan ihmeellistä miten nuo tuosta joskus kasvavat aikuisiksi.

Lapsiperheen arjessa on paljon hauskoja asioita. Paljon naurua ja iloa, mutta joskus tietenkin myös pieniä itkuhetkiä. Rutiinit luovat säännöllisen päivärytmin, jota olisi ehkä hieman aikuisempanakin ihan hyvä noudattaa. Olenkin tässä pohtinut, että pitää yrittää tehdä hieman säännöllisemmin iltaruokaa kotona sitten syksyllä huolimatta siitä, että Micke ei useinkaan ole iltaisin syömässä. Olen huomannut, että kaipaan säännöllisempää syömistä ja enemmän rehuja. Enemmän kunnon ruokaa. Lapsiperheen arki on tässä ja monessa muussakin suhteessa jotenkin tavattoman turvallisen ja tasaisen oloista. Mutta sitten on se kääntöpuoli. Lapset vaativat aivan uskomattoman paljon aikaa ja huomiota - jakamatonta, täyttä huomiota. En ole ennen todellakaan tajunnut, miten suuri osa taaperoikäisen lapsen vanhempien ajasta menee nimenomaan lasten ja -kodin hoitoon. Ei ihme, kuinka paljon naistenlehdet pursuavat artikkeleita vanhempien väsymisestä ja oman ajan puutteesta, sillä oma aika - no, sitä ei oikeastaan liiemmin ole. Muiden lapsia on oikein mukavaa leikittää ja hoitaa, mutta kuinka helpottavaa onkaan, että he eivät ole omia sitten enää työpäivän loputtua. :]

P.S. Lisäsin sivulle linkin karttaan, jonne olen täällä ollessani pikkuhilja merkkaillut erinäisiä paikkoja täältä Brysselistä. Ehkä siitä on apua jollekulle tänne aikovalle aupairille tai vaikka turistille. Nähtävyyksiä esitteleviä karttoja tosin löytynee hyvin myös täkäläisistä turisti-infoista.

P.P.S. Lisäsin blogiini myös kyselyn koskien lukijoiden mielenkiintoa blogiani kohtaan. Täällä on käynyt viikottain sen verran kummallisen paljon ihmisiä, että mietityttää jo, kuinkahan laajasti äitini on levittänyt ilosanomaa blogini olemassaolosta sukulaisilleni. ;)

Grand Place kukkien loistossa

Joka toinen vuosi yhtenä kesäisenä viikonloppuna Brysselin Grand Place peittyy upean kukkamaton alle. Ilokseni satuin olemaan kaupungissa katsastaakseni erikoisen tapahtuman tänä viikonloppuna.


Torstaina kävellessämme Micken kanssa Grand Placen ohi työntekijät olivat täydessä työn touhussa. Pakettiautoittain kukkien terälehtiä oli tuotu paikalle ja kymmenet ihmiset asettelivat niitä tietyn kuvion mukaisesti markkina-aukion kivetykselle. Kuviointi vaihtelee joka kerta - tällä kertaa oli vuorossa keskiaikaisen mallin mukaan tehty kukkamatto. Terälehdet ovat eri väristen, belgialaisten begonioiden terälehtiä. Yhden neliömetrin kattamiseksi tarvitaan n. 300 begonian kukkaa. Kun otetaan huomioon, että Grand Place on reilun 1800 neliömetrin kokoinen alue, tarvitaan kukkasia likimain 540 000 kappaletta! Onneksi Belgiassa tuotetaan vuosittain jotakuinkin 60 miljoonaa begoniaa, joten Grand Place vaatii kasveista vain pienen murto osan. Suurin osa, n. 80 prosenttia belgialaisista begonioista menee vientiin. Aika hassua, kun miettii miten tavattoman monilla ikkunoilla täällä näkee begonioita.


Kukkamattoperinne alkoi Brysselin Grand Placella vuonna 1971, mutta sitä ennen niitä on tehty muuallakin. Kukkamatto on siitä erityislaatuinen nähtävyys, että se kestää vain niin kauan, kuin kukatkin kestävät, eli muutaman päivän. Maton tekeminen onkin nopeutta ja hyvää logistiikkaa vaativa prosessi. Kävin sunnuntaina kiipeämässä kaupungin talon parvekkeelle tarkastamaan, miltä valmis matto näytti yläilmoista. Näkemisen arvoinen ilmestys - ilmeisesti myös muut olivat sitä mieltä, sillä en ole koskaan nähnyt Brysselissä yhtä paljon ihmisiä yhdessä paikassa.

Pieni ihme

Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin kun joku käveli eteisen käytävällä. Ei, kaksi ihmistä käveli ripeästi eteisen käytävällä edestakaisin, availi kaappeja ja sulki laukun vetoketjua. Nytkö jo?!

Ja niinhän se oli, että sinä yönä Tuija ja Janne läksivät sairaalaan, koska vauva oli antanut ymmärtää, että nyt se haluaisi ulos. Tiedossa oli päivä Neean kanssa aamuvarhaisesta iltamyöhään, sillä vauva ei ilmeisesti ollutkaan ihan siltä seisomalta valmis astumaan uuteen maailmaan. En saanut enää kovin hyvin unta sinä yönä, jännitys tuntui vatsanpohjassa ja reagoin jokaiseen Neean makuuhuoneesta kuuluvaan ääneen odottaen, milloin tyttö heräisi.

Päivä Neean kanssa meni normaalisti. Koska Micke oli vielä Brysselissä, menimme kaikki yhdessä puistoon. Söimme ruokaa, eikä Neea tuntunut reagoivan erikoiseen tilanteeseen kovin kummoisesti - kun kerroin että äiti on mennyt sairaalaan lääkärin luokse, koska pikkuveikka haluaa syntyä, Neea varmaan käsitti lääkärikäynnin normaalina toimenpiteenä, joita tässä lähiaikoina on ollut useampaan otteeseen. Ehkä hän ajatteli, että kohta se äiti sieltä tulee takaisin niin kuin ennenkin.

Iltapäivällä veimme Neean kanssa Micken lentokentäbussille Schumaniin. Metroilu sujui helposti ja Neea viihtyi kärryissä yllättävän hyvin. Lopuksi kävimme vielä palkintona puistossa, sillä metrossa en uskaltanut päästää Neeaa kärryistä, ja hän joutui olemaan kärryssä koko ajan. Liukumäeltä lähdettiin sitten iltaruoalle. Vasta kun oli jo iltapuuron ja -pesujen vuoro sairaalasta kuului iloisia uutisia.

Joona-vauva oli syntynyt!

Perjantai-iltapäivällä pääsin sitten katsomaan uutta tulokasta. Vastasyntyneiden tapaan Joona oli ihan pikkuinen, possunpunainen ja melkein kalju. Tuhisi, söi, itki ja nukkui. Nukahtipa minun syliinikin. ^_^ Neea tuntui suhtautuvat veljeensä uteliaan kiinnostuneesti ainakin vielä tässä vaiheessa.

Oli se kyllä melkoinen onni, että vauva ei ehtinyt syntyä juuri silloin ainoana kertana kun olin täältä Brysselistä hieman useamman päivän poissa Pariisissa! Ei olisi ollut paljon apua Ranskassa seikkailevasta aupairista silloin. Läheltä piti, mutta on toisaalta kyllä hauskaa, että vauva syntyi jo nyt, pari viikkoa laskettua aikaa ennen. Pääsen näkemään sitä muutaman viikon ajan, ennen kuin palaan Suomeen. Pari viikkoa tuntuu kyllä jo tässä vaiheessa todella lyhyeltä ajalta, ja meneekin uusien kuvioiden saattelemana varmasti melko nopeasti. En myöskään millään osaa ajatella, että kahden viikon kuluttua pyöräilen taas päivittäin syysviimassa Evtekkiin.. krhm.. siis nykyiseen Metropoliaan opiskelemaan. Syksy on ihana aika aina kesän jälkeen, mutta nyt tipahdan helteistä suoraan syyskuuhun. Saa nähdä miltä sekin pudotus tuntuu.

Pariisi, 3. ja viimeinen päivä

Viimeinen päivä Pariisissa oli tarkoitus pyhittää taiteelle ja materialismille, eli toisin sanoen Louvrelle ja shoppailulle. Hotellin buffetaamiaisen jälkeen keräsimme kimpsumme ja kampsumme kasaan ja matkasimme huoneet luovutettuame Gare du Nordin asemalle, josta junamme Brysseliin lähtisi illalla. Ajatuksenamme oli nakata matkatavarat nopeasti aseman säilytyslokeroon ja suunnata sitten Louvren taidemuseoon ihmettelemään kuuluisia maalauksia.

Säilytyslokeroilla vierähti kuitenkin odotettua kauemmin aikaa, sillä kaikki laukut piti tietenkin terroristien pelossa läpivalaista tai ihmisten kulkea metallinpaljastinportin läpi kuin lentokentällä ikään... Olen huomannut vastaavia varatoimenpiteitä useammassakin paikassa. Esimerkiksi edellisenä päivänä Sainte Chapellen kappelin sisäänkäynnillä oli samanlainen proseduuri. Ilmeisesti se johtui siitä, että samaisessa pihapiirissä oli myös oikeustalo. Pariisilaiset roskakorit olivat metallirenkaan varassa roikkuneita läpinäkyviä pusseja. Muutenhan niihin voisi niin helposti piilottaa vaikka pommin. Asemalla kuullutettiin yhtenään tarkkailemaan ympäristöään ja ilmoitettiin julisteilla, että omia matkatavaroita ei saa jättää vartiotta. Matkalaukut pitäisi merkitä nimilapuin. (Minä en tietenkään ollut tullut ajatelleeksi moista lähtiessäni junalla Brysselistä.. :P ) Mikäli havaitsisi yksinäisen laukun tai pussin, asiasta pitäisi välittömästi ilmoittaa paikalla pyörineille agenteille tai muulle aseman henkilökunnalle. Minua agentit ja hirveitä rynnäkkökivääreitä kantaneet armeijan kolttuihin puetut miehet lähinnä hirvittivät. He loivat turvattomuuden tunteen - päin vastoin kuin ehkä olisi ollut tarkoitus.


Pääsimme lopulta kuitenkin taakkaa kevennettyämme Louvreen, tosin turvatarkastuksen jälkeen tietenkin. :P Lippujonot olivat pitkiä, mutta koska kassoja oli monta, odotteluun ei turhautunut pariakymmentä minuuttia enempää.


Louvressa kaipasin välillä Ateneumin rauhallista ja jollakin tavalla suorastaan arvokasta ilmapiiriä, sillä järjettömät turistimassat erityisesti Mona Lisan käytävässä toivat mieleen jotain aivan muuta kuin taidenäyttelyn. :D Mona Lisa itse oli sijoitettu kai mahdollisimman hyvin löydettäväksi ja mahdollisimman suuren väkijoukon ihasteltavaksi suurelle seinälle aivan yksinään reippaan turvaetäisyyden, -aidan ja -kaartin taakse. Järkyttävän kokoinen seinä kutisti pientä maalausta entisestään.


Louvressa oli turha kuvitella seisoskelevansa maalauksen tuntumassa tutkimassa siveltimen vetoja hetkeä pidempään. Turistijonotkaan eivät kuitenkaan missään nimessä pyyhkineet pois niitä vaikuttavia hetkiä, kun näki sellaisen taideteoksen, jota oli niin lukemattomia kertoja katsellut vain koulukirjoissa tai taidehistorian luennolla diasarjassa. Erityisesti sellaiset teokset, joita on tuijotellut vain pienennöksinä, herättivät arvostusta vallatessaan kokonaisen seinän. Useissa töissä myös värit olivat kirkkaampia ja hienompia kuin printeissä - luonnollisesti.


Ehdoton suosikkini näkemistämme taideteoksista oli Voiton patsas ( Winged Victory of Samothrace), joka kuvaa Nike-jumalaa, eli kreikkalaista voiton jumalaa. Olen pitänyt siitä kuvissakin, mutta sen luonnollinen koko yllätti suuruudellaan. Patsas oli jylhä ja komea, mutta yhtä aikaa omalla tavallaan haavoittuvan näköinen enkelimäisine piirteineen.


Muita suosikkejani olivat Giuseppe Arcimboldon vuodenaikamaalaukset, joissa hedelmin, kukin ja luonnon materiaalein on kuvattu ihmisen kasvokuvia. Myös Raphaelin madonna-maalaus oli luonnossakin ihan kaunis. Yllättävin taideteos oli varmaankin Davidin maalaama Napoleon I ja hänen keisarinnansa kruunajaisten kuvaus. En tiennyt että se on noin julmetun iso. Yksityiskohtaista jälkeä lattiasta kattoon ja koko seinän leveydeltä. Kolme vuotta ilmeisesti on tuon maalauksen tekemiseen mennyt. Mahtaisikohan riittää minulla kärsivällisyys maalata niin kauan yhtä ja samaa yksittäistä teosta?


Harmi vain, miten vähän taideteosten tutkailuun Louvressa tosiaan oikeasti pystyi keskittymään. Ehkäpä parempi vierailuaika olisi ollut keskiviikko- tai perjantai-ilta, jolloin museo on auki tavallista pidempään. Aamupäivät kun tuntuvat olevan jokaisen turistin unelma-ajankohta käydä katsomassa Mona Lisaa. Kuulin, että jotkut todellakin vain käyvät siellä katsomassa sen ja tai korkeintaan pari muuta tunnetuinta työtä ja häipyvät sitten ulos. Mitä rahan tuhlausta! Toisaalta, onhan Louvren päätä huumaava n. 35 000 taideteoksen kokoelma sen verran iso, ettei yhdellä visiitillä voi millään katsastaa jokaista työtä. ;)

Koska söimme lounasta yhdessä Louvren kahviloista, lähdimme museolta suoraan Galleries Lafayetten kuuluisalle tavaratalolle. Kiertelimme siellä jonkin aikaa nuuskimassa yltäkylläistä ja rahanhajuista tunnelmaa, kunnes kyllästyimme katselemaan ylihinnoiteltuja merkkituotteita, joita ei kuitenkaan voisi ostaa.


Kuvittelin tietämättömänä, että tavaratalon lähistöltä voisi löytyä hyväkin shoppailupaikka, mutta se oli harhaluulo. Koska aikaa junan lähtöön ei ollut enää kauhean paljon, päätimme, ettemme lähde enää latinalaiskortteleihin, joissa edellisenä päivänä ehdimme hieman nuuskia putiikkeja. Totesimme, että ehtii sitä shoppailla Brysselissäkin. Brysselissä se sitäpaitsi on tajuttoman helppoa. Jos haluaa ostaa kallista, hyppää metrosta Luizalla, josta löytyvät kaikki merkkiliikkeet mukavasti vieri vieressä. Jos taas shoppailee budjetin varassa, tai ainakin hieman pienemmän lompakon kanssa, voi jäädä metrossa vaikkapa De Bruckérella ja kävellä Rue Neuven ostoskadun päästä päähän. Sieltä löytyy tavarataloja, ostoskeskus ja varmasti kaikkien Belgiasta (ja useimpien Belgian ympäristöstä) löytyvien kauppaketjujen liikkeet. H&M:iäkin on kyseisellä kadulla laskelmieni mukaan varmaan neljä. En kyllä tiedä mitä järkeä siinä sitten on. Pienempiäkin putiikkeja kadulla on esim. laukkukauppojen muodossa. Niinpä me väsyneet Pariisin-matkalaiset päätimme jättää shopailut pariin hauskaa avaimenperään ja siirryimme ravintolaan ja sen jälkeen jäätelöbaariin viettämään viimeiset hetkemme Pariisissa.

Ensimmäinen yhteinen ulkomaanreissumme Micken kanssa oli oikein onnistunut: hotelli oli loistava hinta-laatusuhteeltaan, näimme paljon ja saimme nauttia toistemme seurasta yhdessä maailman romanttisimmista kaupungeista. Myös säiden jumalat olivat jotenkin kummasti meidän puolellamme, vaikka meteorologit olivat lupailleet lähes koko ajaksi sadetta. Vettä nimittäin ei tullut taivaalta paria pisaraa enempää koko aikana!

Jos vielä palaan Pariisiin, tulen välttämään hirveimpiä ruuhka-aikoja, ja tulen vaikkapa loppukeväästä mieluummin kuin lomasesongin ollessa kuumimmillaan. Ruokaan tulee varata jopa vieläkin enemmän rahaa, kuin mitä nyt kuvittelin kuluttavani. Emme tainneet onnistua syömään missään muualla kuin Mc Donaldsissa alle 15 eurolla per nenä. Useimmiten yhteinen laskumme näytti 35 euroa. Ruoka-annokset oli hinnoiteltu melko samalla lailla kuin Suomessa, mutta juomat olivat aivan järkyttävän hintaisia. Iso lasi vettä saattoi kustantaa jopa 4 euroa, joka on minusta täytä ryöstöä. Naureskelimmekin välillä, että kulutimme kolmessa päivässä ruokaan yhtä paljon rahaa kuin kotona kuukaudessa. Onneksi Micke jaksoi pistää pihin pääni kuriin ja muistuttaa, että nyt ollaan kerrankin yhdessä lomalla - nyt nautitaan. Ja niinhän me teimme. :)

Pariisi, 2. päivä

Aamu alkoi väsyneesti ja edellisen päivän reippailun tuloksena jalat olivat kipeät joka kohdasta. Eiffeliin nousemisenkin tunsi reisissä.

Hotellin aamiainen oli todella hyvä ja 7 euron hintansa väärti. Tarjolla oli paria eri mehua, kahvia, teetä, maitoa, kaakaota, croissantteja, suklaaleipiä, sämpylöitä, patonkia, paahtoleipää, marmelaadeja, juustoja, kinkkua, margariinia, suklaa-pähkinälevitettä, paria eri murolaatua, hedelmäsalaattia, keksejä, kananmunia ja jugurttia jos minkä moista... Eli oli siis mistä valita.


Kunnon tankkauksen jälkeen lähdimme metroilemaan kohti La Citea, Seinen keskellä olevaa saarta, jolla sijaitsivat Notre-Damen katedraali ja Sainte Chapelle. Kirkkokäynnit olivat Brysselin vastaavista poiketen aika horroria, sillä kuka olisi kuvitellut että niihinkin pitää jonottaa jopa tunti tolkulla. Ja toiseen piti vieläpä maksaa sisäänpääsylippu. Kirkkoon?!


Notredamen kynttilämerien ja korkeuksiin ulottuvien, hienojen lyijylasi-ikkunoiden jälkeen kävimme syömässä tunnelmallisessa, mutta pariisilaiseen tasoon nähden normaalihintaisessa paikassa myöhäistä lounasta. Ruoka oli hyvää, mutta oloni oli hieman heikko, joten ruoka ei maistunut aivan normaalisti.


No, olivathan ne upeita katedraaleja, mutta en suosittele kenellekään käymään niissä kesällä keskipäivän tienoolla. Se on ajanhaaskausta, sillä paikkoihin pääsee ilmiselvästi kätevämmin iltasella, jolloin turistimassat ovat hieman hälvenneet. Notre Dameen jonotimme ehkä parisen kymmentä minuuttia, joka vielä oli suhteellisen siedettävä aika, mutta erehdyimme seisomaan Sainte Chapellen jonossa varmaan puolitoista tuntia! Selkä kipeytyi ja minun oloni alkoi olla aika heikko. Niinpä kirkkojen jälkeen lähdimme takaisin hotellille, sillä minusta tuntui että pyörryn siihen paikkaan. Myöhemmin sain kuulla, että Neea oli ollut maanantaina kipeänä, joten pohdin, ettei olisi ollut lainkaan mahdotonta, että olisin itse turisteillut kuumeessa saman pöpön vaikutuksen alaisena.


Lepäsimme hyvän tovin ja napostelin minkä kerkesin kaikkea mitä sain alas. Oli jotenkin todella vaikeaa löytää syötävää, joka ei olisi alkanut ällöttää. Suolakeksit ja vesi toimivat, ja olo alkoi kohentua. Illan hämärtyessä lähdimme taas liikkeelle ja suuntasimme Montmartren kaupunginosaan. Sacré-Coeurin basilika oli illan hämyssä aivan tavattoman kaunis. Kiipesimme portaita kukkulalle, jossa se sijaitsi, ja ilta hämärtyi ja kuu loisti taivaalla. Montmartren kukkulalta avautui mahtava näköala Pariisin ylle. Romanttista.


Pääsimme myös käymään kuuluisassa basilikassa ihan vain kävelemällä suoraan sisään. Ei jonoja, ei tungosta. Vain kynttilöiden valaisema hämärä ja hiljainen kirkko. Sellainen, niin kuin kirkon kuuluukin olla. Paikka oli tavattoman hyvä käyntikohde illalla, ja paluumatkalla nousimme sopivasti Trocadéron asemalla metrosta ja kävimme vilkaisemassa Eiffeliä, joka kimmelsi valoissaan yötaivasta vasten. Ranskan puheenjohtajakauden kunniaksi Eiffel oli valaistu sinisin valoin ja Eu-tähdin. Ihan hauskan näköinen ilmestys.


Alunperin tarkoituksenamme oli mennä Montmartrelle syömään, mutta jotenkin päädyimme ostamaan vain hieman leipää ja letun, ja hotellille saapuessamme olimme todella nälkäisiä. Mikä pelastukseksi silloin, kun lähes kaikki hotellin lähellä olevista ravintoloista on suljettu? No tietenkin kaikkien rakastama Mc Donald's. Deluxe-lohkoperunat ja Micken hampurilaisateria pakettiin ja hotellin rauhaan syömään.

Toinen yö oli aivan vastakohta ensimmäiselle. Oli hiljaista ja nukuin todella hyvin. Ehkä naapurit olivat vaihtuneet tai sitten tehneet sovinnon. Yhtä kaikki, uni maittoi rankan päivän jälkeen. On se turistina oleminen vaan kovaa työtä..

Pariisi, 1. päivä

Thalyksen TGV-juna Midin asemalta Brysselistä karautti tunnissa ja 20 minuutissa Pariisin Gare du Nordille. Juna oli siisti, mutta ei mikään upouusi, jos vertaa vaikkapa Suomen Pendolinoihin. Pendolinot ovat todella moderneja ja siistejä, mutta Thalyksen penkit olivat kyllä paljon mukavammat. Matka meni Pariisin matkaopasta lukiessa varsin leppoisasti.


Asemalla suuntasin ensitöikseni turisti-infolle, jossa sain jonottaa varmaan puoli tuntia, jotta sain käsiini pari karttaa ja kysyttyä muutaman metrolipun välisistä eroista. Sen jälkeen ostin itselleni ja Mickelle kahdeksi päiväksi metroliput, hintaa yhden henkilön lystille tuli 5,80 euroa per päivä. Lipulla saattoi matkustaa mielin määrin yhen vuorokauden aikana junilla, metroilla ja busseilla 1 ja 2 vyöhykkeillä, joiden piiristä löytyi myös hotellimme. Tunnetuimmat nähtävyydet ja liiankin kanssa museoita ja muita paikkoja kaluttavaksi ainakin muutaman päivän reissulle löytyyt tuolta alueelta. Todella halpa lippu siis, kun vertaa Helsingin pääkaupunkiseudun hinnoitteluun.


Olisin voinut ostaa itselleni junalipun Pariisiin hieman myöhemmälle ajankohdalle, koska jouduin odottelemaan Mickeä lentokentältä aika hyvän tovin, melkein kolme tuntia loppujen lopuksi. Oli kyllä ihana nähdä toista pitkästä aikaa. Micken päästyä Gare du Nordille suuntasimme kulkumme hotellillemme. Ajattelimme käydä jättämässä tavaramme sinne säilytykseen, koska emme mitenkään olisi viitsineet tai jaksaneet raahata niitä ympäri kaupunkia. Iloiseksi yllätykseksemme hotellimme, Classics Hotel Tour Eiffelin, virkailija sanoi, että voisimme jo vastaanottaa huoneen, sillä se oli valmiina. Saimme huoneen käyttöömme siis pari tuntia ennen virallista luovutusaikaa, kello 15. Niinpä saatoimme viedä kamat suoraa huoneeseen ja jatkaa sitten seikkailuja Pariisin keskustassa.


Hotelli oli oikein mukava ja jopa ylitti odotukseni jossain määrin - siisti, mukavan oloinen henkilökunta, pienet mutta tunnelmalliset huoneet, pehmeä sänky ja yllätykseksi kylppäristä löytyi luvatun suihkun sijaan kylpyamme suihkulla! Myös Pariisissa hieman epätavallisempi buffet-aamiainen oli runsas ja edullinen aamupalavaihtoehto. Hotellin sijainti oli myös arvaustani parempi, sillä alue jolla hotelli sijaitsi vaikutti rauhalliselta ja miellyttävältä eikä laisinkaan pelottavalta edes iltaisin. Metrollakin pääsi paikkaan helposti, lähin pysäkki oli Exelmansin tienoilla. Myöhemmin bongasimme hotellin vierestä jopa kolme ruokakauppaa, jotka olivat Pariisissa todella harvinainen näky. Itse asiassa ne olivat ainoat ruokakaupat jotka matkalla taisimme nähdä.


Hotellilta jatkoimme ensitöiksemme syömään. Hieman yksitoikkoisen kanapastan ja Micken puoliraa'an, mutta kuulemma ihan maistuvan pihvin jälkeen jatkoimme kohti riemukaarta, Arc de Triomphea. Olihan siinä kaarella kokoa ja yhtä huikaiseva oli ehkä monumentin ympärillä ollut liikenneympyrä, johon en kyllä haluaisi itse ajelemaan.


Riemukaarelta aukesi mahtava näky Avenue des Champs Élysées'lle, jota kävellessä oli pakko vähän laulaa vanhoja ranskan tuntien veisuja tuosta kuuluisasta kadusta. Poikkesimme parissa ylihinnoitellussa putiikissa ja ostimme Ben&Jerry:n jäätelöä kioskista. Venähtänyt nilkkani ei nyt tietenkään erityisemmin nauttinut tästä ensimmäisen päivän melko runsaasta kävelyekskursiosta, joka päättyi muutaman palatsin ja pitkän Seinen rannalla tepastelun jälkeen jonottamaan Eiffelin torniin.


Jono Eiffelin hissiin oli sen verran huikaiseva, että päätimme olla rohkeita ja kiivetä torniin omin jaloin. Jalkani varmaankin vastusti ajatusta, mutta tuskin se olisi pitänyt kolmen tunnin paikallaan seisoskelusta yhtään sen enempää. Niinpä vain puolen tunnin jonottamisen jälkeen pääsimme ostamaan liput Eiffelin rautaisiin rappusiin. Siinä sitä sitten kiivettiin joku likemmäs 600 askelta ylöspäin.
Aluksi pysähdyimme ottamaan kuvia ykköstasanteelle, josta jatkoimme vielä urheasti toiselle tasanteelle. Siellä meitä odotti melkein vielä järkyttävämpi jono kuin tornin alla ollut hissijono. Ihmiset halusivat nousta vielä kolmannelle tasanteelle. Katsoimme hetken jonon kiemurtelua, ja päätimme, että kyllä tässä oli meille tarpeeksi näkemistä. Kakkostasanteelta sitä paitsi kuulemma näkee melkein yhtä hyvin kuin kolmannelta ja rakennuksetkin erottuvat hieman selkeämmin. Epäilemättä huipulta olisi nähnyt ihan tappiin saakka, mutta se ei jäänyt vaivaamaan. Väsymys alkoi kalvaa, ja päätimme palata illan tummetessa hotellille.
Kävimme vielä syömässä pienessä Brasseriessa hotellin lähettyvillä, ja sen jälkeen lämmin kylpy ja yöpuu kutsuivat. Ensimmäisenä yönä tuli ilmi hotellimme ainut huono puoli, nimittäin melko pahviset seinät yhdistettyinä äänekkäisiin naapureihin. En tiedä mikä kina thaimaalaisnaisilla oli meneillään, mutta melkoista sanailua kuului joko käytävästä tai lähihuoneesta. Myös ovien sulkemiset käytävässä herättivät minut useampaan otteeseen. Micke sen sijaan posotti sikeästi koko yön.

TGV starttaa aamusta

Ihan mahtava reissufiilis päällä, vaikka jalkaa hieman edelleen jomottaa. On ihanaa päästä ensimmäiselle yhteiselle lomamatkalle poikaystäväni kanssa, ja on myös hauskaa, että hän ehtii tulla Pariisin reissumme jälkeen hieman tänne Brysseliinkin pyrähtämään. Saa nähdä, miten asun ja mitä teen täälä. On mukavampi jakaa sitte kokemuksia. :)

Pariisin juna lähtee ihan aamusta, joten kun oletetaan, että kaikki pakkaukset ovat valmiina ennen nukkumaan menoa tänä iltana, voinen herätä hieman ennen kuutta aamulla. Kuulostaa ankealta, mutta toisaalta ei tarvitse ainakaan odotella aamulla lähtöä. Se on edessä heti kun avaa silmät.

Joudun pyörimään Pariisissa pari tuntia itsekseni, sillä poikaystäväni kone on 40 minuuttia junani jälkeen Pariisissa, ja hän tuskin selviytyy ihan hetkessä pois kentältä. Jos Brysselissäkin saa kävellä kilometri tolkulla, niin eiköhän Pariisi vie samankaltaisen patikointimatkan jo pelkästään laukkuhihnalle.

Jännitys kohoaa. Ehkä ehdin päivittelemään lyhyesti hotellihuoneestamme, jossa on langaton netti, mutta toisaalta en viitsisi käyttä kallista aikaamme liiemmin koneen ääressä. ;) Seuraavaan kertaan!

Saksan rajalta kivun rajalle

Kyllä sitä pitää olla tohelo tai sitten huono tuuri - muuta ei voi sanoa, kun tässä istuskelee viilentämässä pakastevihanneksilla ideal-siteeseen käärittyä nilkkaa.

Olimme tänään päiväreissulla Saksassa. Kyllä se vieläkin jaksaa ihastuttaa, miten nopeasti ja helposti täältä Brysselistä voi päräyttää moottori- tai rautateitä pitkin naapurimaihin - tai vaikka pidemmällekin. Vierailimme Aachenin kaupungissa, jota Jannen työtoverit olivat suositelleet käyntikohteeksi. Paikka oli vilkas vajaan 300 000 ihmisen asutama pikkukaupunki, jossa vallitsi mukavan rauhallinen, lämmin ja vanhanaikainen tunnelma, sillä monet vanhan keskustan kadut olivat kävelykatuja. Arkkitehtuuri oli kaunista ja värikästä, ja kukkaruukkuja ja istutuksia joka puolella. Toisessa maailmansodassa Aachenia pommitettiin kuitenkin rankasti, joten aivan vanhimman keskustan ulkopuolella kapunkikuva vaihtuu nopeasti moderneiksi uudisrakennuksiksi.


Kävimme upeassa Unescon suojeltujen kohteiden listalla olevassa Aachenin tuomiokirkossa, jonne on haudattu myös Kaarle Suuri, Saksan ja Ranskan valtioiden perustaja, ja Rooman kesisariksi 800-luvulla kruunattu kuningas. Kirkon seinät ja katot oli koristeltu kiiltelevillä komeilla mosaiikeilla ja kerroksiakin oli useampi.

Käveleskelimme keskustaa ympäriinsä, kävimme syömässä todella kivalla ravintolan terassilla ja näimme Elisenbrunnenin lähteen, jonka takia kaupunki on aikoinaan ollut tunnettu kylpyläkaupunki. Yli 50-asteista vettä pulppusi maasta rikinkatkuisen hajun saattelemina pieniin altaisiin. Juomakelpoista vesi ei toki ollut, koska se sisälsi monenlaisia mineraaleja, mutta ihan puhtaan näköistä silti. Kaippa siinä on ollut mukava kylpeä joskus satoja vuosia sitten.

Ajaessamme Aachenista kotiinpäin, kävimme aivan loppumatkasta leffavuokraamossa lainaamassa viihdettä illaksi. Siinä vaiheessa kun filmi oli valittu ja vanhemmat olivat menossa maksamaan, minä otin Neean syliin ja katselimme dvd-koteloiden kansia ja yritimme bongata pigviineitä, jotka ovat tällä hetkellä kovin in. Yhtäkkiä hyllyjen välissä, aivan epäloogisessa ja odottamattomassa paikassa oli porras. Neea sylissä en tietenkään nähnyt sitä, ja kuin hidastetussa elokuvassa astuin nilkka lintassa portaan ohi alemmalle tasolle ja kaaduin. Onneksi tapahtuma oli tosiaan sen verran hidastempoinen, että sain käännettyä sylissä Neean niin, että hänelle ei käynyt mitään. Säikähdin kuitenkin aivan kauheasti. Tuija ja Janne sanoivat, että ovat meinanneet itsekin siinä kohdassa aiemmin kaatua. Oma nilkkani nyrjähti ikävästi ja on nyt hieman kipeä, mutta koska pidin siinä illan ideal-sidettä tukena ja pakastevihanneksia viilennyksenä, pahin jomotus on jo ohi, ja se varmaan paranee nopeasti. Parasta olisikin, sillä Pariisissa on tiedossa paljon kävelyä ja portaita - rasitusta nilkalle. Toivon, ettei loma mene hotellihuoneessa istumiseksi..

Yhtä aikaa tyhmä ja hienostunut

Eilen oli viimeinen kielikurssikerta. On vaikeaa arvioida, olenko oppinut kurssilla paljon uutta ranskan kielestä. Lähinnä tuntuu enemmänkin ehkä siltä, että olen kerrannut vanhaa - kaivellut asioita muistista, mikä tietenkin on ihan luonnollista kun olen kuitenki muinoin lukenut ranskaa viiden vuoden ajan.

Olin sinänsä tyytyväinen kurssiin. Sain tilaisuuden puhua ranskaa ja siinä sivussa rohkaistuin käyttämään kieltä käytännössä. Varmasti myös ääntämykseni parani. Välillä kurssitovereiden kanssa metroa odotellessa tuli kutienkin jälleen lipsahdettua englannin puolelle. Englannin kanssa pystyy olemaan niin paljon paremmin oma itsensä, vaikka eihän sekään kieli suomelle pärjää. Ranskaa puhuessa kun kaikki kangertelee, olen hidas miettiessäni jotain unohduksissa olevaa sanaa ja tunnen oloni typeräksi.

Eräs Helsingin Sanomien kolumnisti kirjoitti joskus, kuinka vierasta kieltä käyttäessään ihmisen persoonasta katoaa puolet. Allekirjoitan väiteen. Etenkin hieman ruosteisemman kielitaidon kanssa saa olonsa tuntumaan välillä aivan tampioksi ja oma persoona katoaa kankeiden kommunikointiyritysten taakse. Tästä hyvänä esimerkkinä on vaikkapa viimeinen kielikurssikerta. Pelasimme kielioppi- ja kulttuuripeliä, ja olisi pitänyt nimetä Ranskaa ympäröivät merialueet. Ihan perusmaantietoa, mutta arvaa muistinko siltä seisomalta vaikkapa Englannin kanaalin nimen ranskaksi (La Manche). En, ja taas tuntui moukkamaiselta. Toisaalta, kuten em. kolumnistikin mainitsi, on välillä ehkä ihan hyvä vähän ruoskia itseään ja saattaa itsensä tällaisiin suorataan masokistisiin tilanteisin. Silloin huomaa, miten ihanaa onkaan puhua sitä kieltä, minkä parhaiten osaa - omaa äidinkieltään. :)

Joskus sattuu kuitenkin niitäkin päiviä, jolloin ranskan puhuminen saattaa sujua yllättävän hyvin, ja silloin voi tuntea itsensä ylpeäksi kielitaidostaan. Ranska on ainakin minun korvissani hienostunut ja kaunis kieli, joten sitä on mukava osata edes vähän. Sitä puhuessa minulla on aina jossain määrin hienostunut ja tyhmä olo. Yhtä aikaa. X)

Pariisiin!!

Poikaystäväni sai lomaa töistään ensi viikoksi. Pohdiskelujen jälkeen päätimme, että menemme yhteiselle minilomalle Pariisiin, kun se tässä tilanteessa on niin helppoa! Micke lentää Charles Gaullen kentälle ja minä tulen TGV:llä raiteita pitkin Brysselistä. Micke tulee vielä Ranskasta pariksi päiväksi Brysseliin junalla yhdessä minun kanssani, lentääkseen sitten takaisin Helsinkiin. Olen aivan täpinöissäni, etenkin nyt kun kaikki ikävät vaiheet eli lentojen, junien ja hotellien varaukset on tehty. Olen aina halunnut päästä käymään Pariisissa, ja nyt se haave viimeinkin toteutuu! Ja olisihan se vähän tyhmää tutustua kaikkiin muihin Belgian naapurimaihin, mutta jättää käymättä Ranskassa, vai mitä?

Junalippujen osto oli helppoa. Kävelin sisään Midin asemalle ja ostin liput. Aikaa meni ehkä kymmenisen minuuttia jonotukset mukaan lukien. Menolennon ostaminen sujui melko sujuvasti, mutta paluulennon kanssa kohtasimme kummallisen epäkohdan - lippu täytyi jostain ihmeen syystä maksaa luottokortilla. Onneksi äiti riensi apuun. Kun matkat oli buukattu, edessä oli vakein vaihe, eli hotellin etsiminen. Tai oikeastaan hotellin etsiminen ei ollut vaikeaa, vaan jälleen typerä käytäntö luottokorttien kanssa: nettivaraus piti tehdä luottokorttitunnuksilla. Hotelli ei veloittaisi luottokortilta mitään ennen kuin itse saapuisi paikalle, mutta se tarvi tunnukset niitä tilanteita varten, jos varaaja ei ilmaantuisikaan hotellille. Toisaalta emme voineet olla varmoja, olisiko luottokortin omistajan joissain hotelleissa kuitenkin ollut pakko olla paikalla esimerkiksi allekirjoittamassa jotain kuittia, vai olisiko käteismaksu paikanpäällä kelvannut. Emme viitsineet ottaa sitä riskiä, että varauksessa olisi ollut jotain epäselvyyksiä, joten ryhdyimme etsimään hotellia, joka hyväksyisi jonkin muun maksumetodin. Onneksemme erään brittiläisen matkailupalvelun kautta löysimme mukavan oloisen, luultavimmin melko hyvällä paikalla sijaitsevan Visa Electronin hyväksyneen hotellin. Eli kaikki varaukset on lopultakin reilassa.

Tili on huvennut uhkaavasti, mutta onneksi tämän kuun palkkakin on vielä saamatta. Hotellivaraukset kahdelle yölle vaativat reilun 150 euron investoinnin, lennot kolmisen sataa ja junailut Brysselin ja Pariisin välillä n. 120 euroa. Ei mikään aivan hirvittävä saldo, kun sen jakaa kahdelle ihmiselle, mutta toisaalta opiskelijalle aika suuri tukku rahaa. Olemme kuitenkin asennoituneet viettämään ensimmäistä yhteistä lomaa kaukana arjesta, joten tässä vaiheessa kun melkein kaikki välttämättömän kulut on jo maksettu, voi keskittyä vain olennaiseen ja unohtaa syksy ja HOASin kaavailemat vuokrankorotukset. :P

Nyt pitäisi sitten rajata, missä paikoissa haluaa Pariisissa käydä, ja mitkä on pakko jättää seuraavaan kertaan. Ainakin Versailles taitaa valitettavasti jäädä näkemättä, sillä se vaatisi melkeinpä yhden kokonaisen päivän. Louvren kokoelmista katsastamme varmaan ne "tärkeimmät", eli tunnetuimmat työt Mona Lisasta muihin idoleihin. Kirkot täytynee rajoittaa Sacré-Coeuriin ja Notre Dameen. Montparnasse, Eiffelin torni ja keskustan humu vievät kuitenkin aikaa. Haluaisin käydä myös maailman suurimmilla markkinoilla tekemässä hyviä kirpputorilöytöjä. Haaveilen pistäytyväni myös kivoissa pariisilaisissa vaateputiikeissa.

Toivon, että lomamme sujuu hieman samantyyppisissä merkeissä, kuin äidin kanssa tehty reissu Bruggeen - mennään sinne minne ehditään, käydään siellä mikä sattuu kiinnostamaan ja vietetään rentoa yhdessäoloa ilman stressiä ja liiallisia suunnitelmia. Pääasia kuitenkin lienee, että on pitkästä aikaa mahdollisuus olla yhdessä Micken kanssa, ja vieläpä noinkin hulppeissa puitteissa. :)

Pariisin seikkailuja odotellessa piipahdan tänään Heinin kanssa kaffittelemassa keskustassa.

Brysseli tutummaksi

Koska äitini piti tietenkin nähdä Brysselin päänähtävyyden täällä käydessään, kierrätin häntä niillä parin päivän ajan viime lauantaina ja sunnuntaina. Ajoimme lauantaiaamuna metrolla koko porukalla Tuijan, Jannen ja Neean kanssa Botaniquen metroasemalle katsastaaksemme ihan alkuun Botaniquen puutarhan. Se oli ihan mukava puutarha; oli käytäviä ja monenmoisia kasveja, niinkuin kasvitieteellisissä puutarhoissa yleensä tuppaa olemaan. Puutarhan yhteydessä on myös rakennus, jota käytetään käsittääkseni jonkinlaisena konserttitilana tai vastaavana.


Lauantai kului muutoin aamupäivän osalta shoppaillessa. Äiti löysi tavaratalosta pari paitaa, sekä jotain tuliaisia supermarketista, itse haaveilin yhden ihanan mustan hameen perään. Jotenkin tyhmältä tuntuu vain se, että kyseinen hamonen oli Hennes&Mauritz:n ikkunassa. Hölmlä tulla Brysseliin saakka ja löytää sitten täydellinen hame H&M:ltä. :P

Iltapäivästä lähdimme Grand Placen suuntaan ja pitihän se Manneken Pis:kin taas käydä katsastamassa. Pissapoika oli saanut tällä kertaa jonkun nutun niskaansa - jotain uutta nähtävää minullekin. Pissaajapatsaan tuotteistaminen on jotain aivan käsittämätöntä: löytyy avaimenperää, magneettia, taulua ja miniatyyria, ja kaiken kruunaavat ihastuttavat viinipullon avaamiseen tarkoitetut korkkiruuvit, jollaista tuskin kehtaisi edes käyttää. :D


Manneken Pisin tuntumasta ostimme brysseliläiset vohvelit semmoisilla päälysteillä, että lopputulos oli liiallisesta makeasta aiheutunut ällötys. Onneksi se hälveni nopeasti kävellessä seuraaville nähtävyyksille.


Katsastimme lähietäisyydeltä löytyneet Brysselin kirkot. Ne olivat Notre Dame de la Chapelle, Notre Dame du Sabon, kuninkaallinen kirkko Saint Jacques sur Coudenberg ja viimeisenä, mutten vähäisimpänä Cathédrale Saint-Michel-et-Gudule, kuningasparin vihkikirkko, joka on myös Brysselin katolinen pääkirkko. Nimiä lueskellessa tulee väkisinkin mieleen, että kuinka vähän voi olla mielikuvitusta, kun täällä päin joka kaupungista tuntuu löytyvän ainakin yksi Notre Dame. Toisaalta, mistäs sitä tietää, jos nimi viittaakin aina aivan eri rouvashenkilöön Neitsyt Marian sijaan(notre dame = meidän rouvamme, ladymme tms.)


Ehdimme parahiksi käymään myös keskustan kuninkaan linnassa, joka näin kesäkuukausina on auki yleisölle. Paikka oli aivan sanoinkuvaamattoman pramea. Kristallikruunut sädehtivät katossa ja olivat sellaista kokoluokkaa, jota harvemmin missään pääsee näkemään. Kulta kimmelsi ja sisustus oli kuin satukirjoista tai elokuvalavasteista. Harmiksi tietenkään ei saanut ottaa valokuvia. Kuva ostamastamme postikortista kertokoon hieman enemmän kuin sanat.


Sunnuntaina käväisimme päiväseltään Clemenceaun markkinoilla, joilla vierailin myös viime sunnuntaina. Ostin eurolla kenkäparin. :D Kivan näköiset ballerinat, mutta saa nähdä kauanko moiset halpispopot kestävät - tai kestääkö niitä ylipäätään liiemmin pitää jalassa, jos ne ovat kovin epäergonomiset. Äiti löysi huivin.

Markkinoiden jälkeen metroilimme Porte de Namurille ja kipitimme sieltä pienen lounaan jälkeen Kuninkaalliselle taidemuseolle. Museon kiinteisiin kokoelmiin kuului mm. tietenkin kuuluisimpien belgialaisten taiteilijoiden kuten Rubensin, van Dyckin ja Brouwerin töitä. Ehkä tunnetuin museon maalauksista on kuitenkin Jacque-Louis Davidin taulu, 'Marat assassiné'.


Modernimman taiteen osastolta löytyi myös esimerkiksi Magritten surrealimia, sekä ainakin yksi Salvador Dalin työ.


Iltapäivällä kävimme vielä Brysselin EU-korttelissa ja ajoimme tietääkseni maailman kolmanneksi suurimman basilikan Basilique du Sacré-Coeurin ohitse. Ilta meni turhautuen tietokoneella etsiessäni ratkaisuja seuraavan matkakohteeni koukeroihin. Mutta niistä lisää myöhemmin.