Ei se ollut(kaan) mun syy!

Turhaa manasin eilistä laiskuuttani, sillä illalla selvisi miksi minulla oli koko päivän niin vetämätön olo. Taas nousi kuume. Kurkku alkoi pikkuhiljaa kipeytyä, ja päähän oli vissiin joku käynyt löymässä lekalla. Se on muuten neljäs flunssarupeama yhden kuukauden sisällä! Yöllä oloa helpottivat hieman valkosipulit sukissa (kyllä, luit oikein), sillä sain niiden ansiosta hengityksen kulkemaan ja kurkkukaan ei ollut enää aamulla kipeä. Valitettavasti pääkipuun nuo ihmesipulitkaan eivät auttaneet, joten oli pakko viiden aikaan aamulla ottaa vielä joku Burana, kun jomotti niin kauheasti.

Päätin, että nämä viikon välein tulevat kuumeilut saavat nyt luvan loppua, ja soitin sitten tänä aamuna terveyskeskukseen. Käskivät minua tulemaan terveydenhoitajalle, joka sitten kyseli sataa asiaa, mutta ei oikeastaan tutkinut millään tavalla. Hän epäili, että minulla on ollut kuun alussa virustauti, jonka heikentämänä olen viikon välein saanut mahdollisesti aina uuden viruksen. Kivaa.

Sain ajan lääkärille vielä tälle iltapäivälle, mistä olin kohtalaisen yllättynyt näinä nykyisinä lääkäripula-aikoina. Joku kiva lääkäritäti oli luvannut tutkia minut ylimääräisenä potilaana muiden lukuisten sairaiden jälkeen. :) Toivon nyt vain tosiaan, että tälle ihanalle kierteelle tulisi loppu. Sairastaminen on niin.. rasittavaa.

P.S. Kaikesta kuumeilusta huolimatta, sain logon eilen tehtyä!! Uskomatonta, mutta totta. ^_^

Laiskottaa

Töistä, kouluhommista tai oikein mistään muustakaan ei meinaa tulla yhtään mitään. Olen näennäisesti lomalla, mutta oikeasti pitäisi tehdä kaikenlaista: viimeistellä yksi logo valmiiksi, suunnitella nettisivuja, taittaa reilu kymmenensivuinen koulun harjoitustaittotyö ja päivittää omia nettisivuja, sekä työstää blogin uutta ulkoasua. En kuitenkaan oikeen osaa virittäytyä kumpaankaan tunnelmaan – en täydelliseen rentoutumiseen tai hirveään työrumbaan. Niinpä vain lusmuan kaiket päivät tekemättä lähes yhtään mitään, mutta stressaten viimeisen päälle. Niin tyypillistä. :P

Vantaalla odottanut lumeton, synkkä maisema ei inspiroi yhtään mihinkään, ja vaikka kuinka yrittää pitää vielä joulutunnelmaa yllä jouluvaloin, piparein, konvehdein ja joululauluin, se vaan on ainainen fakta, että kun jouluaatto on ohi, ei tunnu enää oikein miltään.

Mutta tänään aion ottaa itseäni niskasta kiinni, ja saada asioita tehtyä. Ainakin sen logon.. -__-'' Sen deadline on nyt asetettu päähäni tälle päivälle, vaikka oikeasti varmaan voisinkin sitä vielä tehdä parin päivän ajan. Se on joka tapauksessa jo niin valmis, että ihan turhaa murehdin sen tekemistä päivätolkulla, kun voin ihan yksinkertaisesti vain tehdä sen tänään valmiiksi ja lähettää asiakkaalle. Jos illasta jää aikaa, voisin kuvitella aloittavani taittotyön. Saa nähdä, miten käy. Huomenna käyn kuluttamassa 10 euron alennuskupongin Seppälässä ostaessani pitkästä aikaa täydennystä vaatekaapin oleellisimmille hyllyille. Jotain on saatava aikaan, tai menee hermot ja itsekunnioitus! Vaikka se "jotain" olisikin vain sukkahousuostoksia.. X)

Huopakettu ja sen kaveri

Tein tänä vuonna suuren osan joululahjoista itse, sillä paitsi että lahjabudjetti oli aika tiukoilla Japani-säästelyiden vuoksi, on itse tekeminen tietenkin tajuttoman hauskaa. Paketteihin löysivät tiensä daim-palat, konvehdit ja kännykkäkorut. Koska olen rakastunut viimeisen vuoden aikana totaalisesti neula-huovuttamiseen, muutamaan pakettiin eksyi myös pehmoinen huopakoru.

Junko sai leipomistamme mustikkapiirakoista muistuttamaan mustikkakännykkäkorun, ja sen lisäksi pienen söpön huopapupun. Monet japanilaiset tytöt pitävät kaikenlaisesta suloisesta, joten ajattelin, että tämä huopakoru on omiaan koristamaan Junkon laukkua tai takin miehustaa.

Olen käyttänyt useissa tekemissäni huopakoruissa mahdollisuuksien mukaan myös hiukkasen kierrätysmateriaalia. Aina ennen tuskailin, kun neulepaidoissa ja topeissa on välillä sellaisia rasittavia ripustusnauhoja, jotka pilkottavat rumasti kaula-aukosta tai kutittavat niskassa. Kun luokkakaverini Neetta sitten kerran kertoi, että suuri osa hänen mahtavasta, kirjavasta silkkinauhakokoelmastaan oli juuri noita edellä mainittuja raivostuttavia ripustusnauhoja, alkoivat sakset viuhua meidänkin kotona. Sain vielä siskonikin innostumaan leikkaamaan nauhalenkit omista paidoistaan ja lahjoittamaan ne askartelulaatikkooni. X) Sidoin kivan väriset satiininauhat rusetiksi pupun korvaan, johan tuli niillekin nauhan turhakkeille uusi elämä. Kuka niitä neuleita tai toppeja nyt ylipäätään edes henkarissa roikuttaisi?


Äitini on jotenkin kummallisesti hurahtanut kettuihin, ja keräilee kaikenlaista kettukrääsää, joten päätin tehdä hänelle huopaketun. Samanlaisen ketun sai myös hänen miesystävänsä. Ketun huovuttaminen oli hieman työlästä, sillä siinä on enemmän yksityiskohtia ja useamman väristä villaa kuin esimerkiksi nalleissa ja pupuissa, jotka ovat jo muodoiltaankin varsin yksinkertaisia valmistaa. Ketusta tuli kuitenkin mielestäni tosi hauskan näköinen. Taisivat lahjan saajatkin pitää näkemästään.


Huopakorut on tehty siis kokonaan villasta neulalla superloonialustan päällä huovuttamalla. Korun silmiksi olen ommellut pienet mustat puuhelmet. Taustapuolella näkymättömissä kiiltelee pieni rintaneulalukko, jonka olen liimannut paikalleen kuumaliimalla.

Huovuttaminen on stressin purkua parhaimmillaan ja onnistuu vaikkapa telkkarin tuijottelun lomassa, joten siitä on muodostunut minulle mitä rentouttavin harrastus. ^_^ Kannattaa kokeilla!

Lumista joulua!

Joulu meni jälleen hyvin perinteisissä tunnelmissa. Aaton aatto ja muu varsinaisen h-hetken odottaminen meni löhöillessä, herkkuja syödessä ja pelaillessa mm. Wii fittiä, Toulousea ja korttia sisarusten, sekä äitini luona nelisen kuukautta asuneen japanilaistytön kanssa. Kävimme myös kylän nuortenkuoron joulukonsertissa, mikä oli ihan tunnelmallinen ohjelma aatonaattoiltaan.

Aattona heräsin poikkeuksellisen myöhään, mutta ehdin siitäkin huolimatta katsomaan aivan tarpeeksi (tai jopa liikaa) Joulupukin kuumalinjaa. Myös perinteinen Lumiukko-animaatio ja pakollinen joulurauhan julistus tuli seurattua. Iltapäivällä kävimme ulkona hiihto- ja potkukelkkareissulla. On ihanaa, kun täällä Pohjanmaalla on kunnon talvi - lunta, jäätä ja pikkupakkasta. Ei teekään yhtään mieli palata huomenna takaisin harmaalle pääkaupunkiseudulle..

Joulusaunan jälkeen söimme alkupaloina savukaloja, silakoita, silliä ja salaatteja. Pääruokaa tuskin kinkkuineen ja laatikoineen tarvitsee liiemmin esitellä. :P Jälkiruoka syötiin vasta hieman myöhemmin, koska olimme alkuillasta ihan liian täynnä. Pelailimme korttia, maistelimme myöhemmin siskoni kanssa tekemäämme kotitekoista kuningatarjäätelöä, ja lopulta yllätyimme, kun ovelta kuului kellon kilinää ja koputusta. Tänä vuonna meillä kävi nimittäin pukkikin, vaikka kukaan talossa ei ollut edes alaikäinen. X) Lahjoja tuli enemmän kuin oletin, mutta mikäpä sen mukavampaa.

Loppu aatto kului aika haikeissa tunnelmissa, koska Junko, japanilainen tyttö on lähdössä lauantaina takaisin Japaniin, ja jotenkin talon naisväki onnistui saamaan tunteet taas hieman turhankin pintaan. :P

Keskiyön lähestyessä suuntasimme vielä joulukirkkoon, joka oli siinä mielessä pettymys, että siellä olikin täysi valaistus päällä odotusteni vastaisesti. Edellisen kerran kun kävin yökirkossa, kynttilät ja joulukuusen valot loivat tunnelmaa. Oli kuitenkin ihan mukavaa laulaa joululauluja ja käydä lopuksi katsomassa hautausmaan kynttilämerta.

Tänään joulupäivänä vuorossa onkin ollut luonnollisesti joululahjojen kulutusta, joka minun tapauksessani on tarkoittanut karkkien syömistä. Veljeni tosin on viettänyt koko päivän pelaten Wiin Resident Eviliä. Illalla tosin tähän voi tulla pieni tauko, kun pikkuveljen tyttöystävä saapuu kylään. On jotenkin niin hassua kuvitella pikkuveljensä jonkun tytön kanssa, etenkin kun tämä velitapaus omissa silmissä tuntuu vielä usein niin pieneltä ja lapsekkaalta. X)

Iloista joulua, mukavia välipäiviä ja upeaa uutta vuotta kaikille!

Stressiä, stressiä

Koulu alkaa olla lopuillaan, mutta kiire ei tunnu silti loppuvan ajatustasolla. Olen jatkuvasti jossain ihmeellisessä stressitilassa - ainut keino rentoutumiseen tuntuu olevan jooga, mutta sitäkään luksusta ei valitettavasti ole liioin joululomalla tarjolla. 

Stressaan jo valmiiksi ensi viikonlopun lauantaityövuorosta, siitä miten ehdin valmistaa ja paketoida vielä pari joululahjaa, missä välissä ehdin pakata joulureissua varten. Samalla huomasin miettiväni kuumeisesti jo tammikuussa olevia syntymäpäiviäni, joita olen lupautunut tänä vuonna jopa juhlistamaan. Mutta onneksi on olemassa kalenteri sekä googlen notebookki, joihin kirjoitan ylös, mitä pitää tehdä. Organisointi auttaa jossain määrin stressinhallitsemisessa, mutta joskus on vain sellaisia hetkiä, että vaikka ei olisi edes mitään stressattavaa, stressaan silti. Jos omat asiat ovat mallillaan, stressaan ihan varmuudella jonkun muun asioita. -__-''

Menin taas puoliksi lupautumaan yhteen työhommaan, josta saisi rahaa. Olen tällä hetkellä melko rahanahne Japanin matkan takia, joten kaikki työt tuntuvat jotenkin kovin kutsuvilta. Rahatilanteeni itsessään on jollain tapaa stressaava, mutta huomaan stressaavani oikeastaan enemmän Micken rahatilanteesta. X) Itse tiedän, että en käytä rahaa oikeastana mihinkään turhaan, ja näin jotain kertyy säästöönkin, mutta toisin on tuon avopuolison laita. Vastikään hän meni ja hankki minulle laajakuvanäytön.... Ei sillä ettenkö olisi tarvinnut uutta näyttöä vanhan reuhkan tilalle, mutta useamman sadan euron joululahja alkaa olla aika maksimaalinen ainakin omasta näkökulmastani...

Rahan vuoksi on otettava töitä, mutta sitten nekin stressavat. Onneksi tämän uusimman työtarjouksen suhteen on vielä olemassa takaportti, jos työ tuntuukin liian vaikealta. En halua tällä kertaa ottaa mitään liian hankalaa hommaa, etenkin, kun kyse on nettisivuista. En halua joutua opettelemaan liikaa uutta - ihan vain siitä syystä, että minulla ei taida olla siihen tällä hetkellä aikaa tai energiaa. Peruswebbisivusuunnittelu on hauskaa, ja tykkään tehdä grafiikkaa webbiin, mutta jos joudun opettelemaan uuden tavan koodata näiden olemattomien kykyjeni rinnalle, tiedän, että mistään ei tule mitään. X)

Optimointia

En ollut oikein uskoa tuossa tunti sitten koululta lähtiessäni, että sain todellakin jo nyt valmiiksi harjoitustaiton, jonka kritiikki on vasta viikon päästä. Viikon alussa, eli vain kaksi päivää sitten heikotti kun vain ajattelinkin loppuviikkoa – edessä oli joulukorttien askartelu ja osoitteiden kirjoittaminen, aikakauslehtiartikkelin harjoitustaitto, typografiajulisteen parantelu sekä kaiken kukkuraksi japanin kurssin päätöstentti. Tämä kaikki ei olisi tuntunut laisinkaan niin ongelmalliselta, ellen olisi haalinut jo viikkoja etukäteen töitä torstaista sunnuntaihin! Ajattelinkin, että japanin tenttiin lukemiselle ei jää yhtään aikaa, sillä kaikkien hommien aikaraja oli viikon päässä.

Niinpä onkin jotenkin uskomattoman huojentavaa ajatella, että vaikka perjantaina saammekin jo uuden taittotyön, voin rauhassa koko loppuviikon keskittyä lukemaan japania, harjoittelemaan kanjeja ja kerrankin keskittymään siihen, mihin oikeasti haluaisin panostaa. Olen käyttänyt aikaani melko optimaalisesti tässä parin päivän ajan– mikäli opettaja on tunnilla selittänyt asioita, jotka jo koen osaavani, olen tehnyt kuuntelun lomassa taittotyötä eteenpäin, ja kun syön aamupalaa, luen samalla japania. Vaikka maanantaina olikin jooga, ja televisiosta tuli yksi harvoista suosikkisarjoistani, ehdin kuitenkin askarrella käsin kaikki joulukortit ja vielä kirjoittaakin ne television katsomisen lomassa! Tiistaina käytin koko illan japanin tuntien jälkeen typografiajulisteen parantelemiseen, ja sekin tuli aika lailla valmiiksi. Tänään koulun jälkeen jäin vielä muiden lähdettyä vääntämään taittotehtävää valmiiksi. Nyt onkin edessä sitten kissanpäivät, sillä japanin opiskelu on minulle kuitenkin enemmän intohimo kuin pakkopulla. Tämä ilta kuluukin listatessa tämän kurssin vaikeimmin muistettavaa sanastoa exceltaulukkoon, johon olen jo aiemmilla japanin kursseilla onnistunut kasaamaan likimain 300 minulle vaikeaa japanin sanaa. Kun opettelee vain vaikeita sanoja, ei tuhlaannu aikaa niihin asioihin, jotka muistaa jo ennestään. Varsinaista ajankäytön optimointia taas... X)

Kuvitusprojekti Koululaiseen

Olen ihan täpinöissäni! Saimme tänään kuulla Yhtyneiden kuvalehtien lastenlehtien edustajilta, että luokkamme saa tehtäväkseen vastata tammikuussa alkavan kuvituskurssimme yhteydessä kuvitusmateriaalin tuottamisesta Koululaisen kesäkuun numeroon 'Räppäriin', joka on vuosittain ilmestyvä tehtävä- ja lomatekemispainotteinen, paksuhko kesänumero!

Tarkoituksena on siis, että luokkamme kuvittaa lehteen tulevia juttuja sekä kannen ja tekee sarjakuvia, tehtäviä, puuhaohjeita ja kaikkea muuta mahdollista lomakivaa. Aiemmatkin 'Räppärit' ovat ilmeisesti olleet pääosin opiskelijoiden kuvittamia, mutta meidän koulullamme kyseistä projektia ei tietääkseni aiemmin ole ollut.

Pää pursuaa jo tässä vaiheessa ideoita, ja tekisi mieli heti alkaa piirrellä ja suunnitella. Olen aina ollut kiinnostunut taitto- ja kuvitustöistä etenkin aikakauslehdissä, joten tällainen tilaisuus on uskomaton mahdollisuus päästä koulutöiden ohessa tutustumaan todelliseen aikakauslehtien maailmaan.

Jotenkin Koululainen toimeksiantajana on myös täydellinen osuma, sillä lapsille suunnatussa kuvituksessa saa mielikuvitusta käyttää rajattomasti ja vähän jopa irrotella. Selatessani saamiamme näytelehtiä, mieleeni muistui aikoinaan ala-asteaikoinani Koululaisessa pyörinyt lasten lehdentekokisa. Osallistuin, ja voitin, vaikkakaan en pääpalkintoa, niin uuden koululaisen vuosikerran. Tällä hetkellä tuntuu vähintään yhtä innostuneelta kuin tuolloin pienenä – tällä kertaa tosin pääsen tekemään ihan oikeaa Koululaista, enkä omaa karusti nidottua ja 90-luvun järkyttävällä tulostimella tulostettua, osin käsin piirrettyä "Kämppä"-nimistä lehdenkyhäelmääni. X)

Valokuvausta studiossa ja taivasalla

Viimeiset kaksi viikkoa olen rehkinyt valokuvauskurssin parissa. Kurssi on ollu antoisa, opettaja tavattoman pätevä ja koulun digijärkkärit niin ihania, että tekisi mieli syytää säästöt sellaiseen. Koululla ollaan aikeissa tehdä yhteistilausta kameroista, joten houkuttaisi kyllä mennä mukaan. Tämän kurssin jälkeen kun pokkarilla säätäminen tuntuu niin naurettavalta..

Studiokuvissani komeilevat valkosuklaakonvehdit, joita tein joulumyyjäisiin kaupusteltaviksi. Halusin pinkin, pehmoisen ja makean tunnelman, joten käytin makro-objektiivia melko pienellä syväterväyydellä. Oli hauskaa leikkiä valojen, salamoiden ja värikalvojen kanssa. Aikaa studiosäätöön ja itse kuvaamiseen oli vain 1,5 tuntia, mutta kyllä siinäkin ajassa ihmeellisesti ehti muutama ihan hauskakin kuva tallentua muistikortille. Lisäksi otimme kuvia myös ulkosalla.

Tehokas, etova junamatka

Vietin viikonlopun Jyväskylässä ystävien luona, mutta tänään oli jo kiiruhdettava takaisin kotiin, sillä illalla on ohjelmassa paitsi jooga, myös yllätyksekseni koulutyön deadlinen aikaistamisesta johtuva aikakauslehtiartikkelin taiton viimeistely. Junamatka menikin läppärin kanssa taittotehtävää säätäen, mikä osoitti junan tässä tapauksessa huomattavasti autoa paremmaksi kulkuneuvoksi. Sähköpistoke on huonoakkuisen läppärin elinehto. :P Jo ennen Tamperetta olinkin aika lailla valmis, sillä olin onneksi ehtinyt määritellä taiton teksti-asetukset jo muutama viikko sitten koulussa.

Loppuaika junassa kului nukkuen, sillä jälleen selkä menosuuntaan istuessani sain sellaisen huonovointisuuskohtauksen, että en voinut enää keksittyä mihinkään muuhun, kuin oskennuksen pidättelemiseen. Tällä kertaa selvisin pelkällä etomisella. Onneksi Jyväskylän IC vaihtaa kulkusuuntaa Tampereella, joten juuri kun taittotyö alkoi olla pulkassa, alkoi olokin pikkuhiljaa parantua. Toivon mukaan hirvittävä olotilani ei näy taiton lopputuloksessa. X)

Joulumyyjäisten jälkipölinät

Joulumyyjäiset ovat kunnialla ohi, ja kun sanon kunnialla, todella tarkoitan sitä. Tapahtuma onnistu kivasti, ja väkeä oli ihan mukavasti paikalla. Kaikilla myyjillä oli hienoja tuotteita, ja kaikki näyttivät panostaneen myös esille laittoon - oli kynttilöitä, pöytäliinoja ja muuta tunnelmarekvisiittaa. Koulun aulassa soivat joululaulut ja eilen koristelemamme kuusi kimmelsi käytävän päässä.


Omien tuotteiden myyminen tuntui ihan erilaiselta, kuin seisominen kassan takana jonkun firman piikkiin. Oli mukava huomata, että tuotteet menivät ihan mukavasti kaupaksi. Eniten myin joulukortteja, mutta toisaalta niissä hinta on alhainen ja niitä on helppo ostaa vaikkapa vain yksi. Hittituote oli ehdottomasti huovutetut eläimet, joita ei edes tähän kuvaan ehtinyt mukaan kuin viimeinen pupujussi, sillä melkein kaikki kymmenen pupu-, nalle- ja kissakorua menivät kuin kuumille kiville ensimmäisen tunnin aikana. Harmi, etten ollut ehtinyt tehdä niitä enempää. Toisaalta olen kaavaillut myyväni niitä ehkä jossain muussa yhteydessä myöhemmin, joten eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka innostun niitä tehtailemaan vielä jouluksi. :) Ehkä minussa piilee sisäinen yksityisyrittäjä, vaikka en näekään yrittäjyyttä selkeänä uravaihtoehtona itselleni vielä tässä vaiheessa.


Kaikenkaikkiaan tuotteet joita minulla oli myynnissä, eli kranssit, kortit, avaimenperät, kännykkäkorut, korvakorut, huopakorut ja suklaakonvehdit myivät kaikki todella mukavasti. Sain omani reilusti pois, ja paljon hyvää mieltä kaupan päälle. Kiitos kaikille kävijöille, sekä tietenkin luokkakavereilleni, jotka tuurasivat ruokatauolla ja pitivät seuraa.

Metropolian Joulumyyjäiset 28.11. klo 10-18

Reilun kuukauden ajan olen nyt askarrellut myyjäistuotteita koulumme joulumyyjäisiä varten. Vihdoinkin homma alkaa olla finaalissa, ja pian on myyjäisten aika. Ensi viikolla väsäilen vielä konvehteja ja muita makeisia täydentämään melko monipuolista myyntipöytääni. Itselläni tulee olemaan myynnissä siis joulukortteja, kännykkäkoruja, korvakoruja, avaimenperiä, rintaneuloja/koristeita esim. lasten vaatteisiin, ovikransseja, konvehteja ja makeisia. Ensi perjantaina nähdään, tuottaako kaikki kova työ tulosta. Tosin tietenkin on mainittava, että kaikkia askarteluja on ollut kauhean kivaa tehdä luokkakavereiden seurasta nauttien, joten ei tämä suinkaan mitään pakkopullaa ole ollut. Päin vastoin. :)

Muut opiskelijat myyvät em. tuotteiden lisäksi mm. asusteita, vaatteita, tekstiilitöitä, maalauksia, grafiikkaa jne. Monenlaista on siis tarjolla, ja kaikki käsin tehtyä, suomalaista ja yksilöllistä designia.

Toivotan kaikki blogin lukijat lämpimästi tervetulleiksi täysin opiskelijoiden itse järjestämiin myyjäisiin Tikkurilaan! Nähdään perjantaina!

Askarteluilta kynttilän valossa

Torstai-ilta meni taas askarrellessa. Kokoonnuimme muutaman luokkakaverini kanssa jälleen valmistelemaan koulumme joulumyyjäisiä. Teimme askartelutarpeistamme kivan kollaasin ja valokuvasimme siitä julistetaustan, johon toivottavasti saamme sommiteltua maanantaina myös tekstit. Ystäväni oli laittanut kotinsa joulutunnelmaan, joten sain nauttia huovuttamisesta kynttilöiden valossa pipareita mutustellen. En saanut huoparintaneuloja vielä kuitenkaan aivan valmiiksi, vaikka pistelin villoja neulalla puoleen yöhön saakka!

Aikaisemmin viime viikolla sen sijaan sain valmistakin aikaiseksi. Sain lopultakin tehtyä mustikkakorusarjan lakka- ja vadelmakorujeni rinnalle. Tein kännykkäkorujen lisäksi mustikoista myös korvakorut. Eilen luonani kyläilemässä käynyt äitini vaati saada ostaa yhden parin heti "kuormasta". Nyt on sitten käytännössä siis myyjäistuotteiden myynti jo alkanut. Tiedusteluja otetaan vastaan. ;)


Keskiviikkona tulin ostaneeksi pari kranssipohjaa, koska halusin jotenkin hyödyntää askartelulaatikkooni jääneitä koristeita aiempien vuosien kranssiaskarteluistani. Lumiaiheisesta, erilaisilla valkoisilla koristeilla, nauhoilla ja lasikivillä somistetusta ruskeasta pajukranssista tuli loppujen lopuksi ihan kelvollinen jämäkoristeillakin. :)


Vielä pitäisi kasata kaksi muuta kranssia, kunhan keksisin, mitä sekalaisista askartelulaatikkoni pohjalta löytyvistä koristeistani niihin käyttäisin. Sellaisia punaisia omenakoristeita esimerkiksi olisi tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta inhoan itse moisia jouluomena-aiheita kransseissa. Ehkä joku muu saattaisi kuitenkin pitää niistä..? On melko vaikeaa koettaa tehdä jotakin sellaista, joka ei miellytä omaa visuaalista silmää...

Luomun lumo

Ikaalisten Luomu on yllättänyt minut kaupassa jo parina viikkona peräkkäin erittäin positiivisesti. Yleensä luomutuotteiden pakkaukset eivät eroa oikeastaan luomumerkkiä enempää millään tavoin tavallisten vihannesten joukosta. Jostain kumman syytä tuotteen luonnonmukaista viljelytapaa ei ole korostettu pakkauksissa mitenkään erityisesti, ja etenkään tietämättömälle kuluttajalle ei ole liioin tarjottu syytä siihen, miksi kannattaisi ostaa se euron kalliimpi pakkaus espanjalaisten halpistomaattien sijaan.

Viime viikolla Ikaalisten Luomun lehtisalaatti loisti keltaisen pikku tarran ansiostaan salaattirivistöstä. Koska kerran olin salaattia aikeissa ostaa, pysähdyin ja luin, mitä tarrassa luki: "Nitraattia alle 10% sallitusta määrästä. Katso lisää: www.ikaalistenluomu.fi". Tarra sinänsä ei ollut mikään kovin ihmeellinen, fonttikin aika karu, mutta on pakko sanoa, että tarkoitus pyhittää keinot. Kerrankin luomutuotteessa lukee ihan selkeällä suomen kielellä, miksi se kannattaa ostaa. Se on järkyttävän paljon terveellisempi kuin tavallinen salaatti! Ja senhän minä sitten poimin koriini.

Mikäli kiinnostaa lukea nitraateista enemmän, sen voi tehdä esimerkiksi Kemikaalicocktailissa.


Tänään kun olin ostamassa kirsikkatomaatteja piirakkaa varten, huomasin Ikaalisten Luomun tomaattirasian. Poimittuani rasian käteeni, huomasin merkittävän vihreän kierrätyspalluran: "Biohajoava pakkaus - sopii biojäteastiaan." Tuijotin muovisen näköistä pakettia ja avasinkin sen tarkastaakseni, että tomaatit olivat hyväkuntoisia (teen niin aina, sillä valmiiksi pakatuissa vihannesseteissä voi olla joskus ikäviä yllätyksiä, mikäli kauppa on säilyttänyt niitä liian kauan esillä). Sisäkannessa kerrottiinkin enemmän pakkauksesta, jonka valmistaminen on kuulemma kalliimpaa, mutta sitäkin tärkeämpää. Se on tehtyä esimerkkis maissista tai jostain muusta kasvimateriaalista. Hypistelin kovaa ja kestävän oloista pakkausta ja siirsin sen ostoskoriin ja jätin ulkomaiset kemikaalein kuorrutetut kirsikkatomaatit hyllyyn. Tekisi mieli kompostoida paketti käytön jälkeen, ihan vain nähdäkseni, miten tuollainen voi hajota!

Flunssan taltutusta

Aamu. Kuume on hellittänyt, kuten yleensäkin aamuisin, mutta kurkku on ihan tukossa, pää sohjossa ja silmiä särkee. Olen nukkunut jotain kymmenisen tuntia, joten enää ei uni maita, vaikka ehkä tekisikin hyvää. Teevesi kiehumaan, vihreä tee hautumaan kippoon ja joukkoon teelusikallinen hunajaa. Pakkasesta ruisneppareita mikroon sulamaan, päälle sipaisu tuorejuustoa ja yksi puristettu valkosipulinkynsi. Nuuskin hunajateen ja valkosipulin höyryjä – jos vaikka nenä aukeaisi.

Tajutonta, miten tujulta valkosipuli maistuu vastapuristettuna ja kuumentamattomana. Jostakin luin, että tuliset mausteet, kuten chili tai valkosipuli, eivät olisi hyväksi flunssan aikana, vaan lähinnä sitä ennen, mutta en usko moiseen väittämään: huuhdottuani valkosipulileivät alas hunajateellä, ei mene kuin hetki, ja kauhea kurkkukipuni alkaa hellittää. Lima irotaa kurkusta, ja hengitys kulkee. Maagista. O_O

Jos vielä jollain konstilla saisi tämän ohimoiden jomotuksen häviämään...

Taas kuumeessa?!

Mistä tämä nyt taas tuli?

Eilen vähän päätä kivisti, mutta luulin sen johtuvan kauheasta metelistä, jossa jouduin viettämään koko illan. En viihdy metelissä tai ihmispaljoudessa ylipäätään, joten yleensä siitä saatava pääkipu taitaa olla lähinnä psykologista. En edes yritä ymmärtää, miksi musiikkia on soitettava niin kovalla, ettei enää voi jutella huutamatta täysillä toisen korvaan. Tämän aamuisen kummallisen vetämättömän ja nuhjuisen olon selitin liian vähillä yöunilla ja ulkoilun puutteella. Matalapaineellakin saattaisi olla osuutta asiaan, ajattelin. Mutta sitten illalla kun joogailun hetki alkoi lähestyä, tuntui, että eihän tästä nyt mitään tule. Mittasin kuumeen, ja tadaa, taas ollaan lämmön puolella.

Pahinta tässä on joogan väliin jääminen, vaikka ei kuumeisena hortoilu nyt tietenkään muutenkaan mitään mukavaa ole. Koulustakin on rasittavaa jäädä pois, mutta koska viime viikolla urheasti menin kouluun kuumeillan jälkeen, taidan huomenna kompensoida viikon takaista urheuttani, ja jäädä suosiolla vällyihin. Joko tämä on vain tavallinen syysflunssa, joka nyt sai minusta otteen (vaikka olen syönyt yliannostuksen valkosipulia lähiviikkoina!!), tai sitten jotain kummallista on meneillään kehossani, kun se näin epätavallisen tiuhaan tahtiin nostaa valkosolukantojaan hyökkäysasemiin. :P

Suvanto

Palkitsin itseni tänään brändi-kurssin loputtua vapaa-illalla, vaikka en kyllä ole varma, mitä palkitsemista siinä on, että sai köykäisesti kasattua kurssin lopputyön jotakuinkin valmiiksi. Makoilin kuitenkin onnellisesti sohvalla, kuuntelin lasten leikkivän pihalla ambulanssia, luin Ville Rannan sarjakuvan "Isi on vähän väsynyt" ja nautiskelin itse-tekemääni yrttistä tomaattikeittoa, sekä pari palaa Fazerin Lontoo rae -suklaata.

Suorastaan täydellinen ilta siihen saakka, kunnes lukemani upea sarjakuva sai minussa jälleen tajuttoman tarpeen piirtää. Tämä sinänsä on tietenkin kaikkea muuta kuin huono asia, mutta se tunne, kun huomaa, että ei oikein saakaan sitten mitään aikaiseksi, on niin masentava. En ole pitkään aikaan piirtänyt mitään, joka olisi erityisemmin miellyttänyt itseäni. Toisaalta en ole oikein ehkä yrittänytkään, olen lähinnä läträillyt huvikseni vesivärien kanssa ja antanut kynän vaellella puoliksi itsekseen paperilla. En ole hahmotellut, valmistellut, ottanut mallia tai suunnitellut. Ei ole ollut päämäärää, on ollut vain tarve. Suunnaton tarve piirtää, vaikkei tiedä edes mitä piirtäisi. En ole jaksanut keskittyä, ja jos ei keskity, niin eihän siinä silloin mikään oikein suju.

Olisi mukava pitkästä aikaa hymyillä ja todeta: "Osasin sittenkin jotain.."

Säästämisen sietämättömyys

Opiskelijana olossa on ihanaa se, kun pitää koko ajan elää säästökuurilla. Nälkää ei tarvi kärsiä, ja katto on pään päällä, mutta joskus olisi ihan kivaa hankkia jotakin muutakin kuin pelkkiä purjosipuleita ja maitopurkkeja. Etenkin silloin, kun kohdalle osuu niitä omassa tapauksessani harvinaisia täydellisiä vaatelöytöjä, suututtaa se, että ei ole yhtään rahaa, ja jos sitä nyt sattuukin olemaan jollain ihmeen kaupalla säästössä, niin sekin summa on jo taatusti korvamerkitty kauan sitten johonkin muuhun.

Niinpä en sitten tälläkään kerralla voi ostaa mitään Odd Mollyn syksy- tai talvi-mallistosta. En yleensä ole mikään erityinen vaatteiden perässä juoksija, en erityisesti pidä shoppailusta (koska en ikinä löydä sitä mitä etsin), enkä ole esimerkiksi erityisen kiinnostunut muodista yleisesti. Odd Mollyn mallistojen kohdalla joudun kuitenkin tekemään poikkeuksen, ja haikailen tiettyjen vaatekappaleiden perään niin kauan, kuin ne ovat myynnissä. Odd Molly -hurmiossani on kuitenkin yksi erittäin huono puoli; nimittäin se, että se jää aina haikailuksi. Hinnat ovat hieman liian kirpaisevia omalle kukkarolleni. Kai tästä on vain pääteltävä, että makuni on vähän turhan kallis elämäntilanteeseeni nähden. XP Viime talvena löysin heidän syysmallistostaan aivan täydellisen takin, mutta järjen pakottamana jätin 250 euron ihanuuden henkariin. Yhtä upeaa takkia en olekaan sitten sen jälkeen missään nännyt - en edes kenenkään yllä.

Tänäkin vuonna joukossa olisi ollut kiva takki, nätti hörselöhame, kaunis paita, ihana neuletakki, suloiset käsivarsien lämmittäjät tai vaikka vaikka yhdet supersöpöt pikkhousut. Mutta sinne jäävät, kaupan hyllyille, minun osaltani nämä. -__- Sitten kun olen rikas graafikko (joo, juuri niin -__-'') etsin sen unelmatakkini vielä jostakin käsiini.... Tai ainakin kompensaatioksi ostan koko vaatekaapin täyteen vaatteita, jotka ovat ihan oikeasti minun makuuni, eivätkä sinnepäin. ♥ Siihen saakka on varmaan vain tyydyttävä hakemaan kauniista vaatteista inspiraatiota piirroksiin.. XP

Vesiväriläträyksiä

Suunnittelin tänään joulukortteja, mutta päädyin loppujen lopuksi vesivärieni kanssa melko kauas joulukuusi- tai tonttuaiheista. Yhtäkkiä löysinkin itseni maalailemasta hassuja päitä ja naamoja itselleni melko uudella, mistä lie kummunneella tyylillä. Loppujen lopuksi ajattelin, että näistähän voi kasata pienen sarjakuvan. Kuten huomaatte, alunperäinen suunnitelma ei ollut mikään yhtenäinen kokonaisuus..

Vesivärikuvia ja muita yksityiskohtaisia, pikkutarkkuutta vaativia piirroksia skannatessa sitä usein toivoo, että olisi kotona hieman laadukkaampi vehje kuin tuo monitoimirakkine. Onhan siinäkin puolensa, mutta melkoista säätämistä oli, että sain tämänkään tekeleen värit toistumaan edes tällä tavoin - originaalit näyttävät "hieman" erilaisilta. :P

P.S. Micke ei ole noin ruma. X)

Viisauden kipeä puoli

On se niin kivaa, kun noita viisauden hampaita puhkoo suussa ikenistä ulos melkein kaikki neljä yhtä aikaa. Tällä hetkellä kipu on vielä melko siedettävää, ja vain pari kertaa olen popsinut buranan tai jonkun muun kipukapselin, jotta saan nukutuksi ja lähdetyksi kouluun. En yleensä syö kipulääkkeitä, ellei ole aivan pakko, joten ihan huomaamaton jomotus ei kuitenkaan siis ole kyseessä.

Arjen alettua on varmaan parempi hakeutua hammaslääkäriin, ettei suussa pääse tapahtumaan mitään turhan suuria mullistuksia. Toissailtana nousi kuume ilman mitään flunssan merkkejä, ja se hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Mietin mahdollisuutta, että kuume johtuisi ientulehduksesta tai tulehduksesta hampaan juuressa.. Tulehduksen leviäminen muualle suussa ei liene mikään kauhean hauska vaihtoehto, joten parempi varmaan katsoa kuin katua. Maanantaina soitto ajanvaraukseen ja sijoitus akuuttiin jonoon. Olisi kiva saada tämä hoidettua ennen Japaniin lähtöä. :P

Sinne katosi metsät

Siitä ei ole kauaakaan, kun tuossa metsässä, jonka läpi kuljen lähes päivittäin, alkoi tapahtua kummia. Ensin sinne tuli pari metsuria. Sitten siellä olikin jo isoja metsäkoneita, jotka kaatoivat puita. Oksattomia rankoja alkoi ilmestyä siisteihin pinoihin polkujen varsille. Lopulta alkoi näyttää siltä, että tuo pieni, mutta ihana metsäpläntti, jossa on ollut niin mukava käveleskellä ja valokuvata, on hävitetty maan tasalle. Tilalle tulee ilmeisesti kerrostaloja ja jotain muuta yhtä masentavaa. Kyllähän Vantaalla luontoa ja metsää riittää, mutta havukangas toi itselleni joka aamu virkistyksen, jollaista mikään muu kuin metsä ei voi tuoda. Oli ihanaa polkea vehreiden puiden lomassa pehmeää soratietä pitkin, ja etenkin kesällä olisi tehnyt useasti mieli pysähtyä ihan vain katselemaan, kuinka nätisti aurinko saattoikaan paistaa puiden läpi polulle. Oravia, lintuja ja jäniksiä näkyi tuon tuosta. Kotoisa olo, melkein kuin olisi ollut samoissa metsissä, kuin lapsena Himangalla.



Jäljelle ovat jääneet pölkkyjen ja kantojenkin hävittyä enää vain aamun kirpeässä pakkasilmassa höyryävät puun hakkeet. Mietin, mikä hakekasassa saa sen höyryämään – lämpö, veden haihtuminen vai luovuttaako se itsestään kenties jotain ihan muuta kaasua tultuaan pirstotuiksi? Mutta olisiko puussa moista lämpöä? Miksi puut eivät höyryä seisoessaan juurillaan? Näyttää ikään kuin kasat hengittäisivät. Siinä se haihtuu, metsä-rukka, häviten höyrynä ilmaan.

Pulkassa

Kirjamessut päättyivät tänään ja opiskelujen väliin ahdettu lähes täysi työviikko on tältä erää siis ohi. Tunne on ihana, ja koulun penkki kutsuu houkuttelevana. Odotan innolla, minkälaiset palkkasummat tiliotettani koristavat seuraavassa kuussa. Opiskelijalle rahan ansaitseminen on aina niin suunnattoman palkitsevaa, mutta se on sitä etenkin omassa tilanteessani, kun pitäisi säästää niin pirunmoisesti Japanin vaihtoa varten.

Seisominen paikallaan voi olla työnä ihan mukavaa, mutta fyysisesti se on myös tajuttoman raskasta. Toinen nilkkani, jonka loukkasin kesällä Belgiassa, alkoi ilmeisesti oireilla liian suuresta painolastista tämän viikon jälkeen. Toivon, että jooga tekisi sille hyvää tänä iltana, mutta saa nähdä miten käy. Venähtänyt se ei nyt ainakaan ole onneksi uudelleen – olen vain kai rasittanut sitä hieman liikaa, ja siksi kipu on palannut..

Kirjamessut olivat ihan kiva työrupeama, ja myyntityö toisaalla viikon alussa meni sekin ihan mukavasti. Töitä olisi ollut itse asiassa enemmänkin kuin on aikaa ottaa vastaan, joten olen ihan tyytyväinen, ettei tällä hetkellä ole mitään pakollisia projekteja meneillään. On mahdollisuus tehdä töitä ilman tunnontuskia siitä, että pitäisi tehdä jotain muuta. Jos nyt aivan tarkkoja ollaan, kouluhommia olisi kyllä mietittävänä, ja tiistaina on Japanin kurssin välitentti, joten periaatteessa aivan helpolla en nyt pääse. Tentti ei liene kuitenkaan mikään äärettömän vaikea, joten toivon selviytyväni siitä kunnon kertauksella huomenillalla. Junamatkoilla ja ilta- ja aamupalan yhteydessä olen käynyt läpi saamiamme monisteita jonkin verran, joten aivan toimettomana en ole ollut. Vapaa-aika on kuitenkin ollut käytännössä olematonta tällä viikolla, joten mistään kunnon opiskelusta ei voi puhua.

Nyt olen kuitenkin niin väsynyt, että pyydän lopuksi anteeksi koko tämän tekstin sekavuutta ja huonoa jäsentelyä. Tekisi mieleni kaatua suoraan sänkyyn, mutta enköhän minä vielä käy joogassa hieman virkistämässä kipeytyneitä lihaksia ja seisomisessa jumiutunutta selkää.

Kirjamessuilua

Töitä on taas takana kaksi päivää, ja vielä toiset kaksi messupäivää kirjojen maailmassa edessä. Olen tosiaan ollut jälleen myymässä mangaa, ja sen kyllä huomaa jaloissa. Paikallaan seisominen on rankkaa puuhaa. Kuitenkin tämän vuotinen Helsingin kirjamessu-urakka on selkeästi helpompi kuin viimevuotinen, jolloin työskentelin Tammen varsinaisella messuosastolla sarjakuvaosaston sijaan. Tammen osastolla näytti käyvän tänäkin vuonna semmoinen kuhina, että olen kyllä ihan mieluusti sivuhallissa jakamassa tietouttani Sangatsumangan sarjoista kaunokirjallisten teosten sijaan.

Olisi hauska ehtiä kuuntelemaan varsin mielenkiintoisia ohjelmanumeroita ja paneelikeskusteluja, mutta tältä erää ne jäävät kuitenkin väliin. Antikvariaattiosastolle aion ehtiä kuitenkin jossain välissä pyörähtämään, sillä eräs puuttuva kirja pitkästä sarjakuvasarjasta olisi mukava löytää täydennykseksi kirjahyllyyn.

Työkaverit ovat kivoja ja ilmapiiri messuilla varsin positiivinen ja rento. Ei turhaa stressaamista, ja vaikka välillä on kiire, se ei ole vielä tähän mennessä ainakaan ehtinyt yltyä aivan sietämättömäksi. On ollut myös mukavaa tavata mielenkiintoisia ihmisiä, sekä kuunnella ja puhua hieman japania. Tuttujakin on sattunut paikalle, joten kaikin puolin aika mukava työrupeama. :) Silti kyllä täytyy myöntää, että väsyttää melkoisesti ja unentarve tuntuu valtavalta. Niinpä siis pidemmittä puheitta yöunille.

Vaalit valloillaan

Kävin maanantaina äänestämässä ennakkoon kunnallisvaaleissa. En aikaisemmin jostain syystä ollut kokenut kunnallisvaaleja mitenkään kovin merkittäviksi, tai omaan elämääni vaikuttavaksi äänestystapahtumaksi, mutta tajusin vasta hiljattain ehdokkaiden mielipiteitä lueskellessani, että sillä on todellakin väliä, ketä äänestää. Kunnallisvaltuutetut päättävtä yllättävän merkittävistä asioista, jotka vaikuttavat hyvin konkreettisesti jokaisen kuntalaisen elämään. Löysinkin lopulta pitkien ehdokaslistojen selailujen jälkeen varsin hyvänoloisen ehdokkaan, jolla on erittäin paljon samoja mielipiteitä kotikuntani kehittämiseksi, kuin itsellänikin. Jonkun muun makuun hän saattaisi olla ehkä melko kiihkeä kannattamiensa asioiden ajaja, mutta minusta on hyvä, että siellä homogeenisessa edustajamassassa olisi sitten edes joku, joka oikeasti sanoo mielipiteensä ääneen, eikä hissuttele. Asioille on tehtävä jotain, eivät ne muuten miksikään muutu.

On lähes itsestään selvää, että joka puolue ja melkein joka ehdokaskin on yleisesti niillä linjoilla, että lapsiperheitä tulee tukea, työllisyyttä parantaa, vanhustenhoidon tilaa kohentaa, terveyspalvelujen tarjontaa lisätä ja jonoja lyhentää, sekä muita samanlaisia itsestäänselvyyksiä, joiden luetteleminen vaaliohjelmassa ei tarkoita käytännössä oikein mitään. Itse kun en ainakaan jaksa uskoa, että kovin moni olisi todella ajattelisi, että terveyspalveluihin ei tule satsata, vanhukset pärjäävät omillaan tai että lapset voivat aivan yhtä hyvin, panostettiinpa kouluun ja päiväkoteihin minkä verran tahansa.. :P Siksi omalla kohdallani useimmat puolueet tuntuvat antavan samoja lupauksia, kuin kaikki muutkin. Tai oikeastaan kukaan ei lupaa mitään – kaikki vain haluaisivat parantaa näiden asioiden tilaa.

Tässä mielessä pienet puolueet tuntuvat olevan ainoita, joilla on tarpeeksi rohkeutta astua edes hiukkasen laatikon ulkopuolelle. Mm. tästä syystä äänestän Vantaalla Vihreitä. Heidän vaaliohjelmassaan on muutama itselleni hyvin tärkeä muista erottuva vaaliteema, ja tiedän, että polueen yleinen kanta ympäristöasioihin on yleisesti hieman kriittisempi ja tutkiskelevampi kuin suurilla puolueilla. Mielestäni ei tarvitsisi olla mikään pikkupuolue, että voisi kiinnittää enemmän huomiota ympäristöteemoihin, mutta silti Vantaallakin Vihreät tuntuu olevan ainoa puolue, joka ajaa muutamia tärkeitä muutoksia läpi – yhtenä niistä puhdas, terveellinen kouluruokailu, josta olen vaahdonnut ennenkin, ja johon en tällä kertaa paneudu tämän syvemmin. ;)

Huomautan vielä näin loppuun, että kukin äänestää omilla aivoillaan ja jaloillaan. Nämä ovat vain minun henkilökohtaisia mielipiteitäni puolueista, ehdokkaista ja vaaleista yleensä, eivätkä siis tietenkään mitään absoluuttisia totuuksia. Mielestäni on kuitenkin tärkeää suhtautua vakavasti äänestämiseen ja yrittää todella etsiä sitä ehdokasta, joka oikeasti on kiinnostunut samoista asoista, kuin äänestäjä itse. Vaalikoneisiin ei myöskään kannata liian sokeasti luottaa, nimimerkillä kokemusta on – varsin kummallisistakin ehdokasehdotelmista. ;)

Piirustusharjoittelua luonnontieteellisessä museossa

Viime torstaina saimme koulusta vapaata, joten lähdimme luokkakavereideni kanssa piirtelemään Helsingin luonnontieteelliseen museoon. Alunperin suunnitelmamme oli lähteä Korkeasaareen, mutta sateinen sää pakotti meidät ja sadat syyslomiaan viettäneet pikku-koululaiset pakkautumaan uudistuneeseen luonnontieteelliseen museoon.


Museo oli kuitenkin ruuhkaisuudestaan huolimatta erittäin mainio valinta piirustusharjoituksille. Emme kukaan olleet myöskään käyneet siellä uudistumisen jälkeen, ja useimmilla mielikuvat museosta olivat muutenkin jostain hamasta lapsuudesta – pölyisiä loputtomia vitriinirivejä huonossa valaistuksessa. Niinpä olimmekin vähintään yhtä innoissamme upeasti esille laitetuista dinosaurusten luurankojen jäljitelmistä ja pehmoisista ja suloisista pikkueläimistä kuin museon nuoremmatkin vieraat. Eläinten ohella innokkaat, kiljahtelevat lapset olivat melkein yhtä hauskaa katsottavaa ja kuunneltavaa kuin varsinaiset museoesineet. Ihmettelimme usein, miten monimutkaisia nimiä ja erikoisia eläimiä lapset tunnistavat. Toisaalta samalla mietiskelin, että parasta viihdettä pikkuveljeni kanssa ala-asteella oli Luonto-cd-rompun kahlaaminen läpi yhä uudelleen. Siinä oppi tuntemaan jos jonkinmoiset merimakkarat ja kissamakit. Aluksi suuri kilpailemisen aihe oli keksiä mahdollisimman vaikeasti löydettävä eläin, joka toisen piti koko cd-romilta löytää! Loppujen lopuksi tiesimme jokaisen parhaankin piilopaikan, joten kilpailu kävi tylsäksi, kun osasimme ulkoa suurinpiirtein koko rompun.. Ja sitten minä ihmettelen, miten pikkupoika on niin kiinnostunut lepakon ulosteista.. ;)

Aluksi kiersimme museon läpi, ja sen jälkeen aloitimme tekemään harjotelmia luurankosalissa, jossa oli mm. norsun, kirahvin, hirven, pingviinin, muurahaiskarhun ja pienten apinalajien luurankoja. Yksi pikkupoika osoitti apinaa ja sanoi: "Äiti katso, täällä on ihmisenkin luuranko!" Niiden luurangot olivat suorastaan hieman pelottavan näköisiä, sillä ne olivat kuin kutistettuja ihmisiä, joiden pääkallot olivat vain hieman pitkulaisia. Asennot, joihin ne oli laitettu, näyttivät myös siltä, että ne saattaisivat minä hetkenä hyvänsä lähteä liikkeelle. Meitä kaikkia harmitti useaan otteeseen, ettei kenellekään tullut kameraa mukaan. Museossa olisi ollut paljon kuvattavaa, ja siis myös lupa kuvata.

Itse piirsin mm. pingviinin luurangon. Luurankojen piirtäminen oli kuitenkin turhan pitkäpinnaista ja tarkkuutta vaativaa hommaa, joten siirryin pian piirtelemään varsinaisia eläimiä. Muutama jänis, poro ja lintu, sekä mm. suopöllö tuli hahmoteltua luonnosvihkoon.


Luonnontieteellinen museo oli kyllä kokenut siis varsin mittavan ja hienon uudistuksen. Museo oli selvästi nyt suunnattu elämykseksi lapsiperheille, mutta kyllä siitä sai paljon irti aikuinenkin. Ainakin me olimme esimerkiksi dinosaurussalissa aivan haltioissamme ja ihmetteleimme sauropodin korkeuksiin kohoavaa luurankoa. Monenlaiset aktiivisuutta vaativat tehtävät innostavat varmasti lapsia kiertämään koko museon, ja hienot maisemoinnit täytettyjen eläinten vitriineissä tuovat hieman aitoutta peliin. Sanoisin, että museo onkin jokaisen lapsiperheen "Must see" Helsingissä, ja sisäänpääsykin on vaivainen muutama euro. Mainio puoli museossa on myös se, että se ei ole turhan fiini - sisältä löytyy jopa eväspaikka, jossa voi nauttia rauhassa ison pöydän ääressä omia eväitä. Myös laukkuja sai aivan rauhassa kuljetella museon sisätiloissa, toisin kuin useimmissa museoissa. Mekin menemme vielä kyllä uudestaan, sillä huokea sisäänpääsy opiskelijoille (2,5 euroa) takaa mainiot piirustusharjoittelumahdollisuudet. Ensi kerralla muistan myös kamerani, ja otan muistikortin täyteen referenssikuvia myöhempää käyttöä varten. :)

Gmo-sikaa päivittäisellä ruokalistalla

Koulumme Fazer Amican ruokalassa tehtiin tällä viikolla asiakastyytyväisyys kysely. Kyselyn innoittamana päätin lopultakin laittaa Amicalle kysymyksen myös heidän suhtautumisestaan geenimuunneltuun ruokaan, jollaista itse en haluaisi missään nimessä syödä. En halua olla mikään koe-eläin. Sain tänään, eli harvinaisen nopeasti, varsin seikkaperäisen vastauksen kysymykseeni gmo-tuotteiden käytöstä Fazer Amican ravintoloissa. Alla ote vastauksesta:

"Raaka-ainevalintojen yhteydessä pyydämme valmistajilta tarkat spesifikaatiot tuotteista, mm. gmo-puhtaustodistus. Soijatuotteet, joita käytämme eivät ole geenimuunneltuja. Suomalaiset suuret lihatoimittajat ovat vuosi sitten ilmoittaneet, etteivät he enää pysty takaamaan, etteikö sian rehussa voisi olla joukossa gmo-soijaa. Sianliha on meillä suuri raaka-aine, eikä ole käytännössä mahdollista siirtyä käyttämään pelkästään luomusianlihaa, joka on ainoa sianliha, josta taataan, ettei gmo-rehua ole käytetty. Luomulihan hinta on liian korkea ja suurien määrien saatavuus epävarmaa.

Olemme päättäneet noudattaa EU:n ohjeistusta ja ilmoittaa asiakkaille, mikäli tarjoamassamme ruoassa oli käytetty geenimuunneltuja raaka-aineita. EU:n pakkausmerkintälainsäädännön mukaan lihassa ei tarvitse ilmoittaa, mikäli ko. eläimen ruokinnassa on käytetty gmo-rehuja."

Erittäin hienoa, että Fazer Amicalta vastataan asiakaspalautteeseen nopeasti, ja perusteellisesti. Joskus nimittäin asiakaspalautteisiin saadut vastaukset ovat ympäripyöreitä, eivätkä oikeasti vastaa esitettyyn kysymykseen tai valitukseen. Tällä kertaa tuli kuitenkin harvinaisen selväksi se asia, josta halusinkin tiedon: Ravintola ei voi taata, että sianliha olisi gmo-vapaata, mutta soija sentään on puhdasta. Ainakin vielä.

Näin on toki kaikissa ravintoloissa, jotka eivät ole siirtyneet luomulihan käyttöön. Fazer Amica on yksityinen, voittoa tavoitteleva yritys. Yritykseltä tällaisen menettelyn voi vielä sentään jotenkuten ymmärtää, mutta se, että Suomen kunnissa lapsille syötetään kouluruokailun yhteydessä vapaaehtoisesti gmo-rehulla ruokittua sikaa, on minusta aivan käsittämätöntä. Kunnat eivät tavoittle voittoa, ja voisivat aivan hyvin siirtyä edes osittain luomutuotteiden käyttöön. Toisaalta tietenkin suurin osa vanhemmista syöttää samaa gmo-sikaa lapsilleen ihan kotonakin, joten sinänsä jonkun mielestä asia voi tuntua turhalta. Itse luulen kuitenkini, että suurin osa vanhemmista tekee näin tietämättään. Jostain kumman syystä näistä asioista ei haluta puhua esimerkiksi lihantuottajien taholta..

On käsittämätöntä, että EU ei vaadi gmo-merkintää, vaikka eläintä ruokittaisiin gmo-rehulla. Jotkut saattavat luulla, että ei eläimen ruokavaliolla ole merkitystä ihmiseen, mutta tämä on harhaluulo. Esimerkiksi lehmän maidossa on havaittu muutoksia, mikäli lehmä on nauttinut ateriallaan geenimuunneltua rehua. Tästä johtuen jatkan edelleen sian lihan välttämistä. Voin sentään kuitenkin tällä hetkellä siis syödä suhteellisen turvallisin mielin Amican kasvisruokavaihtoehtoja, ja päivän tuoteselosteista voi tarkastaa myös muiden ruokavaihtoehtojen kohdalla, onko niissä possua.

Onneksi olemassa tahoja, jotka tiedostavat riskit ja ovat edelläkävijöitä. Suomessa on jo 11 kuntaa, jotka ovat muuttaneet laitosruokailunsa täysin gmo-vapaaksi. Jo melkein tästä syystä tekisi mieli muuttaa vaikkapa Espooseen. Tällä hetkellä tyydyn kuitenkin etsimään itselleni kunnanvaltuustoehdokasta, joka ajaa eteenpäin sitä, että omassa kotikunnassanikin siirryttäisiin puhtaaseen ruokaan. Ilokseni Vantaan Vihreät ovat jo jossain vaiheessa tehneet aloitteenkin gmo-vapaasta ruoasta Vantaan kunnanvaltuustossa, ja puhdas, luomupainotteinen kouluruokailu on heidän listallaan myös tänä vuonna kuntavaaliteemoissa. Toivottavasti valtuustossa olisi näiden vaalien jälkeen sen verran Vihreitä, että se aloite menisi läpikin asti, toisin kuin aiemmin.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa katsoa YLE1:ltä huomenna, torstaina 16.10. klo 19:15 alkava Kuningaskuluttajan jakso, joka käsittelee geenimuunteltua ruoantuotantoa ja geenimuuntelua ylipäätään. Jakso on katsottavissa myös YLE Areenalta, netissä.

Vaaranhetket suojatiellä

Olin eilen koulun jälkeen kävelemässä kohti Forumia, kun sain säikähtää pahemman kerran hullua autokuskia ylittäessäni suojatietä. Katsoin, kuten tavallista, ympärilleni, ennen kuin astuin suojatielle. Koska mistään suunnasta ei tullut minun suuntaani autoja, lähdin ylittämään risteystä. Kun olin jo tien puolessa välissä, näin, että edessäpäin pakettiauto hidasti hieman, jotta toinen auto ehti kääntyä sen edestä pois toiselle tielle. Huomasin, kun auto lähti kääntymään suuntaani, ja katsoin sitä, kuvitellen, että se hidastaisi, kun huomaisi minut suojatiellä. Turha luulo, ehdin juuri ja juuri juoksuaskelein alta pois, kun hurjastelija vain kiihdytti kurvissa vauhtiaan. Jos olisin yhtään vainoharhaisempi, olisin voinut kuvitella, että se yritti ajaa ylitseni, niin suoraa ja kiihdyttäen se minua kohti tuli. Selvisimme säikähdyksellä – tai minä selvisin, sillä en vieläkään tiedä, näkikö kuski minua laisinkaan, edes juoksemassa alta pois. Tyypillä oli luonnollisesti väistövelvollisuus jo sen takia, että kääntyi, saati sitten, että kävelin keskellä suojatietä. Kaikenlisäksi risteys oli keskellä keskustaa, jossa nopeusrajoitus on varmasti jossain 30 km/h tietämillä, ja auton vauhti ei kyllä todellakaan ollut sallituissa rajoissa.

Säikähdin todella pahasti, joten onneksi Forumissa tapasin Micken. Tänään kotiin pyöräillessäni huomasin olevani jotenkin ihan hermona risteyksissä. Vakuutusasiatkin jotenkin juolahtivat kummasti mieleen. Ehkä se vakuutus olisi ihan hyvä ottaa jo nyt, eikä pelkästään Japanin matkaa varten. Mitä vain voi sattua.. Toisaalta, jos se kaikkein pahin sattuu, niin vakuutuskin on yhtä tyhjän kanssa. :| Aika ahdistava olo.

Koruja kierrätysmateriaaleista

Keväällä 2007 teimme Variassa graafisen suunnittelun koulutusohjelman taideopintojen osuuteen kuuluneella materiaalityöpajakurssilla erilaisia esineitä ja etenkin koruja lähtökohtana vanhojen materiaalien kierrättäminen ja uusiokäyttö. Käytössämme oli kaikenmoista rojua, ja olimme lisäksi velvoitettuja tuomaan kotoamme omia "jätteitämme" uudelleen käytettäväksi. Sain lopultakin hankittua nämä työt takaisin koululta tänä syksynä. Koska oma askarteluintoni sen kun kasvaa näiden myötä, joten ajattelin laittaa parhaat palat näytille. :)


Vaikka käytetään kierrätysmateriaalia, en halua, että työ näyttää siltä, että se on ongittu roskakorista. En minä sellaista haluaisi ainakaan itse käyttää. Niinpä valitsin mahdollisimman hyväkuntoisia ja käyttötarkoitukseen sopivia materiaaleja. Käytin koruihini mm. mistä lie peräisin olleita vanhoja rautalangan ja metallitikkujen palasia ja omien lapsuuden aikaisten hirveiden muovihelyjeni helmiä. Lisäksi työskentelyyn tarvitsin ohutta metallilankaa kiinnitykseen. Maalasin lisäksi koulun varastosta löytyneillä vanhojen lasimaalipurkkien maalijämillä rumat muovihelmet yhteneväiseen väriskaalaan.


Näissä kuvissa esiintyy "Kupliva vesi" -sarjan rannekoru, kaulakoru, korvakorut ja riipus, sekä yksittäinen työ "Äidinsydän", äidilleni lahjaksi suunniteltu sydämenmuotoinen rintaneula. En koskaan ole oikein pitänyt töiden nimeämisestä, se tuntuu aika usein hieman teennäiseltä. Toisaalta nimien keksiminen on joskus hauskaa, ja näin oli myös näiden korujen tapauksissa. Koska koulua varten meidän oli pakko antaa jokaiselle työlle jokin nimi, ja jotkut saattoivat hetkellisten mielleyhtymien jälkeen olla varsin huvittavia. Muita mahtavia töideni nimiä olivat mm. "Tuunattu pompula" ja "Kierrätyspullasuti". X)


Kun hain näitä materiaalityöpajakurssin töitä Variasta, entiseltä opettajaltani, sain luokkaan tullessani tavattoman lämpimän vastaanoton. Juttelimme, kertasimme kuulumisia, muistelimme opiskeluvuottani koulussa ja kerroin tulevaisuuden suunnitelmistani. Jotenkin todella oudolla tavalla oli hirveän haikeaa käydä koululla. Vaikka opiskelin Variassa vain vuoden, sinäkin aikana siitä muodostui minulle aika tärkeä paikka - siellä koulussa tajusin ensimmäistä kertaa, millaista on, kun opiskelee oikeasti sellaisia asioita, joista pitää ja joita haluaa oppia, ja joiden oppimisesta nauttii. Se on niin erilaista, kuin lukion pakkolliset kurssit, jotka jokaisen lukion suorittavan on käytävä, riippumatta siitä mitä haluaa lopulta aikuisena työkseen tehdä. Toki suurin osa niistä on tärkeitä, mutta se, saanko niiden opiskelusta mitään irti, onkin sitten toinen juttu. :P

Kaihoa kiikkumaan

Typografian fonttitunnistustentti oli jotain aivan kauheaa. En ole ikinä tehnyt yhtä vaikeaa tenttiä. Vaikka kuinka yritti lukea ja päntätä, eivät kaikki yksittäisten kirjainten muodot onnistuneet yhdistymään päässä tiettyyn fontin nimeen tai vieläpä sen eri leikkauksiin. Voi olla, että olisin voinut valmistautua paremmin, mutta ainakin puursin kokeessa aivoni niin äärimmilleen, että siinä mielessä ei voi moittia yrittämisen puutteesta. Istuin tentissä niin kauan, kuin oli mahdollista ja revin hiuksiani (kirjaimellisesti) ... :P

Typografian kurssin ensimmäinen harjoitustehtäväkin olisi voinut ehkä olla lopputulokseltaan hieman.. parempi. Vaikka aloitin tehtävän hyvissä ajoin, jouduin silti pusertamaan sen loppuun tuskaisesti ja puoliksi pakolla. Oli pakko saada tehtävä alta pois, jotta ehdin keskittymään muihin hommiin. Nyt se kurssi on kuitenkin ohi, ja viikonloppuna voin keskittyä rauhassa seuraavaan hommaan. Hommat eivät kyllä tunnu loppuvan ikinä.

Inhoan kiirettä, ja olenkin huomannut, kuinka näinä kaikkein stressaavimpina hetkinä välillä palaan mielessäni Brysselin leikkipuistoihin. Siellä aika tuntui oikeasti kulkevan paikallaan, ja ainakin jälkikäteen ajateltuna oikein positiivisessa mielessä. Ei ollut mihinkään kiire. Puistot eivät tietenkään olisi olleet mitään ilman Neeaa, joka piti huolen siitä, että en kyllä varmasti ikinä tuntenut oloani turhaksi tai mitättömäksi. Puistossa me kaksi olimme maailman napa, ja kiikkuminen tai liukumäen laskeminen tärkeintä mahdollista tekemistä, mitä saattoi keksiä. Vaikka lasten kanssa työskentely on raskasta, lasten vilpittömyys, rehellisyys, suorapuheisuus ja hullunkurisuus on omalla tavallaan rentouttavaa. Tällä hetkellä minun tekisi kovasti mieleni kiikkumaan tai rakentamaan palikoista tornia. :')

Lopun alku?

Kamala kohtalo yrittää tunkeutua elämääni, sillä näyttää siltä, että rakastamieni astangajoogatuntien jatkuvuus on uhattuna. Tunneilla on käynyt enimmilläänkin vain 5 ihmistä, ja ohjaaja on harrastanu käytännössä lähes hyväntekeväisyyttä, kun on välillä pitänyt meille treenejä, vaikka paikalla olisi ollut vain minä ja yksi ystäväni. Lähiaikoina tunneille ei ole ollut kovin aktiivista osanottoa, viime kerrallakin minä olin ainoa, joka olisi tullut joogaamaan.

Sovimme, että keskustelemme tilanteesta sähköpostitse lähiaikoina, sillä on täysin selvää, ettei tilanne voi jatkua noin. Se on hankalaa paitsi ohjaajalle, samalla myös meille muutamille, jotka käymme siellä ahkerammin. Itse en haluaisi missään nimessä, että nämä astangajoogatunnit lopetetaan, sillä ne ovat yksi elämäni tärkeimmistä asioista tällä hetkellä - ne pitävät pään kasassa ja lieventävät stressiä. Ne ovat viikkoni kohokohta. En tiedä, mitä teen, jos menetän sen kohokohdan. Vaikka iyengarjoogakin on kivaa, se ei ole ainakaan vielä osoittanut pääsevänsä lähellekään astangan tasoa, mitä tulee minun hyvänolontunteeseeni treenin jälkeen.

Tiedän, että monta vuotta jooganneena voin periaatteessa harjoitella kyllä kotonakin. Muistan liikesarjat melko hyvin, mutta mikään ei silti mielestäni korvaa opettajaa. Olen oppinut luottamaan ohjaajaamme ja pidän hänen tavastaan vetää tunteja. Toivon, että keksimme ratkaisun tähän ongelmaan, ja tunnit saisivat jatkua - edes jossain muodossa. Muuten tulee kyllä tippa linssiin. :'|

Markkinameininkiä

Vitsi mikä kauhea hinku minulla on askartelemaan! Olisi monta muuta, tärkeämpää asiaa tehtävänä, mutta jotenkin olen nyt aivan noiden massapalleroiden lumoissa. Minusta tuntuu, että on pakko tiistaina käydä ostamassa massoja askartelukaupasta siinä matkanvarrella, kun menen japanin tunneille keskustaan. Massoihin menee paljon rahaa, mutta toisaalta ne ovat hyvin kestäviä ja todella riittoisia. Onneksi värejä voi myös sekoittaa, joten voin ostaa aluksi vaikka muutamia perusvärejä, joilla pärjään ainakin tämän pahimman vimman yli. :D

Kävin tänään Tikkurilan maalaismarkkinoilla, enkä ostanut mitään. Mietin, kuinkahan moni tekee samalla tavalla? Ostaa ehkä yhden metrilakun ja muuten vain kiertelee kojuja. Tekeeköhän moni niin myös meidän koulumme joulumarkkinoilla? Toisaalta välillä tuntuu, että itse olen suorastaan pihiyden aatelistoa, enkä verrattavissa normikuluttajaan. :P Markkinoilla oli kiva tunnelma, ja sinänsä paljon mielenkiintoisia tuotteita, kuten mehuja, hilloja ja herkullisia leivonnaisia. 12 euroa maksavan tavallisen kääretortun kohdalla kuitenkin aina havahdun miettimään, että voin tehdä tuollaisen kotona itsekin, ja jatkan matkaa. Kun itse väkertää kransseja ja monenlaisia käsitöitä, tulee jotenkin harvemmin ostettua kyseisiä tuotteita kaupasta valmiina tai jonkun muun tekemänä - jotenkin tuntuu turhalta maksaa suuria summia jostakin sellaisesta, jonka voi tehdä omin käsin pelkillä materiaalikustannuksilla.. Ehkä hieman kieroutunutta ajattelua ihmiseltä, jonka pitäisi joskus elää omilla käsillään tekemällä työllä.. :P

Lauantai-illan väkerryksiä

Harjoitustehtävän jättöön on aikaa viikko, ja minä aloitin sen tänään! Itsekehut ansaitseva saavutus, etten sanoisi, ja ajattelin jopa jatkaa kyseisen tehtävän tekoa huomenna, kunhan olen ensin ehtinyt käydä aamusta Tikkurilan maalaismarkkinoilla. ;)

Tämä ilta meni askarrellessa parin kaverin kanssa. Teimme koulun joulumyyjäisiä varten kaikenlaista myytävää. Huvittavaa tässä touhussa on sinänsä se, että meistä kukaan, eikä edes koulun vahtimestari ole tietoinen koko markkinoiden ajankohdasta, mutta oletamme, että ne järjestetään ihan samoin, kuin aiempinakin vuosina. Jokainen puuhasi omia juttujaan pöydän ääressä, mutta samalla saattoi jutella ja kuunnella musiikkia – ja syödä vähän herkkuja. Oli tosi hauska ja virkistävä ilta, ja saatiinpa aikaiseksikin kaikenlaista. Itse puuhailin koko illan erilaisia pikkuväkerryksiä avaimenperiksi ja kännykkäkoruiksi. Muutamat korvakorutkin sain aikaiseksi.


Oma suosikkini illan tuotoksistani oli tämä kuvassa etualalla näkyvä marjasetti. Olen tehnyt kaikki myyjäistuotteeni siten, että mikäli ne eivät mene kaupaksi, voin käyttää niitä muissakin tarkoituksissa. Tämän marjasetin suunnittelin nimenomaan kevään Japanin tuliaiset mielessäni, sillä siinä on mielestäni sopivasti suomalaisuutta ilman, että se olisi jotenkin kliseinen tai tylsä matkamuistorihkama. Kiinnitän näihin vielä jossain vaiheessa kännykkäkorupidikkeet. Olen ensikertalainen massa-askartelussa, joten homma oli aika hidasta. Luulen kuitenkin, että se lähtee siitä käyntiin, kunhan harjoittelen hieman lisää.

Hintojen miettiminen on hieman vaikeaa ja se on vielä vähän työn alla. Ehdotuksia otetaan vastaan, vaikka valmiit työt eivät olekaan vielä näytillä. Mitä tällaisista oltaisiin valmiita maksamaan?

Helpotuksen huokaus

Sain syksyn alkupuolella mielenkiintoisen toimeksiannon eräältä yhdistykseltä, innostuin asiasta ja lupauduin suunnittelemaan yhdistyksen visuaalisen ilmeen nettisivuineen ja käyntikortteineen päivineen. Syyskuu oli jossain määrin melko uuvuttava ajanjakso, ja etenkin pari viimeisintä viikkoa olin taas stressata itseni loppuun sekä kouluhommien, että töiden kanssa. Mietin epätoivoisesti, olenko haukannut aivan liian suuren palan voimavaroihini nähden, kun otin näinkin suuren projektin hoidettavakseni koulun oheen. Projekti edellyttää minulta myös hieman uuden opiskelua, joten olin senkin suhteen jotenkin kauhean hermostunut – kaikki tuntui vaikealta.

Niinpä olikin suuri helpotus tavata ns. pöydän toinen puoli tänään suunnittelupalaverin merkeissä. Ihmiset olivat tavattoman mukavia, ymmärtäväisiä ja ennen kaikkea innokkaita. Heillä oli ideoita ja hyviä näkemyksiä, ja he tartuttivat innostustaan myös minuun. Vaikka toiveita esitettiin paljon, samalla kuitenkin painotettiin, että minulla on käytännössä katsoen vapaat kädet, ja että suunittelun ei tarvitse rajoittua liiaksi heidän sanelemiinsa yksityiskohtiin. Luulen, että tavoitin aika hyvin sen mielikuvan, minkä he toivoivat välittävänsä ulkoasuratkaisujen suhteen. Kaikki painottivat, että liikaa stressiä ei tule ottaa, ja olivat jotenkin tavattoman joustavia kaikessa ihan omasta aloitteestaan. Olin kuvitellut koko työrupeaman kasautuvan marraskuulle, mutta ainoastaan kiireellisimpien osien tulisi olla valmiina marrakuun alkupuolella, ja loput voivat valmistua omalla tahdillaan siitä hieman myöhemmin. Palaveri antoi minulle paljon inspiraatiota ja intoa ryhtyä hommiin. Jo junamatkalla kotiin pohdin erilaisia ratkaisuja, ja huomasin välillä hymyileväni ajatusteni lomassa.

Minusta on myös alkanut tuntua, että olen vähän sen tyyppinen ihminen, että en osaa olla vain paikoillani kovin pitkää aikaa. Tällä viikolla on ollut kaksi päivää, jolloin periaatteessa ei ole ollut tehtävänä mitään järkyttävän kiireistä, ja jo niinä parina päivänä olen miettinyt, että onpas jotenkin kummallisen rauhallista (positiivisella tavalla tosin). Olen kai vain tottunut siihen, että on monta rautaa tulessa. On vain niin tajuttoman vaikeaa pitää niiden rautojen lukumäärä järkevänä... X)

Peruuntunut onni

Aika radikaali otsikko, mutta tällä viikolla molemmat joogatunnit peruuntuivat, joten olo on siinä suhteessa hyvin pettynyt. Viikon kohokohdat on pyyhitty pois. Eilen suurin osa osallistujista ei päässyt paikalle, joten peruimme tunnin. Tänään sain sähköpostin, jossa ilmoitettiin, että joogaopettajamme oli sairaana.

Onneksi otin onneni eilen omiin käsiini ja vedin olohuoneessa tunnin joogasession peruntuneen tilalla. Tuntui hyvältä ja tehokkaalta, mutta toisaalta huomasin, että yksinäni keskittyminen kärsii siitä, että joudun ajatella liikkeiden pituutta ja sitä, mikä asana tulee seuraavaksi. On luonnollisesti helpompaa, kun opettaja kertoo mitä tehdään, ja itse voi keskittyä siihen, että tekee ne asiat sitten mahdollisimman oikein.

Katsotaan, jos saisin joogailtua myös tänään. Luulen kyllä, että käytän yllättävän aikalisän muutamiin rästihomman tekoon.. Laiskaa, vai tehokasta, riippuu näkökulmasta.

Ruska!

En muista, milloin viimeksi olisi ollut näin upea ruska. Olen jotenkin onnistunut elämään sellaisessa kuvitelmassa, että ruska on jokin lappalainen ilmiö, mutta viime viikonloppuna Vantaalla ja Nuuksion kansallispuistossa ottamani valokuvat todistanevat, että onneksi myös me pääkaupunkiseudulla majailevat saamme nauttia syksyisen luonnon värikkäästä annista.

Kouluni pihalla kasvaa ihana rypäs vaahteroita, joiden värien vaihtumista kellertävästä tulipunaiseen olen seurannut jännityksellä. Jännityksellä siksi, että pelkäsin lehtien tippuvan puusta, ennen kuin saan kamerani huollosta. Onneksi useimmat lehdet olivat vielä tiukasti oksissa kiinni, kun kamerani sitten saapui. :)


Kuten aiemmista kirjoituksistanikin käy ilmi, olin jo kauan suunnitellut Nuuksiossa käymistä, ja kun viikonloppu oli suhteellisen kiirevapaa, päätin ehdottaa ulkoiluretkeä siskolleni ja hänen miehelleen. Lähdimme lauantaiaamuna muuten hiljaisesta Espoosta kohti Nuuksiota, ja saimme huomata, että bussi, joka sinne liikennöi, oli aivan täynnä. Pelkäsin, että luvassa olisi jonossa kävelyä ja liiallista puheensorinaa muuten ihanan hiljaisessa metsässä, mutta pikkuhiljaa ennen määränpäätä mm. pari partiolaisryhmää nousivat bussista leirikeskuksien ja ratsastustilan kohdalla, ja muutamat sienestäjät ryntäsivät omille apajilleen. Vaikka väkeä tuntuikin olevan paljon liikkeellä, saimme silti kiertää Punarinnan kierroksen aivan rauhassa. Vain muutamia muita retkeilijöitä osui pitkospuille samaa aikaa. Nuotiopaikat sen sijaan olivat aika kysyttyjä, mutta onneksi meidän sämpylämme eivät paistamista vaatineet.


Punarinnan kierros oli pienestä kilometriluvustaan huolimatta juuri sopiva tälle kerralle. Koska valokuvasimme lähes jokaisen vesikaistaleen tai vähänkään värikkäämmän puun äärellä, kierros kesti yhteensä ehkä kolmisen tuntia syömisineen päivineen. Viime vuonna kiersimme hieman pidemmän Haukan kierroksen, ja siinä vierähti aikaa paljon enemmän, ja jaloissakin jopa tuntui hieman. Tällä kerralla seuraavana päivänä minä en ainakaan huomannut minkäänlaisia tuntemuksia jaloissani - lieneekö syy sopivan mittaisen lenkin (yhteensä bussipysäkille kävelyineen päivineen ehkä vajaa 8 km), vai aamulenkkeilyn tuomien voimien?

Kameran paluu

Ilokseni eilen postilaatikossa odotti postipakettikuitti. Tänään kävin hakemassa sitten paketin ja kaivoin koulussa pehmusteiden keskeltä pienen digipokkarini, joka oli saapunut takaisin takuuhuollosta. En vielä ehtinyt kokeilla miten kamera toimii, sillä olin tietenin unohtanut ottaa patterit ja muistikortin mukaan. No, täytyy toivoa, että huomenna on vielä kaunis ilma, sillä minulla on muutamia ihania ruskapuita, joita tahtoisin kuvata.

Pääasia kuitenkin tietenkin on, että sain kameran ehjänä ja korjattuna kotiin, ja että huolto meni takuun piikkiin, vaikka takuuaika olikin jo umpeutunut. Onneksi Canonilla oltiin reiluja, ja myönnettiin, ettei reilun vuoden vanhan kameran optiikan kuulu jumiutua. :)

Valaiseva väriprofiililuento

Prepress Center Oy:n tyyppi kävi tänään luennoimassa luokallemme väriprofiileista, joita käytetään kuvankäsittelyssä, kun yritetään varmistaa, että värit toistuisivat mahdollisimman hyvin ja samankaltaisesti sekä näytöllä, että lopullisessa kohteessa, esimerkiksi sanomalehdessä tai laadukkaalle päälystetylle paperille painettuna.

Luento oli todella hyödyllinen, eikä minua kyllä kaduta, että jouduin jäämään sen vuoksi pois Metropolian MetroSport -liikuntatapahtumasta, joka pidettiin tänään iltapäivällä. Luennoitsija oli selkeä ja hyvä esiintyjä, ja ennen kaikkea kertoi asioista juuri sillä tasolla, joka tuntui ainakin omasta mielestäni sopivalta – ei itsestään selvyyksiä, mutta sopivasti täydentäviä faktoja ja havainnollistavia esimerkkejä. Usein pitkillä luennoilla minua alkaa väsyttää, vaikka aihe olisikin kiinnostava. En tiedä johtuiko luokan sopivasta valaistuksesta vai mistä, mutta tällä kertaa eivät silmät lupsahdelleet ollenkaan. :)

Jos tuntee itsessään yhtään graafisen suunnittelijan vikaa, tai on muuten kiinnostunut aiheesta, Prepressin nettisivuilta löytyy varsin kätevästi Profiilipankista listattuna yleisimmät icc-profiilit. Jos haluaa päästä helpolla, voi kätevästi ladata esimerkiksi 'Perusprofiilit 2008' -paketin, jolla pärjää jo hyvinkin pitkälle. Sivustolta löytyy myös ohjeita ja infoa, mikäli mietityttää vaikkapa se, ikä profiili olisi kuhunkin tarkoitukseen sopivin.

Geenimuunneltu ruoka Suomen markkinoilla

Olen tavallinen sekasyöjä, joskin en mikään suuri lihan ystävä. Mieluiten syön monipuolisesti ja terveellisesti, aina kun siihen vain on mahdollisuus opintotuen rajoissa. Käytän ruoanlaitossa lihaa melko usein kasvikunnan tuotteiden lisänä, ja siksi olenkin huolissani lukiessani siitä, miten suomalaisia sikoja on alettu ruokkia geenimuunnellulla rehulla. Geenimuunnellut tuotteet suomalaisten kauppojen hyllyissä eivät kuitenkaan lopu valitettavasti tähän.

En halua olla ihmiskokeiden osana. Saattaa kuulostaa kärjisteltyltä, mutta itseasiassa se ei ole ollenkaan sitä. Koska en ole mikään aiheen asiantuntija, ja koska asiantuntijat selittävät asian paljon paremmin, kehotan ja toivon kaikkia vähääkään terveydestään ja meidän kaikkien tulevaisuudesta huolehtivia kuuntelemaan YLE-areenalta 9.9.2008 julkaistun Yle Radio 1:ssä esitetyn filosofiantohtori-solubiologi Liisa Kuusipalon radiohaastattelun. Haastattelu kestää vaivaiset 25 minuuttia, ja jo lyhyessä ajassa silmät avautuvat karulla tavalla: maassamme tehdään hulluja ja harkitsemattomia päätöksiä.

Haastattelu kiteyttää täysin mielipiteeni asiasta, ja sen, miksi jokaisen pitäisi olla huolissaan esimerkiksi siitä, että suomalaisistakin kaupan hyllyistä löytyvistä tuotteista, kuten riisistä, voi
löytyä geenimuunneltua ruokaa – ilman, että siitä missään erikseen mainitaan. Geenimuunnellun riisin tuonti on kyllä Suomeen kiellettyä, mutta tullin pistokokeissa joka neljäs testattu riisipaketti sisältää geenimuunneltuja osia! Tällainen tuntuu käsittämättömältä kuulla. Haluan kaikin mahdollisin keinoin välttää geenimuunneltuja tuotteita, mutta jos pakkausmerkintöihin ei voi luottaa, ja yksikään suomalainen lihantuottajakaan ei saa gmo-vapaata merkintää, se tuntuu melkein mahdottomalta.

Kuten haastattelussa kerrotaan, on kuitenkin muutamia valveutuneita kuntia, jotka esimerkiksi varmistavat, että kuntien laitoksissa tarjottavissa ruoissa ei käytetä geenimuunneltuja tuotteita. Olisipa näin Vantaallakin, mutta minä en voi olla ollenkaan varma, millaista ruokaa koulumme yksityisomistuksessa oleva ravintola tarjoaa. On myös kuluttajien omasta tahdosta kiinni, mitä heidän lähikaupoissaan myydään. Kuten haastattelussakin kehoitettiin, pitää ryhtyä vaativaksi ja ilmaista mielipiteensä niin, että huolenaiheen kuulee jokin muukin kuin oma puoliso.

Mikäli tämä aihe, sekä muut ympärisöön, ravintoon, kemikaaleihin ja terveyteen liittyvät asiat kiinnostavat, kannattaa seurata Ylen ympäristökoordinaattori Noora Vanhasen henkilökohtaista blogia, Kemikaalicocktailia, jossa hän kertoo ajankohtaisista asioista suoraan, rehellisesti, omaan hieman hippimäisen vihreään, mutta uskottavaan ja käytännönläheiseen tyyliinsä.

Mitä pidempään kyseistä blogia olen seurannut, sitä useammasta asiasta huomaan olleeni täysin tietämätön. Kemikaalicocktailia lueskellessa, ja näitä asioita yleisesti pohdiskellessa herää miettimään, miksi asioista virallisesti tiedottamisen ja selkeästi ilmoittamisen pitää olla niin vaikeaa? Miksei paketin kylkeen voida painaa isolla ja selkein sanoin, mitä se oikeasti sisältää? Kuluttajien harhaanjohtaminenhan on rikos, mutta silti sitä tapahtuu alati. Haluaisin vaikuttaa, mutta kohta alkaa tuntua, ettei ole muuta keinoa kuin alkaa kasvattaa itse omat ruokansa, jos esimerkiksi laki geenimuunneltujen siementen käytössä Suomalaisilla pelloilla menee lävitse. :P Sitä odotellessa lopetan sianlihan syömisen, yritän ostaa vielä suhteellisen puhtaita suomalaisia ulkolaisten sijaan, ja venyttää opiskelijan penniä, jotta voisi edes joskus hankkia luomua. Miksi terveellisen ruoan pitää olla kallista, ja miksi kaiken aina täytyy mennä rahan ehdoilla?!

Iyengarjoogaa

Tänään oli sitten ensimmäinen tunti tuota jo aiemmin mainitsemaani iyengarjoogaa. Olen oikein tyytyväinen, että otin toisenkin joogatunnin viikko-ohjelmaani, sillä kyseinen Suomessa vielä melko tuntematon joogasuuntaus vaikuttaa ihan lupaavalta näin alkuun. Vaikka olen harrastanut joogaa melko säännöllisesti viikottain reilun neljän vuoden ajan, jo iyengarjoogan ensimmäisestä alkeistunnista sai paljon uutta irti.

Kyseinen joogamuoto keskittyy paljolti siihen, että liikkeet tehdään alusta saakka tarkasti ja oikein, jolloin samalla pyritään estämään mahdolliset väärin tehdystä harjoituksesta aiheutuvat vammat. Tietyn asanan saavuttamista ennen tehdään siihen johdattelevia, asentoa helpottavia ja parantavia harjoituksia, joiden kautta päästään lopulta esimerkiksi vaikka useasta joogasuuntauksesta tuttuun trigona-, eli kolmioasanaan. Vaikka välillä kaipasinkin astangasta tuttua jouhevaa ja yhtenäistä, lähes katkeamatonta vinyasa-liikkeiden yhdistämää asanoiden sarjaa, iyengarjoogan hitaudessa ja harkitsevuudessa on selvästi kuitenkin puolensa. Luulenkin, että se täydentää mainiosti jo pidempään jatkunutta astangaharrastustani. Asanat ovat suurilta osin molemmissa joogasuuntauksissa melko samanlaisia, mutta melko nopeatempoisessa astangassa ei keskitytä yhtä syvällisesti asennon oikeaoppiseen rakentamiseen.

Myös joogan luonne oli aiempiin kokemuksiini nähden erilaista. Astangassa olen tottunut siihen, että kokonaisuutena asanat luovat todella hyvän, yhtenäisen ja kehittävän harjoituksen, jossa lihakset ja kestävyys ovat kovilla koko harjoitussession ajan. Iyengarjoogatunnilla ainakin omassa tapauksessani yksittäiset harjoituksen osat korostuivat enemmän. Tunti kokonaisuudessaan ei tuntunut yhtä hikiseltä kuin astangatunti, mutta yksittäiset harjoitukset vievät silti hakemaan omia kestävyyden ja jaksamisen rajoja.

Jos jotain negatiivisia puolia tämän päivän tunnista on etsittävä, niin on mainittava iso ryhmäkoko. Kun harjotustila on täynnä ihmisiä, väkisinkin tunnelma on tietenkin erilainen kuin pienryhmässä. Matot ovat limittäin ja luokan takaosasta saa kurkotella nähdäkseen etualalla olevaa opettajaa. Yleensä ihmiset menevätkin tuollaisilla tunneilla juuri luokan takaosaan, koska eivät kehtaa mennä eteen. Itse menin viisaasti eteen, sillä takaa en olisi ilman silmälaseja nähnyt kutienkaan kunnolla, ja kaiken lisäksi saavuin tunnille viimeisten joukossa, jolloin takaosa oli jo melko täynnä. Etuosa oli hyvä valinta. Täytyy tähdätä sinne ensi viikollakin. ;) Ehkä tuohon isoon ryhmäänkin tottuu ajan kanssa, kunhan pitää mielen avoinna, eikä ajattele asiaa liikaa tai vertaile turhaan aiempiin kokemuksiin, kun asia ei kuitenkaan siitä miksikään muutu. Ensi viikolla uudestaan oppimaan uutta! :)

Irti stressistä

Stressin loppu alkaa häämöttää - ainakin tämän viikon osalta, onhan jo sunnuntai. Olin pelännyt tutoriaalitehtävän vievän minusta kaikki mehut ennen ensi keskiviikkoa, mutta huomasin tehtävää tehdessäni, että se etenee varsin nopeasti. Sinänsä en ole yllättynyt, että olen taas stressannut ihan turhasta, sillä olenhan oikea mestari siinä lajissa. Se, että stressi pikkuhiljaa helpottaa, ei silti suinkaan tarkoita sitä, että voisin laiskotella. Ei, on vielä paljon tekemistä. On hieman rasittavaa, että kun ulkona paistaa aurinko, niin minun on istuttava sisätiloissa koneen edessä tekemässä kouluhommia..

Kutsuin eilen ns. "Hankoporukan" kavereitani illalla käymään. Suurin osa näistä ystävistä on joko entisiä hankolaisia, tai sitten näiden entisten hankolaisten tyttöystäviä, aivan niin kuin minäkin. Vuosien saatossa olemme muodostaneet mukavan tiiviin poppoon, jonka kanssa näemme lähes aina porukassa. Nykyisin asumme myös melkein kaikki pääkaupunkiseudulla, mikä tekee tapaamisesta mukavan säännöllistä verrattuna siihen, kun asuimme kaikki vähän missä sattuu lukioaikoina.

Aamupäivästä siivoilin, sillä oli jo korkea aika tehdä jotain villakoirille eteisen nurkissa. Jokainen kutsumani kaverikin onnistui tulemaan paikalle, vaikka kaikki eivät voineetkaan viipyä hirvittävän pitkään. Tein kasvis-tonnikalapizzaa ja kinuskiomenamuffinsseja. Varsin onnistunut setti. Täksikin päiväksi jäi hieman rippeitä, joten tänään voin ainakin yrittää keskittyä kouluhommiin kokkaamisen ja kotitöiden sijaan. Illalla oli tarkoitus pelailla perinteisesti lautapelejä, mutta jotenkin pelit jäivät syrjään ja lähinnä juttelimme ja katsoimme telkkaria. Onnistuin jopa unohtamaan suurimman osan aikaa myös taustalla kummittelevan stressini. Varsin onnistunut ilta siis. :)

Tänä iltana on astangajooga, ja huomenna ensimmäinen kerta Iyengar-joogaa. Odotan tätä iltaa lämmöllä ja ilolla, tietäen mitä tuleman pitää, ja huomista taas hieman jännittäen. Toivon, että tunnit ovat vähäisten rahojeni arvoisia, ja että nautin kyseisestä joogamuodosta einakin lähes yhtä paljon kuin astangatunneistani. Toisaalta, suuri vaikuttava tekijä lienee myös opettja. Astangaopettajani on niin mainio tyyppi ja ryhmämme niin tiivis ja kaverihenkinen, että siellä olisi varmaan mukavaa, vaikkei edes joogattaisi! :D

Julkaisugrafiikasta Japaniin

Eilen alkoi uusi julkaisugrafiikan kurssi, joka keskittyy lähinnä lehtigrafiikkaan, kuten vaikkapa aikakauslehtitaittoon. Siitä lähtien, kun pari vuotta sitten aloin opiskella graafista suunnittelua, olen kiinnostunut yhä enenevissä määrin aikakauslehtien taittamisesta. Voisin hyvin kuvitella tekeväni sitä jossain vaiheessa työkseni.

Minusta on mielenkiintoista etsiä juttuihin sopivia kuvia, mahdollisesti tehdä itse tarvittavia grafiikoita, sommitella ja luoda yhtenäinen kokonaisuus erilaisista osatekijöistä. Typografian yleiset oppisäännöt ovat alkaneet tuntua jotenkin luonnollisilta ja tavattoman käytännöllisiltä - miten olen ennen voinut ajatella toisin? Toisaalta niiden sääntöjen hallitseminen vienee vuosikausia. Jonkun mielestä tekstipalstan latominen voi kuulostaa kaikkea muuta kuin luovalta työltä, mutta minusta kauniin ja helppolukuisen tekstipalstan rakentaminen on itse asiassa mukavaa. Kaikkeen sitä tykästyykin...

Julkaisugrafiikan kurssi alkoi parilla historialuennolla, jotka pohjustavat vasta muutamien viikkojen kuluttua jatkuvaa kurssia. Ensi viikon painiskelemme vielä Illustratorin maailmassa, jonka jälkeen siirrymme markkinointiviestinnänkurssin pariin. Luultavasti viikon kuluttua alkava markkinoinnin kurssikin on mielenkiintoinen, mutta tällä hetkellä odotan kovasti julkaisugrafiikan taittotöitä..


Kun olin eilen koulusta kotiin tultuani avannut sähköpostini, varmistui samalla myös tulevaisuuteni suunta. Japaniin vaihto-oppilaaksi lähteminen on nimittäin nyt ihan virallista! Minut on hyväksytty Joshibi University of Art and Design -yliopiston vaihto-oppilaaksi! Kylläpä tuota päätöstä odotettiinkin jo likemmäs kuusi kuukautta, joten olen sähköpostin lukemisen jälkeen ollut aika täpinöissäni. Mikäli aihe kiinnostaa enemmän, siitä voi lukea Japani-aiheisen blogini, Riisa no Nipponin puolella. Olen halunnut eristää japani-aiheiset kirjoitukseni omaan blogiinsa, koska jo vaihtosuunnitelmien alusta alkaen ajattelin, että voin hyödyntää blogikirjoituksia vaihdon jälkeen vaadittavan vaihtoraportin laatimisessa. Kun kaikki on yhdessä ja samassa paikassa selkein tunnistein nimettynä, raportointi onnistunee melkein vain copy-pastea naputellessa.

Tällä hetkellä olisikin kauhea himo jättää arkiset hommat taka-alalle ja siirtyä suunnittelemaan ensi kevättä! Haluaisin niin kovasti tehdä suunnitelmia, ottaa selvää asioista ja laatia kunnollisen budjetin vaihtovuotta varten, mutta tällä hetkellä on priorisoitava, ja jätettävä hauskuuden hieman tuonnemmaksi. Tänään saanen kuitenkin lopultakin aivan kokonaan valmiiksi jo pitkään väsäämäni nettisivut, joten siinä on taas yksi stressin aihe vähemmän. Stressiä lievittänee myös fakta, että olen onnistunut todellakin käymään kolme kertaa viikossa lenkillä, ja ilmoittauduin juuri eilen toiselle joogakurssille ihanan astanga-joogakurssini lisäksi. Entisestä tietokone-sohvaperunasta on kuoriutumassa jonkinlainen liikuntahullu? Huvittavaa, että koko peruskoulu- ja lukioajan jossain määrin inhosin pakollisia liikuntatunteja, mutta nyt kun sitten saan valita lajit ja uoritustavat itse, olen yhtäkkiä alkanutkin vähitellen nauttia liikkumisesta.

Kiireinen viikko edessä

Jotenkin tästä viikosta muodostui kauhea stressin aiheuttaja - pitäisi ehtiä tekemään nettisivuja, kouluhommia ja vielä opiskelemaan japania. Lisäksi seuraavaa alkavaa projektia varten minun tulisi tutustua erääseen nettisivujen sisällönhallintajärjestelmään. Alkuviikon otin ehkä liian rennosti, ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Kauhea kasa tekemistä loppu viikoksi. Onneksi tekeillä olevat nettisivut alkavat jo ainakin olla ihan viimeistä vaille valmiit. Sisältö on kasassa, muutamia kuvia pitää vielä laittaa sivulle ja pieni koodiprobleema ratkaista. En tosin ole varma, onko koodiongelma pieni vai iso - olen vielä ihan käsi kaiken kanssa, mikä liittyy koodeihin. Onneksi minulla on hyvä ystävä, joka jaksaa usein auttaa. Olisi kuitenkin kivaa, kun ei tarvitsisi niin usein vaivata muita omilla ongelmillaan.. :|

Ensi viikolla alkaisi myös toinen joogakurssi, jolle ajattelin ottaa osaa. Kuvittelin sen olevan astangajoogaa (koska ilmoituksessa niin kerrottiin), mutta kurssin vetäjä kertoikin sen olevan jotain ennenkuulumatonta Iyengar-metodiin perustuvaa joogaa. Hieman googlailtuani en ole aivan varma onko kyseinen joogamuoto minua varten, sillä siinä käytetään joskus esimerkiksi apuvälineitä, kuten tyynyjä, vöitä (?!!) ja jotain ihme palikoita asanoiden, eli joogaliikkeiden helpottamiseksi. Vierastan ajatusta apuvälineistä, koska olen tottunut astangassa toimimaan oman kehoni ehdoilla - opettelemaan liikkeet vähitellen ja pikkuhiljaa, ja sitä kautta riemuitsemaan, kun huomaan vähitellen kehittyväni. Päätin kuitenkin, että voinhan käydä katsastamassa tuntien luonteen, ja päättää sitten karkaanko sieltä pois heti kättelyssä, vai jatkanko loppuun saakka. Asanat kuitenkin kuulemma ovat samoja kuin astangassa, joten siinä mielessä ei pitäisi olla ongelmaa. Voihan olla, että kyseisellä tunnilla ei edes käytetä em. apuvälineitä, sillä kurssi järjestetään oppilaitoksen tiloissa, eikä missään kuntokeskuksessa, jossa on lainattavissa jos jonkinmoisia härveleitä.

Ja sitten taas työn touhuun...

Työntäyteiset Helsingin sarjakuvafestivaalit

Viikonloppu meni G18 tiloissa Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Valitettavasti ohjelmapuoli jäi täysin näkemättä, ja monen mielenkiintoisen luennon seuraamisesta saatoin vain haaveilla. Esimerkiksi "Sarjakuvataiteilijan verot ja apurahat" -luento olisi voinut olla erittäinkin hyödyllinen, vaikka kaikki asiat, mihin yhdistetään sana 'vero', ovatkin yleensä melko tylsiä tai vaikeaselkoisia.. Veropykälät jäivät kuitenkin oppimatta, sillä kuten otsikkokin kertoo, olin töissä.

Töiden kannalta meininki G18:n tiloissa oli melko hiljaista, mitään suuria yleisöryntäyksiä ei nähty ja myyntihommat olivat aika leppoisia. Jossain vaiheessa päädyin työskentelemään myös Glorian tiloihin, mutta siellä ei ollut paljon sen kummempi meno. Odotankin innolla Helsingin kirjamessuja, joilla viime vuonna ainakin oli niin kovat kävijämäärät, että meinasi pienellä tytöllä mennä kroppa sekaisin kassakonetta kilistellessä. Fyysisesti se pitkä viikonloppu oli oikeastaan suoraan sanottuna järkyttävä, sillä minulla oli huono olo, huimasi, päätä särki ja uni jäi vähiin. Tänä vuonna koetan muistaa levätä todella hyvin messupäivien välissä, niin kaikki sujuu varmaan paremmin. Kuvittelen myös olevani tällä hetkellä fyysisesti paremmassa kunnossa kuin viime vuonna, jotta jaksan seistä tutisevien jalkojeni päällä 20 tuntia.. Niin varmaan. :P

Vaikka sarjakuvafestivaaleilla ei myyntipöytien äärellä ollut tungosta, niin tuttuja näin sen sijaan ihan joka välissä - juuri kun on ohittanut naapuripöydässä myyntihommissa olleen luokkakaverin, törmää joko johonkuhun koulusta tuttuun naamaan, entiseen opettajaan tai muuhun kaveriin tai puolituttuun.

Ostin laadukkaan setin kuitukärkitusseja hyvään hintaan Temperan myyntipöydästä. Vanhat tussini olivat ihan kuolleita, joten pakettitarjous osui hyvään saumaan. Siihen ostokseni sitten jäivätkin, sillä sain hillittyä pienkustantamoiden myyntipöytien äärellä lompakkooni yhä uudelleen yrittäneen käden. Olisi ollut ihanaa ostaa omaksi hienoja käsin painettuja ja jopa taitettuja kirjoja, tai muuten vaan hauskoja ja omaperäisiä sarjakuvia, mutta tällä hetkellä on vain oltava rahan suhteen kylmä realisti ja kannatettava sitä yhtä ainoaa "taiteilijaa", jota on pakko kannattaa - eli itseään. :P

Pohjanmaan kautta

Tänään olisi aika lähteä taas kotiin Vantaalle. Vaivainen parin päivän reissu Pohjanmaalle perheeni luokse tuntui lähinnä vain kulkureitiltä viikonloppuun. Viikonloppuun, joka on töitä täynnä.

Välillä on rasittavaa, miten elämän pitää pyöriä töiden ympärillä, ja kaikki menot pitää suhteuttaa työpävän pituuteen, vaikka oikeasti tällä hetkellä kaiken pitäisi mennä ihan vain opiskelun tahdissa. Töitä on kuitenkin pakko tehdä, etenkin jos mielin vuodeksi ulkomaille.

Ehdin onneksi sentään käymään näiden parin päivän aikana pikkuveljeni ja perheeni luona muutaman kuukauden ajan asuvan japanilaisen tytön kanssa lenkillä metsässä. Hölkkäsimme, kun aurinko paistoi puiden välistä pururadalle. Loppujen lopuksi suomalaisetkin metsät taitavat olla melkein yhtä hienoja kuin keskieuroopan ikimetsät - omalla tavallaan. Ainakin suomalaisia marjoja voi syödä ilman pelkoa eurooppalaisissa metsämarjoissa piilevistä loisista..

Ehdin myös soittaa pianoa, harjoitella japanin puhumista ja kertailla Junkon kanssa kanji-merkkejä. Leivoimme japanilaistyylisiä muffinsseja ja söimme suklaakakkua. Ehdin lyhentää yhdet ylipitkät housuni äidin ikivanhan ompelukoneen avustuksella ja tavata naapurissa asuvaa parasta ystävääni jopa kaksikin kertaa. Illalla juttelimme pikkuveljeni kanssa valomerkkiin asti, eli kunnes silmät siis painuivat kiinni ja valot sitä myöten katosivat..

Loppujen lopuksi - taisin silti parissakin päivässä ehtiä aika paljon.

Kameran kohtalo

Kuten aiemmin kirjoitin, suhteellisen uusi Canonin pokkarikamerani hajosi kesällä Bruggen reissulla yhtäkkiä aivan ilman mitään syytä. Otin kuvia täysin normaaleissa olosuhteissa Bruggen keskusaukiolla ja sitten yks kaks kamera ei enää ottanutkaan kuin mustia kuvia. Valikot toimivat, vanhoja kuvia pystyi selata, mutta uusissa kuvissa näkyi vain pelkkää kohinaa.

Pääsin vasta nyt Suomeen palattuani viemään kamerani huoltoon. Soitellessani sinne aamulla, kirpaisi kuulla, että mikäli optiikka on mennyt rikki, ja esim. kenno pitää vaihtaa, kameran korjaus voi maksaa n. 160 euroa. Puhelimeen vastannut nainen suositteli kuitenkin tuomaan kameran näytille, sillä vian paikallistaminen puhelimessa on tietenkin mahdotonta. Mietin, kannattaako koko härveliä viedä huoltoon, sillä tuolla hinnalla sitä en missään nimessä ala korjauttamaan, kun saan uuden ja viehkeämmillä tehoilla varustetun kameran samalla rahalla uutena kaupasta. Ei sillä, että olisi nyt todellakaan rahaa ostaa uutta kameraa, mutta kuitenkin...

Kun sitten saavuin JAS-Tekniikan huoltopisteeseen Helsinkiin, palvelutiskin mies kuunteli selitykseni, laittoi kameraan paristot ja painoi ON-nappulaa. Musta ruutu. Mies tutkiskeli hetken kameraa, napautti sitten objektiivia, katsoi uudelleen ja napautti vielä kerran. Ruutuun tuli kuva! Ilmeeni oli varmaan aika hölmistyneen epäuskoinen, mutisin vain, että en minä sitä uskaltanut alkaa koputtelemaan tai ravistelemaan... Kerroin, että olin huomannut kameran käyttäytyneen muutaman kerran samalla tavalla jo viime maaliskuussa, kun takuukin oli vielä voimassa - hetken aikaa ruutu saattoi olla mustana, eikä kuvia voinut ottaa, mutta vika korjaantui esim. sulkemalla kameran ja käynnistämällä sen uudelleen. En silloin tajunnut viedä kameraa huoltoon, koska en ajatellut kummallisen harmittoman oloisen sattumuksen olevan oire jostain todellisesta viasta. Huollon tyyppi oli sitä mieltä, että jokin osa optiikassa olisi jokatapauksessa vaihdettava, ja että se menisi jatketun takuun piikkiin. Katsotaan nyt, miten loppujen lopuksi käy, mutta en kyllä todellakaan ole valmis maksamaan reilun vuoden vanhan laitteen huollosta. Tällä hetkellä olen tyytyväinen huollon ja Canonin toimintaan, ja toivon, ettei minun täydy tämän tapauksen takia siirtyä jonkin muun kameravalmistajan tuotteisiin - aiemmat kokemukseni ovat olleet pelkästään positiivisia. Katsotaan nyt, mitä kameralleni kuuluu parin viikon kuluttua, ja miten uskoni palkitaan. :P

Hehkua metsässä

Syksy tulee. Aamun lenkillä ilma on pirteä ja öisen sateen jäljiltä puhdas - katupölyt olivat tipotiessään ja tuoksui maalta. Tänään nappasin lenkille mukaani kameran ja kirmasin läheiselle metsätilkulle. Mikä värien loisto siellä olikaan vastassa. Kesän viimeiset kukat kurkistelivat vielä heinikon seasta, mutta puut ja pensaat ovat alkaneet jo vetämään lehtivihreitään suojaan tulevalta talvelta. Sieniä pulpahtelee maasta. Pihlajanmarjat ovat niin punaisia, että niitä tekee mieli maistaa.


Rakastan metsiä. Metsissä kulkeminen on aina niin rauhoittavaa ja ajatukset siirtyvät arjesta pikemminkin unelmiin. Harmi vain, että nämä lähimetsät tässä ihan vieressä ovat vain pieniä plänttejä - kaipaan tilaa. Nuuksioretki odottelee sopivaa ajankohtaa.. En kylläkään tiedä mitä teen, kun joudun ylihuomenna palauttamaan äitini kameran takaisin omistajalleen ja kiittämään lainasta oman kamerani rikkouduttua. Luonnossa liikkumisen mauste on valokuvien ottaminen, ja nyt minulla ei ole kameraa. :(

Syksy on tänä vuonna tuonut myös mielenkiintoisia ja varsin yllättäviä työprojekteja tullessaan. Odotan innolla uusia yhteistyökuvioita ja uuden oppimista. Myös näitä tavallisia arkisempia töitä on yhtäkkiä humpsahtanut täydentämään tyhjää aukkoa lukujärjestyksessäni. Ohjelmassa on paitsi ystäväni nettisivuprojektin saattaminen päätökseen, myös hommaa Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla.

Olen huomannut, että sarjakuvatapahtumat ovat alkaneet kiinnostaa minua eri tavalla kuin ennen. Luulen, että muutamia vuosia sitten minua kiinnosti enemmän lähinnä yleinen fiilis ja hengailu tietyissä kaveripiireissä. Nykyisin olen kiinnostuneempi itse ohjelmasta ja tapahtuman sisällöstä. Osittain se lienee vain kasvua teinistä hieman aikuisemmaksi, ja osittain se taas johtunee ihastuksestani muutamien suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden töihin. Mm. Ville Ranta, Marko Turunen ja Kaisa Leka ovat vaikuttaneet näkemyksiini suomalaisesta sarjakuvasta varsin piristävästi. Olen löytänyt pienlehtien ja pienkustantamoiden julkaisujen kautta jotain uutta ja hieman erilaista. Vaikka tänä vuonna Sarjakuvafestivaalit ovatkin lähinnä myyntipöydän takana keikistelyä, ehtinen loikata silti jossain vaiheessa kurkistamaan myös uutta tarjontaa ja ammentamaan inspiraatiota niiltä, joilla tuntuu aina olevan uusia ideoita ja aikaa toteuttaa niitä. :)