Tänään olisi aika lähteä taas kotiin Vantaalle. Vaivainen parin päivän reissu Pohjanmaalle perheeni luokse tuntui lähinnä vain kulkureitiltä viikonloppuun. Viikonloppuun, joka on töitä täynnä.
Välillä on rasittavaa, miten elämän pitää pyöriä töiden ympärillä, ja kaikki menot pitää suhteuttaa työpävän pituuteen, vaikka oikeasti tällä hetkellä kaiken pitäisi mennä ihan vain opiskelun tahdissa. Töitä on kuitenkin pakko tehdä, etenkin jos mielin vuodeksi ulkomaille.
Ehdin onneksi sentään käymään näiden parin päivän aikana pikkuveljeni ja perheeni luona muutaman kuukauden ajan asuvan japanilaisen tytön kanssa lenkillä metsässä. Hölkkäsimme, kun aurinko paistoi puiden välistä pururadalle. Loppujen lopuksi suomalaisetkin metsät taitavat olla melkein yhtä hienoja kuin keskieuroopan ikimetsät - omalla tavallaan. Ainakin suomalaisia marjoja voi syödä ilman pelkoa eurooppalaisissa metsämarjoissa piilevistä loisista..
Ehdin myös soittaa pianoa, harjoitella japanin puhumista ja kertailla Junkon kanssa kanji-merkkejä. Leivoimme japanilaistyylisiä muffinsseja ja söimme suklaakakkua. Ehdin lyhentää yhdet ylipitkät housuni äidin ikivanhan ompelukoneen avustuksella ja tavata naapurissa asuvaa parasta ystävääni jopa kaksikin kertaa. Illalla juttelimme pikkuveljeni kanssa valomerkkiin asti, eli kunnes silmät siis painuivat kiinni ja valot sitä myöten katosivat..
Loppujen lopuksi - taisin silti parissakin päivässä ehtiä aika paljon.
perjantai 12. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti