Peruuntunut onni

Aika radikaali otsikko, mutta tällä viikolla molemmat joogatunnit peruuntuivat, joten olo on siinä suhteessa hyvin pettynyt. Viikon kohokohdat on pyyhitty pois. Eilen suurin osa osallistujista ei päässyt paikalle, joten peruimme tunnin. Tänään sain sähköpostin, jossa ilmoitettiin, että joogaopettajamme oli sairaana.

Onneksi otin onneni eilen omiin käsiini ja vedin olohuoneessa tunnin joogasession peruntuneen tilalla. Tuntui hyvältä ja tehokkaalta, mutta toisaalta huomasin, että yksinäni keskittyminen kärsii siitä, että joudun ajatella liikkeiden pituutta ja sitä, mikä asana tulee seuraavaksi. On luonnollisesti helpompaa, kun opettaja kertoo mitä tehdään, ja itse voi keskittyä siihen, että tekee ne asiat sitten mahdollisimman oikein.

Katsotaan, jos saisin joogailtua myös tänään. Luulen kyllä, että käytän yllättävän aikalisän muutamiin rästihomman tekoon.. Laiskaa, vai tehokasta, riippuu näkökulmasta.

Ruska!

En muista, milloin viimeksi olisi ollut näin upea ruska. Olen jotenkin onnistunut elämään sellaisessa kuvitelmassa, että ruska on jokin lappalainen ilmiö, mutta viime viikonloppuna Vantaalla ja Nuuksion kansallispuistossa ottamani valokuvat todistanevat, että onneksi myös me pääkaupunkiseudulla majailevat saamme nauttia syksyisen luonnon värikkäästä annista.

Kouluni pihalla kasvaa ihana rypäs vaahteroita, joiden värien vaihtumista kellertävästä tulipunaiseen olen seurannut jännityksellä. Jännityksellä siksi, että pelkäsin lehtien tippuvan puusta, ennen kuin saan kamerani huollosta. Onneksi useimmat lehdet olivat vielä tiukasti oksissa kiinni, kun kamerani sitten saapui. :)


Kuten aiemmista kirjoituksistanikin käy ilmi, olin jo kauan suunnitellut Nuuksiossa käymistä, ja kun viikonloppu oli suhteellisen kiirevapaa, päätin ehdottaa ulkoiluretkeä siskolleni ja hänen miehelleen. Lähdimme lauantaiaamuna muuten hiljaisesta Espoosta kohti Nuuksiota, ja saimme huomata, että bussi, joka sinne liikennöi, oli aivan täynnä. Pelkäsin, että luvassa olisi jonossa kävelyä ja liiallista puheensorinaa muuten ihanan hiljaisessa metsässä, mutta pikkuhiljaa ennen määränpäätä mm. pari partiolaisryhmää nousivat bussista leirikeskuksien ja ratsastustilan kohdalla, ja muutamat sienestäjät ryntäsivät omille apajilleen. Vaikka väkeä tuntuikin olevan paljon liikkeellä, saimme silti kiertää Punarinnan kierroksen aivan rauhassa. Vain muutamia muita retkeilijöitä osui pitkospuille samaa aikaa. Nuotiopaikat sen sijaan olivat aika kysyttyjä, mutta onneksi meidän sämpylämme eivät paistamista vaatineet.


Punarinnan kierros oli pienestä kilometriluvustaan huolimatta juuri sopiva tälle kerralle. Koska valokuvasimme lähes jokaisen vesikaistaleen tai vähänkään värikkäämmän puun äärellä, kierros kesti yhteensä ehkä kolmisen tuntia syömisineen päivineen. Viime vuonna kiersimme hieman pidemmän Haukan kierroksen, ja siinä vierähti aikaa paljon enemmän, ja jaloissakin jopa tuntui hieman. Tällä kerralla seuraavana päivänä minä en ainakaan huomannut minkäänlaisia tuntemuksia jaloissani - lieneekö syy sopivan mittaisen lenkin (yhteensä bussipysäkille kävelyineen päivineen ehkä vajaa 8 km), vai aamulenkkeilyn tuomien voimien?

Kameran paluu

Ilokseni eilen postilaatikossa odotti postipakettikuitti. Tänään kävin hakemassa sitten paketin ja kaivoin koulussa pehmusteiden keskeltä pienen digipokkarini, joka oli saapunut takaisin takuuhuollosta. En vielä ehtinyt kokeilla miten kamera toimii, sillä olin tietenin unohtanut ottaa patterit ja muistikortin mukaan. No, täytyy toivoa, että huomenna on vielä kaunis ilma, sillä minulla on muutamia ihania ruskapuita, joita tahtoisin kuvata.

Pääasia kuitenkin tietenkin on, että sain kameran ehjänä ja korjattuna kotiin, ja että huolto meni takuun piikkiin, vaikka takuuaika olikin jo umpeutunut. Onneksi Canonilla oltiin reiluja, ja myönnettiin, ettei reilun vuoden vanhan kameran optiikan kuulu jumiutua. :)

Valaiseva väriprofiililuento

Prepress Center Oy:n tyyppi kävi tänään luennoimassa luokallemme väriprofiileista, joita käytetään kuvankäsittelyssä, kun yritetään varmistaa, että värit toistuisivat mahdollisimman hyvin ja samankaltaisesti sekä näytöllä, että lopullisessa kohteessa, esimerkiksi sanomalehdessä tai laadukkaalle päälystetylle paperille painettuna.

Luento oli todella hyödyllinen, eikä minua kyllä kaduta, että jouduin jäämään sen vuoksi pois Metropolian MetroSport -liikuntatapahtumasta, joka pidettiin tänään iltapäivällä. Luennoitsija oli selkeä ja hyvä esiintyjä, ja ennen kaikkea kertoi asioista juuri sillä tasolla, joka tuntui ainakin omasta mielestäni sopivalta – ei itsestään selvyyksiä, mutta sopivasti täydentäviä faktoja ja havainnollistavia esimerkkejä. Usein pitkillä luennoilla minua alkaa väsyttää, vaikka aihe olisikin kiinnostava. En tiedä johtuiko luokan sopivasta valaistuksesta vai mistä, mutta tällä kertaa eivät silmät lupsahdelleet ollenkaan. :)

Jos tuntee itsessään yhtään graafisen suunnittelijan vikaa, tai on muuten kiinnostunut aiheesta, Prepressin nettisivuilta löytyy varsin kätevästi Profiilipankista listattuna yleisimmät icc-profiilit. Jos haluaa päästä helpolla, voi kätevästi ladata esimerkiksi 'Perusprofiilit 2008' -paketin, jolla pärjää jo hyvinkin pitkälle. Sivustolta löytyy myös ohjeita ja infoa, mikäli mietityttää vaikkapa se, ikä profiili olisi kuhunkin tarkoitukseen sopivin.

Geenimuunneltu ruoka Suomen markkinoilla

Olen tavallinen sekasyöjä, joskin en mikään suuri lihan ystävä. Mieluiten syön monipuolisesti ja terveellisesti, aina kun siihen vain on mahdollisuus opintotuen rajoissa. Käytän ruoanlaitossa lihaa melko usein kasvikunnan tuotteiden lisänä, ja siksi olenkin huolissani lukiessani siitä, miten suomalaisia sikoja on alettu ruokkia geenimuunnellulla rehulla. Geenimuunnellut tuotteet suomalaisten kauppojen hyllyissä eivät kuitenkaan lopu valitettavasti tähän.

En halua olla ihmiskokeiden osana. Saattaa kuulostaa kärjisteltyltä, mutta itseasiassa se ei ole ollenkaan sitä. Koska en ole mikään aiheen asiantuntija, ja koska asiantuntijat selittävät asian paljon paremmin, kehotan ja toivon kaikkia vähääkään terveydestään ja meidän kaikkien tulevaisuudesta huolehtivia kuuntelemaan YLE-areenalta 9.9.2008 julkaistun Yle Radio 1:ssä esitetyn filosofiantohtori-solubiologi Liisa Kuusipalon radiohaastattelun. Haastattelu kestää vaivaiset 25 minuuttia, ja jo lyhyessä ajassa silmät avautuvat karulla tavalla: maassamme tehdään hulluja ja harkitsemattomia päätöksiä.

Haastattelu kiteyttää täysin mielipiteeni asiasta, ja sen, miksi jokaisen pitäisi olla huolissaan esimerkiksi siitä, että suomalaisistakin kaupan hyllyistä löytyvistä tuotteista, kuten riisistä, voi
löytyä geenimuunneltua ruokaa – ilman, että siitä missään erikseen mainitaan. Geenimuunnellun riisin tuonti on kyllä Suomeen kiellettyä, mutta tullin pistokokeissa joka neljäs testattu riisipaketti sisältää geenimuunneltuja osia! Tällainen tuntuu käsittämättömältä kuulla. Haluan kaikin mahdollisin keinoin välttää geenimuunneltuja tuotteita, mutta jos pakkausmerkintöihin ei voi luottaa, ja yksikään suomalainen lihantuottajakaan ei saa gmo-vapaata merkintää, se tuntuu melkein mahdottomalta.

Kuten haastattelussa kerrotaan, on kuitenkin muutamia valveutuneita kuntia, jotka esimerkiksi varmistavat, että kuntien laitoksissa tarjottavissa ruoissa ei käytetä geenimuunneltuja tuotteita. Olisipa näin Vantaallakin, mutta minä en voi olla ollenkaan varma, millaista ruokaa koulumme yksityisomistuksessa oleva ravintola tarjoaa. On myös kuluttajien omasta tahdosta kiinni, mitä heidän lähikaupoissaan myydään. Kuten haastattelussakin kehoitettiin, pitää ryhtyä vaativaksi ja ilmaista mielipiteensä niin, että huolenaiheen kuulee jokin muukin kuin oma puoliso.

Mikäli tämä aihe, sekä muut ympärisöön, ravintoon, kemikaaleihin ja terveyteen liittyvät asiat kiinnostavat, kannattaa seurata Ylen ympäristökoordinaattori Noora Vanhasen henkilökohtaista blogia, Kemikaalicocktailia, jossa hän kertoo ajankohtaisista asioista suoraan, rehellisesti, omaan hieman hippimäisen vihreään, mutta uskottavaan ja käytännönläheiseen tyyliinsä.

Mitä pidempään kyseistä blogia olen seurannut, sitä useammasta asiasta huomaan olleeni täysin tietämätön. Kemikaalicocktailia lueskellessa, ja näitä asioita yleisesti pohdiskellessa herää miettimään, miksi asioista virallisesti tiedottamisen ja selkeästi ilmoittamisen pitää olla niin vaikeaa? Miksei paketin kylkeen voida painaa isolla ja selkein sanoin, mitä se oikeasti sisältää? Kuluttajien harhaanjohtaminenhan on rikos, mutta silti sitä tapahtuu alati. Haluaisin vaikuttaa, mutta kohta alkaa tuntua, ettei ole muuta keinoa kuin alkaa kasvattaa itse omat ruokansa, jos esimerkiksi laki geenimuunneltujen siementen käytössä Suomalaisilla pelloilla menee lävitse. :P Sitä odotellessa lopetan sianlihan syömisen, yritän ostaa vielä suhteellisen puhtaita suomalaisia ulkolaisten sijaan, ja venyttää opiskelijan penniä, jotta voisi edes joskus hankkia luomua. Miksi terveellisen ruoan pitää olla kallista, ja miksi kaiken aina täytyy mennä rahan ehdoilla?!

Iyengarjoogaa

Tänään oli sitten ensimmäinen tunti tuota jo aiemmin mainitsemaani iyengarjoogaa. Olen oikein tyytyväinen, että otin toisenkin joogatunnin viikko-ohjelmaani, sillä kyseinen Suomessa vielä melko tuntematon joogasuuntaus vaikuttaa ihan lupaavalta näin alkuun. Vaikka olen harrastanut joogaa melko säännöllisesti viikottain reilun neljän vuoden ajan, jo iyengarjoogan ensimmäisestä alkeistunnista sai paljon uutta irti.

Kyseinen joogamuoto keskittyy paljolti siihen, että liikkeet tehdään alusta saakka tarkasti ja oikein, jolloin samalla pyritään estämään mahdolliset väärin tehdystä harjoituksesta aiheutuvat vammat. Tietyn asanan saavuttamista ennen tehdään siihen johdattelevia, asentoa helpottavia ja parantavia harjoituksia, joiden kautta päästään lopulta esimerkiksi vaikka useasta joogasuuntauksesta tuttuun trigona-, eli kolmioasanaan. Vaikka välillä kaipasinkin astangasta tuttua jouhevaa ja yhtenäistä, lähes katkeamatonta vinyasa-liikkeiden yhdistämää asanoiden sarjaa, iyengarjoogan hitaudessa ja harkitsevuudessa on selvästi kuitenkin puolensa. Luulenkin, että se täydentää mainiosti jo pidempään jatkunutta astangaharrastustani. Asanat ovat suurilta osin molemmissa joogasuuntauksissa melko samanlaisia, mutta melko nopeatempoisessa astangassa ei keskitytä yhtä syvällisesti asennon oikeaoppiseen rakentamiseen.

Myös joogan luonne oli aiempiin kokemuksiini nähden erilaista. Astangassa olen tottunut siihen, että kokonaisuutena asanat luovat todella hyvän, yhtenäisen ja kehittävän harjoituksen, jossa lihakset ja kestävyys ovat kovilla koko harjoitussession ajan. Iyengarjoogatunnilla ainakin omassa tapauksessani yksittäiset harjoituksen osat korostuivat enemmän. Tunti kokonaisuudessaan ei tuntunut yhtä hikiseltä kuin astangatunti, mutta yksittäiset harjoitukset vievät silti hakemaan omia kestävyyden ja jaksamisen rajoja.

Jos jotain negatiivisia puolia tämän päivän tunnista on etsittävä, niin on mainittava iso ryhmäkoko. Kun harjotustila on täynnä ihmisiä, väkisinkin tunnelma on tietenkin erilainen kuin pienryhmässä. Matot ovat limittäin ja luokan takaosasta saa kurkotella nähdäkseen etualalla olevaa opettajaa. Yleensä ihmiset menevätkin tuollaisilla tunneilla juuri luokan takaosaan, koska eivät kehtaa mennä eteen. Itse menin viisaasti eteen, sillä takaa en olisi ilman silmälaseja nähnyt kutienkaan kunnolla, ja kaiken lisäksi saavuin tunnille viimeisten joukossa, jolloin takaosa oli jo melko täynnä. Etuosa oli hyvä valinta. Täytyy tähdätä sinne ensi viikollakin. ;) Ehkä tuohon isoon ryhmäänkin tottuu ajan kanssa, kunhan pitää mielen avoinna, eikä ajattele asiaa liikaa tai vertaile turhaan aiempiin kokemuksiin, kun asia ei kuitenkaan siitä miksikään muutu. Ensi viikolla uudestaan oppimaan uutta! :)

Irti stressistä

Stressin loppu alkaa häämöttää - ainakin tämän viikon osalta, onhan jo sunnuntai. Olin pelännyt tutoriaalitehtävän vievän minusta kaikki mehut ennen ensi keskiviikkoa, mutta huomasin tehtävää tehdessäni, että se etenee varsin nopeasti. Sinänsä en ole yllättynyt, että olen taas stressannut ihan turhasta, sillä olenhan oikea mestari siinä lajissa. Se, että stressi pikkuhiljaa helpottaa, ei silti suinkaan tarkoita sitä, että voisin laiskotella. Ei, on vielä paljon tekemistä. On hieman rasittavaa, että kun ulkona paistaa aurinko, niin minun on istuttava sisätiloissa koneen edessä tekemässä kouluhommia..

Kutsuin eilen ns. "Hankoporukan" kavereitani illalla käymään. Suurin osa näistä ystävistä on joko entisiä hankolaisia, tai sitten näiden entisten hankolaisten tyttöystäviä, aivan niin kuin minäkin. Vuosien saatossa olemme muodostaneet mukavan tiiviin poppoon, jonka kanssa näemme lähes aina porukassa. Nykyisin asumme myös melkein kaikki pääkaupunkiseudulla, mikä tekee tapaamisesta mukavan säännöllistä verrattuna siihen, kun asuimme kaikki vähän missä sattuu lukioaikoina.

Aamupäivästä siivoilin, sillä oli jo korkea aika tehdä jotain villakoirille eteisen nurkissa. Jokainen kutsumani kaverikin onnistui tulemaan paikalle, vaikka kaikki eivät voineetkaan viipyä hirvittävän pitkään. Tein kasvis-tonnikalapizzaa ja kinuskiomenamuffinsseja. Varsin onnistunut setti. Täksikin päiväksi jäi hieman rippeitä, joten tänään voin ainakin yrittää keskittyä kouluhommiin kokkaamisen ja kotitöiden sijaan. Illalla oli tarkoitus pelailla perinteisesti lautapelejä, mutta jotenkin pelit jäivät syrjään ja lähinnä juttelimme ja katsoimme telkkaria. Onnistuin jopa unohtamaan suurimman osan aikaa myös taustalla kummittelevan stressini. Varsin onnistunut ilta siis. :)

Tänä iltana on astangajooga, ja huomenna ensimmäinen kerta Iyengar-joogaa. Odotan tätä iltaa lämmöllä ja ilolla, tietäen mitä tuleman pitää, ja huomista taas hieman jännittäen. Toivon, että tunnit ovat vähäisten rahojeni arvoisia, ja että nautin kyseisestä joogamuodosta einakin lähes yhtä paljon kuin astangatunneistani. Toisaalta, suuri vaikuttava tekijä lienee myös opettja. Astangaopettajani on niin mainio tyyppi ja ryhmämme niin tiivis ja kaverihenkinen, että siellä olisi varmaan mukavaa, vaikkei edes joogattaisi! :D

Julkaisugrafiikasta Japaniin

Eilen alkoi uusi julkaisugrafiikan kurssi, joka keskittyy lähinnä lehtigrafiikkaan, kuten vaikkapa aikakauslehtitaittoon. Siitä lähtien, kun pari vuotta sitten aloin opiskella graafista suunnittelua, olen kiinnostunut yhä enenevissä määrin aikakauslehtien taittamisesta. Voisin hyvin kuvitella tekeväni sitä jossain vaiheessa työkseni.

Minusta on mielenkiintoista etsiä juttuihin sopivia kuvia, mahdollisesti tehdä itse tarvittavia grafiikoita, sommitella ja luoda yhtenäinen kokonaisuus erilaisista osatekijöistä. Typografian yleiset oppisäännöt ovat alkaneet tuntua jotenkin luonnollisilta ja tavattoman käytännöllisiltä - miten olen ennen voinut ajatella toisin? Toisaalta niiden sääntöjen hallitseminen vienee vuosikausia. Jonkun mielestä tekstipalstan latominen voi kuulostaa kaikkea muuta kuin luovalta työltä, mutta minusta kauniin ja helppolukuisen tekstipalstan rakentaminen on itse asiassa mukavaa. Kaikkeen sitä tykästyykin...

Julkaisugrafiikan kurssi alkoi parilla historialuennolla, jotka pohjustavat vasta muutamien viikkojen kuluttua jatkuvaa kurssia. Ensi viikon painiskelemme vielä Illustratorin maailmassa, jonka jälkeen siirrymme markkinointiviestinnänkurssin pariin. Luultavasti viikon kuluttua alkava markkinoinnin kurssikin on mielenkiintoinen, mutta tällä hetkellä odotan kovasti julkaisugrafiikan taittotöitä..


Kun olin eilen koulusta kotiin tultuani avannut sähköpostini, varmistui samalla myös tulevaisuuteni suunta. Japaniin vaihto-oppilaaksi lähteminen on nimittäin nyt ihan virallista! Minut on hyväksytty Joshibi University of Art and Design -yliopiston vaihto-oppilaaksi! Kylläpä tuota päätöstä odotettiinkin jo likemmäs kuusi kuukautta, joten olen sähköpostin lukemisen jälkeen ollut aika täpinöissäni. Mikäli aihe kiinnostaa enemmän, siitä voi lukea Japani-aiheisen blogini, Riisa no Nipponin puolella. Olen halunnut eristää japani-aiheiset kirjoitukseni omaan blogiinsa, koska jo vaihtosuunnitelmien alusta alkaen ajattelin, että voin hyödyntää blogikirjoituksia vaihdon jälkeen vaadittavan vaihtoraportin laatimisessa. Kun kaikki on yhdessä ja samassa paikassa selkein tunnistein nimettynä, raportointi onnistunee melkein vain copy-pastea naputellessa.

Tällä hetkellä olisikin kauhea himo jättää arkiset hommat taka-alalle ja siirtyä suunnittelemaan ensi kevättä! Haluaisin niin kovasti tehdä suunnitelmia, ottaa selvää asioista ja laatia kunnollisen budjetin vaihtovuotta varten, mutta tällä hetkellä on priorisoitava, ja jätettävä hauskuuden hieman tuonnemmaksi. Tänään saanen kuitenkin lopultakin aivan kokonaan valmiiksi jo pitkään väsäämäni nettisivut, joten siinä on taas yksi stressin aihe vähemmän. Stressiä lievittänee myös fakta, että olen onnistunut todellakin käymään kolme kertaa viikossa lenkillä, ja ilmoittauduin juuri eilen toiselle joogakurssille ihanan astanga-joogakurssini lisäksi. Entisestä tietokone-sohvaperunasta on kuoriutumassa jonkinlainen liikuntahullu? Huvittavaa, että koko peruskoulu- ja lukioajan jossain määrin inhosin pakollisia liikuntatunteja, mutta nyt kun sitten saan valita lajit ja uoritustavat itse, olen yhtäkkiä alkanutkin vähitellen nauttia liikkumisesta.

Kiireinen viikko edessä

Jotenkin tästä viikosta muodostui kauhea stressin aiheuttaja - pitäisi ehtiä tekemään nettisivuja, kouluhommia ja vielä opiskelemaan japania. Lisäksi seuraavaa alkavaa projektia varten minun tulisi tutustua erääseen nettisivujen sisällönhallintajärjestelmään. Alkuviikon otin ehkä liian rennosti, ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Kauhea kasa tekemistä loppu viikoksi. Onneksi tekeillä olevat nettisivut alkavat jo ainakin olla ihan viimeistä vaille valmiit. Sisältö on kasassa, muutamia kuvia pitää vielä laittaa sivulle ja pieni koodiprobleema ratkaista. En tosin ole varma, onko koodiongelma pieni vai iso - olen vielä ihan käsi kaiken kanssa, mikä liittyy koodeihin. Onneksi minulla on hyvä ystävä, joka jaksaa usein auttaa. Olisi kuitenkin kivaa, kun ei tarvitsisi niin usein vaivata muita omilla ongelmillaan.. :|

Ensi viikolla alkaisi myös toinen joogakurssi, jolle ajattelin ottaa osaa. Kuvittelin sen olevan astangajoogaa (koska ilmoituksessa niin kerrottiin), mutta kurssin vetäjä kertoikin sen olevan jotain ennenkuulumatonta Iyengar-metodiin perustuvaa joogaa. Hieman googlailtuani en ole aivan varma onko kyseinen joogamuoto minua varten, sillä siinä käytetään joskus esimerkiksi apuvälineitä, kuten tyynyjä, vöitä (?!!) ja jotain ihme palikoita asanoiden, eli joogaliikkeiden helpottamiseksi. Vierastan ajatusta apuvälineistä, koska olen tottunut astangassa toimimaan oman kehoni ehdoilla - opettelemaan liikkeet vähitellen ja pikkuhiljaa, ja sitä kautta riemuitsemaan, kun huomaan vähitellen kehittyväni. Päätin kuitenkin, että voinhan käydä katsastamassa tuntien luonteen, ja päättää sitten karkaanko sieltä pois heti kättelyssä, vai jatkanko loppuun saakka. Asanat kuitenkin kuulemma ovat samoja kuin astangassa, joten siinä mielessä ei pitäisi olla ongelmaa. Voihan olla, että kyseisellä tunnilla ei edes käytetä em. apuvälineitä, sillä kurssi järjestetään oppilaitoksen tiloissa, eikä missään kuntokeskuksessa, jossa on lainattavissa jos jonkinmoisia härveleitä.

Ja sitten taas työn touhuun...

Työntäyteiset Helsingin sarjakuvafestivaalit

Viikonloppu meni G18 tiloissa Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Valitettavasti ohjelmapuoli jäi täysin näkemättä, ja monen mielenkiintoisen luennon seuraamisesta saatoin vain haaveilla. Esimerkiksi "Sarjakuvataiteilijan verot ja apurahat" -luento olisi voinut olla erittäinkin hyödyllinen, vaikka kaikki asiat, mihin yhdistetään sana 'vero', ovatkin yleensä melko tylsiä tai vaikeaselkoisia.. Veropykälät jäivät kuitenkin oppimatta, sillä kuten otsikkokin kertoo, olin töissä.

Töiden kannalta meininki G18:n tiloissa oli melko hiljaista, mitään suuria yleisöryntäyksiä ei nähty ja myyntihommat olivat aika leppoisia. Jossain vaiheessa päädyin työskentelemään myös Glorian tiloihin, mutta siellä ei ollut paljon sen kummempi meno. Odotankin innolla Helsingin kirjamessuja, joilla viime vuonna ainakin oli niin kovat kävijämäärät, että meinasi pienellä tytöllä mennä kroppa sekaisin kassakonetta kilistellessä. Fyysisesti se pitkä viikonloppu oli oikeastaan suoraan sanottuna järkyttävä, sillä minulla oli huono olo, huimasi, päätä särki ja uni jäi vähiin. Tänä vuonna koetan muistaa levätä todella hyvin messupäivien välissä, niin kaikki sujuu varmaan paremmin. Kuvittelen myös olevani tällä hetkellä fyysisesti paremmassa kunnossa kuin viime vuonna, jotta jaksan seistä tutisevien jalkojeni päällä 20 tuntia.. Niin varmaan. :P

Vaikka sarjakuvafestivaaleilla ei myyntipöytien äärellä ollut tungosta, niin tuttuja näin sen sijaan ihan joka välissä - juuri kun on ohittanut naapuripöydässä myyntihommissa olleen luokkakaverin, törmää joko johonkuhun koulusta tuttuun naamaan, entiseen opettajaan tai muuhun kaveriin tai puolituttuun.

Ostin laadukkaan setin kuitukärkitusseja hyvään hintaan Temperan myyntipöydästä. Vanhat tussini olivat ihan kuolleita, joten pakettitarjous osui hyvään saumaan. Siihen ostokseni sitten jäivätkin, sillä sain hillittyä pienkustantamoiden myyntipöytien äärellä lompakkooni yhä uudelleen yrittäneen käden. Olisi ollut ihanaa ostaa omaksi hienoja käsin painettuja ja jopa taitettuja kirjoja, tai muuten vaan hauskoja ja omaperäisiä sarjakuvia, mutta tällä hetkellä on vain oltava rahan suhteen kylmä realisti ja kannatettava sitä yhtä ainoaa "taiteilijaa", jota on pakko kannattaa - eli itseään. :P

Pohjanmaan kautta

Tänään olisi aika lähteä taas kotiin Vantaalle. Vaivainen parin päivän reissu Pohjanmaalle perheeni luokse tuntui lähinnä vain kulkureitiltä viikonloppuun. Viikonloppuun, joka on töitä täynnä.

Välillä on rasittavaa, miten elämän pitää pyöriä töiden ympärillä, ja kaikki menot pitää suhteuttaa työpävän pituuteen, vaikka oikeasti tällä hetkellä kaiken pitäisi mennä ihan vain opiskelun tahdissa. Töitä on kuitenkin pakko tehdä, etenkin jos mielin vuodeksi ulkomaille.

Ehdin onneksi sentään käymään näiden parin päivän aikana pikkuveljeni ja perheeni luona muutaman kuukauden ajan asuvan japanilaisen tytön kanssa lenkillä metsässä. Hölkkäsimme, kun aurinko paistoi puiden välistä pururadalle. Loppujen lopuksi suomalaisetkin metsät taitavat olla melkein yhtä hienoja kuin keskieuroopan ikimetsät - omalla tavallaan. Ainakin suomalaisia marjoja voi syödä ilman pelkoa eurooppalaisissa metsämarjoissa piilevistä loisista..

Ehdin myös soittaa pianoa, harjoitella japanin puhumista ja kertailla Junkon kanssa kanji-merkkejä. Leivoimme japanilaistyylisiä muffinsseja ja söimme suklaakakkua. Ehdin lyhentää yhdet ylipitkät housuni äidin ikivanhan ompelukoneen avustuksella ja tavata naapurissa asuvaa parasta ystävääni jopa kaksikin kertaa. Illalla juttelimme pikkuveljeni kanssa valomerkkiin asti, eli kunnes silmät siis painuivat kiinni ja valot sitä myöten katosivat..

Loppujen lopuksi - taisin silti parissakin päivässä ehtiä aika paljon.

Kameran kohtalo

Kuten aiemmin kirjoitin, suhteellisen uusi Canonin pokkarikamerani hajosi kesällä Bruggen reissulla yhtäkkiä aivan ilman mitään syytä. Otin kuvia täysin normaaleissa olosuhteissa Bruggen keskusaukiolla ja sitten yks kaks kamera ei enää ottanutkaan kuin mustia kuvia. Valikot toimivat, vanhoja kuvia pystyi selata, mutta uusissa kuvissa näkyi vain pelkkää kohinaa.

Pääsin vasta nyt Suomeen palattuani viemään kamerani huoltoon. Soitellessani sinne aamulla, kirpaisi kuulla, että mikäli optiikka on mennyt rikki, ja esim. kenno pitää vaihtaa, kameran korjaus voi maksaa n. 160 euroa. Puhelimeen vastannut nainen suositteli kuitenkin tuomaan kameran näytille, sillä vian paikallistaminen puhelimessa on tietenkin mahdotonta. Mietin, kannattaako koko härveliä viedä huoltoon, sillä tuolla hinnalla sitä en missään nimessä ala korjauttamaan, kun saan uuden ja viehkeämmillä tehoilla varustetun kameran samalla rahalla uutena kaupasta. Ei sillä, että olisi nyt todellakaan rahaa ostaa uutta kameraa, mutta kuitenkin...

Kun sitten saavuin JAS-Tekniikan huoltopisteeseen Helsinkiin, palvelutiskin mies kuunteli selitykseni, laittoi kameraan paristot ja painoi ON-nappulaa. Musta ruutu. Mies tutkiskeli hetken kameraa, napautti sitten objektiivia, katsoi uudelleen ja napautti vielä kerran. Ruutuun tuli kuva! Ilmeeni oli varmaan aika hölmistyneen epäuskoinen, mutisin vain, että en minä sitä uskaltanut alkaa koputtelemaan tai ravistelemaan... Kerroin, että olin huomannut kameran käyttäytyneen muutaman kerran samalla tavalla jo viime maaliskuussa, kun takuukin oli vielä voimassa - hetken aikaa ruutu saattoi olla mustana, eikä kuvia voinut ottaa, mutta vika korjaantui esim. sulkemalla kameran ja käynnistämällä sen uudelleen. En silloin tajunnut viedä kameraa huoltoon, koska en ajatellut kummallisen harmittoman oloisen sattumuksen olevan oire jostain todellisesta viasta. Huollon tyyppi oli sitä mieltä, että jokin osa optiikassa olisi jokatapauksessa vaihdettava, ja että se menisi jatketun takuun piikkiin. Katsotaan nyt, miten loppujen lopuksi käy, mutta en kyllä todellakaan ole valmis maksamaan reilun vuoden vanhan laitteen huollosta. Tällä hetkellä olen tyytyväinen huollon ja Canonin toimintaan, ja toivon, ettei minun täydy tämän tapauksen takia siirtyä jonkin muun kameravalmistajan tuotteisiin - aiemmat kokemukseni ovat olleet pelkästään positiivisia. Katsotaan nyt, mitä kameralleni kuuluu parin viikon kuluttua, ja miten uskoni palkitaan. :P

Hehkua metsässä

Syksy tulee. Aamun lenkillä ilma on pirteä ja öisen sateen jäljiltä puhdas - katupölyt olivat tipotiessään ja tuoksui maalta. Tänään nappasin lenkille mukaani kameran ja kirmasin läheiselle metsätilkulle. Mikä värien loisto siellä olikaan vastassa. Kesän viimeiset kukat kurkistelivat vielä heinikon seasta, mutta puut ja pensaat ovat alkaneet jo vetämään lehtivihreitään suojaan tulevalta talvelta. Sieniä pulpahtelee maasta. Pihlajanmarjat ovat niin punaisia, että niitä tekee mieli maistaa.


Rakastan metsiä. Metsissä kulkeminen on aina niin rauhoittavaa ja ajatukset siirtyvät arjesta pikemminkin unelmiin. Harmi vain, että nämä lähimetsät tässä ihan vieressä ovat vain pieniä plänttejä - kaipaan tilaa. Nuuksioretki odottelee sopivaa ajankohtaa.. En kylläkään tiedä mitä teen, kun joudun ylihuomenna palauttamaan äitini kameran takaisin omistajalleen ja kiittämään lainasta oman kamerani rikkouduttua. Luonnossa liikkumisen mauste on valokuvien ottaminen, ja nyt minulla ei ole kameraa. :(

Syksy on tänä vuonna tuonut myös mielenkiintoisia ja varsin yllättäviä työprojekteja tullessaan. Odotan innolla uusia yhteistyökuvioita ja uuden oppimista. Myös näitä tavallisia arkisempia töitä on yhtäkkiä humpsahtanut täydentämään tyhjää aukkoa lukujärjestyksessäni. Ohjelmassa on paitsi ystäväni nettisivuprojektin saattaminen päätökseen, myös hommaa Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla.

Olen huomannut, että sarjakuvatapahtumat ovat alkaneet kiinnostaa minua eri tavalla kuin ennen. Luulen, että muutamia vuosia sitten minua kiinnosti enemmän lähinnä yleinen fiilis ja hengailu tietyissä kaveripiireissä. Nykyisin olen kiinnostuneempi itse ohjelmasta ja tapahtuman sisällöstä. Osittain se lienee vain kasvua teinistä hieman aikuisemmaksi, ja osittain se taas johtunee ihastuksestani muutamien suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden töihin. Mm. Ville Ranta, Marko Turunen ja Kaisa Leka ovat vaikuttaneet näkemyksiini suomalaisesta sarjakuvasta varsin piristävästi. Olen löytänyt pienlehtien ja pienkustantamoiden julkaisujen kautta jotain uutta ja hieman erilaista. Vaikka tänä vuonna Sarjakuvafestivaalit ovatkin lähinnä myyntipöydän takana keikistelyä, ehtinen loikata silti jossain vaiheessa kurkistamaan myös uutta tarjontaa ja ammentamaan inspiraatiota niiltä, joilla tuntuu aina olevan uusia ideoita ja aikaa toteuttaa niitä. :)

Koukussa

Viikonloppu hurahti ohitseni kuin ohjus. Syykin on selvä - olen makoillut, istunut, kyykistellyt, seisoskellut ja laittanut jopa ruokaa PSP, eli Play Stationin kannettava käsikonsoli kourissani lähes koko viikonlopun.

Poikaystäväni osti kyseisen härvelin pari vuotta sitten, eikä sitä ole totta puhuakseni ihan hirveästi tässä taloudessa kukaan käyttänyt. Jossain vaiheessa Micke oli jo myymässä sitä pois. Konsolille ei tuntunut tulevan mitään kauhean mielenkiintoisia pelejä etenkään heti pelikoneen julkaisun jälkeen. Mutta sitten iski totuus vasten kasvoja - sillähän voi pelata vanhoja Pleikka Ykkösen pelejä!! Ja siitä tämä viikonloppu sitten lähti luisuun..

Olen aina periaatteessa pitänyt pelaamisesta, mutta se että pelaisin aktiivisesti jotakin, vaatii juuri oikeanlaisen pelin. Niitä on minun kohdallani erittäin harvassa, enkä olekaan pitkään aikaan pelannut oikeastaan mitään. Pidän RPG:stä, mutta pelkkä genre ei saa minua painelemaan ohjaimen nappuloita monta tuntia putkeen. Kyllästyn helposti. Pidän hienoista grafiikoista, mutta ne yksin eivät riitä. On olemassa kuitenkin yksi peli, josta olen aina pitänyt, vaikkei se välttämättä olekaan kaikkien kyseisen pelisarjan fanien suurin suosikki. Final Fantasy IX. Upea, jännittävä tarina, grafiikka, pelimaailma, hahmot, musiikki.. kaikki vain jotenki toimii omalla kohdallani täydellisesti. Ja kun edellisestä pelikerrasta oli kulunut jo varmaan viitisen vuotta, olin täydellinen uhri. Aluksi ajattelin katsoa Micken olkapään yli vain pelin nostalgiset alkukohtaukset, mutta kohta huomasinkin sanovani: "Saanko mää pelata hetken aikaa", ja seuraavan kerran kun pääsin irti virtuaalitodellisuudesta, Micke kysyy, pitäisiköhän meidän jo mennä nukkumaan, kun kello lähentelee puoli kolmea aamuyöllä.

Tänä aamuna minun piti tehdä kaikenlaista, kuten opiskella ja tehdä yhtä kouluhommaa, sekä laittaa itseni ajantasalle erään nettisivuprojektin taholla, mutta kun kello näyttää yhdeksää illalla, huomaan, että siinä se viikonloppu sitten olikin. Toisaalta, ei sillä ole niin väliä, sillä ensi viikko on suureksi osaksi lomaa lukujärjestysteknisten seikkojen takia. On myös hauskaa, että niin pitkästä, pitkästä aikaa koen yhtä suurta riemua pelaamisesta kuin menneinä teinivuosina. Edellisestä kunnon pelisessiosta onkin valehtelematta varmasti vuoden päivät, joten siinä mielessä sisätiloissa työhuoneen löhönurkassa vietetty viikonloppu oli virkistävä aikamatka ajassa taaksepäin yläastevuosiin, kun istuin sohvalla ja tuijotin telkkarin ruutua pleikkarin ohjainta puristaen. Keskiviikkoaamun junamatka Pohjanmaalle taitaa kulua samanlaisissa merkeissä, ja mikäs sen parempaa junatekemistä olisikaan... ;)

Seurauksia?

En tiedä mikä minuun on mennyt, mutta parin päivän ajan on asunnossamme vallinnut kummallinen kotityöintoilu. Olen siivonnut keittiönkaappeja, järjestänyt vaatekaappini, istuttanut kasveja, siivonnut terassin, puhdistanut vanhoja kukkaruukkuja ja tehnyt muita pieniä puhdetöitä, jotka ovat joskus muinoin jääneet roikkumaan. Samalla olen riemuinnut, kun olen tajunnut, että useimpia näistä hommista minun ei tarvitse tehdä esim. joulusiivojen yhteydessä tai muutenkaan pitkään aikaan!

Lisäksi olen ollut ahkera muillakin saroilla - olen maalannut akvarelleilla ja ruokavaliooni on kuulunut joka ilta kunnon kotiruokaa. Tosin pienillä belgialaisilla suklaavälipaloilla höystettynä.. ;)

Viime keväänä minulla ei ollut arkisin energiaa ryhtyä koulupäivän jälkeen tekemään kotitöitä enempää kuin on pakko ja harrastuspuolikin oli useimmiten koneen ääreen jumiutumista. Ruokailukin on ennen ollut vähän sitä mitä nyt on sattunut jaksamaan suuhunsa laittamaan, koska Micke on yleensä iltavuorossa ja joudun syömään yksinäni. Ehkä Belgiassa vietetty breikki omasta arjesta onkin salaa taustalla aiheuttanut jonkinlaisia vieroitusoireita kotitöistä? Toki tein kotitöitä aupairina ollessanikin, mutta toisten kodissa ne eivät tunnu samalla tavalla niin arkisilta ja niihin suhtautuu ihan erilailla. Asunto, jossa Belgiassa asuin, oli aina oikein siisti, mutta en kokenut, että siivouksesta otetaan perheessä kuitenkaan turhaa stressiä. Siivottiin, kun sille oli sopiva väli muiden hommien lomassa. Ehkä sama mentaliteetti on jollain tasolla tarttunut minuunkin - on mukavaa elää siistissä kodissa, mutta siivoushommia pitää tehdä silloin kun siltä tuntuu ja kun siihen on sopivasti aikaa. No, nyt on tuntunut siltä. On ollut kivaa tehdä kaikenlaista.

Olipa kotityöintoiluni syy mikä tahansa, olen tyytyväinen lopputuloksiin. Olen jo pitkään tiennyt, että stressinsietokykyni on tavattoman paljon parempi, kun kotona on siistiä, ja sitähän siivoilulla yleensä ajetaan takaa. :P Kun työpöytäni on puhdas ja valmis työntekoon, kaikki sujuu paljon helpommin. Kaaos ja epäjärjestys on punainen vaate - en pysty keskittymään kunnolla.

Ilottelua Illustratorilla

Opiskelut ovat taas täydessä vauhdissa. Ensi töiksemme pääsimme ihastelemaan Mac-luokkamme uusia komeuksia, 24 tuumaisia uudella Leopard-käyttöjärjestelmällä varustettuja iMaceja, jotka todella paitsi hivelevät silmää, ovat myös todistaneet tehokkuutensa työskentelyssä. Kuinka tavattoman eri juttu onkaan työskennellä kuvankäsittelyohjelmilla, kun edessä on sulavasti toimivat ohjelmat ja ennen kaikkea mahtavan suuri resoluutio. Kuvankäsittelyohjelmassa tarvitsemani pienet optio-ikkunat mahtuvat kaikki vierekkäin, ja silti varsinaiseen työskentelyynkin jää yllin kyllin tilaa. Alan tottua tuohon luksukseen. Kohta se on uusittava omakin näyttö. -__-''

Aloitimme syksyn Kuvankäsittely ohjelmat -kurssilla. Pääasiassa käymme läpi Illustratoria, johon emme vielä tutustuneet viime vuoden opinto-ohjelmassa. Tosin itse olen käyttänyt Illustratoria mielin määrin toissa vuonna Variassa ammattiopinnoissa - niinpä tähän astiset tunnit ovat olleet lähinnä vanhan kertausta. Kertaus on kyllä hyväksi, sillä jotkut ohjelmien toiminnot katoavat aivan liian helposti mielestä.

Kurssin aikana päivittäin opettajalle palautettavien tuntitehtävien lisäksi pääasiallinen harjoitustehtävämme on kolmen erilaisen Illustrator- tai Photoshop-tutoriaalin suunnittelu ja toteutus. Aihe sinänsä on vapaa, kunhan se on hyödyllinen joko luokkatovereita tai omaa napaa ajatellen. Itselleni kyseinen aihe on ollut mainio leikkikenttä, sillä on ollut hauskaa pitkästä aikaa päästä väkertämään jotain pikkutarkkaa. Ensimmäinen tutoriaalini käsittelee perinteistä vektorikuvittamista, joka sopii esim. aikakauslehtiin tai muodin maailmaan sovellettaviksi. Käytän ns. lisenssivapaita valokuvia (eli valokuvia, joita saa vapaasti käyttää taiteellisiin tai henkilökohtaisiin projekteihin tms, mutta ei kaupallisiin tarkoituksiin) vektoroinnin pohjalla, mikä on mielestäni paitsi tehokasta, myös hauskaa. Jahka saan kuvia valmiiksi asti kuun loppuun mennessä, laitan niitä varmaan näkyviin ainakin nettisivuilleni.

Vaikka alkuun herääminen ja koulun aloitus tuntui jotenkin takkuavalta, heti vauhtiin päästyämme olen taas aika innoissani. On mukavaa tehdä mieluisia asioita aamusta iltapäivään! ^_^

Arki alkuun aamulenkillä

En olisi uskonut pystyväni siihen, mutta kävin kuin kävinkin maanantaina aamulenkillä. Nousin 7:15, vedin kamppeet niskaan ja lähdin juoksemaan. No, hapenottokyky on kyllä sitä luokkaa, että eihän sitä juoksemista koko matkaa jaksanut, mutta lenkki kuin lenkki. Ylipäätään se, että sain itseni ylös ja ulos noin aikaisin aamulla oli ihan mahtava suoritus. Olen vieläkin itsestäni tavattoman ylpeä.

Huomenna aion ottaa uusinnan! Ajattelin, että kolmisen kertaa voisi olla hyvä tahti. Otan aluksi hieman rennommin, kävelen osan, enkä tee mitään tavattoman pitkää lenkkiä. Haluan varata aikaa myös palautumiselle ja venyttelylle. Turhat paineet ja suorituskeskeisyys vievät hienosta suorituksesta hohdon, joten koetan keksittyä nauttimaan siitä virkeydestä, minkä lenkki saa aikaan. Kilometreissä ei olisikaan kyllä mitään suurta kehuskelun aihetta, sillä lenkkini ei eilen ollut paria kilometriä pidempi, ja juoksuakin siitä oli vain puolet - toisaalta, en olisi paljon pidempää kierrosta ehtinyt tehdäkään, joten eiköhän huomenna ole vuorossa sama rinki peltojen laidoilla.

Joogakin alkaa ensi viikolla. Jos jotain oli Brysselissä ikävä Micken lisäksi, niin joogatunteja. Astanga on minulle paras keino rentoutua ja nauttia liikunnasta. Huomatessani kehittyneeni tunnen riemua, loppurentoutuksen jälkeen olen seitsemännessä taivaassa ja kaiken lisäksi jooga on niin tavattoman hyvää vastapainoa päivittäiselle koneen edessä istumiselle. Suosittelen kyllä kokeilemista kaikille, mutta etenkin jokaiselle graafiselle suunnittelijalle tai muille koneen ja piirtopöytien ääressä kyyristeleville toimistonarkomaaneille. Niskasäryt ja selkäkivut saavat kyytiä. Olen niin hurahtanut kyseiseen touhuun, että ajattelin ottaa ohjelmaan toisenkin viikottaisen joogakerran, mikäli aikataulut vain natsaavat kohdalleen.

Alkaa kuulostaa epätavallisen liikunnalliselta? Nyt on kuitenkin otettava innostuksesta kaikki irti, ja toivoa ettei se lopahda heti alkuunsa, sillä harvoin olen näin liikunnallisella päällä.

Kotiinpaluu

Pääkaupunkiseutu näytti yöllä upealta yläilmoista. Valot välkkyivät metsien välissä ja katuvalot kiemurtelivat maanpinnalla johtaen kaupunginosista toisiin. Miten autio Suomi onkaan! Pieniä valokeskittymiä siellä täällä ja suuria lähes tyhjiä metsäalueita niiden ympärillä. Jotenkin maisema sai aikaan tavattoman kotoisan tunteen. Taas Vantaalla..

Tietynlainen ikävä jäi kuitenkin Brysseliä kohtaan. Lämmin loppukesä vaihtui kirjaimellisesti lennossa syystalveen. Odotan kauhulla, kuinka pian pakkaset alkavat. Myös kesän leppoisa tunnelma vaihtui hetkessä kaikenlaisiin puuhiin, jotka on pakko tehdä - toisin sanoen pieni stressitila iski heti kättelyssä päälle.

Kotiinpaluu ei ollut ihan niin ruusuinen, kuin olin ajatellut - Micke oli kyllä siivonnut, mutta kämpässä oli havaittavissa pientä epäjärjestystä. Sunnuntaipäivä menikin siinä kun Micke siivoili, minä kävin läpi parin kuukauden posteja ja vihdoinkin, kuukausien suunnitelmien jälkeen tein pienen inventaarion vaatekaapilleni. Kaapin uumenissa oli parin muovikassin verran vanhoja, kuluneita tai muuten vain sellaisia vaatteita, joita ei ikinä tule käytettyä. Käyn kassit vielä läpi ja lajittelen vetimet kirpputorikelpoisiin ja -kelvottomiin. Osaa kun ei edes kehtaaa yrittää myydä. X)

Kävimme eilen ostamassa myös uuden (ja kalliin) kannellisen haudutuspaistinpannun. Ainakin ensikäytössä Hackmanin Kovanaama tuntui aika hyvältä hankinnalta. Iso ja vakaa se on kuin mikä vanhaan mummon perintöpaistinpannuun verrattuna. Toivotaan nyt että pinnoitteet kestävät, sillä Tefalin vastaava malli ei oikein vakuuttanut käytössä. Toki vikaa oli varmaan käyttäjässäkin, kun puolen vuoden käytön jälkeen pinnoite alkoi halkeilla, mutta emme me sitä mielestämme kuitenkaan kovin pahasti kaltoin kohdelleet. No, uuden tulokkaan kanssa ollaan tarkempia.. :P

Huomenna kouluun. Jotenkin aamulla herääminen ahdistaa, vaikka koulu pääsääntöisesti onkin mielenkiintoista ja todella kivaa! O_O