Koukussa

Viikonloppu hurahti ohitseni kuin ohjus. Syykin on selvä - olen makoillut, istunut, kyykistellyt, seisoskellut ja laittanut jopa ruokaa PSP, eli Play Stationin kannettava käsikonsoli kourissani lähes koko viikonlopun.

Poikaystäväni osti kyseisen härvelin pari vuotta sitten, eikä sitä ole totta puhuakseni ihan hirveästi tässä taloudessa kukaan käyttänyt. Jossain vaiheessa Micke oli jo myymässä sitä pois. Konsolille ei tuntunut tulevan mitään kauhean mielenkiintoisia pelejä etenkään heti pelikoneen julkaisun jälkeen. Mutta sitten iski totuus vasten kasvoja - sillähän voi pelata vanhoja Pleikka Ykkösen pelejä!! Ja siitä tämä viikonloppu sitten lähti luisuun..

Olen aina periaatteessa pitänyt pelaamisesta, mutta se että pelaisin aktiivisesti jotakin, vaatii juuri oikeanlaisen pelin. Niitä on minun kohdallani erittäin harvassa, enkä olekaan pitkään aikaan pelannut oikeastaan mitään. Pidän RPG:stä, mutta pelkkä genre ei saa minua painelemaan ohjaimen nappuloita monta tuntia putkeen. Kyllästyn helposti. Pidän hienoista grafiikoista, mutta ne yksin eivät riitä. On olemassa kuitenkin yksi peli, josta olen aina pitänyt, vaikkei se välttämättä olekaan kaikkien kyseisen pelisarjan fanien suurin suosikki. Final Fantasy IX. Upea, jännittävä tarina, grafiikka, pelimaailma, hahmot, musiikki.. kaikki vain jotenki toimii omalla kohdallani täydellisesti. Ja kun edellisestä pelikerrasta oli kulunut jo varmaan viitisen vuotta, olin täydellinen uhri. Aluksi ajattelin katsoa Micken olkapään yli vain pelin nostalgiset alkukohtaukset, mutta kohta huomasinkin sanovani: "Saanko mää pelata hetken aikaa", ja seuraavan kerran kun pääsin irti virtuaalitodellisuudesta, Micke kysyy, pitäisiköhän meidän jo mennä nukkumaan, kun kello lähentelee puoli kolmea aamuyöllä.

Tänä aamuna minun piti tehdä kaikenlaista, kuten opiskella ja tehdä yhtä kouluhommaa, sekä laittaa itseni ajantasalle erään nettisivuprojektin taholla, mutta kun kello näyttää yhdeksää illalla, huomaan, että siinä se viikonloppu sitten olikin. Toisaalta, ei sillä ole niin väliä, sillä ensi viikko on suureksi osaksi lomaa lukujärjestysteknisten seikkojen takia. On myös hauskaa, että niin pitkästä, pitkästä aikaa koen yhtä suurta riemua pelaamisesta kuin menneinä teinivuosina. Edellisestä kunnon pelisessiosta onkin valehtelematta varmasti vuoden päivät, joten siinä mielessä sisätiloissa työhuoneen löhönurkassa vietetty viikonloppu oli virkistävä aikamatka ajassa taaksepäin yläastevuosiin, kun istuin sohvalla ja tuijotin telkkarin ruutua pleikkarin ohjainta puristaen. Keskiviikkoaamun junamatka Pohjanmaalle taitaa kulua samanlaisissa merkeissä, ja mikäs sen parempaa junatekemistä olisikaan... ;)