Ei se ollut(kaan) mun syy!

Turhaa manasin eilistä laiskuuttani, sillä illalla selvisi miksi minulla oli koko päivän niin vetämätön olo. Taas nousi kuume. Kurkku alkoi pikkuhiljaa kipeytyä, ja päähän oli vissiin joku käynyt löymässä lekalla. Se on muuten neljäs flunssarupeama yhden kuukauden sisällä! Yöllä oloa helpottivat hieman valkosipulit sukissa (kyllä, luit oikein), sillä sain niiden ansiosta hengityksen kulkemaan ja kurkkukaan ei ollut enää aamulla kipeä. Valitettavasti pääkipuun nuo ihmesipulitkaan eivät auttaneet, joten oli pakko viiden aikaan aamulla ottaa vielä joku Burana, kun jomotti niin kauheasti.

Päätin, että nämä viikon välein tulevat kuumeilut saavat nyt luvan loppua, ja soitin sitten tänä aamuna terveyskeskukseen. Käskivät minua tulemaan terveydenhoitajalle, joka sitten kyseli sataa asiaa, mutta ei oikeastaan tutkinut millään tavalla. Hän epäili, että minulla on ollut kuun alussa virustauti, jonka heikentämänä olen viikon välein saanut mahdollisesti aina uuden viruksen. Kivaa.

Sain ajan lääkärille vielä tälle iltapäivälle, mistä olin kohtalaisen yllättynyt näinä nykyisinä lääkäripula-aikoina. Joku kiva lääkäritäti oli luvannut tutkia minut ylimääräisenä potilaana muiden lukuisten sairaiden jälkeen. :) Toivon nyt vain tosiaan, että tälle ihanalle kierteelle tulisi loppu. Sairastaminen on niin.. rasittavaa.

P.S. Kaikesta kuumeilusta huolimatta, sain logon eilen tehtyä!! Uskomatonta, mutta totta. ^_^

Laiskottaa

Töistä, kouluhommista tai oikein mistään muustakaan ei meinaa tulla yhtään mitään. Olen näennäisesti lomalla, mutta oikeasti pitäisi tehdä kaikenlaista: viimeistellä yksi logo valmiiksi, suunnitella nettisivuja, taittaa reilu kymmenensivuinen koulun harjoitustaittotyö ja päivittää omia nettisivuja, sekä työstää blogin uutta ulkoasua. En kuitenkaan oikeen osaa virittäytyä kumpaankaan tunnelmaan – en täydelliseen rentoutumiseen tai hirveään työrumbaan. Niinpä vain lusmuan kaiket päivät tekemättä lähes yhtään mitään, mutta stressaten viimeisen päälle. Niin tyypillistä. :P

Vantaalla odottanut lumeton, synkkä maisema ei inspiroi yhtään mihinkään, ja vaikka kuinka yrittää pitää vielä joulutunnelmaa yllä jouluvaloin, piparein, konvehdein ja joululauluin, se vaan on ainainen fakta, että kun jouluaatto on ohi, ei tunnu enää oikein miltään.

Mutta tänään aion ottaa itseäni niskasta kiinni, ja saada asioita tehtyä. Ainakin sen logon.. -__-'' Sen deadline on nyt asetettu päähäni tälle päivälle, vaikka oikeasti varmaan voisinkin sitä vielä tehdä parin päivän ajan. Se on joka tapauksessa jo niin valmis, että ihan turhaa murehdin sen tekemistä päivätolkulla, kun voin ihan yksinkertaisesti vain tehdä sen tänään valmiiksi ja lähettää asiakkaalle. Jos illasta jää aikaa, voisin kuvitella aloittavani taittotyön. Saa nähdä, miten käy. Huomenna käyn kuluttamassa 10 euron alennuskupongin Seppälässä ostaessani pitkästä aikaa täydennystä vaatekaapin oleellisimmille hyllyille. Jotain on saatava aikaan, tai menee hermot ja itsekunnioitus! Vaikka se "jotain" olisikin vain sukkahousuostoksia.. X)

Huopakettu ja sen kaveri

Tein tänä vuonna suuren osan joululahjoista itse, sillä paitsi että lahjabudjetti oli aika tiukoilla Japani-säästelyiden vuoksi, on itse tekeminen tietenkin tajuttoman hauskaa. Paketteihin löysivät tiensä daim-palat, konvehdit ja kännykkäkorut. Koska olen rakastunut viimeisen vuoden aikana totaalisesti neula-huovuttamiseen, muutamaan pakettiin eksyi myös pehmoinen huopakoru.

Junko sai leipomistamme mustikkapiirakoista muistuttamaan mustikkakännykkäkorun, ja sen lisäksi pienen söpön huopapupun. Monet japanilaiset tytöt pitävät kaikenlaisesta suloisesta, joten ajattelin, että tämä huopakoru on omiaan koristamaan Junkon laukkua tai takin miehustaa.

Olen käyttänyt useissa tekemissäni huopakoruissa mahdollisuuksien mukaan myös hiukkasen kierrätysmateriaalia. Aina ennen tuskailin, kun neulepaidoissa ja topeissa on välillä sellaisia rasittavia ripustusnauhoja, jotka pilkottavat rumasti kaula-aukosta tai kutittavat niskassa. Kun luokkakaverini Neetta sitten kerran kertoi, että suuri osa hänen mahtavasta, kirjavasta silkkinauhakokoelmastaan oli juuri noita edellä mainittuja raivostuttavia ripustusnauhoja, alkoivat sakset viuhua meidänkin kotona. Sain vielä siskonikin innostumaan leikkaamaan nauhalenkit omista paidoistaan ja lahjoittamaan ne askartelulaatikkooni. X) Sidoin kivan väriset satiininauhat rusetiksi pupun korvaan, johan tuli niillekin nauhan turhakkeille uusi elämä. Kuka niitä neuleita tai toppeja nyt ylipäätään edes henkarissa roikuttaisi?


Äitini on jotenkin kummallisesti hurahtanut kettuihin, ja keräilee kaikenlaista kettukrääsää, joten päätin tehdä hänelle huopaketun. Samanlaisen ketun sai myös hänen miesystävänsä. Ketun huovuttaminen oli hieman työlästä, sillä siinä on enemmän yksityiskohtia ja useamman väristä villaa kuin esimerkiksi nalleissa ja pupuissa, jotka ovat jo muodoiltaankin varsin yksinkertaisia valmistaa. Ketusta tuli kuitenkin mielestäni tosi hauskan näköinen. Taisivat lahjan saajatkin pitää näkemästään.


Huopakorut on tehty siis kokonaan villasta neulalla superloonialustan päällä huovuttamalla. Korun silmiksi olen ommellut pienet mustat puuhelmet. Taustapuolella näkymättömissä kiiltelee pieni rintaneulalukko, jonka olen liimannut paikalleen kuumaliimalla.

Huovuttaminen on stressin purkua parhaimmillaan ja onnistuu vaikkapa telkkarin tuijottelun lomassa, joten siitä on muodostunut minulle mitä rentouttavin harrastus. ^_^ Kannattaa kokeilla!

Lumista joulua!

Joulu meni jälleen hyvin perinteisissä tunnelmissa. Aaton aatto ja muu varsinaisen h-hetken odottaminen meni löhöillessä, herkkuja syödessä ja pelaillessa mm. Wii fittiä, Toulousea ja korttia sisarusten, sekä äitini luona nelisen kuukautta asuneen japanilaistytön kanssa. Kävimme myös kylän nuortenkuoron joulukonsertissa, mikä oli ihan tunnelmallinen ohjelma aatonaattoiltaan.

Aattona heräsin poikkeuksellisen myöhään, mutta ehdin siitäkin huolimatta katsomaan aivan tarpeeksi (tai jopa liikaa) Joulupukin kuumalinjaa. Myös perinteinen Lumiukko-animaatio ja pakollinen joulurauhan julistus tuli seurattua. Iltapäivällä kävimme ulkona hiihto- ja potkukelkkareissulla. On ihanaa, kun täällä Pohjanmaalla on kunnon talvi - lunta, jäätä ja pikkupakkasta. Ei teekään yhtään mieli palata huomenna takaisin harmaalle pääkaupunkiseudulle..

Joulusaunan jälkeen söimme alkupaloina savukaloja, silakoita, silliä ja salaatteja. Pääruokaa tuskin kinkkuineen ja laatikoineen tarvitsee liiemmin esitellä. :P Jälkiruoka syötiin vasta hieman myöhemmin, koska olimme alkuillasta ihan liian täynnä. Pelailimme korttia, maistelimme myöhemmin siskoni kanssa tekemäämme kotitekoista kuningatarjäätelöä, ja lopulta yllätyimme, kun ovelta kuului kellon kilinää ja koputusta. Tänä vuonna meillä kävi nimittäin pukkikin, vaikka kukaan talossa ei ollut edes alaikäinen. X) Lahjoja tuli enemmän kuin oletin, mutta mikäpä sen mukavampaa.

Loppu aatto kului aika haikeissa tunnelmissa, koska Junko, japanilainen tyttö on lähdössä lauantaina takaisin Japaniin, ja jotenkin talon naisväki onnistui saamaan tunteet taas hieman turhankin pintaan. :P

Keskiyön lähestyessä suuntasimme vielä joulukirkkoon, joka oli siinä mielessä pettymys, että siellä olikin täysi valaistus päällä odotusteni vastaisesti. Edellisen kerran kun kävin yökirkossa, kynttilät ja joulukuusen valot loivat tunnelmaa. Oli kuitenkin ihan mukavaa laulaa joululauluja ja käydä lopuksi katsomassa hautausmaan kynttilämerta.

Tänään joulupäivänä vuorossa onkin ollut luonnollisesti joululahjojen kulutusta, joka minun tapauksessani on tarkoittanut karkkien syömistä. Veljeni tosin on viettänyt koko päivän pelaten Wiin Resident Eviliä. Illalla tosin tähän voi tulla pieni tauko, kun pikkuveljen tyttöystävä saapuu kylään. On jotenkin niin hassua kuvitella pikkuveljensä jonkun tytön kanssa, etenkin kun tämä velitapaus omissa silmissä tuntuu vielä usein niin pieneltä ja lapsekkaalta. X)

Iloista joulua, mukavia välipäiviä ja upeaa uutta vuotta kaikille!

Stressiä, stressiä

Koulu alkaa olla lopuillaan, mutta kiire ei tunnu silti loppuvan ajatustasolla. Olen jatkuvasti jossain ihmeellisessä stressitilassa - ainut keino rentoutumiseen tuntuu olevan jooga, mutta sitäkään luksusta ei valitettavasti ole liioin joululomalla tarjolla. 

Stressaan jo valmiiksi ensi viikonlopun lauantaityövuorosta, siitä miten ehdin valmistaa ja paketoida vielä pari joululahjaa, missä välissä ehdin pakata joulureissua varten. Samalla huomasin miettiväni kuumeisesti jo tammikuussa olevia syntymäpäiviäni, joita olen lupautunut tänä vuonna jopa juhlistamaan. Mutta onneksi on olemassa kalenteri sekä googlen notebookki, joihin kirjoitan ylös, mitä pitää tehdä. Organisointi auttaa jossain määrin stressinhallitsemisessa, mutta joskus on vain sellaisia hetkiä, että vaikka ei olisi edes mitään stressattavaa, stressaan silti. Jos omat asiat ovat mallillaan, stressaan ihan varmuudella jonkun muun asioita. -__-''

Menin taas puoliksi lupautumaan yhteen työhommaan, josta saisi rahaa. Olen tällä hetkellä melko rahanahne Japanin matkan takia, joten kaikki työt tuntuvat jotenkin kovin kutsuvilta. Rahatilanteeni itsessään on jollain tapaa stressaava, mutta huomaan stressaavani oikeastaan enemmän Micken rahatilanteesta. X) Itse tiedän, että en käytä rahaa oikeastana mihinkään turhaan, ja näin jotain kertyy säästöönkin, mutta toisin on tuon avopuolison laita. Vastikään hän meni ja hankki minulle laajakuvanäytön.... Ei sillä ettenkö olisi tarvinnut uutta näyttöä vanhan reuhkan tilalle, mutta useamman sadan euron joululahja alkaa olla aika maksimaalinen ainakin omasta näkökulmastani...

Rahan vuoksi on otettava töitä, mutta sitten nekin stressavat. Onneksi tämän uusimman työtarjouksen suhteen on vielä olemassa takaportti, jos työ tuntuukin liian vaikealta. En halua tällä kertaa ottaa mitään liian hankalaa hommaa, etenkin, kun kyse on nettisivuista. En halua joutua opettelemaan liikaa uutta - ihan vain siitä syystä, että minulla ei taida olla siihen tällä hetkellä aikaa tai energiaa. Peruswebbisivusuunnittelu on hauskaa, ja tykkään tehdä grafiikkaa webbiin, mutta jos joudun opettelemaan uuden tavan koodata näiden olemattomien kykyjeni rinnalle, tiedän, että mistään ei tule mitään. X)

Optimointia

En ollut oikein uskoa tuossa tunti sitten koululta lähtiessäni, että sain todellakin jo nyt valmiiksi harjoitustaiton, jonka kritiikki on vasta viikon päästä. Viikon alussa, eli vain kaksi päivää sitten heikotti kun vain ajattelinkin loppuviikkoa – edessä oli joulukorttien askartelu ja osoitteiden kirjoittaminen, aikakauslehtiartikkelin harjoitustaitto, typografiajulisteen parantelu sekä kaiken kukkuraksi japanin kurssin päätöstentti. Tämä kaikki ei olisi tuntunut laisinkaan niin ongelmalliselta, ellen olisi haalinut jo viikkoja etukäteen töitä torstaista sunnuntaihin! Ajattelinkin, että japanin tenttiin lukemiselle ei jää yhtään aikaa, sillä kaikkien hommien aikaraja oli viikon päässä.

Niinpä onkin jotenkin uskomattoman huojentavaa ajatella, että vaikka perjantaina saammekin jo uuden taittotyön, voin rauhassa koko loppuviikon keskittyä lukemaan japania, harjoittelemaan kanjeja ja kerrankin keskittymään siihen, mihin oikeasti haluaisin panostaa. Olen käyttänyt aikaani melko optimaalisesti tässä parin päivän ajan– mikäli opettaja on tunnilla selittänyt asioita, jotka jo koen osaavani, olen tehnyt kuuntelun lomassa taittotyötä eteenpäin, ja kun syön aamupalaa, luen samalla japania. Vaikka maanantaina olikin jooga, ja televisiosta tuli yksi harvoista suosikkisarjoistani, ehdin kuitenkin askarrella käsin kaikki joulukortit ja vielä kirjoittaakin ne television katsomisen lomassa! Tiistaina käytin koko illan japanin tuntien jälkeen typografiajulisteen parantelemiseen, ja sekin tuli aika lailla valmiiksi. Tänään koulun jälkeen jäin vielä muiden lähdettyä vääntämään taittotehtävää valmiiksi. Nyt onkin edessä sitten kissanpäivät, sillä japanin opiskelu on minulle kuitenkin enemmän intohimo kuin pakkopulla. Tämä ilta kuluukin listatessa tämän kurssin vaikeimmin muistettavaa sanastoa exceltaulukkoon, johon olen jo aiemmilla japanin kursseilla onnistunut kasaamaan likimain 300 minulle vaikeaa japanin sanaa. Kun opettelee vain vaikeita sanoja, ei tuhlaannu aikaa niihin asioihin, jotka muistaa jo ennestään. Varsinaista ajankäytön optimointia taas... X)

Kuvitusprojekti Koululaiseen

Olen ihan täpinöissäni! Saimme tänään kuulla Yhtyneiden kuvalehtien lastenlehtien edustajilta, että luokkamme saa tehtäväkseen vastata tammikuussa alkavan kuvituskurssimme yhteydessä kuvitusmateriaalin tuottamisesta Koululaisen kesäkuun numeroon 'Räppäriin', joka on vuosittain ilmestyvä tehtävä- ja lomatekemispainotteinen, paksuhko kesänumero!

Tarkoituksena on siis, että luokkamme kuvittaa lehteen tulevia juttuja sekä kannen ja tekee sarjakuvia, tehtäviä, puuhaohjeita ja kaikkea muuta mahdollista lomakivaa. Aiemmatkin 'Räppärit' ovat ilmeisesti olleet pääosin opiskelijoiden kuvittamia, mutta meidän koulullamme kyseistä projektia ei tietääkseni aiemmin ole ollut.

Pää pursuaa jo tässä vaiheessa ideoita, ja tekisi mieli heti alkaa piirrellä ja suunnitella. Olen aina ollut kiinnostunut taitto- ja kuvitustöistä etenkin aikakauslehdissä, joten tällainen tilaisuus on uskomaton mahdollisuus päästä koulutöiden ohessa tutustumaan todelliseen aikakauslehtien maailmaan.

Jotenkin Koululainen toimeksiantajana on myös täydellinen osuma, sillä lapsille suunnatussa kuvituksessa saa mielikuvitusta käyttää rajattomasti ja vähän jopa irrotella. Selatessani saamiamme näytelehtiä, mieleeni muistui aikoinaan ala-asteaikoinani Koululaisessa pyörinyt lasten lehdentekokisa. Osallistuin, ja voitin, vaikkakaan en pääpalkintoa, niin uuden koululaisen vuosikerran. Tällä hetkellä tuntuu vähintään yhtä innostuneelta kuin tuolloin pienenä – tällä kertaa tosin pääsen tekemään ihan oikeaa Koululaista, enkä omaa karusti nidottua ja 90-luvun järkyttävällä tulostimella tulostettua, osin käsin piirrettyä "Kämppä"-nimistä lehdenkyhäelmääni. X)

Valokuvausta studiossa ja taivasalla

Viimeiset kaksi viikkoa olen rehkinyt valokuvauskurssin parissa. Kurssi on ollu antoisa, opettaja tavattoman pätevä ja koulun digijärkkärit niin ihania, että tekisi mieli syytää säästöt sellaiseen. Koululla ollaan aikeissa tehdä yhteistilausta kameroista, joten houkuttaisi kyllä mennä mukaan. Tämän kurssin jälkeen kun pokkarilla säätäminen tuntuu niin naurettavalta..

Studiokuvissani komeilevat valkosuklaakonvehdit, joita tein joulumyyjäisiin kaupusteltaviksi. Halusin pinkin, pehmoisen ja makean tunnelman, joten käytin makro-objektiivia melko pienellä syväterväyydellä. Oli hauskaa leikkiä valojen, salamoiden ja värikalvojen kanssa. Aikaa studiosäätöön ja itse kuvaamiseen oli vain 1,5 tuntia, mutta kyllä siinäkin ajassa ihmeellisesti ehti muutama ihan hauskakin kuva tallentua muistikortille. Lisäksi otimme kuvia myös ulkosalla.