Suvanto

Palkitsin itseni tänään brändi-kurssin loputtua vapaa-illalla, vaikka en kyllä ole varma, mitä palkitsemista siinä on, että sai köykäisesti kasattua kurssin lopputyön jotakuinkin valmiiksi. Makoilin kuitenkin onnellisesti sohvalla, kuuntelin lasten leikkivän pihalla ambulanssia, luin Ville Rannan sarjakuvan "Isi on vähän väsynyt" ja nautiskelin itse-tekemääni yrttistä tomaattikeittoa, sekä pari palaa Fazerin Lontoo rae -suklaata.

Suorastaan täydellinen ilta siihen saakka, kunnes lukemani upea sarjakuva sai minussa jälleen tajuttoman tarpeen piirtää. Tämä sinänsä on tietenkin kaikkea muuta kuin huono asia, mutta se tunne, kun huomaa, että ei oikein saakaan sitten mitään aikaiseksi, on niin masentava. En ole pitkään aikaan piirtänyt mitään, joka olisi erityisemmin miellyttänyt itseäni. Toisaalta en ole oikein ehkä yrittänytkään, olen lähinnä läträillyt huvikseni vesivärien kanssa ja antanut kynän vaellella puoliksi itsekseen paperilla. En ole hahmotellut, valmistellut, ottanut mallia tai suunnitellut. Ei ole ollut päämäärää, on ollut vain tarve. Suunnaton tarve piirtää, vaikkei tiedä edes mitä piirtäisi. En ole jaksanut keskittyä, ja jos ei keskity, niin eihän siinä silloin mikään oikein suju.

Olisi mukava pitkästä aikaa hymyillä ja todeta: "Osasin sittenkin jotain.."