Vauva tuli taloon

Eilen oli vihdoin sitten päivä, kun sairaalalla ramppaaminen saatiin päätökseen - Joona-vauva pääsi äitinsä kanssa kotiin. Neea vaikutti olevan innoissaan ja toki kaikki muutkin olivat varmasti iloisia päästessään pois laitokselta. Kaikki tuntui sujuvan hyvin ja vauva on hyvässä kunnossa. Viime yönä en kuullut pihahdustakaan, sillä poika nukkuu kuin tukki, ja niin nukuin siis minäkin. Tänäänkin hän on ollut valveilla vain muutaman hetken. Varsinaiset unenlahjat tuolla muutaman päivän ikäisellä pötkylällä! :D

On hauskaa seurata ensimmäistä kertaa tuoreen vauvaperheen arkea ihan läheltä. Tosin tietenkään minä en ole se, jonka täytyy herätä yöllä tai ruokkia vauvaa, mutta käsitykseni lienevät silti melko realistiset. On mielenkiintoista nähdä miten kaikki lähtee käyntiin. Vaikka olen vahtinut paljon lapsia, vauva-ikäisiäkin, ihan noin pienistä lapsista minulla ei ole oikeastaan mitään hajua. Joskus tuntuu pelottavalta ottaa vauva syliin - tuntuu, että se on suorastaan taidonnäyte että osaa nostaa vauvan sopivasti niin että sen keinahteleva pää pysyy sopivassa asennossa. Vauva ei osaa tehdä mitään itse ja täydellinen avuttomuus on haastavaa. Se ei osaa ojentaa kättään hihaa kohti niin kuin kaksi vuotias tai edes aivan alkuun syödä kunnolla. On se vaan ihmeellistä miten nuo tuosta joskus kasvavat aikuisiksi.

Lapsiperheen arjessa on paljon hauskoja asioita. Paljon naurua ja iloa, mutta joskus tietenkin myös pieniä itkuhetkiä. Rutiinit luovat säännöllisen päivärytmin, jota olisi ehkä hieman aikuisempanakin ihan hyvä noudattaa. Olenkin tässä pohtinut, että pitää yrittää tehdä hieman säännöllisemmin iltaruokaa kotona sitten syksyllä huolimatta siitä, että Micke ei useinkaan ole iltaisin syömässä. Olen huomannut, että kaipaan säännöllisempää syömistä ja enemmän rehuja. Enemmän kunnon ruokaa. Lapsiperheen arki on tässä ja monessa muussakin suhteessa jotenkin tavattoman turvallisen ja tasaisen oloista. Mutta sitten on se kääntöpuoli. Lapset vaativat aivan uskomattoman paljon aikaa ja huomiota - jakamatonta, täyttä huomiota. En ole ennen todellakaan tajunnut, miten suuri osa taaperoikäisen lapsen vanhempien ajasta menee nimenomaan lasten ja -kodin hoitoon. Ei ihme, kuinka paljon naistenlehdet pursuavat artikkeleita vanhempien väsymisestä ja oman ajan puutteesta, sillä oma aika - no, sitä ei oikeastaan liiemmin ole. Muiden lapsia on oikein mukavaa leikittää ja hoitaa, mutta kuinka helpottavaa onkaan, että he eivät ole omia sitten enää työpäivän loputtua. :]

P.S. Lisäsin sivulle linkin karttaan, jonne olen täällä ollessani pikkuhilja merkkaillut erinäisiä paikkoja täältä Brysselistä. Ehkä siitä on apua jollekulle tänne aikovalle aupairille tai vaikka turistille. Nähtävyyksiä esitteleviä karttoja tosin löytynee hyvin myös täkäläisistä turisti-infoista.

P.P.S. Lisäsin blogiini myös kyselyn koskien lukijoiden mielenkiintoa blogiani kohtaan. Täällä on käynyt viikottain sen verran kummallisen paljon ihmisiä, että mietityttää jo, kuinkahan laajasti äitini on levittänyt ilosanomaa blogini olemassaolosta sukulaisilleni. ;)