Pieni ihme

Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin kun joku käveli eteisen käytävällä. Ei, kaksi ihmistä käveli ripeästi eteisen käytävällä edestakaisin, availi kaappeja ja sulki laukun vetoketjua. Nytkö jo?!

Ja niinhän se oli, että sinä yönä Tuija ja Janne läksivät sairaalaan, koska vauva oli antanut ymmärtää, että nyt se haluaisi ulos. Tiedossa oli päivä Neean kanssa aamuvarhaisesta iltamyöhään, sillä vauva ei ilmeisesti ollutkaan ihan siltä seisomalta valmis astumaan uuteen maailmaan. En saanut enää kovin hyvin unta sinä yönä, jännitys tuntui vatsanpohjassa ja reagoin jokaiseen Neean makuuhuoneesta kuuluvaan ääneen odottaen, milloin tyttö heräisi.

Päivä Neean kanssa meni normaalisti. Koska Micke oli vielä Brysselissä, menimme kaikki yhdessä puistoon. Söimme ruokaa, eikä Neea tuntunut reagoivan erikoiseen tilanteeseen kovin kummoisesti - kun kerroin että äiti on mennyt sairaalaan lääkärin luokse, koska pikkuveikka haluaa syntyä, Neea varmaan käsitti lääkärikäynnin normaalina toimenpiteenä, joita tässä lähiaikoina on ollut useampaan otteeseen. Ehkä hän ajatteli, että kohta se äiti sieltä tulee takaisin niin kuin ennenkin.

Iltapäivällä veimme Neean kanssa Micken lentokentäbussille Schumaniin. Metroilu sujui helposti ja Neea viihtyi kärryissä yllättävän hyvin. Lopuksi kävimme vielä palkintona puistossa, sillä metrossa en uskaltanut päästää Neeaa kärryistä, ja hän joutui olemaan kärryssä koko ajan. Liukumäeltä lähdettiin sitten iltaruoalle. Vasta kun oli jo iltapuuron ja -pesujen vuoro sairaalasta kuului iloisia uutisia.

Joona-vauva oli syntynyt!

Perjantai-iltapäivällä pääsin sitten katsomaan uutta tulokasta. Vastasyntyneiden tapaan Joona oli ihan pikkuinen, possunpunainen ja melkein kalju. Tuhisi, söi, itki ja nukkui. Nukahtipa minun syliinikin. ^_^ Neea tuntui suhtautuvat veljeensä uteliaan kiinnostuneesti ainakin vielä tässä vaiheessa.

Oli se kyllä melkoinen onni, että vauva ei ehtinyt syntyä juuri silloin ainoana kertana kun olin täältä Brysselistä hieman useamman päivän poissa Pariisissa! Ei olisi ollut paljon apua Ranskassa seikkailevasta aupairista silloin. Läheltä piti, mutta on toisaalta kyllä hauskaa, että vauva syntyi jo nyt, pari viikkoa laskettua aikaa ennen. Pääsen näkemään sitä muutaman viikon ajan, ennen kuin palaan Suomeen. Pari viikkoa tuntuu kyllä jo tässä vaiheessa todella lyhyeltä ajalta, ja meneekin uusien kuvioiden saattelemana varmasti melko nopeasti. En myöskään millään osaa ajatella, että kahden viikon kuluttua pyöräilen taas päivittäin syysviimassa Evtekkiin.. krhm.. siis nykyiseen Metropoliaan opiskelemaan. Syksy on ihana aika aina kesän jälkeen, mutta nyt tipahdan helteistä suoraan syyskuuhun. Saa nähdä miltä sekin pudotus tuntuu.