Ensi töikseni päätin lähteä valokuvaamaan ulkosalle, sillä koskaan ei voi tietää, missä vaiheessa pilvet taas kerääntyvät taivaalle. Niinpä tungin pokkarin taskuun, heitin repun selkään ja painelin pihalle.
En ottanut mitenkään äärettömän paljon kuvia, sillä 20 pakkasastetta tekivät pikkuruisen kameran asetusten näpräämisestä melko tuskaista. Suureksi harmikseni huomasin vasta kotimatkalla, että olin ottanut kaikki kuvat ISO-arvolla 400. Niinpä jouduin tyytymään rakeisiin otoksiin, eivätkä ne yhtään helpottaneet järkkärikuumettani.
Muutkin ihmiset olivat selvästi innostuneet auringonpaisteesta ja lähteneet ulkoilemaan kirpeästä pakkasesta huolimatta. Luistelukentillä ja kaukaloilla kiekot kilahtelivat maalitolppiin ja lapset kiljahtelivat pysytellessään pystyssä liukkaalla jäällä.
Ilta kului piirrelen ja katsellen leffaa. Opiskelin myös japania ja koetin keksiä ratkaisuja erääseen nettisivuprojektiin. Ei siis ihan turha päivä, vaikka loppujoen lopuksi en saanutkana ihan niin paljon aikaiseksi kuin olisin ehkä halunnut. :]
3 kommenttia:
epistä, meillä ei paistanut aurinko täällä syvässä espoossa... :/ eilen kyllä, mutta koko päivä meni pakkomielteisessä siivoamisessa (no, kerrankin!)
Onpa teillä ollut tosi kylmää! Meillä oli pakkasta alle kymmenen mutta tuuli oli aika pureva. Ihanan keväisen näköistä kun aurinko paistaa.Täällä sitä ei ole paljoakaan näkynyt.Mä innolla aina odotan että saan lukea sun uusia juttuja.Tuskin maltan odottaa sun Japanin kuulumisia...t.Paija
Suski, te asutte siellä metsän keskellä, niin eihän sinne näy aurinko. ;) Toista se on täällä pellon laidalla. :D
- -
Hei Paija!
Juu, täällä oli kyllä kylmä viikonloppuna. Vieläkin onneksi pysyy pakkasen puolella, että nätit hanget säilyy.
Hauska jos jotakuta mun arkiset askareetkin jaksaa kiinnostaa. :) Japanissa on sitten onneksi ainakin potentiaalia kirjoittaa ja kuvata vähän mielenkiintoisempia tarinoita. :) Japanin reissua odotellessa...
Lähetä kommentti