Kielikurssi alkoi!

Eilen oli ensimmäinen kielikurssikerta. Tällä hetkellä jännitän ja intoilen huomista iltapäivää, jolloin on taas kurssi, ja mahdollisuus puhua ranskaa sydämensä kyllyydestä. Olin ilmoittautunut siis kesäkurssille, joka on keskustelukurssi - tarkoituksenani petrata ranskankielen puhetaitoani ja kaivella muistin perukoilta lukiossa ja yläasteella oppimaani nykyisin lähes unohtunutta kieltä. Jännittäminen on aivan oikeutettua, sillä en ole koskaan aiemmin puhunut ranskaa käytännössä, mitä nyt täällä tietenkin tilannut kahvilassa jotain suuhunpantavaa.

Ryhmäämme oli ilmoittautunut 12 ihmistä, mutta ensimmäisellä kerralla paikalla oli ainakin vain yhdeksän oppijaa. Minun lisäkseni joukossa oli espanjankielisiä opiskelijoita Uruguaysta, Venezuelasta, Columbiasta ja Espanjasta. Espanjankielisten lisäksi joukossa oli kaksi japanilaista, joiden kanssa toivon saavani lopultakin tilaisuuden harjoittaa myös japaninkielen alkeitani. Brysselissä on paljon japanilaisia, ihan kotikulmillanikin, mutta harvemmin sitä ventovieraiden kanssa kehtaa mennä juttelemaan tuosta vain.

Matkatessani kurssille metrolla, olin aivan hermona. En tiennyt yhtään mitä odottaa, ja lähtötasokin oli mitattu netissä tehtävällä kirjallisella testillä, joka ei kyllä anna minkäänlaista kuvaa olemattomasta puhetaidostani. Kirjallisesti pärjään ranskalla paljon paremmin kuin suullisesti. Pelkäsinkin, että minut on sijoitettu ryhmään, joka on aivan liian vaikea tasoltaan. No, kun löysin lopulta oikean luokan samoiltuani Alliance Francaisen koulutustiloissa, rentouduin hieman. Olin ensimmäisten paikalle saapuvien joukossa, ja muutkin tuntuivat hieman jännittyneiltä. En siis ollut yksin hermoilujeni kanssa. Istuuduin Uruguaysta kotoisin olevan naisen viereen, ja juttelimme hieman, ennen kuin opettaja saapui luokkaan. Opettaja oli hyvin avoin ja hauskan oloinen mies. Hän ryhtyi heti juttelemaan tuttavallisesti ja ilman turhia muodollisuuksia lähellään istuneiden japanilaisnaisten kanssa heidän kotimaastaan, ja tutun puheenaiheen myötä jännitykseni raukesi. Kahdenkeskinen keskustelu uruguaylaisen naisen kanssa oli omalta osaltaan laskenut kynnystä puhua, joten tunsin oloni melko kotoisaksi ja mukavasi, ennen kuin parituntinen kurssikerta pääsi kunnolla edes vauhtiin. Valitettavasti myöhemmin sain kyllä myös huomata, että jännitys palasi, kun koko ryhmä alkoi olla koossa ja keskustelua kuunteli useampi korvapari. Silloin pitää yrittää puhua sujuvammin ja nopeammin, koska muutkin odottavat puheenvuoroaan, ja pitää yrittää ottaa kontaktia kaikkiin, jolloin käsillä viestiminenkään ei oikein vie viestiä paremmin perille. Toivonkin, että jatkossa meillä olisi joskus esimerkiksi juttelemista pareittain. Silloin minunlaiseni on ainakin paljon helpompaa pitää pää kasassa. Toisaalta, tämä oli vasta ensimmäinen kerta. Viime keväisillä ruotsintunneillakin sai huomata, että kurssin loppua kohti rapistunut kielitaitoni kaivautui taas esiin jostain mielen sopukoista. Ehkä niin käy ranskankin kanssa?

Monikulttuurisessa ympäristössä on hauskaa, mutta myös tavattoman vaativaa opiskella. Koska kaikki opetus annetaan ranskaksi, etenkin välillä kielioppitermit tuottavat hieman vaikeuksia. Suomessahan kaikki kielioppi on tietenkin opetettu suomeksi, ja vaikka adjektiivi- ja verbi-sanasto kuulostaakin melko samalta ranskaksi, kaikki termit eivät todellakaan ole yhteneväisiä. Tunsin itseni siis jokseenkin taukiksi välillä, kun takellellen, mutta itsevarmasti ranskaa solkanneet espanjalaiset ymmärsivät tietenkin oman kielensä kanssa hyvin samankaltaiset termit heti kättelyssä.

Kurssi oli ensimmäiseltä kerralta antoisa, mutta tunsin olevani ehkä hieman liian ujo puhuessani. Kotona illalla mietin, miten olisin voinut asiat sanoa, mitä olisin voinut tehdä toisin ja mitenkäs jokin kielen koukero nyt menikään. Itsekseen miettiessä kaikki tuntui helpolta - makasin pitkään valveilla sängyssä ja mietin, miksi ryhmässä jännitän puhetta niin, että unohdan kaikki helpotkin ilmaukset, hankalammasta sanastosta puhumattakaan. Haluaisin puhua, haluaisin harjoitella, mutta menen helposti lukkoon, kun unohdan sanat. Ranskan kanssa en osaa käyttää kiertoteitä siten kuin esimerkiksi englannin kanssa, jossa tuntuu aina olevan olemassa jokin toinen tapa sanoa asia. Huomenna nähdään, miten homma etenee.